Ruotsalaisopettaja: ”Oppilaat kutsuvat minua likaiseksi, koska olen valkoinen”

Opettajan tilanne kuvastaa kaikkien ruotsalaisten tulevaisuutta, mikäli he antautuvat monikulttuurisuudelle.

Pohjoismaat

Niin sanotulla no-go alueella työskentelevä kuusikymppinen ruotsalaisopettaja on kertonut, että hän joutuu kestämään jatkuvaa ahdistelua ja loukkauksia koulunsa oppilailta, jotka kutsutat häntä ”likaiseksi” koska tämä on valkoinen ja kristitty.

”Koulussa oppilaat kutsuvat minua likaiseksi. Likaisella he tarkoittavat sitä, että olen valkoinen ja kristitty.”

Oppilaat ovat myös joskus seuranneet häntä hänen kuritettua oppilasta koulussa.

”He ovat seuranneet minua muutaman kerran työn jälkeen. Kerran he yrittivät tulla taloni ovesta sisään onnistumatta. Siitä seurasi noin 53 tekstiviestiä, missä minua kehotettiin olemaan varuillani ja mukana oli kuvia minusta, sekä tekstejä rap-kappaleista.”

Kyseessä oleva koulu sijaitsee Järvan lähiössä, Tukholmaan lääniin kuuluvassa Solnan kunnassa. Opettaja kertoi myös joidenkin vanhempien saapuvan koulun tapaamisiin luotiliiveissä alueella jatkuvasti tapahtuvien ampumisien takia.

Lähde: Breitbart

Pohjoismaat Rotu Ruotsi Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Hmm…kakanväriset pitävät valkoista likaisena.

    • Teemu L

      Vastaa

      Sota on rauhaa ja vankeus vapautta. Tulipa tällainen mieleeni: oletteko huomanneet näiden ”true crime” ‑juttujen suosion? Tai luulisin olevan suosittuja, kun niitä joka paikassa tunnutaan pakotettavan, vaikka minäkin isoa mediaa seuraan hyvin vähän ja rajoitetusti eli en mm. kuuntele kaupallisia radioita tai katso TV:tä ollenkaan. Eikös näitä true crime ‑ohjelmia yhdistäkin yksi tekijä: rikollinen pahis on aina valkoinen mies. Mikä noissa jutuissa sitten viehättää? Joku puhevikainen vain lukee Alibista lukemansa jutun uudelleen ääneen nauhalle. That’s it? Mikä tuo kirjojen kuuntelemisbuumi oikein on? Voiko hesarin jo kuunnella vai vieläkö se pitää aamulla lukea, jotta tietää sitten töissä mistä saa puhua ja mitä mieltä olla?

  • Late

    Vastaa

    miks noille kehitysmaa saastoille enään edes tarjotaan koulua ja opetusta kun ne halveksuu sitä kaikkea, aiheuttaa läsnäolollaan vain kaaosta, väkivaltaa ja tuhoa älämölöstä puhumattakaan. takas sinne mihin kuuluvatkin. noi ei ole ansainnut edes elää

    • Teemu L

      Vastaa

      EU:n idea on se, että kaikki menee vituiksi. Eli mahdollisimman paljon tulonsiirtoja, kulutusta ja velkaantumista. ”Vihreys”, sähkönsäästö ja kaikki tuo on pelkkää hevon‑P:tä. Mieti kuinka monta hyysäriä yhden neekeriperheen perässä pitää juosta 247? Kuinka paljon nämä työllistävät terveydenhuoltoa, poliisia, tulkkeja ja kaikkia kuviteltavissa olevia sosiaalitanttoja yhä uusia ja uusia suojatyöpaikkoja luoden… Kaikki voittavat. (Siis pankkiirit voittavat ja me häviämme.)

      • Joonas Jonne

        Vastaa

        No kun ei ole oikeaa työtä tarjolla, kun työt on viety Kiinaan. Kohta pitää olla sosiaalitantta, vartija, taksikuski, lähihoitaja, puhelinmyyjä tai terapeutti kun muuta työtä ei ole.

  • TT

    Vastaa

    Kristittyjen pitäisi lopettaa typerä toisen posken kääntely. Kristikunnan pitäisi ottaa oppia muinaisen ajan sankareista ja kristikunnan puolustajista. Vanhan ajan kristityt osasivat konstit. Esimerkiksi nykyisen Romanian alueella pientä Valakian kuningaskuntaa hallinnut Vlad I Seivästäjä seivästytti 20.000 ottomaani-muslimia. pystytti raadot raja-alueelle suureksi metsäksi ja säikäytti ja masensi tällä tempulla omaan maahansa pyrkineen ottomaani-armeijan. Tässä operaatiossa moni likainen musulmaani kohtasi ansaitsemansa lopun. Koska elämme hieman sivistyneempää nykyaikaa, niin maahan tunkeutujan lopetus luodilla riittänee pelotteeksi.

    • Teemu L

      Vastaa

      Suomi laittaa arabiaksi, persiaksi, ranskaksi ja somaliaksi tervetuliaisviestejä nettiin ja pääministerikin käskee maailman kylään. Eli hieman eri taktiikka meillä.

  • PePé

    Vastaa

    ”sekä tekstejä rap-kappaleista”

    Ai-jai, olisikohan se aika ns. ”laittaa uunit päälle” jo? Ruotsi Tukholmasta alas päin mahtaa olla melkoista herkkua v. 2023. Gratulis, grannen. Ja miksi ihmeessä valkoinen on likainen? Missä nurinkurinmaailmassa nämäkin apinat elävät?

  • society

    Vastaa

    Jokapäivä todistamme sen että eräs Itävaltalainen taidemaalari oli oikeassa

  • Mr.AG

    Vastaa

    Parempi olla valkoinen kuin paskan värinen. Ole ylpeä mistä olet.

  • J.K.

    Vastaa

    Ruotsalaiset eivät ole pääosin kotoutuneet vallitsevaan tilanteeseen. Harmi tulevaisuutta mielellä pitäen. Toisessa naapurissa on johtajana ymmärtämätön pelle ja toisesta naapurista tulee kalifaatti.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi