EU suunnittelee: Rokotustodistus voimassa 9 kuukautta, sitten uudelle piikille

Koronarajoitusten kerrotaan olevan "väliaikaisia" – alun perin 2020 rajoitusten piti kestää kolme viikkoa.

Yhteiskunta

Euroopan unioni suunnittelee lakimuutosta, jolla säädettäisiin koronarokotustodistuksen voimassaoloajaksi 9 kuukautta kerrallaan. Uusi piikki olisi siis otettava 9 kuukauden välein tai muuten menettää piikin mukanaan tuomat ”etuudet”.

”Salaliittoteoreetikot” ovat tuoneet koko ”pandemian” ajan esille, että koronarokotepiikistä tulee jatkuva, sillä se on hyvää bisnestä globaaleille lääkejäteille. Jokainen uusi rokotekierros näkyy lääkefirmojen saldoissa positiivisena tuloksena.

Monissa Euroopan maissa ihmisiltä on viety kansalaisoikeudet, mikäli he eivät ota kokeellista rokotetta, joka ei edes suojele taudilta, jolta sen väitetään suojelevan. Mikäli piikki pitää uusia alle vuoden välein, tarkoittaa se sitä, että piikki on tehoton.

Esimerkiksi Italiassa ei saa maksaa palkkaa rokottamattomille työntekijöille. Itävallassa tulee helmikuusta eteenpäin pakolliseksi ottaa piikki jokaiselle. Suomessakin rajoitetaan sosiaalisiin tapahtumiin osallistumista ilman passia. Alkoholia tarjoilevat ravintolat joutuvat heittämään koronapassittomat asiakkaansa ulos kello 17 eteenpäin ainakin Uudellamaalla.

Koronarajoitusten kerrotaan olevan ”väliaikaisia”. Alun perin 2020 rajoitusten piti kestää kolme viikkoa. Tästä on kohta kaksi vuotta aikaa, mutta nyt ollaan jo pisteessä, jossa ihmisten perusoikeuksia riistetään silmiemme edessä ja osaa niistä tarjotaan takaisin vain, mikäli ostat amerikkalaiselta firmalta luvan sosiaaliselle kanssakäymiselle rokotteen muodossa.

Lähde: MTV Uutiset

Euroopan unioni Koronarajoitukset Koronavirus Kotimaa Liikkumisvapaus Pakkorokotukset Poliisivaltio Politiikka Rokotepassi Rokotteet Ulkonaliikkumiskielto Yhteiskunta

Keskustelu

23 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tästäkin on valveutuneet kansalaiset varoitelleet jo hyvän tovin, että ei se kaksi piikkiä mihinkään riitä, jatkossa niitä on otettava, jotta lääkeyhtiöt pystyvät jatkamaan helpon rahan tekemistä.
    Milloin ihmiset ylittävät sen kynnyksen ja myöntävät, että ”hei, ne niin sanotut salaliittoteoreetikot olivat oikeassa, ihmisten on otettava jatkossakin näitä piikkejä, ettei menetä oikeutta olla osana yhteiskuntaa.”

    Tämä touhu loppuu vasta silloin, kun riittävän moni ymmärtää kuinka pahasti heitä on kusetettu.

    Nyt kaikki ne, jotka jotka ovat päivittäneet sosiaaliseen mediaan profiilikuvakseen ”i’m fully vaccinated” voivat vaihtaa kuvansa.
    Jos olette ottaneet vain kaksi piikkiä, oletteko jotain denialisteja?

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Olemme menossa kohti dystopiaa. Lampaat kuvittelevat, että kun nyt tämän kerran alistutaan, asiat palautuvat ennalleen. Mutta alistuminen johtaa lisääntyvään alistamiseen. Prosessi johtaa alistujien tuhoon. Loppupeleissä voittajia ei ole.

  • Homma haisee

    Vastaa

    Ai nyt ne rokotteet suojaakin 9 kk, kun justhan se oli vain 6 kk.

    • Ilmari

      Vastaa

      Toisen rokotteen tehokkain suoja kestää 6–9 kk. Nämä määräajat muuttuvat sitä mukaa, kun tutkimuksilla saadaan lisää tietoa.

  • Tomppa

    Vastaa

    Jatkossa onkin mielenkiintoista seurata koronapassin vaikutusta sairastuvuuteen. Jo viikonloppuna oli massiivinen määrä tartuntoja, vaikka rokottamattomilta oli estetty pääsy iltaravintoloihin, yökerhoihin ja yleisötapahtumiin. Tosin sanoen, jo useaan kertaan rokotetut tartuttivat tautia toisiinsa, kuten oli arvattavissa. THL vain pyrki peittämään tämän tosiasian kertomalla, että uusien tartuntojen määrässä on mukana useamman päivän mittainen tarkastelujakso. Pian valhe tulee kuitenkin ilmi, kun huomataan, että koronapassista ei ole mitään muuta hyötyä kuin valheellinen turvallisuuden tuntu. Mitähän silloin keksitäänkään selitykseksi? Uusi, entistä ”vahvempi” rokote?

    • Laulu tappaa

      Vastaa

      Se on vasta se kolmas laulu joka tappaa. Kaksi saa laulaa yhteislauluna, mutta kolmas on se tappava.

  • Ana

    Vastaa

    Sopii minulle

  • EV

    Vastaa

    Rokottautuminen on jokaisen henkilökohtainen asia ja jokaisen pitää saada päättää siitä ilman kenenkään painostusta. Tämä on aivan sairasta touhua. Oliko tällaista esim. influenssan tai influenssarokotuksen kanssa? No ei tosiaan ollut. Itävallassa saat jopa 7200 euron sakon tai vankeutta, jos et suostu koronapiikille. Ja jotkut sanovat, ettei tämä voi tulla Suomeen, miksei? Kaikki muukin paska on täällä toteutunut. Toisaalta jotkut vajaaälyiset kannattavat pakkorokotuksia vaikka vankeuden uhalla. Missä vaiheessa rokotuspassit tulevat työpaikoille? Se on vain ajan kysymys, vaikka tähänkään ei monet usko. Itävallan tilanteessa mielenosoitukset eivät enää riitä, tuon maan liittokansleri ja ministerit ovat suoraan kansansa vihollisia ja ovat valmiita viemään vaikka sen 34,8% rokottamattomasta kansastaan vankilaan. Katsotaa miten helposti ihmiset olivat valmiita kääntymään toisiaan vastaan ja luopumaan yksilövapaudestaan sekä perusoikeuksistaan, kun jostain tarpeeksi pelotellaan. Päivättäistä harhaanjohtavaa koronapropagandaa tulee joka tuutista ja on aina ”päivän luetuin” uutinen. Nyt kun käyt alvariinsa piikillä, niin voit tuntea itsesi paremmaksi ja ”vapaaksi” ihmiseksi. Kelatkaa mihin kaikkeen tätä samaa toimintatapaa tullaan käyttämään. Sensuurikin on kiihtynyt moninkertaiseksi korona-aikana. Ihmiskuntako kehittynyt… ja paskat. Samanlaisia lampaita sukupolvesta toiseen.

  • Anonyymi

    Vastaa

    Saammeko pian myös uuden piikin Omikron virusvariaatiota vastaan johon ei nykyiset rokotteet tehoa? Monet maat ovat sulkeneet rajansa siinä toivossa, ettei Omikron leviäisi. Ovatko he keksineet tämän, että voitaisiin valehdella kansalle? Ovatko lääkefirmat käskeneet keksimään uusia variantteja, jotta saisivat lisää rahaa? Onko kyseessä juutalaismafian iso valhe? Tehdäänkö näin siksi, että saadaan kansaa alistettua? Miten kaikki valtiot ovat tässä valheessa mukana? Tuleeko rokotteiden mukana mikrosiruja? Onko rokotteet tehty aiheuttamaan joukkokuolemia? Onko SARS-CoV‑2 virus olemassa? Onko myös tartunnan saaneet, lääkärit, tutkijat ja tiedemiehet mukana valheessa? Jos kaikki on valetta vaan niin miten kaikki on siinä valheessa mukana? Rokotekriitikot ja salaliittoteoreetikot voisivat valaista asiaa. 🙂

    • Lausunnon antaja

      Vastaa

      Nooo… EU:sta kerrottiin eilen että tämän Moronic-viruksen rokote hyväksytään hyvin nopealla aikataululla. JOPA 3–4kk aikana se saa EU:n ääkevirastolta hyväksynnän ohituskaistaa pitkin. 

      Eli jos sinut rokotetaan sitä ennen Moronic-virusta vastaan, olet saanut rokotteen jota ei ole hyväksytty testattavaksi ihmisillä.

      Ja mistäs maasta sitä juuri löydettiin vaikka kukaan ei ole ko. maasta matksutanut minnekkään? Olikos se Islanti?? Niin että se leviää todella tehokkaasti ja laajasti ilman välityksellä.

      Mutta onneksi tuo Moronic-virus ei ole hoksannut sitä että me ihmiset tiedämme sen suurimman heikkouden: Yleisötilaisuuksissa vasta KOLMAS laulu tappaa. Eli, suuret yleisötilaisuudet rajoitetaan niin että yleisö ei saa laullaa yhdessä kuin kaksi laulua. Jolloin virus ei pääse tarttumaan ihmisiin.

      Sama anniskeluravintoloissa. Jos olutta juo ennen klo 18:sta niin virus ei pääse tarttumaan. Kiinalaiset ohjelmoivat vissiin salaisessa laboratoriossa viruksen toiminnan väärin. Eivät ottaneet huomioon eri aikavyöhykkeitä.

    • Tiedätkö mikä on todistustaakka?

      Vastaa

      Se tarkoittaa perusteluvelvollisuutta.Eli he jotka väittävät koronaviruksen olevan todellinen, heidän on todistettava väitteensä.He jotka eivät siihen usko, heillä vastaavaa velvollisuutta ole.Ei ole viruksesta ole olemassa ainuttakaan valokuvaa, kukaan ei ole eristänyt virusta laboratoriossa, ja vaikka olisikin niin pitää vielä todistaa että juuri kyseinen virus aiheuttaa oireita elimistössä. Näin ollen usko Covid-virukseen on salaliittoteoria tai uskonto, koska sitä ei ole voitu näyttää toteen.Covid-epäilijät eivät näin ollen ole salaliittoteoreetikoita.Tällä palstalla Covid-uskovaiset ovat olettaneet että ”Hahaa Nää tyypit on salaliittoteoreetikoita, uskovat varmaan litteään maahankin!” Tämä ei ole loogista: Litteään maahan uskovilla on todistustaakka, aivan kuten rokoteuskovaisillakin.Joten tässä mielessä he ovat samaa porukkaa, eivätkä rokotteiden vastustajat.Mikäli olen väärässä, niin linkkaa tänne tutkimustulokset jotka osoittavat viruksen olevan todellinen.(Valtamedian pelleartikkelit ”Tauno Tasalakki katuu nyt katkerasti kun ei ottanut rokotetta” eivät kelpaa, vain TODELLISET tutkimustulokset.

      • Anonyymi

        Vastaa

        Ei sinults kysytty mitään. Shh. Ole hiljaa! Älä ajattele! Tottele! Älä Kyseenalaista! Hae oma rokotus suojellaksesi itseäsi ja muita!

      • Ilmari

        Vastaa

        Koko maailmassa taistellaan koronavirusta vastaan. Sitten tänne ilmestyy joku, joka vaatii todistamaan, että koronavirus on todellinen!

        • Aivan

          Vastaa

          Keskiajallakin taisteltiin ”noitia” vastaan oikeen urakalla polttelemalla heiltä elävältä, kunnes joku vissiin sitten keksi kysästä todisteiden perään? Käsittääkseni tiede ei ole vieläkään todistanut noitien olemassaoloa?

        • Hups!

          Vastaa

          Syyllistyit juuri argumentointivirheeseen joka tunnettiin jo keskiajalla: ”argumentum ad populum”, eli suosituimmuuteen vetoamiseen.Yritä uudestaan!

  • Santeri

    Vastaa

    Notta oliskin kunnon rutto mutta kun ei. Se piikki tappaa enemmän ihmisiä ko koko viirus.

  • Jep

    Vastaa

    Väliaikainen = pysyvä. Onhan se nähty jo useaan kertaan

  • Väliaikaista...

    Vastaa

    …kaikki on vaan.Kyllähän rajoitukset ne väliaikaisia ovatkin: Kun väestöä on saatu tarpeeksi myrkkypiikeillä vähennettyä, voidaan palata normaaliin.Mutta se ikävä kyllä tapahtuu vasta piikinottaneiden kuoleman jälkeen.

  • Hart wie Kruppstahl

    Vastaa
  • 3%

    Vastaa

    Ihminen suojelee itseään kieltämällä epämiellyttävät tosiasiat, vaikka ne ovat päivänselvinä hänen edessään. Kenelläkään ei edes käy mielessä, että tilastoissa näkyvä kuolleiden määrän selkeä nousu voisikin johtua Covid-19 piikistä ja sen sivuvaikutuksista.
    ”Rokote” myytiin meille alunperin koronaa estävänä ja kun se otetaan taudin kierto katkeaa.
    Nyt kolmannen piikin jälkeen pitäisi tyhmemmänkin tajuta, ettei näin oltu alunperin edes suunniteltu.
    Tavoite on yhä uusien ”varianttien” avulla saada aikaan jatkuvat vuosittaiset piikitykset, mieluiten useita kertoja vuodessa. Pelottelupropagandan avulla ihmiset yritetään alistaa hyväksymään pakkotoimet, sulkutilat, ulkonaliikkumiskiellot, rokotukset passit ja sirut. On vain ajan kysymys milloin rokotuspakko yritetään saada läpi Suomessakin.
    Kuten on jo useasti sanottu, nyt ei ole kysymys kansanterveydestä vaan vallasta, kontrollista ja maailman väkiluvun vähentämisestä.

  • Me voitettiin jo

    Vastaa

    Rokottamattomia (uutisten prosenteista huolimatta) on noin 1.6 miljoonaa. Se on sellainen määrä että valtaapitävät eivät voi meille mitään. Jos yrityksille annetaan oikeus irtisanoa tämä populaatio, niin koko Suomi romahtaa kerralla.

    Ja vaikka huhu kertokin että Kuopion seudulla etsitään armeijan toimesta paikkaa pakkosijoituksille, niin ei sinne mahdo noin suurta väestönosaa. Ja toisaalta, jos sieltä karkaa niin mitä varusmiehet tekevät? Ampuvat selkään?

    Kyllä rokottajat on tän ottelun jo hävinneet. Sitäpaitsi, Krista Kiuru möläytti jo viime vuonna että ”koronapandemia loppuu vuoden 2022 loppuun mennessä”. Että ei tässä ole enää mitään hätää.

  • Nimetön

    Vastaa

    Pidin monia tästä varoittaneita foliohattuisina kylähulluina.. nyt pitää myöntää, että alan pelkäämään että nuo ”hullut” olivatkin oikeassa.

  • Ilmari

    Vastaa

    Olen ottanut kaksi piikkiä, joista toisen 1.7. Otan toki kolmannenkin heti kun se on mahdollista eli ensi vuoden alussa. 

    Vaikka kuinka mietin, en keksi mitään syytä, miksi olisi ongelmallista, jos tulevaisuudessa rokotteita on tarjolla vaikka 2 vuodessa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi