Amerikkalaisyliopisto aikoo poistaa ison kiven kampusalueeltaan koska se on ”rasistinen”

Kivi on "rasistinen" koska siitä on vuonna 1925 paikallislehdessä kerran käytetty nimitystä "neekerin pää".

Rotu

Mustien opiskelijoiden tunteita loukkaava "rasistinen" kivi.

Wisconsin-Madisonin yliopisto on ilmoittanut aikeistaan poistaa ison kiven kampusalueeltaan ei-valkoisten opiskelijoiden sanottua sen olevan ”kivulias muisto rasismista”.

70-tonninen lohkare tunnetaan virallisesti Thomas Crowder Chamberlinin muistokivenä. Hän toimi aikoinaan geologina ja yliopiston puheenjohtajana. Kiven ”rasistisuus” ei liity mitenkään häneen tai kivessä kiinni olevaan muistolaattaan, vaan siihen, että kivestä itsestään käytettiin ainakin kerran vuonna 1925 paikallislehdessä nimitystä ”neekerin pää”. Nimitystä saatettiin käyttää aikoinaan mistä tahansa suuresta kivestä.

Wisconsinin mustien opiskelijoiden unioni vaati kiven poistoa kesällä. Unionin puheenjohtaja Nalah McWhorter sanoi kiven olevan ”symboli niistä päivittäisistä epäoikeudenmukaisuuksista, joita värilliset opiskelijat kohtaavat päivittäin pääosin valkoisella kampuksella”.

Yliopiston suunnittelukomitea on päättänyt yksimielisesti poistaa ”rasistisen” kiven.

Lähde: Breitbart

Historia Kulttuurimarxismi Mustat viharyhmät Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rotu Ulkomaat Väestönvaihto Valkoisen historian tuhoaminen Valkoisiin kohdistuva rasismi Yhdysvallat Yhdysvaltojen mustat Yhteiskunta Yliopisto

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Joonas

    Vastaa

    Voi kiviparka. Syytetään rasismista eikö kvi pysty edes puolustautua.

  • Aappa

    Vastaa

    ”Nimitystä saatettiin käyttää aikoinaan mistä tahansa suuresta kivestä.”

    Eli ns. kuvaannollinen ilmaisu on ilmeisesti kyseessä. Mitä yhteistä näillä kahdella on, iso kivi ja se toinen?

  • Anu Palosaari

    Vastaa

    Vaikea uskoa noihin ”epäoikeudenmukaisuuksiin”, jos kerran yliopiston suunnittelukomitea on kiveä poistamassa. Itse kun taistelen tietäni yliopistolla tunnettuna ja tiedettynä kansallismielisenä – KRP:n sanoin uskaltanut ”jopa fanittaa pvl:ttä ja mv lehteä”- niin eihän yksikään minun kokema todellinen epäoikeudenmukaisuus (kursseilta flippaaminen yms) tule noin vain edes kuultavaksi yhtään missään. Eihän näitä kansallismielisten yliopisto-opiskelijoiden epäoikeudenmukaisuuksia, ja mikä kauheinta, minustakin tulee tutkija, tämä on pahinta demarisuomen näkökannassa – tutki mikään viranomaistaho. Epäoikeudenmukaisuus on aito vasta silloin, jos yhteiskunnan valtarakenteissa ei epäoikeudenmukaisuuden kokija näy. Ei edes siellä alimmalla tasolla.

  • Neekeri

    Vastaa

    Psykoosit on edennyt niin pitkälle että aletaan jo kiviäkin syyttämään rasismista, Mitähän seuraavaksi?

    • Seppo-Sisko

      Vastaa

      Jos joku muu kertoo kuulijalle tämän oman ihon värin, niin harvalle muulle kuin neekerille se on ongelma. 

      Harva halveksuu itseään ja ihonväriään niin kuin neekerit.

      Odotan innolla niitä psykooseja, kun neekerit inhoavat itse itseään niin paljon, että omakätisesti vapauttavat itsensä maailman pahuudesta.

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Se on neekeri-yliopisto. Tämä riittääkin syyksi hävittää se rasismin pesä.

    Tämähän on helppoa.

  • juha.

    Vastaa

    Tuo johtaa vielä siihen (tien päässä), että valkoisilta katkaistaan ihan ”aikuisen oikeesti” pää, eikä SE ole ollenkaan rasistista.

    Yhteikunta, missä EI ole toleranssia on kuin Vladimir Lenin Moskovan mauseleumissa. Se ettei yhteiskunta ole kykenevä pitämään sisällään erilaisia mielipiteitä, puhumattakaan että pystyisi sulattamaan ympäröivässä todellisuudessa olevia negaatioita. Merkitsee se jo evoluutionkin kannalta sitä, että ihmiskunta tulee väistämättä tämän tuloksena taantumaan ja näivettymään vieläkin alemmalle tasolle kuin sitä edeltäneet sukupolvet koskaan ovat olleet. Sillä ne ovat olleet kehityskulun ”nousukiidossa”, toisin kuin nyt olevat ovat sen ”laskukiidossa”! Kiitos kommunismin, globalismin ja liian helpolla päässeiden sukupolvien, jotka eivät milloinkaan ole kykeneviä kasvamaan aikuisiksi tasapainoisiksi ihmisiksi! Eikä todellisuus katoa sillä, että sen olemassaolo kielletään!!!

  • Transnigga

    Vastaa

    Seuraavaksi valkoihoisilta identiteetin ja kulttuurin omijoilta kielletään auringon ottaminen sekä itseruskettavat voiteet.

    • Seppo-Sisko

      Vastaa

      White Christmas…

      Snow White…

      Snow…

      White house…

      Ihmettelen suuresti, että Whitesnaken musiikkia soitetaan radiossa nykyisin näinkin paljon.

    • näinonnäreet

      Vastaa

      Ynnä moottoripyöristä kielletään White Power iskunvaimentimet🤔

  • hieno homma

    Vastaa

    Tuleekohan vielä aika kun nämä BLM porukat tajuavat notta jotkut moottoripyörämerkit käyttävät laadukkaita White Power iskareita🤔😂🤧

  • Nelli Kuukeri

    Vastaa

    Ynnä moottoripyöristä kielletään White Power iskunvaimentimet🤔Seuraavaksi valkoihoisilta identiteetin ja kulttuurin omijoilta kielletään auringon ottaminen sekä itseruskettavat voiteet.

    t Putthipong Assaratanakul ja Krit Amnuaydechkorn ovat varmaan tämänkin takanna

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi