Radikaali arkisto: Suomalaisena valkoisessa Euroopassa, osa 1

Rotu on biologinen termi, jolla tarkoitetaan joko jalostuksen tai luonnollisen eriytymisen tuloksena syntynyttä ryhmää saman lajin sisällä. Rodulla siis tarkoitetaan populaatiota, jolla on joukko sille ominaisia morfologisia, fysiologisia ja käyttäytymiseen liittyviä piirteitä. Ihmislaji jakautuu karkeasti kolmeen rotuun; europideihin (valkoinen rotu), negrideihin (musta rotu) sekä mongolideihin (aasialainen rotu).[1] Loput ihmispopulaatioista ovat eriasteisia sekoituksia rotujen välillä ja siten tarkan rotuluokittelun ulkopuolella.

Ruotsalaista luonnontieteilijä Carl von Linnéä pidetään biologisen eliöiden luokittelun eli taksonomian isänä. Ihmislajin jako 3–5 päärotuun (riippuen sisältyivätkö intiaanit mongolideihin ja Australian väestö negrideihin) saavutti hyväksynnän tieteellisissä piireissä 1700-luvulla. Ihmislajin jakautuminen rotuihin oli itsestäänselvyys biologian ja antropologian piirissä 1960-luvulle asti, jolloin vasemmistolaiset egalitaristit pyrkivät häivyttämään rodun olemassaolon ajaakseen poliittisia päämääriään. Rodunkieltäjien väitteet perustuvat argumentteihin, joilla ei ole tieteellistä pohjaa tai ne ovat rodun määritelmän kannalta epäolennaisia.

Yleisin argumentti ihmisten rotumääritelmää vastaan on väite, jonka mukaan ihmislajissa ei ole rotuja, sillä geneettiset erot ryhmien välillä ovat 0,1 %:n luokkaa. Se, mitä väittäjä ei kerro, on tieto siitä, että ihminen ja simpanssi jakavat 98 % geeniperimästään ja esimerkiksi hiivasieni 70 %. Lukijan pitäisi nyt ymmärtää pienten prosentuaalisten erojen suuri vaikutus. Ihminen ja simpanssi ovat keskenään lisääntymiskyvyttömiä lajeja, hiivasienen kuuluessa sienieläinten pääjaksoon. Jokainen edellä mainituista kuuluu aitotumallisten kuntaan. Solun rakenteeseen ja soluelimien valmistamiseen liittyvä perimään koodattu tieto on samankaltainen sekä hiivalla että monimutkaisemmilla eliöillä. Nisäkkäillä geneettinen yhdenmukaisuus on tietenkin suurempi samankaltaisen elimistön ja luuston takia. Geenien prosentuaalisen eron sijaan tärkeämpi eroavaisuuden määrittäjä on perimän vaikutus eliön olemukseen.

Numeroilla sumuttamista yritetään myös väittämällä geneettisestä variaatiosta 85 % olevan yksilökohtaista ja 15 % populaatioiden välistä vaihtelua. Vaikka tämä pitäisikin paikkansa, siinä on sama ongelma kuin aiemmassa väitteessä. Rodun määritelmän kannalta olennaista on se, kuinka geenit vaikuttavat ja onko niiden vaikutuksilla ennustavaa arvoa. Ihmispopulaatiot eroavat toisistaan sekä ulkonäöllisesti että henkisesti enemmän kuin monet eläinlajit, jotka luokitellaan eri lajeiksi. Monirotuisissa yhteiskunnissa, kuten Yhdysvalloissa, viranomaiset luokittelevat epäillyn rodun osana tunnistamista. Rikostutkijat pystyvätkin määrittämään henkilön rodun DNA-näytteen tai luurangon avulla lähes 100 %:n varmuudella.[2]

Kolmas yleinen argumentti kuuluu näin: ihmislajissa rotuja ei ole olemassa, sillä mitään tarkkoja rajoja ei voida määrittää, missä yksi rotu loppuu ja missä toinen alkaa. Purkaessa väitettä tulee huomauttaa, ettei rodun määritelmä vaadi selkeitä rajoja rotujen välillä. Luonnossa esiintyy tilanteita, joissa lajin rotujen välillä on selvät rajat, kuten norpan tapauksessa saimaannorpan ja muiden rotujen välinen ero. Yleisempi tilanne on kuitenkin liukuma rodusta toiseen välimuotojen kautta. Ajatusleikkinä voisi esittää tilanteen, jossa kaikki ihmiset Tiibetin, Keski-Ruotsin ja Kongon alueiden väliltä hetkellisesti häviäisivät. Näin ollen erot populaatioiden välillä olisivat terävät ja egalitaristienkin mielestä rodut olisivat olemassa. Jos hetken päästä kadonneet “välipopulaatiot” tulisivat takaisin, katoaisivatko rodutkin? Tietenkään eivät. [2]

Valkoisen rodun fyysiset ominaisuudet

Valkoisen rodun ulkoisista ominaisuuksista silmiinpistävin on tietysti vaalea vähäpigmenttinen tai täysin pigmenttimelaniinia vailla oleva iho. Vaalea iho on sopeuma riittävän D‑vitamiinin saannin turvaamiseksi leveysasteilla, joilla auringonvaloa on vähän ja heikommin kuin lähempänä päiväntasaajaa. Hiusten ja silmien värin suhteen valkoinen rotu erottuu monimuotoisuudellaan muiden joukosta. Hiusten kohdalla varianssi ulottuu valkoisista mustiin ja ruskeista punaisiin hiuksiin. Silmien värin osalta valkoinen rotu on sekarotuisia populaatioita lukuun ottamatta ainoa ryhmä, jonka perimässä on korkea prosentuaalinen osuus vaalean värisiä silmiä.

Erot perinnöllisessä kehonkoostumuksessa rotujen välillä tulevat selkeimmin esille huippu-urheilussa. Valkoisten keskimääräinen luuntiheys on matalampi kuin mustilla, mikä on suoraan verrannollinen luiden painoon.[3] Yhdistettynä mustia keskimäärin suurempaan keuhkojen tilavuuteen erot käyvät ilmeisiksi muun muassa kilpauinnissa. Nämä kaksi poimintaa ovat kuitenkin vain esimerkkejä geeniperäisistä poikkeamista ja niiden vaikutuksista käytännössä.

Valkoisen rodun henkiset ominaisuudet

Älykkyys

Henkisistä ominaisuuksista kiistellyin ja yleisesti huomiota herättänein keskustelunaihe lienee älykkyys. Älykkyyttä mitataan standardoidulla, ei-kulttuurisidonnaisella testillä, niin sanotulla älykkyysosamäärätestillä, joka mittaa henkilön kognitiivisia kykyjä. Korkean älykkyysosamäärän on havaittu ennustavan hyvin sitä, mitä on perinteisesti pidetty “elämässä menestymisenä”. Menestys opinnoissa, älyllistä panostusta vaativissa töissä sekä terve elämä ovat todennäköisempiä ihmisillä, joilla on korkea älykkyysosamäärä. [4] Tutkimusten keskimääräinen ÄO on myös yhteydessä kansakuntien aineelliseen vaurauteen. [5]

Valkoisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on noin 100 pistettä standardoidulla asteikolla. Pohjois-Amerikan mustan populaation keskimääräinen ÄO on 85, Afrikan mustien 75 ja itäaasialaisten 105. Vasemmistolaiset tutkijat ovat kritisoineet saatuja tuloksia; niiden perimmäisiksi syiksi on ehdotettu perimän sijaan kasvuympäristöä ja kulttuurieroja. Ironista kyllä, Sandra Scarrin adoptiotutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa, ettei rotujen välillä ole geneettisiä ÄO-eroja. Tutkimus suoritettiin mustilla ja mulattilapsilla sekä valkoisilla lapsilla, jotka adoptoitiin keskiluokkaisiin valkoisiin perheisiin näin eliminoiden ympäristön vaikutuksen osallisena älykkyyteen. Vertailuun otettiin myös ei-adoptoidut valkoiset lapset. [6]

Lopputuloksena havaittiin selkeä kausaliteetti rodun ja älykkyyden välillä. Taulukossa adoptoitujen ja ei-adoptoitujen valkoisten, Amerikan mustien ja mulattien älykkyysosamäärät. Tulokset ovat yhteneviä muiden aiheeseen liittyvien tutkimusten kanssa, joissa ympäristön vaikutusta ei ole eliminoitu yhtä hyvin. [1]

Luonne

Älykkyyden ohella myös luonteenpiirteissä on eroja rotujen välillä. Impulsiivisuus, itsekuri sekä kyky suunnitella tulevaisuutta vaikuttavat merkittävästi ryhmien ja yksilöiden kykyyn pärjätä yhteiskunnassa. Yhdysvalloissa suoritettiin psykologinen koe, jossa lapsille annettiin mahdollisuus valita ottaako pieni suklaapatukka nyt vai suurempi viikon päästä. Mustat lapset valitsivat useammin pienen suklaapatukan nyt kuin myöhemmin. Valkoisilla keskimääräisesti suurempi osa valitsi suuremman patukan viikon päästä. [1]

Uhkarohkea käyttäytyminen on yleisempää mustilla, latinoilla sekä Amerikan intiaaneilla verrattuna valkoisiin. Yhdysvalloissa edellä mainittujen vähemmistöjen edustajat kiinnittävät ajaessaan turvavyönsä harvemmin kuin valkoiset. Amerikan intiaanit ja mustat joutuvatkin kaksinkertaisesti useammin auto-onnettomuuksiin kuin valkoiset. Uhkarohkea (tai välinpitämätön) käyttäytyminen näkyy myös ei-toivottujen raskauksien suurempina määrinä vähemmistöjen keskuudessa. Lapsuuden ja nuoruuden käytöshäiriöiden määrät noudattavat samaa rotujärjestystä kuin älykkyysosamäärissä, ollen suurin mustilla ja pienin aasialaisilla. [1]

Erojen kehitys

Ihmislajin levittyä kohti pohjoisempia seutuja luonnonvalinta alkoi muokata uusia tulokkaita. Ilmasto oli kylmä ja valoa oli vähemmän kuin päiväntasaajalla, jota pidetään nykyihmisen syntyalueena. Talvet olivat erityisen ankaria, jolloin kyky suunnitella tulevaisuutta oli ryhmälle valttikortti.

Voidaan puhua myös kahden ääripään erilaisesta lisääntymisstrategiasta. Niin sanottu R‑strategia pyrkii tuottamaan paljon jälkeläisiä vähäisellä huolenpidolla. K‑strategiassa vanhemmat tuottavat vähemmän jälkeläisiä, mutta käyttävät enemmän resursseja näiden selviytymisestä huolehtimiseen. Evoluutio suosi jääkauden aikana rotujen (valkoiset ja mongolidit) osalta K‑strategiaa. Afrikan olosuhteet olivat päinvastaiset ja siksi negrideillä on perinnöllisiä taipumuksia R‑strategiaa suosiviin ominaisuuksiin. [1]

Lähteet:
[1] Rushton, J. P. 2000: Race, Evolution, and Behavior.
[2] Sesardic, N. 2010: Race: A Social Destruction of a Biological Concept. Biology & Philosophy 25, s. 143–162.
[3] The Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism 1997. 82, 2, s. 429–434.
[4] Hunter, J. E. – Hunter, R. F. 1984: Validity and utility of alternative predictors of job performance. Psychological Bulletin 96, s. 72–98.
[5] Lynn, R. – Vanhanen, T. 2002: IQ and the Wealth of Nations.
[6] Scarr, S. 1995: Inheritance, intelligence and achievement. Planning for Higher Education 23, s. 1–9.