Ulkomaisissa kiinteistökaupoissa suurempi huomio kansalliseen turvallisuuteen

Kansallinen turvallisuus voisi vaarantua esimerkiksi tilanteessa, jossa kiinteistön hankkii valtiollinen toimija maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden tai huoltovarmuuden näkökulmasta vaarattomasta paikasta, mutta josta voitaisiin kuitenkin harjoittaa laajamittaista laitonta tiedustelua tai Suomeen kohdistuvaa sabotaasitoimintaa.

Yhteiskunta

finland, farm, forest

EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten tahojen kiinteistökauppoja Suomessa tulisi tarkastella jatkossa entistä tarkemmin myös kansallisen turvallisuuden näkökulmasta, kerrotaan Valtioneuvoston julkaisemassa tiedotteessa.

Näin esittää poikkihallinnollinen työryhmä, joka jätti asiasta mietintönsä puolustusministeri Antti Kaikkoselle 23.6.2022. Mietinnössä ehdotetaan tarkennuksia kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annettuun lakiin, valtion etuosto-oikeudesta eräillä alueilla annettuun lakiin ja etuostolakiin.

Kansallinen turvallisuus voisi vaarantua esimerkiksi tilanteessa, jossa kiinteistön hankkii valtiollinen toimija maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden tai huoltovarmuuden näkökulmasta vaarattomasta paikasta, mutta josta voitaisiin kuitenkin harjoittaa laajamittaista laitonta tiedustelua tai Suomeen kohdistuvaa sabotaasitoimintaa.

Puolustusministeriölle lisättäisiin oikeus selvittää kiinteistön hankinnan rahoitus ja sen alkuperä. Puolustusministeriö voisi antaa asiassa kielteisen päätöksen, jos hankittava kiinteistö ei soveltuisi hakemuksessa ilmoitettuun käyttötarkoitukseen.

Valtion etuosto-oikeutta muutettaisiin siten että ostettava kohde ei saisi sijaita 1000 metriä lähempänä Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen kohteista. Kolmen kuukauden määräaikaa valtion etuosto-oikeuden käyttämisen päättämisestä pidennettäisiin neljään kuukauteen. Samalla esitetään, että valtiolla olisi etusija suhteessa kuntaan etuosto-oikeustilanteissa.

Työryhmän mietintö on luettavissa täällä.

Lähde: Kansalainen

Huoltovarmuus Kotimaa Maanpuolustus Politiikka Rajavalvonta Sabotaasi Tiedustelu Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Suomessa maan ja kiinteistöjen omistus tulisi sallia vain Suomen kansalaisille. Esimerkiksi Thaimaassa vain maan kansalaiset saavat omistaa maata ja kiinteistöjä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Ei suomalainen voi ostaa tonttia Venäjältä tai Israelista. Miksi meidän pitäisi myydä maatamme heille?

  • maailma muuttuu huonommaksi.

    Vastaa

    Tämä ”ulkomalaispykälähän” oli aikoinaan Suomen suurmiesten (päättävien politikkojen) kauaskantoinen päätös suomalaisten hyväksi. 

    Sen sijaan että ulkomaalaiset saisivat ostaa esim. metsää, ne eivät saaneet omistaa metsää vaan joutuivat ostamaan puuta. Se vauratutti suomalaista maaseutua ennen näkemättömästi. 

    Ja ulkomaalaisomistus yrityksissä ei saanut olla 50%:ia. Se takasi että yritys oli suomalainen ja maksoi veronsa Suomeen eikä vienyt voittoja maastamme verotta kuten nykyään EU-aikana. Telia ~1.5 miljardia, Stora ~1.3 miljardia, Nordea ~1.3 miljadia, Danske ~1 miljardia jne… If, Rusta, Skansa, NCC, DNA, Elisa, … yhteensä noin 286 miljardia. 

    Jo pelkkä ALV 24% noista summista olisi enemmän kuin valtion budjetti. 

    Mutta, Suomen tuhoajan, Mauno Koiviston, kaudella poistettiin ”ulkomaalaispykälä” ja siitä huolimatta Suomen kansa jatkoi ulkomaalaisten yrityste tukemista ostoillaan. Muistellaampa miten kävi Soneran kun se osti UMTS-oikeudet Saksasta… Saksalaiset lopettivat sen käytön välittömästi. Niin pitäisi suomalaistenkin tehdä. Heti jos jonkun yrityksen omistaa ulkomaalainen, se pitäisi pistää boikottiin. Se olisi aitoa isänmaallisuutta ja kansallissosialismia.

    Kuka muuten tiedostaa että Valio oli aikoinaan isäntien perustama jalostuslaitos. Ja nyt se määrää mitä saa tuottaa ja paljonko.

  • GLGL

    Vastaa

    ”Vain suomalainen saa omistaa maata” on jo kuollut sääntö, koska Suomen kansalaisuuden saa tätänykyä kuka tahansa, joka osaa kertoa hyvän kurpitsavankkuritarinan.

    Silti, maata pitäisi saada omistaa vain suomalainen. Ulkomaalaisomistuspurkamisen voisi aloittaa vaikka hybridikeskuksesta.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Kansallinen turvallisuus on vaarantunut pahasti jo aikoja sitten, katsokaa minkälaisia tyyppejä eduskunnassa on istunut ja istuu parhaillaan, eivät he aja suomalaisten asioita.
    Globalistien kätyreitä iso osa.

  • Salomon

    Vastaa

    No eikös täällä häärää ihan täyttä päätä jo jättimäiset ulkomaiset kaivosyhtiöt. Nestle käsittääkseni omistaa Suomessa pohjavesi alueita

  • murre iisakki riepunen

    Vastaa

    Peli on hävitty, paluuta entiseen ei ole. Kulttuurin monimuotoisuutta silmittömästi ihannoinut valtaeliitti jalkapuuhun, jossa rahvas voisi sylkeä sekä ivahuutojen myötä edes hiukan lohduttaa omaa mieltään.

  • juha II

    Vastaa

    Joku aika sitten tuo oli rassismia eli kuin takavuosikymmenten aseistariisuntaa vaativia vassareita vailla huolta Suomen puolustuskyvystä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    finland, farm, forest