Lapsensa ei-biologista ”isää” riistäneelle kokoomuslaiselle historiallinen tappio oikeudessa

Tukea törkeälle toiminnalleen Paula Miettinen on saanut lähinnä prostituutiota kannattavalta vasemmistopoliitikko Anna Kontulalta.

Politiikka

Paula Miettinen ei haluaisi, että hänen pettämistään käsiteltäisiin julkisuudessa.

Kokoomuslainen pettäjä Paula Miettinen (ent. Kylä-Harakka) koki oikeudessa historiallisen tappion. Tuomioistuimen päätös voi merkitä loppua laillistetulle ryöstölle, jonka kohteena on ollut hänen pettämänsä ex-mies.

Miettinen petti silloista miestään Jani Kylä-Harakkaa tullen raskaaksi. Miettinen eli aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja uskotteli miehelleen lapsen kuuluvan tälle. Myöhemmin selvisi, että lapsen isä on kuitenkin toinen mies.

Jani Kylä-Harakka pyrki purkamaan isyyden tunnustuksen, mutta hän oli muutaman viikon myöhässä asian kanssa, mistä johtuen hän on joutunut maksamaan lapsesta elatusmaksuja tämän täysi-ikäistymiseen saakka. Jotta Kylä-Harakka voisi saada juridisen isyyden purettua, vaatisi se yhteistyötä lapsen äidin ja biologisen isän kanssa.

Paula Miettinen ei kuitenkaan ole halunnut tehdä yhteistyötä, sillä hän haluaa saada helpot elatustuet sekä nöyryyttää ex-miestään oman maineensa ja myös oman lapsensa kustannuksella. Miettinen ei suostunut siihen, että lapsen oikea isä olisi juridisesti vastuussa lapsesta. Oikea isä on Jani Kylä-Harakan mukaan niin ikään kokoomuslainen Sami Jokelainen, joka on pettänyt vaimoaan Miettisen kanssa.

Oikeus painottaa lapsen etua

Miettinen on tehtaillut lisäksi rikosilmoituksia julkisuuden henkilöistä, jotka ovat kritisoineet tämän ahneutta. Tukea törkeälle toiminnalleen Miettinen on saanut lähinnä prostituutiota kannattavalta vasemmistopoliitikko Anna Kontulalta.

Nyt juridiselle farssille voi kuitenkin tulla Jani Kylä-Harakan mukaan loppu. Hän kirjoittaa viimeisimmistä käänteistä Twitterissä:

Käräjäoikeudesta tuli päätös. Ensimmäistä kertaa tuomari arvioi lapsen edun tapahtumasarjassa ja teki päätöksensä lapsen etuun perustuen.

Lapselle määrättiin edunvalvojan sijainen – joka voi käyttää lapsen oikeutta hakea isyyden korjaamista. (Vähän tyhjä olo)

Lähde: Jani Kylä-Harakka

Anna Kontula Jani Kylä-Harakka Kokoomus Kotimaa Paula Miettinen Perhe Politiikka Raha Taloudellinen riisto Vasemmisto Yhteiskunta

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tuhto

    Vastaa

    On tuo Paula missään somessa julkisena? 

    P. S. Anna Kontula kannattaa myös sukurutsausta.

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Normaalia kokoomuksessa. Pettäjiä ja huijareita koko puolue täynnä.

  • Melko erikoinen

    Vastaa

    Siis on kyllä melkoisen erikoinen ihminen tuo Paula. Tavallista ihmistä omatunto olisi jo kolkuttanut siinä kohtaa kun menee levittämään haaransa vieraalle. Mutta että sitten vielä kieltää kaiken vaikka DNA paljastaa ja koittaa kieroilla toisen maksamaan omat huvikullit !!

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    Tämän isyyslain nurjia puolia yritetään korjata oikeuksissa. Miten korjataan tulevaisuudessa translain aiheuttamia nurjia puolia.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hienoa, pettäjä-Paula on se, jonka tässä kuuluisi maksaa isot korvaukset henkisestä kärsimyksestä pettämälleen miehelle.
    Hirveä ämmä ja ahne ämmä, sopii siis Kokoomukseen.

  • Nimetön

    Vastaa
    • Metsäkulman Murre

      Vastaa

      Hänellä on hyväpalkkainen työ. Olisi pärjännyt ottamatta lapsensa elatusmaksuja mieheltä, joka ei ole lapsen isä. Olisi voinut järjestää lapsen isän elatusmaksuvelvolliseksi.

  • Mummo

    Vastaa

    Toivottavasti koko huoraava kokoomus nyt maksaa korvaukset tästä ja vastaavista sekä tulevista möhlimisistään koko rahasta. Noi ämmät on lähetettävä Afrikkaan loppuiäkseen haarahyppelehtimään.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Siis Ruotsin 1734 lain mukaan kaksinkertainen huorinteko.

  • mikä ämmä

    Vastaa

    Linnaanhan tuollaisesta pitäisi joutua.

  • JFK

    Vastaa

    Vähän on omituista tuo Kokoomuksen touhu. Rydmanin tekaistusta syytteestä koettiin olevan valtavaa mainehaittaa, mutta tämän aviorikkojan toiminnasta ei oleteta syntyvän mitään haittaa, kenties jopa päinvastoin. 

    Älkää äänestäkö kookomusta. Epärehellisten narsistien puolue.

  • TT

    Vastaa

    Huorien, transujen, EU-kommareiden, hammaskeiju-weffiläisten, himonatottajien, himomamuttajien ja hölökaustiselviytyjien jälkeläisten puolue.

    • Pertti

      Vastaa

      Kohtuullisen tarkka kuvaus TT:ltä. Lisäisin vielä huumausaineriippuvaiset. En väitä, että niitä on cokkareissa, mutta monet poliittiset kannanotot viittaavat sinne päin. Julkinen irtiotto näin vaalien alla olisi ehkä paikallaan cokoomusveljille? 

      Alaviitteenä voisi vielä lausua, että eikö Kokoomus ole nimenä jo vähän vanhentunut? Hipsteritrendihän on sinne fenta…-suuntaan… olisiko Fentamus mitään?

  • Beldar

    Vastaa

    Bitch

  • GLGL

    Vastaa

    Jos olisin tuo Miettinen-henkilö, olisin kovasti häpeissäni siitä, että koko elämäntyö voidaan (julkisten tietojen perusteella, eli vahvasti spekulatiivisesti) kuvata täydellisesti käyttäen vain viittä kirjainta. Pääsisiköhän tämä Miettinen-henkilö sillä Guiness:n ennätystenkirjaan?

  • Ulla

    Vastaa

    Miten puolue kokoomus antaa mennä olan kohautuksella Miettisen / varkaan ja lapsen oikeuksien oikeaan isään.
    olosi ollut oikeuden mukainen, että olis myös joutunut varkaudet pulittamaan takaisin ja istumaan määrätyn tomion vankilassa!
    Kokoomus on kiero puolustaja ja salaa törkeydet!
    Hei äänestäjät mistä puolueesta presidentin valitsette!!!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi