Amerikan yliopistoissa järjestetään ”valkoisten vastuu” ‑ryhmiä

Valkoisia nuoria opetetaan kouluissa vihaamaan itseään ja rotuaan.

Rotu

Useampi yliopisto Amerikassa on ilmoittanut pitävänsä ”valkoisten vastuu” ‑ryhmiä, missä valkoisia nuoria opetetaan olemaan ”antirasistisia liittolaisia,” sekä valvomaan muiden valkoisten käyttäytymistä.

Esimerkiksi Kalifornian San Diegon yliopiston oikeudenmukaisuuden, moninaisuuden ja inklusiivisuuden kanslia kertoo ryhmässä opetettavan valkoisia oppilaita ”ymmärtämään ja tarkastelemaan valkoisten liittolaisten roolia rasismin ja mustienvastaisuuden käsittelemisessä.”

Samoin eräs toinen yliopiston kanslia sanoo valkoisten olevan ”säiliöitä valkoiselle ylivallalle,” ja että ryhmässä opitaan ”pitämään itsemme ja kampuksemme vastuullisena, kun jatkamme taistelua valkoisen ylivallan purkamiseksi kaikilla tasoilla, myös ja erityisesti itsessämme.”

Harhaiset kulttuurimarxistit kuvittelevat ”valkoisen ylivallan” olevan kaikkialle yhteiskunnan valtarakenteisiin pesiytynyt ideologia, ja ovat jopa väittäneet Amerikan mustien aasialaisiin kohdistaman rotuväkivallan johtuvan valkoisen ylivallan kulttuurista.

Lähde: Breitbart

Rikos Rotu Uutiset Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Yhdysvallat

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Amerikan rotuongelmat ratkaistiin jo 1970- tai 80-luvulla. Ratkaisuna oli menestyvä valmistava teollisuus, joka työllisti sopivasti myös mustia esimerkiksi autojen tuotantolinjoille ja kenties jopa älyä vaativiin hommiin. Syntyi hyvinvoiva neekerien keskiluokka, jonka ikonina toimi TV::ssa Cosby Show, missä vauras perhe vietti keskiluokkaista elämää toisilleen vitsaillen. 

    Globalisaatio ja 1990-luvun lama vei neekereiltä työpaikat ja kansan hillitsemiseksi piti keksiä rotujen välinen sota. Kulttuurimarxistit saivat tästä itselleen vouhottamista ja juutalaiset keksivät uudelleen ”valkoisen ylivallan”. Tämä tapahtui samalla, kun maahan valittiin kommunistinen homoseksuaali globalisti ilmastouskovainen neekeripresidentti Barack Hussein Obama. Hussein suosi bankstereita ja nämä olivat tyytyväisiä ja maksattivat tappioitaan valtion/keskuspankin kassasta (esim. subprime talouskriisi v. 2008). Tästä syntyi ’Occupy Wall Street’- protestiliike, joka hajotettiin levittämällä vasemmistoon lisää identiteettipolitiikkaa sekä kulttuurimarxistista roskaa. Tämän jälkeen poliittisesta vasemmistosta ei ole kuultu mitään hyvää ja järkevää. Vasemmistosta tuli bankstereiden ja juutalaisten käsikassara, työrukkanen ja hajota ja hallitse-valtapolitiikan väline. Tätä nämä säälittävät korona-koekaniinit ja valkoisesta ylivallasta vouhottavat surkimukset ovat yhä.

    • KokenutMies

      Vastaa

      Teollisuuskasvu toi vaurautta osalle mustia, mutta pääasiassa he hyötyivät muiden ryhmien taloudellisesta menestyksestä, joiden rinnalla asuminen tiesi tuloja myös mustille. Kokonaisuutena siirtyminen pois etelän maatalousyhteiskunnasta teollisiin esikaupunkeihin, on ollut tuhoisaa mustille. Tiivis asuminen ja rahaa arvoittava kulttuuri on saanut heidän huonoimpia piirteitä esiin eli impulsiivinen ja rikollinen käytös on tullut mustien kulttuurin ytimeksi. Siitä voi suoraan nähdä ns. gansta-kulttuurin juontuvan. 

      Etelän köyhyys, mutta maanläheisyys ja perhekeskeisyys oli parasta mustien yhteisöille, jotka luontaisten ominaisuuksien tai niiden puutteen johdosta eivät sovellu teolliseen yhteiskuntaan. Afroamerikkalaisille liian nopea siirtyminen on aiheuttanut vain ongelmia, joista nykyisin syytetään valkoista miestä ja rasismia. Jos odotukset oli yhtäläinen menestys, niin lienee selvä, että juuri tätä oli luvassa. Aikaisemmin avoimen rasismin ja rotusorron sijaan on tullut mustien itse harjoittama rasismia ja heidän tuhoisa käytös, joka kohdistuu pääasiassa heidän omiin yhteisöihinsä. Kun he olivat valkoisen miehen vallan alla, niin järjestys oli jossain määrin parempi.

  • Jenkit

    Vastaa

    ”antirasismi” on sama kuin antivalkoisuus

  • Minä

    Vastaa

    En ole oikein koskaan keksinyt, miten voisin käyttää noita paljon puhuttuja valkoisten etuoikeuksia tai ylivaltaa.

  • juha II

    Vastaa

    Taas jutkut asialla ja imbesillit woke valkoiset ”liberaalit”. On jo aika valkoisten vanhempien kotonaan nousta pystyyn ja karaistava lapsensa ylpeiksi ja suoraselkäisiksi valkoisen rodun edustajiksi, sillä ilman valkoista rotua maailma hukkuu paskaan ja juutalaiset laskevat vain rahojaan. Polvistukovat ne harhaiset ja heikkopäiset, jotka eivät muutoinkaan koskaan järjenvaloa näkemään edes kirkkainpanakaan päivänä! 1970-luvulla oli laulu, joka kuului: ”Maailma hukkuu paskaan ja me vain luemme lehtiä!”

  • Setämies

    Vastaa

    Siellä ylläpitävät edelleen rotuerottelua jaottelemalla ihmisiä ihonvärin perusteella.
    Valkoisia ihmisiä ei edes ole olemassa.
    Kaikki olemme enemmän tai vähemmän värillisiä.
    Vaaleimmat on valkoistettu ja syyllistetty kollektiivisesti kaikista entisten ja nykyisten samanväristen teoista.
    Kaikki vähänkin tummemmat lyöttäytyvät yhteen valkoistettuja vastaan, se on todellista rasismia.
    Kautta historian kaiken väriset ovat sortaneet ja orjuuttaneet kaiken värisiä ihmisiä.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Yhdysvaltain yliopistojärjestelmä on menettämässä uskottavuuttaan. Kallis ja tarjoaa ohituskaistoja ja roskatutkintoja lahjattomille. 

    Seuraavassa linkki videoon Harvardin yliopistossa tutkinnon suorittaneita riemuitsemassa valmistumisestaan. http://www.youtube.com/watch?v=YJ8iAsqIxOE

    Ehkä pilalle menneiden yliopistojen sijalle syntyy instituutiota, jotka eivät opeta mitään, mutta jotka tarjoavat luotettavaa osaamisen ja sivistyksen todentamista. 

    Tässä skenaariossa yksilö voi opiskella omin päin. Ehkä jo lähitulevaisuudessa voi valita opettajakseen väsymättömän tekoälyn. Kun sitten omasta mielestä tiedot ja taidot riittävät johonkin tutkintoon, menee jopa viikkoja kestävään testiin, josta saa todistuksen.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi