Kultainen Aamunkoitto kiellettiin ”rikollisjärjestönä”

Kreikan pääministerin mukaan puolueen kielto on ”voitto demokratialle”.

Politiikka

päivitetty

Kreikan oikeus päätti keskiviikkona kieltää kreikkalaispuolue Kultaisen Aamunkoiton. Oikeuden mukaan oppositiopuolue on ”rikollisjärjestö.”

Puolue tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi Kreikan talouskriisin aikaan, kun se vuonna 2012 sai edustajia parlamenttiin. Lisäksi sillä oli edustajia europarlamentissa.

Puolueen toimintoihin kuuluivat esimerkiksi ruokalahjoitukset vähävaraisille. Lisäksi se on tarjonnut omia turvallisuuspalveluita ihmisille alueilla, joissa järjestelmä on pettänyt kansan.

Sen johtoa odottaa nyt vuosien vankeusrangaistukset poliittisesta toiminnasta. Oikeuden mukaan esimerkiksi Killah P ‑taiteilijanimellä esiintyneen räppärin kuolema tapahtui ”puoluejohdon alaisuudessa”. Tuomioiden pituudet julkistetaan myöhemmin.

Osa puolueen väestä on jo siirtynyt muihin poliittisiin projekteihin sekä puolueisiin. Kreikan pääministerin mukaan parlamentissakin olleen oppositiopuolueen kielto on ”voitto demokratialle”.

Kansallisradikalismi Kreikka Kultainen aamunkoitto Oppositio Opposition kieltäminen Poliittinen vaino Politiikka Sensuuri Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämäkin todistaa, että nykypäivän ”demokratia” on pelkkä vitsi.
    Kieltämällä puolueet ja järjestöt, silläkö toiminta loppuu?
    Veikkaan, että tässä käy juuri päinvastoin, eli kansallismielinen toiminta tulee vain kasvamaan, kun ihmiset havahtuvat ”demokratian” nimissä toteutettavaan tyranniaan.

    Kun lailliset puolueet ja järjestöt kielletään ilman mitään oikeita syitä/perusteluita, niin luulevatko nämä poliittiset päättäjät ihmisten kunnioittavan jatkuvasti säädettäviä uusia lakeja, jotka tähtäävät vain kansallismielisen toiminnan painostamiseen/kieltämiseen?

  • Viktoria

    Vastaa

    Voi harmi.. Vielä jäi varmaan ELAM Kyprokselle..

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi