Saksa: Berliiniläinen uimala suljettu jatkuvan rotumuukalaisten häiriökäyttäytymisen takia

Ennen koko perheen uimalat eivät käytännössä pysty enää toimimaan ilman jatkuvaa poliisin suojelua.

Väestönvaihto

Columbiabadin uimala Berliinissä suljettiin johtuen jatkuvista ”arabiataustaisten ja Tšetšeenien” aiheuttamista häiriöistä johtuen. Uimavalvojat raportoivat mainittuihin etnisiin ryhmiin kuuluvien kokoajan ahdistelevan naisia seksuaalisesti, aiheuttaen joukkotappeluja, sekä sotkien aluetta virtsalla ja ulosteilla.

Uimalan henkilökunta kertoo puhutelleensa joitakin häiriköitä, jotka ovat vastanneet näiden ”ansaitsevan tulla syljetyiksi ja hakatuiksi” ja että ”uudenvuoden aaton kaltaiset olosuhteet tulevat hallitsemaan täällä” viitaten siihen, miten kyseisestä päivästä on tullut maassa pahamaineinen johtuen rotumuukalaisten mellakoinnista ja naisten ahdistelusta.

Saksan sisäministeriä, Nancy Faeseria, on tiedotettu uimaloiden jatkuvista ongelmista ja hänen ehdottamansa ratkaisu asiaan on uimaloiden kokoaikainen poliisivalvonta. Faeseria pilkattiin tästä lausunnosta Junge Freiheit ‑lehdessä sanoen: ”Sama sisäministeri, jonka mielestä rajavalvonta on Saatanasta, haluaa nyt jatkuvaa poliisin valvontaa uimaloiden alueille. Huomaako hän itse asian ristiriitaa? Todennäköisesti ei.”

Lähde: Remix (1, 2)

Rappiokulttuuri Rikos Rotu Saksa Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • murre iisakki riepunen

    Vastaa

    Paikalliset suvakit, vihervasemmisto pakollinen uinti koko perheen kera päivittäin.

  • Uimala on valintoja.

    Vastaa

    Eiköhän tuo olisi helponta vain olla päästämättä noita alueelle? Aika monet ovat rajattu verkkoaidoilla ja toisen ihan rakennuksillakin. Yli-innokkaille CS:ää isosta purkista. Se kun on täysin vapaata tavaraa Saksassa. 400ml purkista kun tarjoaa niin siinä rauhoittuu agressiivisempikin kaveri.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Kylmät faktat tästä monikulttuurisuuskokeilusta lävähtää yhä useamman kasvoille, ennen niin mukavista paikoista on tullut täysiä sikaloita.

    ”hänen ehdottamansa ratkaisu asiaan on uimaloiden kokoaikainen poliisivalvonta.”

    Aina vain tarjotaan ”ratkaisuksi” poliisien määrän lisäämistä.
    Mitäs sitten tehdään kun niitä poliiseja on lisätty jokaiseen uimalaan, kauppakeskukseen, huvipuistoon ja jopa lähikauppaan ja siitä huolimatta nämä tapaukset vain kasvavat?

    Suomessakin suvakit huutaa kuorossa kuinka ”rasismi on ongelma”.
    No, sillä ”rasismilla” estetään muun muassa tämänkaltaiset tapahtumat, saisivat tavalliset ihmiset viettää vapaa-aikaansa niin kuin ennenkin.

    Huomasin erään kirjoituksen, jossa Vantaalle toivottiin maauimalaa, voisivat kysyä Berliinistä vinkkejä siihen 😉

  • TT

    Vastaa

    Sitä saa, mitä tilaa.

  • Teemu

    Vastaa

    Eipä tulisi mieleen tuollaiseen uimalaan mennä. Hyi. Antaisin suosiolla uima-allahin kotoutujien käyttöön.

  • Sandels

    Vastaa

    Vasemmisto ottaa uutisen tyytyväisenä vastaan eikä tee asialle mitään ja ryssä nauraa kun lähettää lisää tshetsheenien roskasakkia Saksaan loisimaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi