Sanna Marin poisti lääketeollisuuskriittisen blogikirjoituksensa – Partisaani uudelleenjulkaisee!

”Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille”, kertoo Sanna Marin blogissaan.

Politiikka

päivitetty

Sanna Marin.

Suomen pääministeri Sanna Marin kirjoitti vuonna 2010 sikainfluenssan jälkimainingeissa lääketeollisuuskriittisen blogitekstin, jossa turhaan luodun hysterian hyötyjiksi nimettiin lääkeyhtiöt kertoen hysterian olevan hyvä markkinointikeino. Maksajiksi Marinin mukaan päätyivät veronmaksajat.

”Massahysterian saavutettua kipupisteensä ei järjelle tai tosiasioille enää ole sijaa julkisessa keskustelussa. Päätöksenteosta tulee kiihotetun kansanjoukon lepyttämisen airut. Sanaparsi ’mitä jos’ onkin yksi tehokkaimmista holtittoman rahanmenon oikeuttavista taikasanoista. Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille”, kirjoitti Sanna Marin vuonna 2010 omaan blogiinsa.

Kirjoitus sai viikonlopun aikana huomiota sosiaalisessa mediassa, sillä Marin vaikuttaa tulleen pitkälle kymmenen vuoden takaisesta idealismistaan saatuaan vastuuta itselleen. Huomio saikin Marinin poistamaan tekstin sivuiltaan kaikessa hiljaisuudessa maanantai-aamuna.

Partisaani on kuitenkin päättänyt uudelleenjulkaista Marinin tekstin, sillä emme usko maan yhden korkeimman virkamiehen suorittamaan sensuuriin.

Raharikas lääketeollisuus

(Julkaistu Debatissa 3/2010)

Nyt se sitten vihdoin selvisi: sikainfluenssauhkaa ei todellisuudessa ollutkaan. Ainakaan siinä määrin kuin media, poliitikot ja lääketieteen ammattilaiset uhan vaarallisuudesta varoittelivat. Mutta kuka oikein hyötyi possujen kärsillä ja saparoilla lietsotun hysterian ylläpitämisestä?

Rokotevalmistajat saivat yksin Suomelta 100 miljoonaa euroa paksumman lompakon rokotteista, joiden vaikuttavuudesta terveyden laatuun ja tilaan on heikosti näyttöä. Euroopan tasolla possurokotekustannukset kipuavat miljardeihin. Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuudentunnetta. Massahysterian saavutettua kipupisteensä ei järjelle tai tosiasioille enää ole sijaa julkisessa keskustelussa. Päätöksenteosta tulee kiihotetun kansanjoukon lepyttämisen airut. Sanaparsi ”mitä jos” onkin yksi tehokkaimmista holtittoman rahanmenon oikeuttavista taikasanoista. Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille.

Lääketeollisuus kuljettaa lääkäreitämme vuosittain varsin avokätisesti erilaisiin seminaareihin ja koulutustapahtumiin ympäri maailmaa. Esimerkiksi Tampereen kaupunginhallituksen henkilöstöjaostolle tulee vuosittain hyväksyttäväksi kymmeniä tämänkaltaisia seminaarikutsuja. Toiminta on mahdollista, koska siitä hyötyvät sekä matkojen kustantajat että vastaanottajat. Lääkeyhtiöt saavat sanomansa perille ja kenties myötämielisemmän suhtautumisen tuotteisiinsa eli pidemmän päälle lisää rahaa, kaupunki saa maksutonta koulutusta lääkäreillensä ja lääkärit saavat kokemusta, tietoa ja tärkeydentunnetta matkoiltansa. Tilannetta voidaan halutessa perustella myös asiakkaan hyödyn näkökulmasta: saavathan sairaatkin tuhansien eurojen arvosta ammattitaitoisempaa apua vaivoihinsa. Toiminnan eettisyys on kuitenkin helposti myös kyseenalaistettavissa. ”Lahjuksilla” on aina hintansa ja lopulta laskun maksavat kuluttajat lääkkeiden hintojen sekä vääristyneen kilpailun ja tarjonnan muodossa.

Lääketeollisuus on yksi vaikutusvaltaisimmista nykypäivän poliittisista viiteryhmistä ja se toimii samalla paperisella polttoaineella kuin mikä tahansa kapitalistinen instituutio – rahalla. Samalla kun rikkaita länsimaita suitsutetaan erektio- ja elintapatautilääkkeillä, ei kehitysmaihin tahdo riittää edes historiallisen kehityksen näkökulmasta yksinkertaisimpia lääkkeitä ja rokotteita. Suomenkin 100 miljoonan possurokoterahalla olisi ollut mahdollista estää lukematon määrä lapsikuolemia kehitysmaissa. Toinen vaihtoehto olisi ollut laittaa rahat kotimaassa ennalta ehkäisevään sosiaalityöhön, päihdetyöhön ja terveysvalistukseen. Nämä jos mitkä ovat todellisia ”mitä jos” arvoisia resurssikohteita. Ehkä saamme vielä oikeudenmukaisuutta rahanmenoon, kunhan kansa saa taakseen miljardien arvoisen lobbauskoneiston, jolla voidella päättäjiä

Lähde: Sanna Marinin blogi (arkistoitu)

Hallitus Koronavirus Kotimaa Lääketeollisuus Lobbaus Politiikka Rokotteet Sanna Marin Sikainfluenssa Yhteiskunta

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • ex-jane

    Vastaa

    Vaatii rohkeutta puhua totta ja pysyä kannassaan vielä 10v. päästäkin… Tämän päivän päätökset vaikuttaa lapsiimme vielä 10–20v. päästäkin. Se ketkä tänään ovat asioista päättämässä, ei takaa millaisessa asemassa on omat lapset… Kulvatko he sitten seuraavaan depopulaatiolistaan, kun on alin kerros poistettu, niin aina joku on alimpana kärsimässä.. ELLEI kaikista pidetä oikeudenmukaisesti huolta

  • Pekka Ala-Prinkkilä

    Vastaa

    Niin menee Marin, kuten menevät loppupeleissä Harakat , Kulmurit ja Ohisalot globaalin jäteveden mukana viemäriin.
    Traagista, mutta Suomen aasikansa on todella tuhonsa ansainnut.
    Poliittisen eliitin sekoilu muuttuu vain villimmäksi vuosi vuodelta.

  • Denis Gulak

    Vastaa
  • Per Ole Ekholm

    Vastaa

    Tää lääke touhu saais kyllä loppua geits ja kumppanit vaan rikastuvat entistä enemmän VVO THL on ihan.….…..

  • Riku

    Vastaa

    Sanna Marin ei ole poistanut blogi tekstiään, löytyy edelleen.

    https://www.sannamarin.net/blogi/2010/08/10/34342/?page2

    Asemansa takia hänen on luotettava asiantuntijoihin, muuten päätökset saattavat pohjautua ”poppulismiin”.

    • Nimetön

      Vastaa

      Eihän löydy enää, sillä linkkiä klikatessa tulee: ”ei löytynyt”.

  • Lauri Väisänen

    Vastaa

    Todella hurjaa, toimii tarkoituksella totuutta ja omaatuntoaan vastaan (onko sitä). Nyt on itse ajamassa EU.ssa kovalla kiihkeällä rajoituksia ja digi valvontaa ihan lääketeollisuuden tahdon mukaisesti. Takin kääntäjä heti kun rahalla voidellaan, kuinka häneen voi luottaa missään asiassa. Todella röyhkeää toimintaa, saanut jo WHO.n johtajan (yksi suurimmista roistoista) kunniamaininnan. Astuu tämän ja Bill G.n rinnalle ihmiskunnan tuhoajien joukkoon heti, kun saa heiltä kunniaa ja mainetta. Hävettää olla Suomalainen, NWO agendan läpi vieminen (pakko toimenpiteet) on ihmisten henkeä ja terveyttä tärkeämpi asia. Hänestä on päästävä eroon.

  • Mira

    Vastaa

    Vahva veikkaukseni on, että nyt kun rokotukset tänään 27.12.2020 aloitetaan, niin kohta räjähtää tartunnat käsiin. Veikkaukseni on about 2–4 viikkoa, niin on ’mystisesti’ tartuntoja ja koronamutaatioita kohta joka kulma täynnä.

    Eihän lampaat tietenkään tule rokotteita epäilemään, vaan kahta kauheammin rynnätään koronapiikkejä hakemaan, sitten ihmetellään kuinkas nyt taas kävikään näin…

  • N.N.

    Vastaa

    Sannankin takki viuhuu.

  • en olisi uskonut

    Vastaa

    en ihmettele touhujaan enää näitä luettuani.…poliittinen oma agenda tässäkin läpi tunkee.
    Niin keväällä maskiskandaalissa spektaakkeleineen kuin nyt tämä rokote hankinta.…jota ei jonkun tahon liian työlääksi kokemana voitu tehdä eu.n yhteistilauksen oheen.…siis liian työlästä.
    Olisiko se joku taho tässäkin asiassa Marin.…
    kun tuntuu olevan niin kulkutautimyönteinen ja rokotekielteinen koko lääketieteeseen kielteisesti suhtautuva.

  • Seuraaja

    Vastaa

    Seurasin reaaliajassa tätä tapahtumaa. Näin että vain tuo kirjoitus oli poistettu, mikä vie hätäselitykseltä pohjan pois, että sivuja muka päivitettiin. Kyseessä oli todellinen historian sensurointi, tältä se näytti, kun seurasin todella reaaliajassa tapahtumia tuossa blokissa.

  • JJ81

    Vastaa

    Näinhän siinä kävi 😀

  • Late

    Vastaa

    tuossakin kirjoituksessa marin olisi ollut lappaamassa rahaa maailman haitallisimmalle pohjasakalle, eli neekereille.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi