Britannia ei ota vastaan ukrainalaislapsia käytäntömuutoksen takia – Samalla kanaalin ylittävien rotumuukalaisten määrä on kolminkertaistunut viime vuodesta

Iso-Britannia keksii sormia napsauttamalla käytännön, jolla estetään yksin saapuvien ukrainalaislasten maahantulo samalla, kun rotumuukalaisten tulvaa ei muka kyetä pysäyttämään.

Väestönvaihto

Englannin kanaalista pelastettuja epätoivoisia pakolaisparkoja.

Iso-Britannian sisäministeriö teki viime hetkellä käytäntömuutoksen, minkä takia sadat Ukrainasta sotaa paenneet lapset jäävät vaille turvapaikkaa. Uuden käytännön mukaan jokaisella maahan saapuvalla lapsella pitää olla biologinen vanhempi mukanaan. Muutoksen takia nyt noin 500 ukrainalaislasta ympäri Eurooppaa on turvapaikkaa vailla.

Samalla kuitenkin Ranskasta Britanniaan kanaalin yli lautoilla laittomasti saapuvia afrikkalaisia ja arabitaustaisia ”pakolaisia” on saapunut tänä vuonna jo 9439, mikä kolminkertainen määrä viime vuoden lukemista.

Rotumuukalaisten tulvan epäillään kasvavan ennätyslukemiin tänä vuonna siitä huolimatta, että Britannia erosi EU:sta ja ”konservatiivihallitus” uhkasi lähettävänsä pakolaiset Ruandaan odottamaan turvapaikkapäätöstä.

Lähteet: Daily Mail (1, 2)

Afrikkalaiset Arabit Brexit Britannia Eurooppa Maahanmuutto Pakolaiset Politiikka Ranska Rotu Turvapaikanhakija Ukraina Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Gerbert

    Vastaa

    Annas kun arvaan: Tämä käytäntö ei koske 17-vuotiaita ”lapsia”…

  • Hologram

    Vastaa
  • juha II

    Vastaa

    Valkoiset ukrainalaiset vievät eurooppalaisen valkoisen rodun tuhoamista taaksepäin sukupuuttoon millä myös hajoitetaan länsimaiset yhteiskunnat barbarbaarisilla ihmisjätteillä, jotka tekevät primitiivisellä väkivallallaan Euroopasta löyhkäävän sekasontanavetan!

  • Irmgard

    Vastaa

    Britannia sen kuin roudaa verenhimoisia kehitysmaalaisia barbaareja tuhoamaan kaiken sen vaurauden ja hyvän minkä edelliset sukupolvet ovat saaneet luotua kovalla työllä ja vaivalla. Samaa toki tekevät lähes kaikki Euroopan valtiot. Hyvästi iäksi rauhallinen ja turvallinen Eurooppa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi