Biden lopettaa karkotuksesta kieltäytyvien laittomien siirtolaisten sakottamisen ja kumoaa heidän velkansa

Vastedes Amerikassa voi maleksia laittomasti miten haluaa - ainakin, jos omaa suojavärin.

Väestönvaihto

Joe Biden.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden on määrännyt Kotimaan turvallisuusvirastoa lopettamaan karkotuksesta kieltäytyvien laittomasti maassa olevien sakottamisen.

Aiemman presidentin Donald Trumpin hallinto oli määrännyt, että karkotuspäätöksen saanutta sakotetaan 500 dollarilla jokaiselta päivältä, jolloin he ovat laittomasti maassa. Joissain tapauksissa laittoman siirtolaisen velat olivat kasvaneet tätä kautta miltei puoleen miljoonaan dollariin.

Sakotusten lopettamisen lisäksi Biden antaa anteeksi laittomien siirtolaisten sakoista kertyneet velat.

Bidenin tekemä uudistus koskee todennäköisesti ainoastaan maan etelärajan yli tulvivia maahantunkeutujia. Oletetusti esimerkiksi Amerikassa laittomasti oleskelevat venäläiset tai pohjoiskorealaiset eivät saisi viranomaisilta yhtä lempeää kohtelua.

Lähde: Breitbart

Donald Trump Elintasopakolaisuus Joe Biden Laiton siirtolaisuus Maahanmuutto Poliittiset viholliset Politiikka Rotu Ulkomaat Väestönvaihto Valkoisten kansanmurha Yhdysvallat

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • juha.

    Vastaa

    Presidentti Joe Biden toimii kuten globalisti, tuhoten Yhdysvallat rusinaksi kuin kuollut tähti!

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Niinpä niin. Takavuosina Holapalta meni viisumi pitkäksi ja poliisi piti miestä monta kuukautta vankilassa kunnes karkotettiin Suomeen. Holappa oli silloin vielä natsi. Nykyään tavis.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi