Jari Taponen inttää edelleen: mitään katujengejä ei ole

Äärivasemmistokontakteistaan ja tahattomasta huumoristaan tunnettu Jari Taponen repäisee jälleen. Taposen mukaan mitään katujengejä ei edelleenkään ole. Hänen kommentti liittyi keskusteluun tapauksesta, jossa katujengin johtojäsenille annettiin 9-10 vuoden tuomioita.

Väestönvaihto

Jari Taponen.

Taponen on erityisesti tunnettu aiemmista lausunnoistaan, joissa hän toistuvasti kiistää maahanmuuttajien jengiytymisen. Hän edelleen jatkaa suvaitsevaisen näkemyksensä levittämistä:

Helsingin käräjäoikeus on tänään antanut kaksi pitkää vankeustuomiota väkivallasta osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa

Kommentoin tässä ketjussa
@hs esille nostamia sekä helsinkiläisnuoria että järjestäytynyttä rikollisuutta koskevaa kohtaa

Jutussa viitataan
@hs
toissa syksynä aloittamaan #katujengi keskusteluun, jossa viranomaiset olivat jutun mukaan huolissaan 100–150 väkivaltaisesti käyttäytyvästä nuoresta. Tuolloin kyse ei ollut rikosten tekoa varten järjestäytyneistä nuorista saati yhdestä porukasta, vaan eri puolilla Helsinkiä asuvista nuorista, joilla oli väkivaltaiseen käyttäytymiseen liittyviä henkilökohtaisia ongelmia. Jutussa nuoret niputettiin yhteen väkivaltaiseksi kaupungilla liikkuvaksi katujengiksi tai ‑jengeiksi.

Kommentoin tuolloin että meillä ei ole katujengejä, sillä meiltä puuttuu katujengiytymiseen sopiva infrastruktuuri.

Olen yhä samaa mieltä: meillä ei ole asuinalueisiin leimautuneita nuorisorikollisporukoita, jotka hallitsevat asuinalueita rikollisella toiminnalla.

Termi #katujengi viittaa nimenomaan katujen tai asuinalueiden hallintaan rikollisen toiminnan kautta. En tiedä mitä muutakaan sillä voitaisiin tarkoittaa?

Tosin Yhdysvalloissa termillä viitataan pääasiassa slummeissa vaikuttavin etnisiin jengeihin.

Nyt annetussa tuomion koventamisperusteena on rikoslain 5 luvun 6§ 2. kohta, joka koskee rikoksen tekemistä osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.

Näillä tuomituilla miehillä ei ole mitään tekemistä HS jutussa mainittujen 100–150 helsinkiläisnuoren kanssa.

Oikeus ei ottanut kantaa siihen, onko Suomessa katujengejä vai ei. Sen sijaan oikeus totesi, että nämä kaksi tuomittua miestä tekivät ainakin osan rikoksistaan osana järjestäytynyttä rikollisryhmää.”

Jari Taponen siis edelleen yrittää kiemurrella pois siitä faktasta, että avoimien rajojen politiikka aiheuttaa jengiytymistä ja sellaisia rikollisuuden muotoja, jollaisiin Suomessa ei perinteisesti ole totuttu. Hän myös pyrkii valehtelemaan, ettei katujengejä ole, sillä Suomesta ”puuttuu katujengiytymiseen sopiva infrastruktuuri”, mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Lähde: Twitter

Äärivasemmisto Jari Taponen Kotimaa Maahanmuuttajajengit Monikulttuurinen rikollisuus Poliisi Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Rikos Rotu Uutiset Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

25 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Taponen siis jatkaa suvakkien salaliittoteorioiden levittämistä.

  • isänmaahinen

    Vastaa

    Hyvä että niillä on Taponen. Tiedottamisen uskottavuus pysyy siten ansaitulla tasolla.

  • Ammattitaito

    Vastaa

    Onkohan tämä miesoletettu tehtäviensä tasalla? Meinaan, jos raksallakaan laatoittaja tai timpuri ei saa aikaiseksi sitä mitä pitäisi, niin se saa potkut.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Jos Polpo olisi instituutiona täysin normaali ja puolueeton, tuollaiset Jari Taposet olisi aikoja sitten potkittu pihalle sieltä.
    Nyt oli jo sen luokan venkoilua, ettei tuossa ole enää mitään tolkkua.

    Jos Jaffin ja kumppaneiden juttu menee hoviin, meinaakohan Munaton Nillittäjä mennä antamaan lausunnon poliisin edustajana ja sanoa, että ”Suomessa ei ole mitään katujengejä, täällä ei ole siihen sopivaa infrastruktuuria”?

  • otto suni

    Vastaa

    Sopivaa infraa on rakennettu vihervasemmiston toimesta Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle, sama toistuu Turun Varissuolla ja Runosmäellä. Etninen räppi ja yhteinen rikollinen sopeutumattomuus yhteiskuntaan on tyypillistä näille jengeille ja sitä ei voi Taponen enää kieltää! Tuomiot osoittavat myös jotain suhtautumisen pienestä muutoksesta oikeuslaitoksessa!

  • Salomon

    Vastaa

    Meillä ei ole katujengejä, sillä meiltä puuttuu katujengiytymiseen sopiva infrastruktuuri
    Olen sanaton.. mut hyvät naurut sai

  • Nimetön

    Vastaa

    Tuolla joku toteaa, että ”Miten voit olla virassasi jos edes oikeuden tuomiot eivät merkitse mitään?”

    Eikös Taponen ilmoittanut myös, ettei aio noudattaa sitäkään oikeuden päätöstä, jossa todettiin, ettei natsilippujen esilläpitoa julkisella paikalla kielletä?

    Sama meininki jatkuu, ja voihan se jatkua, koska polpolla ei virkavastuuta todellisuudessa ole – ellei supertörkeisiin rikoksiin syyllisty, ja niihinkin useamman vuoden ajan (pl. ”äärioikeistolaisiin ryhmiin” kuuluvat tai yksikin ”vääränlainen” kirjoitus jossain).

    https://www.mikkoniskasaari.fi/node/174
    ”Virkarikosten jättäminen tutkimatta korruptoi poliisikuntaa, sehän tosiasiassa poistaa virkavastuun.”

  • TT

    Vastaa

    ”Suomesta puuttuu katujengiytymiseen sopiva infrastruktuuri”.
    Koska Suomessa ei ole kamelikeitaita, niin ei synny jengejäkään.

    • Tohtori Susivaaratar

      Vastaa

      ”Koska Suomessa ei ole kamelikeitaita, niin ei voi olla myöskään muslimiraiskaajia. Terv. Taponen.”

      • GLGL

        Vastaa

        Vientituotehan tästäkin tulee. Taposen innovaatio pitäisi viedä ensimmäisenä Ruotsiin. Ruotsin pitää muuttaa infrastruktuuriaan, jolloin jengit hiipuvat pois. Taponen konsultiksi valvomaan infran muutoksen toteutusta. Uusi Nokia!

  • Eikka

    Vastaa

    Ei hyvää päivää sentään, on se sitten vaikeaa. Ilmeisesti sanojen määritelmät on ongelmallisia konstaapeli Taposelle. 

    Hän väittää että puuttuu infrastruktuuri eli rakenteelliset olosuhteet toiminnalle, tämähän on aivan järkyttävä mielipide, siellä ne kadut ja talot ovat, ovat olleet jo kauan aikaa.

    Katujengi tarkoittaa vähintään muutaman jäsenen muodostamaa ryhmää, jolla on jollain muotoa yhteinen identiteetti, etninen tausta tai päämäärä, joka tässä tapauksessa on rahan hankkiminen rikoksilla esim. huumekauppa, ryöstöt ja varkaudet. Heillä on tapana myös herättää ympäristössä pelkoa jonka tarkoituksena on estää mahdolliset todistajanlausunnot. Yksinkertaisin määritelmä on tietysti se, että jos he ja muut pitävät heitä jenginä, on kyseessä jengi.

    Esimerkki aivan toisenlaisesta ryhmäytymisestä on Soldiers of Odin, jossa lainkuuliaiset miehet ja naiset liikkuessaan kadulla luovat turvallisuuden ilmapiirin. Tällaista joukkoa ei missään tapauksessa voi kutsua jengiksi.

    Termi latinojengi ei taas viittaa lainkaan ryhmän pyrkimystä latinalaisen maailman hallintaan, vaan kuvaa pelkästään jäsenten etnistä taustaa. 

    En tiedä seurataanko poliisivoimissa lainkaan kognitiivisten taitojen tasoa millään tavalla, merkit viittaavat hyvin vahvasti siihen ettei näin ole.

  • Polpo on homo

    Vastaa

    ”Termi #katujengi viittaa nimenomaan katujen tai asuinalueiden hallintaan rikollisen toiminnan kautta. En tiedä mitä muutakaan sillä voitaisiin tarkoittaa?”

    Jari Taponen yrittää vähän liikuttaa nyt maalitolppia. Ei missään vaiheessa kukaan ole väittänyt, että nuo neekerit hallitsisivat kokonaisia asuinalueita eikä katujengi-termi sitä tarkoitakaan. Yrittää luikerella ulos paskapuheistaan muuttamalla sanojen merkityksiä.

  • Puolueeton

    Vastaa

    Jos meillä eletään 60 leveysasteen pohjoispuolella, tietenkin nuorison jengiytyminen on erilaista kuin 40 asteen tienoilla, johtuen eri lämpötiloista ja niistä johtuvista rakennusteknisistä eroista.
    Taponen taitaa olla älyltään heikoimpaa poliisiainesta tai sitten jonkin nykymuodin aiheuttaman mielenhäiriön vallassa. Mitä muuta kuvaa sanonta ”Kommentoin tuolloin että meillä ei ole katujengejä, sillä meiltä puuttuu katujengiytymiseen sopiva infrastruktuuri.”

  • Nimetön

    Vastaa

    Tuleva eduskuntavaaliehdokas, mieskadosta kärsivään vihreään läjään.
    Jos poliisi on noin pihalla yhteiskunnasta, hänen pitäisi keskittyä mökkeilemään.

  • Ihmettelijä

    Vastaa

    ”Olen yhä samaa mieltä: meillä ei ole asuinalueisiin leimautuneita nuorisorikollisporukoita, jotka hallitsevat asuinalueita rikollisella toiminnalla. Termi #katujengi viittaa nimenomaan katujen tai asuinalueiden hallintaan rikollisen toiminnan kautta. En tiedä mitä muutakaan sillä voitaisiin tarkoittaa?”

    Taponen on vienyt keskustelun tämän lainauksen perusteella väittelyksi siitä, mitä termillä ”katujengi” tarkoitetaan. Eli Taposen mukaan ”katujengi” viittaa rikollisryhmään joka ”hallitsee asuinalueita rikollisella toiminnalla”. Omasta mielestäni tämä menee turhaksi semantiikaksi sillä olennaista kait keskustelussa on että Suomessa on järjestäytynyttä nuorisorikollisuutta eikä se että millä nimellä ilmiötä tulee puhutella?

  • Tuomitsija

    Vastaa

    Tutkinta pyyntö: Onko Jari ”Pyllytär” Taponen altistunut hybridi vaikutuksille?
    Muista Jartsa pitää maskia muutenkin kun .…no tiedäthän sinä.…munaton nillittäjä :)))

  • Mr.AG

    Vastaa

    Source: Trust me bro!
    Voi kyllä uskoa minuun minulla on oranssi tähti paidassa. Katu rikollisuus joukkoja ei ole olemassa

  • Nimetön

    Vastaa

    Onks toi se MUNATON NILLITTÄJÄ?? Jotenkin tuosta naamasta tulee mielikuva ku**in nuolija.
    Siis per***n nuolijan lisäksi.

  • Nimetön

    Vastaa

    ”Jos Polpo olisi instituutiona täysin normaali ja puolueeton”

    Silloin se ei olisi PolPo.

  • Jari Stenholm

    Vastaa

    Taponen on valehdellut, että puolet Suomesta Syyriaan lähteneistä ja siellä islamilaiseen Isis-terrorisotaan liittyneistä, on molempien vanhempien puolelta kantasuomalaisia. Jopa Supo on kumonnut, Taposen levittämät valheet. Sopiikin kysyä, miksi tämä valelinko saa jatkaa komisarion virassa ja miksei saa syytettä , kansanryhmää(suomalaisia) vastaan kiihottamisesta.

  • Nimetön

    Vastaa

    Taponen on munaton nillittäjä. Varmasti myös putinisti.

  • Vuoristoneuvos

    Vastaa

    Taposesta tulee aivan Turhapuro mieleen.Selittelyt ovat yhtä lennokkaita.Luultavasti myös hygienia, kun matuja niin innokkaasti nuolee.

  • Irmgard

    Vastaa

    Valtakunnan pelle Jari Taponen kuuluu selkeästi mielisairaalan suljetulleosastolle. Virkamerkki ja virka-ase pitää ottaa häneltä välittömästi pois. Taposen kaltaisen mt-tapauksen ei voi sallia kuljeskelevan vapaasti ympäriinsä poliisin valtuuksilla sekä ampuma-aseella varustettuna.

  • Tavja

    Vastaa

    Termeillä kikkailua.

    Todellisuuden normaali havainnointi osoittaa, että saastojen luomia katujengejä on muodostunut myös Suomeen.

    Raukka ei uskalla myöntää olleensa väärässä. Heikko ihminen.

  • Late

    Vastaa

    Toivon dydämeni pohjasta että kehitysmaalaisten katujengi pieksee ja raiskaa ton vitun taposen saastan

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi