Ruotsi: teinityttö epäiltynä raiskaajansa hirttämisestä

Järjestelmä ei anna oikeutta ruotsalaisille, joten sitä tulee toteuttaa oman käden kautta.

Pohjoismaat

26-vuotias arabitaustainen taksikuski, jonka oltiin aiemmin raportoitu raiskanneen 14-vuotiaan tytön, oli löydetty hirtettynä metsästä Ruotsissa. Teosta epäillään taksikuskin raiskaamaa tyttöä, tämän poikaystävää ja kolmea veljeä.

Arabimiehen taksi löydettiin maaliskuussa tänä vuonna hylättynä ja lumen peitossa parkkipaikalta Hjälstaviken luonnonpuiston parkkipaikalta. Muutama päivä myöhemmin kuski löytyi noin 500 metrin päästä autolta hirtettynä puuhun.

Poliisi pääsi ennen pitkää nyt teosta epäiltyjen nuorten jäljille, jotka ovat kieltäneet syyllisyytensä lukuun ottamatta tyttöä, joka tunnusti houkutelleensa arabin paikalle, mutta ainoastaan vain pahoinpideltäväksi. Pojat olivat tutkimustiedon mukaan ostaneet aiemmin köyttä, naamiot ja vaatteita, joita käytettiin teon aikana. Myös taksikuskin ja yhden epäillyn DNA:ta oli löydetty yhdestä takista.

Syytekirjelmän mukaan arabin kuolema oli ollut hyvin tuskallinen ja toteutettu ”teloituksen kaltaisesti.”
Epäilty tyttö ja tämän poikaystävä ovat nyt 16-vuotiaita. Hänen veljistään kaksi on 17-vuotiaita ja yksi 18-vuotias.

Lähde: Fria Tider

Pohjoismaat Ruotsi Suora toiminta Ulkomaat

Keskustelu

21 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hieno teko.
    Normaalissa yhteiskunnassa tällaisesta ei tulisi tuomiota.

  • Heikki Salama

    Vastaa

    ”Hirtettyjen kettujen metsä” – olen lukenut.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kerrankin hyviä uutisia länsinaapurista. Toivottavasti kyseiset lapset selviävät tästä samaan tyyliin kuin ählämit raiskauksista, eli pienellä torumisella.

    • Observer

      Vastaa

      Kannatettavaa kansalaisaktiviteettia mutta viimeisen päälle kakkua, pelkään. Kohdistui viattomaan jolla vaan oli erilainen tapa lähestyä vastakkaista sukupuolta. Kysykää vaikka Oulun poliisilta.

  • Nimetön

    Vastaa

    Tämän jo näinkin toisaalla. Aivan mahtavaa. Toivottavasti tuo teko kannustaa muita samaan. Yksi pedari ja raiskari kerrallaan hävitykseen.

  • Topi

    Vastaa

    Voin lyödä vetoa, että tekijät ovat joko albaaneja tai kurdeja.

    • Anonyymi

      Vastaa

      Niin tai voivat olla joitain muitakin nopeasti kiihtyviä.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Rikollisen hirttäminen on edelleen kustannustehokas tuomio vakavien rikosten kohdalla. Mutta koska elämme vihreän siirtymän aikaa, on ehdottoman tärkeää käyttää hirttoköytenä biologisesti hajoavaa luonnonkuituköyttä. Mutta jos nämä nuoret ovat erehtyneet käyttämään hirttoköytenä nailonköyttä tai jotain muuta keinokuituköyttä, niin silloin heille on pidettävä ankara puhuttelu!

  • TT

    Vastaa

    Ihana uutinen. Tässä tulee väkisinkin hyvälle tuulelle, vaikka kokonaiskuva on edelleen varsin synkkä.

  • 99

    Vastaa

    Mahtava uutinen,upeeta

  • Sensuroimaton Totuus

    Vastaa

    Arvostan!

  • Realisti

    Vastaa

    Kun virkakoneisto ei kykene takaamaan kansalaisten turvallisuutta, niin on vain ajan kysymys, milloin jotain tuollaista tapahtuu. Poliitikot, katsokaa peiliin!

  • Realisti

    Vastaa

    Ählämimaissa tapahtuu raiskauksia vähemmän kuin länsimaissa, koska siellä joutuu konkreettiseen vastuuseen teoistaan. Samaa toivoisin meillekin.

  • fifty - sixty

    Vastaa

    Joo‑o… Silmä silmästä ja hampaasta koko leukaluu.

    Ei raiskaa enää ketään.

  • Nimetön

    Vastaa

    Hirtetty arabi.…loppuvuoteni on pelastettu.

  • juha koskinen

    Vastaa

    Ählämimaissa tapahtuu vähän raiskauksia, sillä nainenhan ei voi kieltäytyä käytännössä mistään.

  • KPJJ

    Vastaa

    Oikein sydäntä lämmitti tämä uutinen.

  • tymä

    Vastaa

    Hyvin tehty!! Tästä teosta pitäisi myöntää mitali.

  • Jupi

    Vastaa

    mitä tästä opimme? älä jätä DNA jälkiä autoon, jonka kuljettajan olet juuri hirttänyt. Itse olisin palleista hirttänyt hehkuvalla rautalangalla

  • Kulkukoira

    Vastaa

    Mahtavaa kuulla 💪 Raiskaaja ählämit hirteen niinkuin olisi jo.

  • Suomalainen mies

    Vastaa

    Etunimistä ja naamoista päätellen hirttäjät eivät ole ruotsalaisia. Yksi pojista kylläkin näyttää hieman ruotsalaiselta, muut Etelä-Amerikkalaisten maahantunkeutujien jälkeläisiltä. Ei tullut yllätyksenä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi