Meksikon huumekartelleja avustanut Citigroup brändäsi itsensä ”antirasistiseksi pankiksi”

Citigroup oli yksi edellisen finanssikriisin pääsyyllisistä.

Rotu

päivitetty

Amerikassa perustettu ja kansainvälisesti toimiva rikollispankki Citigroup vaatii finanssiteollisuutta ryhtymään avoimeen taisteluun ”rasismia” vastaan. Yhtiö tahtoo uudistaa julkisuuskuvaansa niin, että se tunnetaan vastaisuudessa ”antirasistisena pankkina”.

Citigroup julisti käyttävänsä lähivuosina yhteensä miljardi dollaria vahvistaakseen mustien ja latinoiden asemaa Yhdysvalloissa. Pankin mukaan on väärin, että valkoiset ovat tällä hetkellä keskimäärin mustia rikkaampia.

Luonnollisestikaan pankki ei suostu tunnustamaan, että rodullisiin varallisuuseroihin voivat vaikuttaa keskimääräiset erot älykkyysosamäärässä, itsekurissa ja työmoraalissa. Raportissaan pankki jopa väitti, että viimeisen 20 vuoden aikana ”valkoinen rasismi” on tuhonnut 16 tuhatta miljardia dollaria Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta. Se, että valkoiset yritykset ovat luoneet valtaosan Amerikan hyvinvoinnista, on Citigroupin mukaan vain osoitus ”rasistisesta valkoisesta ylivallasta”.

Valkoisiin kohdistuvaa syrjintää

Citigroup aikoo lahjoittaa yhteensä yli 500 miljoonaa dollaria hankkeille, jotka tukevat mustien ja latinoiden omistusasuntoasumista. Lisäksi pankki aikoo lahjoa eri yhtiöitä yhteensä 350 miljoonalla dollarilla vastineeksi siitä, että ne katkaisevat yhteistyön valkoisten omistamien yritysten kanssa ja alkavat suosia sen sijaan värillisiä tavarantoimittajia. Citigroup vaatii myös markkinoinnin, tiedottamisen ja lakiasioiden parissa työskenteleviä yhteistyökumppaneitaan syrjimään valkoisia työntekijöitä ja rekrytoimaan mieluummin mustia ja ruskeita.

”Kansakuntamme on historiallisessa rotusuhteiden käännekohdassa, joten pelkät sanat eivät riitä”, pankin talousjohtaja Mark Mason totesi. Käytännössä pankki kannustaa elinkeinoelämää aloittamaan valkoisiin yrittäjiin kohdistuvan syrjinnän. Toimitusjohtaja Michael Corbat puolestaan totesi, että ”rasismin vastustaminen on – – tärkein asia, kun rakennamme reilua ja inklusiivista yhteiskuntaa”.

Huumeita ja korruptiota

Citigroupin puhe ”reilusta yhteiskunnasta” herättää monissa ironisia mielleyhtymiä. Sama pankki on jäänyt kiinni muun muassa laajamittaisesta rahanpesusta Meksikon vaarallisimpien huumekartellien hyväksi. Lisäksi se oli yksi edellisen finanssikriisin pääsyyllisistä, sillä se osallistui aktiivisesti petollisille subprime-lainamarkkinoille, joka tuhosi lopulta maailmantalouden.

Citigroup tunnetaan myös pankkina, joka loi ”Too Big To Fail” ‑mallin. ”Too Big To Fail” merkitsi sitä, ettei Yhdysvaltojen hallitus uskaltanut lakkauttaa Citigroupia ja muita eliittipankkeja finanssikriisin yhteydessä, vaikka ne olivat syyllistyneet vakavaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Citigroupin juutalainen johtaja Sanford Weill oli rakentanut pankistaan poliittisesti niin vaikutusvaltaisen yhtiön, että lopulta hallitus päättikin pelastaa sen konkurssilta veronmaksajien rahalla.

Lähteet: Bloomberg (1, 2), Haaretz, BBC

Citigroup Huumausainerikos Kulttuurimarxismi Maahanmuutto Mark Mason Michael Cobart Pankit Poliittiset viholliset Politiikka Raha Rahanpesu Rappiokulttuuri Rikos Rotu Sanford Weill Sionismi Talous Talousrikos Talousromahdus Ulkomaat Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Yhteiskunta

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • talmud

    Vastaa

    jews again every fucking time!

    • Nimetön

      Vastaa

      oi vei!!

  • Irmeli L

    Vastaa

    Antirasismi vapauttaa kaikista syytteistä. Tuon julistuksen jälkeen pankin rahaa voidaan lähettää “anti­rasistisiin” kohteisiin niin, että rahan­siirron kyseen­alaistaminen on rikos.
    – Erityisen anti­rasistisia ovat pankin johtoa lähellä olevat piirit.

  • Ei röyhkeydellä rajaa.

    Vastaa

    Meteli peittää metelin.
    Tai niin ainakin kuvittelevat.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi