Musta puukotti valkoisen perheenisän kuoliaaksi ”valkoisten etuoikeuksien” takia

Mustat vihaavat valkoisia.

Rotu

Valkoinen lääkäri ja kahden lapsen isä kuoli Amerikan Kaliforniassa, kun musta mies ensiksi ajoi autollaan tämän yli ja lopulta tappoi uhrin puukolla.

Michael Mammone vain ajeli polkupyörällään, kun Vanroy Evan Smith ajoi liikennevaloissa autollaan tämän päälle, nousi ulos ajoneuvosta ja tuli iskemään puukolla maahan kaatunutta Mammonea useamman kerran selkään. Silminnäkijöiden mukaan Smith oli möykännyt ”valkoisten etuoikeuksista” murhatyötä tehdessään.

Rohkeat ohikulkijat olivat lopulta pysäyttäneet mustan, mutta Mammone ehti haavoittua kuolettavasti.

Poliisi ilmeisesti pyrkii peittelemään teon rodullista motiivia, sillä he kertoivat, että ei tiedä murhan motiivia ja että tutkijat eivät ole tietoisia rodullisten haukkumasanojen käyttämisestä verityön yhteydessä.

Lähde: Daily Mail

Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rikos Rotu Ulkomaat Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisiin kohdistuva väkivalta Yhdysvallat Yhdysvaltojen mustat

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Oksettaa kun katsoo tekijää. Ei varmaan kovin korkea ÄO.
    Uhri sitten ollut komea, menestyvä, yhteiskunnalle arvokas. Ei lääkäriksi pääse ilman vuosien opiskeluja muttei apina sellaista tajua.

  • Tapani

    Vastaa

    Kaikki mikä on ruskeaa on ongelmajätettä.

  • Ilmari

    Vastaa

    Se on vähän sama kuin että terroristi huutaa allahuakbaria ja poliisi ihmettelee mikä mahtoi olla motiivi.

  • TT

    Vastaa

    Juutalaiset sikailevat, mutta näyttävät valkoisilta ja sitten on helppo laittaa kaikki maailman ongelmat valkoisten syyksi. Typerimmät neekerit ja myös valkoiset uskovat valkoisia syyllistävän propagandan.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Mikähän tuonkin neekerin panos on ollut yhteiskunnalle jo ennen tätä veritekoa?
    Tuskin millään tavalla positiivinen.

    Miettikää niitä otsikoita, jos asiat olisivat olleet toisinpäin, näkisimme myös poliitikoiden ottavan asiaan aktiivisesti kantaa myös täällä Suomessa.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Mulatti katkera itselleen kun vain puoliksi #Musti ;)?

  • Julli

    Vastaa

    Missä neekeri, siellä köyhyys, kurjuus ja kuolema.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi