Unkarin pääministeri Orbán ottaa suoraan kantaa rodunsekoitusta vastaan

EU-byrokraatit olivat kauhuissaan Orbánin sanoista.

Rotu

Unkarin pääministeri Viktor Orbán säikäytti Helsingin Sanomien toimituksen ja muut sionistit ottamalla poikkeuksellisen suorasanaisesti kantaa rodunsekoitusta vastaan. Kannanotollaan Orbán teki pesäeron Länsi-Euroopan oikeistopopulisteihin, jotka pyrkivät viimeiseen asti välttämään rodusta puhumista.

”Orbánin mielestä maat, joissa eurooppalaiset ja ei-eurooppalaiset kansat sekoittuvat, ’eivät ole enää kansakuntia’,” Helsingin Sanomat referoi uutisessaan ja jatkoi suoralla lainauksella: ”Me unkarilaiset emme ole sekarotuisia emmekä halua, että meistä tulee sekarotuisia.”

Orbánin mukaan globalistit pyrkivät johtamaan eurooppalaisia harhaan väittämällä, ettei rotupuhtautta voitaisi enää saavuttaa. Kansanpettureista pääosin koostuva Unkarin parlamentin oppositio tuomitsi pääministerin kannanoton jyrkästi. Myös EU-byrokraatit olivat kauhuissaan Orbánin sanoista.

Pääministerin mukaan rodun ja väestöpolitiikan ohella tärkein kulttuurillinen taistelukenttä on tällä hetkellä sukupuolikysymys, jota homolobbaajat pyrkivät käyttämään aseenaan terveitä kansakuntia vastaan. Euroopan komissio on haastamassa Unkaria oikeuteen tuoreesta laista, joka kieltää homopropagandan esittämisen esimerkiksi mediassa ja kouluissa.

Lähteet: Helsingin Sanomat, The Guardian

Isänmaallisuus Kansallismieliset Kansallismielisyys Kansallisradikalismi Politiikka Rodunsekoitus Rotu Rotuerot Rotuerottelu Ulkomaat Unkari Viktor Orbán Yhteiskunta

Keskustelu

28 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Orban on viimeinen eurooppalainen suoraselkäinen politiikko ja siksi sionistit vihaavat häntä. Globalistien pyrkimykset ajaa Eurooppa samanlaiseksi roskaväen sulatusuuniksi kuin USA nyt on johtaa automaattisesti valkoisen rodun tuhontaan. Britannia, Ranska ja Saksa ovat kärsineet suurista Euroopan valtioista eniten, mutta naapurimme Ruotsi on jo menetty sekarotuiseksi valtioksi.

    Suomessa ajettu Woke-kulttuuri ja koko LGBTQ-toiminta on sairasta kansan kusetusta, siitä on vastuussa koko poliittinen eliitti mitä tukee sionsitien omistama massamedia. Putin on myös siksi vihattu, että hän ensimmäisenä pysäytti globalistien toiminnan Venäjällä ja tätä eivät poliittisesti lahjattomat suomalaiset ymmärrä massamedian propagandan kohteina!

    • T . T

      Vastaa

      On totta, että Putin on pysäyttänyt liberaalien globalistien toiminnan Venäjällä. Mutta miksi se on niin vaikea niin monien suomalaisten ”kansallismielisten” ymmärtää, että Putin ja hänen slaavi ja juutalais oligarkki eliittinsä ei ole tuomassa liberaalin globalisti vallan tilalle mitään parempaa. Ne säälittävät petturit, jotka nyt ihannoivat ja tukevat ryssää ovat niin vähä-älyisiä ja alkukantaisen vihansa sokaisemia, että ovat valmiita korvaamaan yhden pahan toisella. Oikeiden kansallismielisten tulee pysyä omalla tiellämme, vapaana lännen globalismista, kuin myös alkukantaisten kansojen asuttamasta korruptoituneesta verivihollisestamme, joka kaikista Euroopan maista on todennäköisesti kaikkein sekarotuisin ja moni kielisin. Putinilla on omat syynsä liberaalien globalistien vastustamiseen, jotka ovat aikalailla samat kuin Neuvostoliitolla… Hän ei ole mikään kansallismielinen kristitty niin kuin propagandassaan antaa ymmärtää luodakseen jakautumista länteen, vaan hän on kommunistisessa maassa syntynyt, kasvanut ja KGB:n kouluttama. Se, että hän olisi kymmeniä vuosia elettyään ja kommunistista järjestelmää palveltuaan muuttunut, NL:n hajottua, kannattamaan täysin vastakkaista ideologiaa on aivan naurettava valhe ja sen uskovat ovat todennäköisesti jälkeenjääneitä

      • Tapiola

        Vastaa

        En tykkää kirjoittajista, jotka poimivat lauseita toisten tarinoista irti kokonaisuudesta, mutta sorrun siihen nyt itsekin laiskuuttani, vai epätoivon vallatessa luettuani tuota sinun yritystäsi?
        lainaus ”Ne säälittävät petturit, jotka nyt ihannoivat ja tukevat ryssää ovat niin vähä-älyisiä ja alkukantaisen vihansa sokaisemia, että ovat valmiita korvaamaan yhden pahan toisella”. Kyllä ne vihansa sokaisemat löytyy sieltä vastakkaiselta puolelta itseenikin nähden. Ei pahaa korvata toisella, vaan pyritään elämään Venäjän kanssa sovussa ja yhteisymmärryksessä niin kauan kuin suinkin mahdollista. Benjamin Franklin on tainnut lausahtaa ajatuksen – pidä hyvät välit naapuriin, mutta älä pura silti aitaa- lienee osuva myös itärajaamme.
        lainaus ” Putinilla on omat syynsä liberaalien globalistien vastustamiseen, jotka ovat aikalailla samat kuin Neuvostoliitolla… ” niin mitkä ne syyt ovat?
        Et tiedä itsekään.

  • Nationalisti

    Vastaa

    HS paljasti jälleen kerran eilisessä artikkelissaan olevansa agendamedia, sen raivon pystyi aistimaan siitä kirjoituksesta.
    Oli jopa hieman huvittavaa lukea sitä, kun tietää miten siellä toimituksessa oikein kihistiin kiukusta ”eihän kukaan ministeri voi tällaista sanoa nykypäivänä”.

    ”Orbánin mielestä maat, joissa eurooppalaiset ja ei-eurooppalaiset kansat sekoittuvat, ’eivät ole enää kansakuntia”.
    Olisipa meilläkin samanlainen pääministeri, joka puhuisi asioista niiden oikeilla nimillä.

  • Tuikku

    Vastaa

    Hyvä Orban! Ainoa ihminen, joka ymmärtää, mihin EU vie Eurooppaa. Kaikki otetaan vastaan sen kummemmin asiaa ajattelematta.
    Aikooko EU tuoda koko Afrikan tänne tyhmyyksissään? Oletan kuitenkin, että byrokraatit haluaa vain alistaa EU:n kansalaisia halpatyöhön/raiskauksiin/tappoihin, jotta saisivat tahtonsa läpi.
    Onneksi on myös Putin, joka voi tuoda asioihin muutoksen. Nykymenollahan rikkaat tekisivät,
    mitä huvittaa, jos ei olisi Orbania, Putinia ja Erdogania.
    EU:n toimet ovat todella lapsellisia. ”Voi kun Putin kiusaa! Se pitää kostaa!” Ovat kuin lapset hiekkalaatikolla.

    • M.G.

      Vastaa

      Pitäähän Putinin antaa ilmaiseksi kaasua Eurooppaan, eikö? Milloinkohan ihmiset tajuavat olla ostamatta, lukematta ja klikkaamatta Helsingin Sionisteja?

  • Rautaturisti

    Vastaa

    Ikävä kyllä Orbán ei ole ikuinen, mitäköhän tapahtuu Unkarissa Orbánin jälkeen. Saako sielläkin rotujen sekoittaminen ja kaikkinainen homottaminen vahvan jalansijan, kuten lähes kaikkialla muuallakin Euroopassa on käynyt. Minun on vaikea olla enää vähissäkään määrin optimistinen tulevaisuuden Euroopasta.

    Hyvä esimerkki on väestönvaihto, jolle media, viranomaiset ja vastaavat naureskelevat äärioikeiston salaliittoteoriana, vaikka väestönvaihto on suorastaan räikeänä näkyvillä, myös tilastot sen vahvistavat. Silti siihen ei oikeasti usko tavan kansalaiset, nuo laput silmillä kulkevat hölmöt. Ei, ei ole mitään syytä olla optimistinen.

    • Nimetön

      Vastaa

      Orbanilla ja hänen ajamallaan politiikalla on vahva kannatus Unkarissa ja on ollut jo pitkään. Uskoisin että hänen jälkeen tulee toinen samalla tavalla ajatteleva tilalle. Siellä sentään toimii demokratia toisin kuin täällä, missä vaalien suurimmat häviäjät muodostavat keskenään hallituksen ja eniten ääniä saaneet puolueet joutuvat oppositioon.

  • Eikka

    Vastaa

    Viktor Orbán on äijä eikä mikään haihattelija.

  • pertti grandell

    Vastaa

    on toi eu ime konserni eu on vain kauppa ja rahalitto, nyt ovat homot ja sionistit keksineet että eu jokin valkunta joka johtaisi kaikki itsenäisiä valtioita? uskomatonta eu on ihan ulalla. sinä päivän ä kun eu rupesi pauhaa omasta armeijasta, kyllä sotilasvalassani ollut muuta kuin suomi ja ainostan suomi revin passini. ottakoot kaikki homppelit, liimannusskijat armeijaansa jos haluuvat..

  • mystiq

    Vastaa

    Mystistä miten intersektionaaliset feministit puhuu aina roduista ja rodullistamisesta yms niin se on ihan OK mutta sitten kun puhujana on esim Orban niin se onkin järkyttävää

  • Suomalainen mies

    Vastaa

    Unkarin pääministeri Viktor Orbán puhuu täyttä asiaa. Seuraava askel, jonka toivon hänen ottavan, on suora ja avoin juutalaisvastaisuus.

  • Puolueeton

    Vastaa

    Eläinkunnassa geenien sekoittuminen lisää kehitystä. Epäilemättä näin tapahtuu ihmistenkin kesken. Se ei varmaankaan onnistu, että tehdään liian sotkuisia geeniyhdistelmiä suurella maahanmuutolla. Jos geenist edes sekoittuvat vuosisatoihin.

    Tästä esimerkkinä suomalaiset, joiden määrä aikoinaan oli vähäinen ja välimatkat suuret. Geenit eivät uusiutuneet ja johtivan useisiin suomalaisten perinnöllisiin sairauksiin. Nyt kun lasten kuolleisuus on minimissään, huonot geenit pääsevät lisääntymään, joten on täysin hyvää, että saadaan joukkoon pieni määrä geenejä vieraista ihmisryhmistä. Näin suomalaisuus voi kehittyä parempaan suuntaan.

    • Savonian

      Vastaa

      Jos eugeniikka-linjalle lähdetään, niin eikö olisi hyvä suorittaa se kontrolloidusti? Nythän tänne päästettäviin muukalaisiin ei sovelleta mitään laatukontrollia. Ja jos välttämättä haluamme sekoittua vieraisiin ryhmiin niin miksei muihin eurooppalaisperäisiin kansoihin? Tai mitäpä jos järjestetään eugeniikka-politiikka aivan oman väen keskuudessa? Esim. islantilaisia on alle kymmenesosa suomalaisista ja hyvinhän nuo näyttävät porskuttelevan menemään. Fakta on, että emme tarvitse lainkaan ei-eurooppalaisperäistä materiaalia geenipooliimme kehittääksemme suomalaisia parempaan suuntaan.

    • Bella

      Vastaa

      ”Geenisumput” ovat tietyillä alueilla, esimerkiksi Kuusamon alueella, eikä niitä voi yleistää koko Suomea koskeviksi. Suomessa on ollut monikulttuurista kauppaa jo rautakaudelta, ja aiemminkin. Esimerkiksi Hämeen alueella puhuttiin ympäri vuoden kuutta eri kieltä; eli ainakin hämeen murretta, karjalaa, latinaa, ruotsia, saksaa ja venäjää. Todennäköisesti sesongeittain muitakin kieliä, ja kauppamiehiä ja ‑naisia oli useasta ilmansuunnasta. Suomalaisia myös lähti ”maailmalle”, eli esimerkiksi Bysantin keisarin hoviin varjageiksi; miekkalöytö Kokemäeltä paljastaa tämän. Arkeologiset rahalöydötkin kertovat Suomen alueella tästä rikkaudesta. Tulevassa gradussani selitän myös, että rautakautiset ja viikinkiajan miekkalöydöt itse asiassa kertovat tästä samasta sivistyneestä ja kosmopoliitista Pohjolasta, joka tunsi kristinsukonkin paljon aiemmin kuin mitä oppikirjoissa vielä kerrotaan.

      • GLGL

        Vastaa

        Tsemppia graduun. Voi olla mielenkiintoista luettavaa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Alffa orban

  • EP

    Vastaa

    Hyvä, hyvä. Nyt vielä pois 1) eurosta ja 2) EU:sta. Ja sitten voisi ihan ääneen puhua siitä kohtiin 1) ja 2) äärimmäisen vahvasti liittyvästä porukasta, jolla on käsissään niin pankit kuin mediakin, näin Pertti Salolaisen sanoja suoraan lainaten.

    Jos eurosta ei erota, niin voi yhtä hyvin pitää turpansa kiinni kaikesta muustakin ja hyväksyä kohtalonsa.

  • CPW

    Vastaa

    Miksi on O.K. että on Mexican pride, gay pride, Asian pride, black pride jne. jne., mutta Unkarin pieni kansa tällä pallolla ei saa pysyä unkarilaisina? Eskimot ja Afrikan neekerit saavat olla omia itsejään, eikä sinne kukaan ole multikulttuuria puskemassa.

  • SSSE

    Vastaa

    ”Euroopan komissio on haastamassa Unkaria oikeuteen tuoreesta laista, joka kieltää homopropagandan esittämisen esimerkiksi mediassa ja kouluissa.”

    Onneksi olkoon, Unkari! NATO/CIA hyökkää pian maahasi. Liityt Saksan, Jugoslavian, Bosnian, Libyan, Irakin, Venäjän ja muiden seuraan.

  • juha II

    Vastaa

    Olen AINA tuon miehen avattua miehisen suunsa perin ilahtunut ja vaikuttunut erittäin harvinaisesta lajista, joka voidaan jo julistaa uhanalaiseksi tässä hintti lerppujen maailmassa sekä hevostenkin pelkäämässä LGBTQ+ ‑värikollaasissa, joka on omiaan laukaisemaan migreenin niile, jotka sen ovat sukuperintönänsä saaneet!
    Unkari on maa, joka on rikkaampi kuin yksi ainoakaan suurimpien homostelija piiperö valtioiden kultavarannot hamepukuisten miehettärien vartijakaartin tunneherkässä suojeluksessa. Sillä kuten marssivien armeijoiden voima lähtee naisten lanteista. Myös terveen valtion ja kansakunnan korkean moraalin ja fyysisen voiman alkulähde on valtiomies, joka elää kansalleen palvellen yksinomaan sitä uhraten parhaan miehuutensa voimavarat uupumattomalla työllä periksiantamatta, kuuntelematta vääriä profeettoja, jotka hänet alentavat ja uhkailujansa esittävät. Oikea johtaja on kuin wanha peruskalklio, jonka piohjalle terve, tulevaisuuden uskoinen, isänmaallinen ja palvelualtis aina kuolemaan saakka oleva kansa, valtio, uskonto, kulttuuri ja valkoinen rotu rakennetaan, joka ei pyydä olemassaoloaan anteeksi eikä viehäty maailmassa pursuavasta rappiosta ja nautinnonhalusta!!!

  • Timppis

    Vastaa

    Esinahattomien sanomat veti hernettä nenään mutta sinnehän mahtuu.totuus sattuu.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Joka päivä, tänäänkin, Euroopan kaikissa maissa, valkoisten kimppuun hyökätään julmasti niin yksilötasolla kuin kansojen tasolla.

    Venäjä ei ole uhka.

    Uhka ja tappaja on sionismi, ja sen julmat perskärpäset. Sionismi vaatii kaikkiin valkoisiin maihin brutaalia neekeriväestöä maustettuna julmilla afgaaneilla ja arabeilla. Sionisti pitää huolen siitä, että tähän väkivaltaan ei puututa.

    Ja meidän maissamme aivopestyt ihmiset opetetaan demonisoimaan venäläisiä. Venäläiset eivät vaadi neekereitä maihimme. Ja voitte olla varma, että Venäjällä neekerijengit saisivat raskaasti turpaan – ja heti.

    Jos nyt pitäisi valita niin EU ja NATO on vuorenvarma tuhon tie.

    Te, jotka puolustatte nykymeininkiä, kertokaa missä ja miten me saamme neekerit takaisin Afrikkaan ja sofuckinfort? No, antaa tulla. Heti ollaan valmiita valkoisia tappamaan, kun New Yorkin Lygenpresse sitä vaatii. Olette juutalaisten pellejä tuossa, kun vaaditte tappajaisia valkoisten välille. Me tarvitsemme Valkoisen Euroopan, mustat suksikoon swiduun.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Venäläisten demonisoijille ehdotus.

    Katsokaapa kuvaa, jossa on Vladimir Putin ja Venäjän Ulkoministeriön edustaja Maria Zacharova.

    Verratkaa sitten näitä hahmoja USA:n seniiliin pesidenttiin Bideniin ja hänen narkkaripoikaansa Hunter Bideniin.

    Me olemme nyt seniilin vanhuksen ja narkkaripojan kanssa liitossa. Tätä on NATO, sionismin tappajaliitto. Tässä liitossa tuho on swidu vuorenvarma. Ennen tuhoa meidät ryöstetään keppikerjäläisiksi ilmastonmuutossonnalla ja itse tehdyllä energiakriisillä. Siellä voi sitten Suomi-poika uhota savikuopassa ja ylläpitää neekereitä lämmitetyissä asunnoissa.

    Oma valinta. Enjoy! Swidu.

    Ja kun pöly laskeutuu, varjoista astuu esiin nappakengissä juutalainen oligarkki ja sitä sitten ihastellaan, kun jyrsitään lanttua pellon reunassa.

    • Plääh

      Vastaa

      Venäjä on nimeniomaan juutalaisten oligarkkien johtama maa ja Putin on itse juutalainen. Putinin isoisä oli Leninin ja Stalinin kokki. Erittäin luotettua väkeä siis

  • Schlomo se esinahaton

    Vastaa

    Selkeä ja hyvä puhe asiasta. 👌

    Neekerigeenien tai muiden kehitysmaalaisten geenien ei pitäisi antaa sekoittua valkoisiin geeneihin.

    Ihmiskunnan tavoitteena on kehittyä taantumisen sijasta. Sekarotuiset ovat osoitus geenien taantumuksesta. Edellä mainittujen rotujen risteymät ovat esimerkiksi älyltään heikompia kuin alkuperäiset valkoiset.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Etnonationalistit pois puolueesta on Persujen kanta. Ja ryssille ei viisumia.

  • Hh1488

    Vastaa

    hail Viktor Mihály Orbán 👍👍👍👍👍👍👍👍👍😇😇😇😇

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi