Monikulttuurinen kesä alkoi Saksan uimaloissa – 7 naista seksuaalisen väkivallan uhreina, 12-vuotias raiskattiin

Ennen koko perheen uimalat ovat nykyään vaarallisia paikkoja naisille ja lapsille.

Väestönvaihto

Saksan uimalat ovat auenneet näin kesän koitettua, ja tuttuun tapaan sen myötä alkoi myös rotumuukalaisten tekemä seksuaalinen väkivalta.

Stuttgartin poliisi pidätti yhteensä 3 miestä, joita epäillään yhteensä seitsemän naisen kourimisesta uimalassa. Uhrit olivat iältään 12 ja 18 vuoden väliltä. Yhden tekijöistä on ilmoitettu olevan 23-vuotias syyrialainen maahanmuuttaja ja toisen vasta 13-vuotias poika. Kolmas epäilty on vielä tunnistamatta. Poliisi luovutti 13-vuotiaan äidilleen, eikä häntä aseteta rikosepäilyn alle nuoresta iästään johtuen.

Pari päivää myöhemmin neljä iältään 20 ja 30 vuoden väliltä olevaa miestä kouri samassa uimalassa neljää tyttöä, jotka olivat iältään 13 ja 15 vuoden väliltä. Poliisi pidätti tapauksesta yhden 29-vuotiaan miehen, jonka tuomari vapautti kuitenkin nopeasti.

Pahimmassa tähän mennessä ilmenneessä tapauksessa 22 ja 23-vuotiaat miehet olivat lähestyneet 12-vuotiasta tyttöä ja kosketelleet väkisin tämän sukuelimiä. 23-vuotiaan epäillyn on kerrottu olevan kotoisin Syyriasta.

Rotumuukalaisten suorittamasta seksuaalisesta väkivallasta uimaloista on tullut viime vuosina hyvin tuttu ilmiö Saksassa ja viime vuonna maan uimaliiton edustaja olikin kehottanut lapsiperheitä menemästä niihin jatkuvista ahdistelu- ja väkivaltatapauksista johtuen.

Lähde: Remix

Rappiokulttuuri Rikos Rotu Saksa Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Realisti

    Vastaa

    Tämän päivän IS Ismo Soininvaara kauhistelee, miten paljon maaseutua tuetaan taloudellisesti. Soininvaara yrittää kääntää huomion pois viihervasemmiston tekemistä virheistä muualle. Holtittoman maahanmuuton ja EU:n tukipakettien miljardien kustannukset eivät saa palstatilaa Soininvaaran kirjoituksissa.

    • pää määrää

      Vastaa

      Maaseutu kuitenkin on Suomen tärkeää aluetta. Sehän tuottaa meidän elintarvikkeita. Mitään tukea ei tarvittaisi, jos maaseudun väki voisi hinnoitella itse tuottamansa elintarvikkeet. Hinnan kuitenkin määräävät kaupunkilaiset elintarvikkeiden jakelijat ja tarjoavat halpoja siirtolaisia maaorjiksi lisätäkseen tulojaan.

    • Pekko

      Vastaa

      Silloin kun elämme markkina taloudessa, soininvaara on oikeassa siinä että maaseutu on pelkkä kiviriippa, taloudellisessa mielessä. Soininvaara on älykkö jota kannattaa kuunnella, koska hän tuntee luonnonlait, markkinatalous on myös yksi luonnonlakien alainen voima. Silloin kun Suomi tähän järjestelmään liitettiin niin kyllä kansan mielipidettä silloin kysyttiin. Olemme sidotut markkinatalouden rattaisiin, irti siitä ei pääse koskaan. Jos maaseutu halutaan pitää elossa, sen täytyy tuottaa pääomaa, ne kunnat jotka eivät sitä tuota, kuolevat. Markkinat ovat aina oikeassa, ne jotka jäävät jalkoihin väärässä. Tämä luojan näkymätön käsi ei armoa tunne, se haluaa lihasi ja veresi. Uskallatko asettua tätä petoa vastaan, elämä on valintoja

      • Agraarisosialismin ihmemaa

        Vastaa

        Jokaista maatalouden tuottamaa euroa tuetaan kahdella eurolla ja silti Suomessa ruoka on euroalueen kalleinta. Tuemme siis maataloutta kahteen kertaan. 

        Suomi tukee maatalouttaan ylivoimaisesti EU:n ja Euroopan eniten jo nyt, jokaista maatalouden tuottamaa euroa lähes kahdella eurolla. Keskimäärin EU-maiden maataloustuki on 6 kertaa alempaa, eikä millään muulla EU-maalla tukeminen ylitä maatalouden tuotosta. Ja Suomessa ruuan hinta silti lähes EU:n kalleinta, eli tuemme toistamiseen maataloutta jättihinnoilla. Inflaation takia ruuan hinta noussut jo YLI 15% vuoden takaisesta. Maatalouden tukemisen sijaan maassa pitäisi tukea kuluttajia tältä ryöstöltä. Kepu esti myös sähkön hintakaton ja antoi lapsilisäkorotuksen myös rikkaille esim. Annika Saarikin perheelle. Viddu mitä porukkaa. Kepu pettää aina ja aikoo kai hajottaa hallituksen, että pääsee nuolemaan Orpoa. Mitä sakkia!

        Suomi tukee maataloutta eniten Euroopassa
        https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suomi-erottuu-rajusti-eun-maataloustuissa-maanviljelijalla-oikeus-harjoittaa-kannattamatonta-liiketoimintaa/9649d865-2e35-381f-a901-81a810e57a7e
        ”Eurostat julkaisi tänään uusimmat tilastot maataloustuista Euroopassa, ja Suomen maataloustuet olivat jälleen kerran ylivoimaisesti Euroopan korkeimmat suhteessa sektorin tuottamaan arvonlisään. Jokaista maatalouden tuottamaa euroa kohden maksettiin tukia lähes kaksi euroa.”

        Maataloustuet osuutena maatalouden tuottamasta arvonlisästä – Eurostat
        https://pbs.twimg.com/media/C5xsSsbWAAAjF9-.jpg:large

        ”Suomen maataloustuet tolkuttoman korkeat!

        Maataloustuet ovat Suomessa ylivoimaisesti Euroopan korkeimmat. Ne ovat noin 190% maatalouden tuottamasta arvonlisästä kun EU:ssa keskiarvo on noin 30%. Missään muussa maassa ei ylitetä 100% rajaa!”

      • Nimetön

        Vastaa

        Soininvaara on kommunisti rotta. Varmaan 20 vuotta sitten oli puhetta ruuan alvin laskemisesta. Soininvaara sanoi ettei tarvitse kun kansa alkaa syömään ulkomaisia juustoja ja lihovat. Itse oli helvetin ylipainoinen ja oli siinä vaiheessa käynyt jo kahdessa sydämen ohitusleikkauksessa.

  • Sane mieli

    Vastaa

    Mitä luulette että tapahtuu kum rotuarabiaanoja päästetään eurooppa täyteen? sama kuin🤷🏼‍♂️

  • gg

    Vastaa

    Mitä me näistä opimme, sen että mutantit ovat pervoja vajaaälyisiä raukkamaisia rasistisia raiskauksiin/joukkoraiskauksiin taipuvaisia pedofiilejä. Mutta mitä feministi/liberaali oppii näistä. 

    Feministi/liberaali oppii sen että miehet/pojat ovat sikoja ja siten ongelma mikä pitää ratkaista. Eritoten valkoiset heteromiehet ja pojat ovat massiivinen pääongelma, koska syy miksi ruskeat/mustat miehet ja pojat tekevät törkeitä seksuaalirikoksia ja muita rikoksia jatkuvasti ja varsinkin valkoisia naisia/tyttöjä kohtaan on koska valkoiset miehet ja pojat ovat super etuoikeutettuja ja sortavat taukoamatta ruskeita/mustia miehiä ja poikia. Sekä kaikkia maailman naisia ja tyttöjä. Sekä transuja, homoja ja lesboja yms. 

    Toisin sanoen feministi/liberaali ei syytä ensisijaisesti ruskeaa/mustaa miestä/poikaa siitä että esim. se/ne huumaavat ja raiskaavat/joukkoraiskaavat sekä parittavat valkoisia pikkutyttöjä. Vaan juurisyy siihen on valkoinen mies/poika. Valkoinen mies/poika on suurin maailman ongelma feministille/liberaalille covidin, putinin homofobian ja ilmaston/sään muuttumisen lisäksi.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Tietenkin, lapsemme ja naisemme ovat aina vaarassa, elämmehän Juutalaisen Ylivallan aikaa.

    Asiaan kuuluu, että raiskatun lapsen vanhemmat pyytävät anteeksi raiskaajalta, jotta heitä ei syyllistettäisi rasisteiksi.

    Tämä Ylivalta ei lepää ennen kuin kaikki Valkoiset Maat ovat yhtä Helvettiä, yhtä suurta Slummia, jossa aidatuilla alueilla Valitut pitävät hovia ja jakavat armopaloja omaa kansaansa huoraaville narsisteille ja psykopaateille.

    Kannattaa myös huomata kuinka Ylivallan Huoramediat vaikenevat. Huoria kun ovat, nämä ”toimittajat”. Heille maksetaan siitä, että he mitätöivät väkivallan lapsiamme ja perheitämme kohtaan.

    Pankaa merkille tämä Ylivalta. Se ei ole sattumaa, se ei ole politiikkaa, se on brutaalia Ylivaltaa meitä ja meidän lapsiamme kohtaan.

    • Terhomatti Hämeenkorpi

      Vastaa

      arabien perseuskonnon ylivaltaa tässä nähdään !

      • ValhallaX

        Vastaa

        Arabeja ei olisi täällä raiskaamassa, jos Juutalaista Ylivaltaa ei olisi. Onko Israelissa arabipakolaisia? Ei ole.

        Kannattaako Ylivallan paikallinen sionisti Suomessa arabipakolaisuutta tänne. Kannattaa.

        Kannattaako hän arabipakolaisuutta Israeliin? Ei.

        Pitääkö Teille juutalaisten mielistelijöille kaikki vääntää tautalangasta? Pitää. Swidu.

      • VirvaT

        Vastaa

        Arabitko mielestäsi omistaa Hollywoodin, pankit, koko läntisen valtamedian ja NGO: t ja muut järjestöt, jotka lobbaavat mädätystä länsimaihin? Juutalaiset on USA: n vuoden 1965 immigration actin takana, sama Ruotsissa ja joka ainoassa länsimaassa. Väestönvaihto, Kalergisuunnitelma/valkoisten kansanmurha on juutalaisten käsialaa.

        Juutalaiset ovat myös kommunismin takana. Juutalaiset ovat kulttuurimarxismin takana ja syyllisiä kahteen maailmansotaan. Juutalaiset tuo arabeja Suomeenkin, joten kiitä kaikesta juutalaisia.

  • Joopa joo

    Vastaa

    Viranomaisten mukaan ongelmat ratkeavat sillä, että kantaväestö ei poistu kotoaan ja pitää ovet lukossa.

  • Teemu

    Vastaa

    Tässähän se taas tuli. Ongelma on sama kuin Suomessakin: valkoiset nuoret liikkuvat julkisilla paikoilla kotimaissaan. Ongelma ratkeaa sillä, että valkoiset nuoret eivät enää liiku ulkona. On se helppoa. Pitänee ryhtyä poliitikoksi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi