Taliban hävitti George Floyd ‑seinämaalauksen ja muun rappiotaiteen kaduilta

Mustien huumerikollisten kuvien sijaan seiniä koristavatkin nyt esimerkiksi isänmaallisuuteen kannustavat iskulauseet.

Rotu

Länsimaiset kulttuurimarxistit ovat saaneet jälleen yhden syyn kauhistella Yhdysvaltojen imperialistisen ristiretken epäonnistumista Afganistanissa. Maan johtoon tänä syksynä noussut Taliban-liike on päättänyt peittää katukuvaa rumentaneen George Floyd ‑seinämaalauksen.

Yhdysvaltojen sotilasdiktatuurin aikana länsimieliset rappiotaiteilijat pyrkivät pakkosyöttämään kansalaisille miehittäjien arvoja esimerkiksi katumaalausten avulla. 20 vuotta kestäneen väkivaltaisen miehityksen aikana Kabulin seinille ilmestyi suuria maalauksia, jotka esittivät liberaaleja journalisteja, muusikoita ja aktivisteja.

Vuonna 2020 erääseen pääkaupungin räjähdysseinään maalattiin jopa mustan amerikkalaisen huume- ja väkivaltarikollisen George Floydin kuva. Floydin kasvoista on tehty globaalin antivalkoisen liikkeen epävirallinen ikoni.

Taliban on kuitenkin alkanut korvata miehittäjän propagandaa omilla maalauksillaan. Mustien huumerikollisten kuvien sijaan seiniä koristavatkin nyt esimerkiksi isänmaallisuuteen kannustavat iskulauseet.

Lähde: Al-Jazeera

Afganistan Black Lives Matter George Floyd Imperialismi Kulttuuri-imperialismi Kulttuurimarxismi Miehitys Politiikka Rappiokulttuuri Rotu Sota Taliban Ulkomaat Yhdysvallat

Keskustelu

25 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Tämä Taliban vaikuttaa aina vain paremmalta. Kunhan pysyvät omassa maailmankolkassaan, saavat minun puolestani hallita Afganistania mielensä mukaan.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä on yksi suurimmista syistä siihen, miksi länsimaat harmittelevat Talibanin valtaannousua, heidän ajama liberaali ja kulttuurimarxistinen politiikka ei saa enää jalansijaa Afganistanissa, se on hyvä asia.

  • Muslimien invaasiosta puhumattakaan

    Vastaa

    On täysin uskomatonta, millainen polvistumis/varpaiden nuoleminen/ rähmälleen meno jne hysteria on saatu aikaan. Jonkun huumerikollisen vuoksi. Metoo meni överiksi, niin jotain muuta piti keksiä. Stalinkin olisi kateellinen. Tai berija. On tervavenettä ja on kaarnalaivaa. On cancellia sekä prideä. Olen varma, että mikäli tämä hulluus jää vaikuttamaan, näin mutu tuntumalla ei hyvää seuraa.

    • Nimetön

      Vastaa

      Occupy wall streetin aikana säikähtivät ja usuttivat nuo tavallisten kansalaisten kimppuun.

  • Schlageter

    Vastaa

    Ei voi muuta sanoa, kuin että ”Eläköön Taliban!”
    Toivottavasti muutkin maat vapautuvat amerikkalaisista ja englantilaisista miehittäjistä, ennen kaikkea Saksa, jonka tulisi lopultakin jälleen herätä! Se olisi uuden ja paremman eurooppalaisen Euroopan alku.

  • "Te natsit olette samaa paskaa Talibanien kanssa!"

    Vastaa

    Pitää paikkaansa.Olemme hyviä isänmaallisia ihmisiä, jotka siivoavat kulttuurimarxistisen roskan pois kaduiltamme.Suvakit ovat puolestaan samaa paskaa pedofiilien kanssa.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Kiitos Taliban!

    Jos olette huomanneet, niin Suomessa ei tämän edesmenneen mustan narkomaanin maalauksia/patsaita ole. tämä on yksi todiste Suomessa olevien suvakkien heikkoudesta.

    Käytännössä BLM ja narkomaani-floyd on känselöity Suomessa ja hyvä niin!

  • mitä vittua

    Vastaa

    Kannatatteko te talibania ja sharia lakia naisten arvo samaa kuin kilo paskaa väärä ”uskosten”tappamista raiskauksia yms islami meininkiä mutta ette halua tota eurooppaa nyt en ymmärrä

    • Nationalisti

      Vastaa

      Kannattaisi tutustua aiheeseen hieman enemmän ennen kuin tulee mesoamaan ilman minkäänlaista sanomaa.
      Kannatatko sinä kulttuurimarxistisia arvoja?

      • mitä vittua

        Vastaa

        En kannata mitään ääripää puolta mutta en kannata myöskään sharia lakia minkä taliban ottaa käyytöön afganistanissa. Tulin vain kysymää miksi kannatatte samaa asiaa mistä vuodesta 2015 saakka ihmisiä on varotettu jos olen väärässä olkaa hyvä ja kertokaa mitä hyvää talibaanissa on/tulee olemaan en tullut haastamaan riitaa tai mesoamaan

        • Schlageter

          Vastaa

          Taliban karkoitti maastaan miehittäjät. Se on aina kunnioittamisen arvoista. Afgaaneilla on toisenlainen kulttuuri kuin meillä, heidän olojaan ja tekojaan ei kannata meidän olojemme mukaan arvioida. Luuletko, että Talibanin jäsenet ja kannatajat ja muut afgaanimiehet huolehtivat omista äideistään, vaimoistaan ja tyttäristään vähemmän tai huonommin kuin länsimaiset miehet omista naispuolisista perheenjäsenistään? Luuletko, että amerikkalaisia ja muita miehittäjiä, jotka toistuvasti murhasivat Afganistanissa siviilejä, todella kiinnosti ”tyttöjen ja naisten” asema, joita sodan aikana jäi miehittäjien vuoksi orvoiksi ja leskiksi? Luuletko, että länsimaiset naiset ovat jotenkin onnellisempia kuin afgaaninaiset? Antaa heidän pitää oma kulttuurinsa ja omat perinteensä. Lue länsimaiden uutisia, niin heräät. Lukemattomille – mutta ei onneksi kaikille – länsimaisille naisille näyttää olevan oleellisinta, että abortin voi tehdä vapaasti (koska ”kyse on minun kehostani” – kiinnostavaa, että omasta kehostaan itse ja yksin päättävä voi kuitenkin lapsen syntyessä vaatia elatusmaksuja siltä, joka ei voinut syntymästä tai abortista päättää…) ja yleisillä paikoilla voi kulkea puolialastomana katuhuoran tapaan. Nämäkö ovat vapauden mitta? Ja sellaista vapautta ja demokratiaa USA vie eri maihin pommittamalla. Sinun, ”mitä vittua” kannattaisi suurten länsimaalaisten massojen tapaan katsoa peiliin ja kysyä, onko meidän kulttuurimme todellakin korkeampi kuin afgaanien kulttuuri. Lisäksi voisit vaihtaa nimimerkkisi…

  • TT

    Vastaa

    BLM on kommunistien masinoima huijaus. Itselläni on sellainen käsitys, ettei neekerikansa ole itsekään erityisen innostunut heille syötetystä pyhimyshahmosta nimeltä George Floyd. Paljon parempia esikuvia on heillä tarjolla. Jokainen suvakki luulee, että tuota narkkaria pitää ylistää ja että se on kunniaksi mustille. Ei ole, typerät ääliöt.
    Kaikki kunnia talibaneille, jotka siivoavat uusmarxistien ja ”heimolaisten” kehittelemän roskan pois ympäristöstään. Pääsemmekö Suomessa koskaan samaan?

  • Hylsy

    Vastaa
  • EV

    Vastaa

    Ei se silti Talebanista hyvää tee, talebaanit eivät ole millään tavalla verrattavissa Euroopan kansallismielisiin tai mm. Pohjoismaalaisen kansallismielisen arvomaailmaan. Naisilta vietiin jälleen ihmisarvo Afganistanissa ja Afganistan käytännössä pyörii huumetuotannolla ja ‑kaupalla samalla kun partaheikit taputtelee ”työkseen” savikakkuja. Taleban väitti lopettaneensa tuon huumetuotannon ja myynnin, mutta uskoo ken tahtoo, sanoivat noin myös ennen jenkkien tuloa maahan, mutta valetta ja propagandaahan se oli. Myös vakava korruptio jyllää tuolla päin. En ihan käsitä, miksi täällä hehkutetaan näitä Sharian lakia kannattavia partahihhuleita, kun toisessa artikkelissa niistä tehdään suuria vihollisia koko Euroopalle ja eurooppalaisille (mitä ne ovatkin)?

  • Nimetön

    Vastaa

    Maailman tämänhetkisissä tapahtumissa ei ole kyse roduista eikä uskonnoista. Ei juutalaisista, muslimeista, eikä oikeastaan edes poliittisista suuntauksista.
    Kaiken takana on pieni ryhmä, eliitti, Illuminati, Saatanan Synagoga. Ryhmä joka pääasiassa esiintyy juutalaisina, muttei ole sitä. (Ilmestyskirja 2:9) Tämä pieni ryhmä omistaa lähes kaiken maailmassa. Se hallitsee mediaa, määrää maiden hallituksia (myös Suomen), aloittaa sodat, omistaa keskuspankit. Tämä Illuminati pelaa kokonaisia kansakuntia, eri rotuja, uskontoja, poliittisia suuntauksia toisiaan vastaan. Jopa miehet ja naiset yllytetään toistensa kimppuun. Aseena sillä on mm. media ja kommunismi, sekä hyödylliset idiootit kuten marxistit.
    Tavoitteena sillä on yksi maailmanhallitus, yksi valuutta ja yksi uskonto, lusiferianismi. Raha, valta, totalitarismi, täydellinen hallinta, jossa me ns. goyimit elämme orjina. 

    Hyvin yksinkertaistettuna kysymys on ainoastaan asetelmasta hyvä vastaan paha, ei mistään muusta. Kaikki tämänhetkiset tapahtumat ovat seurausta tämän eliitin toimista. Pakolaisvyöry, ilmastonmuutos- ja sateenkaarihomotuksen pakkosyöttö, rappiokulttuuri, monimuotoisuus, korona pandemia, kaikki ovat illuminatin keinoja päästä tavoitteeseensa. Se on soluttautunut uskontoihin, poliittisiin puolueisiin ja järjestöihin, kuten vapaamuurareihin ja sitä kautta hallituksiin, oikeus- ja koulujärjestelmään. Kaikkeen mistä se hyötyy ja edistää sen suunnitelmia.

    Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta mitä enemmän aiheeseen tutustuu, sitä enemmän todisteita löytää. Epäilijöiden ainoa vasta-argumentti yleensä on, että kaikki on salaliittoteoriaa. Yllättävintä on, että nämä tavoitteet ovat melko helposti löydettävissä netistä. Lisäksi ne ovat jo hyvin pitkälle toteutuneet, ja monet niistä on keksitty niinkin aikaisin kuin 1700 – 1800 luvulla.
    Kannattaa tutustua aivan aluksi Adam Weishauptin, Albert Piken, Richard Coudenhove-Kalergin kirjoituksiin, sekä Leon Skousenin listaan kommunistien tavotteista. Tämän lisäksi kannattaa tutustua Klaus Scwabin (WEF) ja Frankfurtin koulukunnan ajatuksiin, Morgenthau suunnitelmaan ja lukaista Protocols of Learned Elders of Zion. Korvaat vain siionin Illuminatilla. Suunta jota kohti nyt kuljemme on siis kirjoitettu jopa satoja vuosia sitten. Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen yritys maailmanhallituksen luomiseksi tai ensimmäinen plandemia, joka on saatu aikaan tai ensimmäinmen väestönvaihto joka toteutetaan.

    Kansoja hallitaan annetun tiedon määrällä ja illuusiolla demokratiasta. Uskooko joku vielä, että äänestämällä valtapuolueita tai allekirjoittamalla kansalaisalotteita voi saada muutoksen aikaan. Kaikki on jo ennalta päätetty. Mitään ei tapahdu politiikassa sattumalta. Olemme vain pelinappuloita

    • Plääh

      Vastaa

      Kyllä se illuminaatti nimenomaan on juutalainen ja juuri siksi sellainen kuin on

      • mitä vittua

        Vastaa

        Montako kertaa ”meidän kultuurissa” on vuoden aikana kivitetty ihmisiä hengilta telotettu keskelle katua kielletty naisilta urheilu pakotettu peittämää kaiken muun kuin silmät menty ovelta ovella hakemaan naisia vaimoiksi jos ei suostu raiskaavat tai tappavat tai ruoskivat. Onko tuo parempaa mitä meillä suomessa on ja totako sinä haluat? Ja jos ainut positiivinen asia mitä taliban on tehnyt oli karkoittaa maan valtaajat on aika pien määrä hyvää verrattuna siihe helvetillisen määrää paskaa mitä ne tulevat tekemään. Ennen osa teistä tais vastustaa islamia ja nyt kannatatte voi jumalauta

        • Plääh

          Vastaa

          Juutalaisuus siis varjelee kaikelta tuolta???

  • Partisallah?

    Vastaa

    Uutinen on kirjoitettu siihen malliin, että lopusta puuttuu vain Allahin ylistyshuuto.

    Taitaa tämän sivuston lukeminen loppua minulta. Mistä löytyisi sellainen suomalainen uutissivusto, joka hoitaa homman oikein, eli vastustaa islamia ja juutalaisuutta.

    • TT

      Vastaa

      Persuilta löytyy mm. Suomen Uutiset. Tiedoksi vaan, että illuminaatti pyrkii samaan suuret aabrahamilaiset uskonnot sotimaan keskenään ja levittää aina propagandaa ja eripuraa näiden välille. Jos haluat olla kyseisen propagandan uhri, niin tervemenoa sionistimedian tai persusössötyksen pariin. Tietenkin pitää kritisoida typeriä em. uskontojen edustajia, kuten talmudistit, ottomaanit tai jesuiitat. Typeryys ei ole uskontoon sidottu.

      • Partisallah?

        Vastaa

        Persut ovat liian pehmeitä ja oletettavasti juutalaisten kanssa tekemisissä. Tällä haavaa ainut kannattamisen arvoinen puolue(ehdokas) on Sinimusta Liike.

      • Suomen soturi

        Vastaa

        Typeryys on kyllä uskontoon sidottu! Kaikki Aabrahamilaiset uskonnot ovat haitallisia enemmän tai vähemmän! Muslimithan on lähtökohtaisesti meidän vihollisia, mikä tulee ihan ilmi heidän koraanista, jos alat sinäkin lukemaan.

  • Hylsy

    Vastaa

    Miksi Islamia pitäisi vastustaa? Jokainen saa uskoa mihin haluaa. Taleban on kansallismielinen järjestö.

    • Suomen soturi

      Vastaa

      Sinänsä hyvä että ajaa kulttuurimarxismin pois omasta maastaan, mutta et, ei se Islamikaan ole yhtään sen parempi. Vai mitä mieltä sitten olet semmoisesta että kyseisen uskonnon nimissä sallitaan, jopa kannustetaan tappamaan muun uskoisia väärä-uskoisuuden vuoksi? Raiskaamaan ja harjoittamaan terrorismia heitä kohtaan? Naisetkin ovat heillä vähemmän arvokkaita, kuin koirat!

      Mitäs mieltä olet siitä että Euroopassakin tarpeeksi suurilukuisina ovat sitten vaatineet maan lakeja muutettavaksi heidän mieleisiksiin? Houkuttelevat tai pakkokäännyttävät muun uskoisia heidän uskontonsa!

      Islami ei ole edes uskonto vaan murhan, terrorismin ja alistamistamisen kultti! Onko vielä joku oikeasti noin pihalla asiasta? Tutustuppa vielä koko uskonnon historiaan ja varsinkin heidän koraaniinsa, jos et usko.

      • Hylsy

        Vastaa

        Olen lukenut Koraanin. Vanha Testamentti on selvästi murhanhimoisempi. Meillä ei ole oikeutta päättää Afganistanin kansan valinnoista. Taleban haluaa pitää järjestelmänsä omassa maassaan. Islamin lisäksi Talebanin ideologiaan kuuluu Pashtu-Nationalismia ja perinteisen kulttuurin puolustamista.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi