Yli 200 000 Yhdysvaltain armeijan sotilasta kieltäytyy rokotteesta

Yli 200 000 Yhdysvaltojen armeijan sotilasta on ilmoittanut kieltäytyvänsä koronarokotteesta. Bidenin hallinto on määrännyt rokotteet pakollisiksi sotilaille sotaoikeuden uhalla.

Ulkomaat

Sotilailla on 90 päivää aikaa ottaa rokote tai kohdata sotaoikeus. Toisin sanoen maa, joka rekrytoi sotilaita esimerkiksi oikeudenkäynneissä antamalla vaihtoehdoksi vankilaan joutumisen tai armeijaan liittymisen, on valmis heittämään satoja tuhansia sotilaita pois rivistään rokotteiden ottamatta jättämisen vuoksi.

Sotilaat ovat nostaneet kanteen hallitusta vastaan vaatimuksena lopettaa pakotetut piikitykset. He myös vaativat tuomiota puolustusministeriön edustajille.

Yhdysvaltain sotilaallinen ylivalta on viime vuosina kokenut tappioita maailmalla. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä toimii Afganistan, josta maa joutui lähtemään juoksujalkaa karkuun. Samaan aikaan se rekrytoi joukkoihinsa mahdollisimman epäsotilaallista ainesta, kuten homoja ja transuja sekä on valmis asettamaan sadat tuhannet sotilaat syytteeseen rokotteen vuoksi. Maan geopoliittiset viholliset korostavat sotilasvoimissaan edelleen maskuliinisuutta ja korkeaa moraalia.

Lähde: Global Research

Afganistan Armeija Geopolitiikka Homoseksuaalisuus Hyvinvointi Koronarajoitukset Koronavirus Kulttuurimarxismi LGBT Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rokotepassi Rokotteet Sionismi Talous Teknologia Tiede & luonto Transut Ulkomaat Uutiset Yhdysvallat

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Biden

    Vastaa

    Joe Biden dementikko tuhoaa USA:n kovalla vauhdilla.

    • pöh

      Vastaa

      Biden on vaan ”kansikuvapoika”, vasemmisto tuhoaa kaiken mihin koskee ja varmaan ajaa USA:n sisällissotaan, jos ei Biden joukkoineen kerkiä aloittaa sotia ympäri maailman.

  • Nimetön

    Vastaa

    Itse nautin tilanteesta jossa Jenkkilän sotilaallinen maailmanpoliisin rooli murenee päivä päivältä.

    Kun vielä ihmiset ymmärtäisivät jättäytyä pois jenkkiläisistä sovelluksista, joita jopa nykyinen yhteiskunta sokeasti luottavaisena käyttää jopa hallinnon eri osa-alueilla. Luonnollisesti tämä koskettaa kaikkea, alkaen aina hakukoneista käyttöjärjestelmiin ja niissä käytettäviä ohjelmistoja.

    Silloin nähtäisiin kuinka riippuvainen on Jenkkilän sotilaalliset toiminnot monista erilaisista tiedustelun vakoilulla saamista tiedoista ja kuin tämäkin murenisi pala palalta.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hienoa, että vastustusta löytyy tässä mielisairaassa maailmassa.
    Saa nähdä kuinka kauan dementikko-Biden pystyy pitämään huteraa korttitaloa pystyssä.

  • Peukalomittoja

    Vastaa

    No niin, tästä se alkaa. Tämä on ensimmäinen julkinen ”nurinan aihe” mutta ei mene kauaakaan kun tullaa perimmäisen kysymyksen eteen:”Miksi USA tapattaa kansalaisiaan ympäri maailmaan vain turvatakseen petro-dollarin”. Sillä tosiasiahan on että USA ei ole maailman mahtavin valtio. Sitä on ollut Kiina jo vuosia. Ja BRICS-maiden liikevainto on kaksi kertaa suurempi kuin läntisten valtioiden. Eli, 1/3‑osalla liikevaihdosta ei paljon huudella.

    Toisaalta, mitä voi odottaa kansalta jonka fysiikkakin perustuu mittayksiköhin: kivi, jalka, peukalo ja kyynärä. Sellainen kansakunta ei voi kehittyä. Tai jos kehittyy, niin todella hitaasti. Ilman saksalaisia insinöörejä maa elelisi vielä 40-luvun kehitysmaa-aikaa.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    USA:n asevoimien toimintakyvyn varmistamiseksi olisi hyvä jättää osa sen henkilöstöstä ”rokottamattomaksi” luonnollisen vastuskyvyn varassa olevaksi reserviksi. 

    Näin vältettäisiin henkilöstöpula rokotteiden mahdollisesti tehdessä ne saaneet palvelukyvyttömiksi. Mehän emme tiedä ”rokotteiden” pitkän aikavälin seurauksia.

  • Nimetön

    Vastaa

    Great reset on pankkijärjestelmän ja dollarin kaatuminen yhdistettynä kansanmurhaan injektioilla ja väestön vaihtoon tuomalla kehitysmaalaiset alkuperäisväestön tilalle.

  • Joku

    Vastaa

    Olisi kai ihan hyvä mainita että yli 200,000 Yhdysvaltain armeijan sotilasta päättää lähteä armeijasta vuosittain. Pistää luvun uuteen perspektiiviin.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi