Juutalaisen massamurhaajan nimeä kantavan puiston nimi muutetaan Helsingissä

Aikaisemmin Kotkassa ja Turussa sijainneet Leninin patsaat on poistettu katukuvasta.

Kotimaa

Kotkan Lenin-patsas 2020.

Helsingin kaupunginvaltuusto on päättänyt vaihtaa Lenininpuiston nimen. Kaupunginvaltuusto päätti nimen vaihtamisesta keskiviikkona äänin 57–20.

Puiston nykyinen nimi on peräisin Neuvosto-Venäjän juutalaiselta johtajalta Vladimir Leniniltä. Leninin valtakausi sisälsi sortoa, tarkoituksella aiheutettua nälänhätää ja väkivaltaa. Leninin historian lisäksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on muutostarpeen taustalla.

Puiston nimi muuttuu sitten kun uusi asemakaava hyväksytään ja lainvoimaistuu, eli todennäköisesti ensi vuonna. Uutta nimeä ei ole vielä päätetty.

Lähde: Iltalehti

Helsinki Historia Kotimaa Leninismi Rotu Ukraina Venäjä Venäjän juutalaisyhteisö Vladimir Lenin Yhteiskunta

Keskustelu

20 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Kuin kaksi marjaa

    Vastaa

    Niinhän se VILennikin oli kuin meidän Nalle. Kommunisti joka tuli hyvästä perheestä. Oma nimihän oli Uljanov. Eli parempiosaisia vaikka leikki kommunistiä kuten Nallekin nuorempana.

  • Dupont

    Vastaa

    Lenin ei ollut juutalainen.

    • Nimetön

      Vastaa

      Lenin oli juutalainen.

      • Jns. Man

        Vastaa

        Kyllä oli, kuten oli myös Winston Churchillin äitikin. Tämä seikka, kuten myös Winstonin velat ja kuppa selittävät miksi ww2 sai alkunsa,ukko oli pankkijuutalaisten työrukkanen.

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Ennen muuta tämä paska-Lenin oli bolshu, ei häntä juutalaisena tunnettu niinkään. Mutta partisaanin linja näyttää olevan alkeellisen antisemiittinen.

  • Snif

    Vastaa

    Tuo tekee kipeää putinisteille.

  • Jukka Alpakka

    Vastaa

    Onko partisaanin poijjaat psykoosissa kun levittää valtavalemedian propagandaa? Ukraina ei valitettavasti voita vaikka olisi kuinka paljon uusnasseja rintamalla. Tulee toisinto 2‑maailman sodasta. Totaalinen nöyryytys shabbas goyimille.

    • Dupont

      Vastaa

      ”Totaalinen nöyryytys shabbas goyimille.”
      Siis kenelle?

    • Plääh

      Vastaa

      Hävisivätkö juutalaiset maailmansodan?

  • TT

    Vastaa

    Historiasta kertovien muistomerkkien poisto ja tuhoaminen on kommunistien touhua. Kommunismi ei kunnioita mitään perinteitä, ei edes omiaan.

    • Snif

      Vastaa

      Historia on eriasia kun muistella helvetti neuvostoaikaista terroristia, kansojen tuhoajaa ja suomen raiskaajaa.

    • GLGL

      Vastaa

      TT. ”Kommunismi ei kunnioita mitään perinteitä, ei edes omiaan.”

      Hyvin sanottu. Pitää laittaa sitaattimuistiin.

      Puiston nimeksi tulee Marinin puisto, suomalaisen kommunistimädättäjän ”kunniaksi”.

  • Pekko

    Vastaa

    Ilman leniniä suomi olisi ollut tähän päivään asti osa tsaarin venäjää. Oli Suomella toki autonominen asema suhteessa venäjän hallintoon, mutta suuret päätökset ja verotuksen hoiti tsaarin kaarti. Lenin allekirjoitti suomen itsenäisyys julistuksen. Putin on venäjän imperiumin uusi tsaari, hän haluaa ukrainan osaksi imperiumia, sen jälkeen baltia ja suomi. Miksi prikozin ei onnistunut, koska hän ei ole bolsheviikki. Kun oikea bolshevik astuu haastamaan putinin, sitten rytisee

    • Snif

      Vastaa

      Oi jeesus, siinä oli kyllä putinistien kuninkaan kirjoitus, vai että lenin terrorijohtajista pahin johon ei enää kukaan yllä maapallon historissa, pelasti muka suomen, ei helvetti!

    • Lenin ei antanut Suomelle itsenäisyyttä

      Vastaa

      Voi jumalauta näitä ryssien perseennuolijoita jälleen. Luulin, että tämä historian vääristely olisi Suomessakin jo mennyttä erikoisoperaation seurauksena.

      ”Ilman leniniä suomi olisi ollut tähän päivään asti osa tsaarin venäjää. ”

      Väärin. Jääkäriliike oli jo aikoja sitten aloittanut toimintansa Suomen vapauttamiseksi. Joku Leninin vessapaperi on pieni sivuseikka historiankulussa. Aika lyhyeksi jäi tsaarin ura muutenkin tämän jälkeen. Ymmärrätkö edes sitä?

      ”Lenin allekirjoitti suomen itsenäisyys julistuksen. ”

      Entä mitä Lenin teki Suomelle kuukausi tämän itsenäisyys_julistuksen jälkeen?

      Suomelle ei ikinä annettu itsenäisyyttä, vaan se otettiin väkisin.

  • Kommentoija

    Vastaa

    Voittaja on aina kirjoittanut historian mielensä mukaiseksi. Niin nytkin.

  • Evplasse

    Vastaa

    Helsingin nimen vois kans vaihtaa HELMÖ

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Tehdään Paavo Susitaipaleen puisto

  • Nimetön

    Vastaa

    Leninin äidin isä oli juutalainen,joten hän ei varsinaisesti ollut juutalainen kun juutalaisuus periytyy äidin puolelta heidän virallisen tulkinnan mukaan.Varttijuutalaiseksi voisi sanoa.
    Myös Hitlerin äidin isää epäillään vahvoin perustein juutalaiseksi.

    • ironia

      Vastaa

      … eli holokaustin ja kaiken muun pahan takana oli juutalainen! 

      Point proven.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi