AFA vandalisoi poliitikon kotia Ruotsissa

AFA on ottanut kotisivuillaan vastuun teosta julkaisten samalla kuvia tapahtumasta.

Pohjoismaat

Iréne Svenonius on Tukholman maakäräjien talousneuvos.

Ruotsissa äärivasemmistolainen terrorijärjestö AFA vandalisoi Moderaatit-puolueeseen kuuluvan Iréne Svenoniuksen kotia vapun tienoilla. Asiasta uutisoi ruotsalaislehti Expressen. Moderaattien suomalainen vastine on Kokoomus. 

AFA:n mukaan kohteena olleella naisella on “verta käsissään.”

Useat poliitikot ovat nyt osoittaneet halveksuntansa tekoa kohtaan tuomiten poliittisen väkivallan. Samat poliitikot ovat kuitenkin vuosikymmenten ajan olleet hiljaa ja jopa hyväksyneet saman järjestön rikollisen touhuamisen silloin, kun se on keskittynyt kansallismielisiin poliittisiin aktivisteihin. 

Esimerkiksi aikaisemmin tänä vuonna Ruotsissa poltettiin kokonainen maatila, jonka omisti demokraattisissa vaaleissakin ehdolla ollut kansallismielinen aktivisti. Tekoa pohjustettiin median maalituskampanjalla. Tuhopolton lisäksi pankit sulkivat kohteena olleen miehen tilin, jotta hänen toverinsa eivät voineet kerätä sinne tukikolehtia. Tapaus ei vaikuttanut kiinnostavan ruotsalaisia poliitikkoja.

Lähde: Expressen

Äärivasemmisto Antifascistisk Aktion Pohjoismaat Poliittiset viholliset Politiikka Rikos Ruotsi

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi