Jari Taponen: oikeus kantaa asetta itsepuolustukseksi ”järjetön ehdotus”

Suomen typerimmän poliisin titteliä kantava Jari Taponen pitää oikeutta itsepuolustukseen "järjettömänä." Hän tuo asian ilmi Twitterissään.

Kotimaa

Jari Taponen.

Joukko turva-alan ammattilaisia on laittanut alulle kansalaisaloitteen, jossa halutaan kansalaisille oikeus kantaa mukanaan asetta itsepuolustukseksi. Yhteiskunnan turvallisuus on laskenut kasvavan rikollisuuden myötä, mikä toimii laukauksena aloitteelle.

Jari Taposen mukaan tämä on kuitenkin ”järjetön ehdotus.” Taposen mukaan kansalaisten ei tulisi saada puolustaa itseään vaikkapa ryöstöjengiä vastaan. Taponen on itse jostain syystä poliisi, mutta kansalaisten turvallisuuden tunne ei tunnu häntä kiinnostavan.

Taposen ajatuksenkulku johdattelee tietenkin samaa tuttua kaavaa kuin hänen muutkin aivoituksensa. Taponen esimerkiksi vakuuttelee kansaa siitä, ettei Suomessa ole katujengejä, vaikka jopa muut poliisi-instanssit kertovat niitä olevan vahvistaen kertomaansa tilastoilla tunnistettujen jengiläisten ja jengien määrästä.

Aloite herätti Taposessa kuitenkin yhden kysymyksen: ”Herättää lähinnä kysymyksen siitä, miten turva-alan ammattilaisuus määritellään?”

Yksi aloitteen alulle panijoista on toiminut yli 30 vuotta poliisina, mikä ei taida olla riittävä määritelmä turva-alan ammattilaisen tittelin saamiselle Taposen mukaan.

Lähde: Twitter

Aseet Aseluvat Itsepuolustus Jari Taponen Kotimaa Yhteiskunta

Keskustelu

38 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Taponen itse on järjetön tyyppi, aika moni ihminen varmasti samanaikaisesti naureskelee tuon meemin kommenteille, sekä samaan aikaan ihmettelee, miten tuollainen saa yhä toimia virkatehtävissä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Taposen mielipiteet ovat tavallaan linjassa poliisihallituksen ylitarkastaja Reima Pensalan ja poliisijohtaja Sanna Heikinheimon ”voimakkaasta ilma-aseesta” omien sääntöjensä mukaan laatiman lausunnon kanssa.

    https://oikeustapaus.blogspot.com/2022/10/4‑poliisihallituksen-kestamaton.html

  • Rea Listi

    Vastaa

    Tuo spanielin katse tuossa kuvituskuvassa… napittaa niin aseista riisuvasti.

  • Niskalaukaus

    Vastaa

    Partisaanin toimituksen vois ampua ensimmäiseksi.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Mistä syystä?
      Oletko Taposen sukulainen vai mikä harmittaa nyt noin kovasti?

    • Nimetön

      Vastaa

      Niskal taidat olla juutalainen pedofiili kun sensuroimattomat uutiset noin ketuttaa.

  • Valkoinen maksaa

    Vastaa

    Kun tietää mikä punavihreä maailmankuva ja poliittinen tausta munattomalla on, ymmärtää nämä aivopierut.

  • Eikka

    Vastaa

    Uskomatonta ja järjetöntä on taas se, että jari tapojen saa työskennellä poliisina.

    Tämä kertoo sen miten mädätetty ja mädäntynyt Suomi on.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Nooh.…,eipä tuo niin erikoinen ulostulo ollut. Suomalaiseen poliisijohdon työkulttuuriin on kaikkina aikoina kuulunut kansalaisten aseiden hankkimisen vastustaminen. Sieltä suunnasta ehdotukset ovat aina olleet kaikenlaisia kiristyksiä aselakeihin, ei koskaan mitään lievennyksiä. Tämän maan poliittiseen teatteriin kuuluu myös se että joskus joku tunnettu poliisi, esim: poliisikansanedustaja saattaa ehdottaa jotain lievennyksiä aselakeihin, mutta hän tekee sen ehdotuksen tietäen että EHDOTUS EI SATAVARMASTI TULE MENEMÄÄN LÄPI!. Kyseessähän on ikivanha hölmöjen äänestäjien ääntenkalastelukeino. Itse en seuraa enää aselakikeskustelua lainkaan, koska siinä ei vastapuolen argumenteissa ole tapahtunut mitään edistystä ainakaan viimeiseen 40 vuoteen. Poliisijohtajat hokevat Samoja mantroja vuosikymmenestä toiseen niinkuin papukaijat!.

  • Pekka j

    Vastaa

    Minä jo odottelin pari vuotta sitten, kun sisäministeri ohisalo sanoi tv:ssä että meidän kaikkien täytyy estää terrorismiä. Nyt alkaa saamaan tasku- ase lupia kaikille lainkuuliaisille kansalaisille, mutta ei taida onnistua, vaikka ei poliisi pysty suojelemaan enää kaikkia.

  • pöh

    Vastaa

    Yleisemmin Taposen möläytykset herättää yhden kysymyksen, miten poliisin puolueettomuus määritellään?

    • Nimetön

      Vastaa

      Taposta ei edes määritellä oikeaksi poliisiksi, vaan ”kummeli-poliisiksi”.

  • TT

    Vastaa

    Jos suomalaista perinnettä ja kulttuuria tarkastellaan, niin maaseudulle kuuluvat metsästysaseet ja kaupungeissa ja taajamissa ei ole juurikaan tuliaseita. Käsiaseen omistaminen tai sen julkinen kantaminen ei ole ollut osa suomalaista kulttuuria. Suvakit ovat kuitenkin pilanneet suomalaisen kulttuurin tuottamalla suomalaisin asutuskeskuksiin matuja, joista merkittävä osa on väkivaltaisia. Ongelma pahenee nopeaan tahtiin jengiytymisen myötä. Näin on luotu peruste käsiaseen omistamiselle ja sen kantamiselle suomalaisissa taajamissa. Taposen kaltaiset aivopestyt suvakit eivät koskaan voi tätä oivaltaa, vaan uskovat jääräpäisesti omaan mamu-myönteiseen propagandaansa, vähä-älyisiä kun ovat. Tämmöiset eivät kuulu poliisivoimiin tai eivät minnekään.

  • Aseet luvan kanssa tai ilman

    Vastaa

    Koko poliisilaitos on tässä(kin) asiassa ongelma. Poliisin edustama kannanotto on suorastaan rikollinen koska sen tarkoituksena on heikentää ihmisten mahdollisuutta selvitä vaikeista, suoraan henkeen ja terveyteen kohdistuvista tilanteista. Poliisi on tyytyväinen kun se voi saapua paikalle laittamaan uhrin ruumispussiin. Ilman asetta on suurimman osan ihmisistä mahdotonta selvitä äärimmäisen vaikeista tilanteista. 

    Poliisi myös lähtee siitä että sillä olisi yksinoikeus käyttää aseellista voimaa tilanteessa jossa ihmishenki on vaarassa. Ajatus siitä, että poliisi olisi pätevämpi ehtiä ajoissa paikalle pelastamaan tilanteen on täysin irrallaan todellisuudesta.

    Ongelma ei ole vain poliisi, vaan myös eduskunta ja oikeuslaitos jotka säätävät ja nuijivat asiat niin että ihmishenki voi olla hiuskarvan varassa.

    Poliisilla on suojana panssariautot, luotisuojaliivit ja lukuisat aseet kun taas meillä ei mitään. Poliisi tulee hyvin valmistautuneena tilanteeseen kun taas meidät jätetään oman onnemme varaan.

    Tilanne on kestämätön ja vaatii muutosta!

  • Nigg

    Vastaa

    Neekereillähän tuntuu olevan kyseinen oikeus tälläkin hetkellä

  • Huolestunut

    Vastaa

    Hyväuskoisen hölmön näköinen. Käsiaseet ”kaikille” on kyllä utopiaa. Mutta että ei saa juurikaan puolustautua on kyllä höperöä! Kyllä väkivaltaan täytyy saada vastata lujasti, muidenkin kuin poliisin.

    • Suomesta tulee köyhä ja rikollinen maa

      Vastaa

      Niinpä ja kun poliisikaan ei pysty enää oikeen tarjoamaan turvaa ja tilanne heikkenee nopeasti vuosi vuodelta.
      Tuo oikeus pitäisi saada ulottumaan vain valkoisiin ei suvakki suomalaisiin.

  • Huru-ukko

    Vastaa

    Suvakkien itkulausetta mukaillen: taposet ei kuulu poliisiin, taposet ei kuulu minnekkään.

  • Salomon

    Vastaa

    Imeekö tapsukka leikattuja esinahkoja ja mustia nakkeja

  • Snif

    Vastaa

    Jos tulee tilanne että joku karva-apina laumoineen tulee lähelle niin löytyy kyllä varusteet mitä käytän, ja on yksi haiseva koiran pieru mitä joku seniili mukapoliisi on siitä mieltä.

  • Paze

    Vastaa

    MUNATON NILLITTÄJÄ, poliisipuku päällä eli käsittääkseni edustamassa Suomen poliisia virallisesti, kirjoitusvirheet korjattuina:

    ”Myös Islannin politiikassa vihapuheet ovat yleistyneet. Retoriikka noudattaa yleiseurooppalaista kaavaa Itä-Euroopasta tulevista työntekijöistä ja muslimeista. Poliitikot vaativat vihapuheissaan mm. šaria-laki‑, moskeija- ja burkhakieltoa.”

    Eurooppaan vaaditaan šaria-lakikieltoa?

    ”Niin, rajat ovat aina olleet auki. Olemme sieltätäältä tulleita metsästäjä-keräilijöitä. Vasta sotien jälkeen 90-luvun alkupuolelle olemme olleet eristyksissä. Sen varaan ei kannata rakentaa myyttiä muita paremmasta, toisia syrjivästä kansasta.”

    Tuon lukeminen ja yritys ymmärtää juuri lukemaani saivat aivoni nyrjähtämään.

  • Lobo

    Vastaa

    Taponen on kuin miespuolinen Tarja Halonen, täysin sokea aatteelleen.

  • Schlageter

    Vastaa

    Jos laillista asetta ei saa itsepuolustukseen hankkia/kantaa, tulee esittää itselle kysymys: kumman valitsisin mieluummin: rikollisten ryöstämäksi/hakkaamaksi/tappamaksi sattumisen vai laittomasta aseen kantamisesta rangaistuksen saamisen?
    Kun kyseessä on kansalaisen turvallisuus, kansalainen ei kysele itsepuolustukseensa lupaa miltään taposilta tms.

  • Nimetön

    Vastaa

    Taponen on munaton nillittäjä.

  • Louhi

    Vastaa

    Puuhastalinistien spermaroskis taas vauhdissa. Uskaltaakohan Taponen osallistua virkaveljiensä kanssa laitoksen pikkujouluihin? Voisin kuvitella, että vaikka poliisia punamädätetään hyvää vauhtia, niin Taposen kannatus on oikeiden poliisien keskuudessa melko ohut.

  • Bella

    Vastaa

    Itse olen ottanut oman turvallisuuteni omiin kasiini ja kannan mukanani ”puukkoa”, joka ei ole puukon muodossa; pojalleni annoin sumutteen taskuun. Ikavaahan se on, jos joku hyokkaa kimppuun, kun varsinkin sitten kylla kantasuomalainen matemaatikkopoika tuomitaan totta kai. Omasta tuomiosta ei ole valia; se ei kauheasti vaikuta uraani. Toisaalta poika on jo yhden kerran yllattaen sattuneesta puukotuksesta selvinnyt oman nokkeluutensa ansiosta melkein ehjin nahoin. Elama on nykyaan melkein yhta vaarallista kuin anglosaksien Englannissa. 

    Ei pida antaa viranomaisten maarata, etta mita teille tapahtuu. Vakivallan fyysiset arvetkin arpeutuvat ennemmin kuin henkiset. Henkiset arvet taas saavat lamaan, mita tietysti eliitti toivoo, etta kantiksia olisi saikulla ja niin edelleen. Suomi, sosialistivaltio, rakastaa sita, etta kansalainen ei itse edesauta omaa selviytymistaan, vaan odottaa, etta kansalainen makaisi hyodyttomana yhteiskunnan tukien varassa. Huumesannojen satavuotisen politiikan tulos.

  • Bygmi

    Vastaa

    Ne aseet on saatava pois ihmisiltä ennen kuin ne tajuu tän johdon mädän korruption. siin ei auta vaikka meit 4,6milj hallitusta vastaan ilman aseita. 100 000 aseistettua laittaa luulot aseettom7lta pois. Sit voidaan taas mennä koteihin vetää mielenterveyslääkkeitä ja keskikaljaa.

  • Kyynikko

    Vastaa

    Missä adressin voi allekirjoittaa? Kansalaisaloite.fi, eli virallisesta ei aloitetta löydy!

  • Sannika Aarikko

    Vastaa

    On aivan utopiaa kuvitella että suomalainen saisi nykyhallinnon aikana käsiaseen itsepuolustukseen, ja vielä matujengien ollessa se uhka, sillä tämä matujengien Suomeen tuonti on näiden kaikkien puolueiden syytä, opposition persut vähän vähemmän vastuussa, kok taas yksi pahimmista. Se on itse hommattava se tykki pimeästi ja ruvettava ”charlesbronsoniksi” (Death Wish ‑leffat) jos haluaa pistää aseellisesti näille jengeille vastaan.

  • Aseita tarvitaan

    Vastaa

    Muutama esimerkki missä ase olisi pelastanut ihmishenkiä ja varjellut ihmisiä elinikäisiltä vammautumisilta:

    Turun terrori isku. Kun vaarallisesti teräaseiden kanssa hyökännyt terroristi olisi nopeasti ammuttu, oltaisiin varmuudella varjeltu suurilta ihmishenkien menetyksiltä ja hengenvaarallisilta vammoilta. Nyt poliisi tuli paikalle kun pahin oli jo päässyt tapahtumaan. Tavalliset ihmiset, lähellä liikkuneet yrittivät taltuttaa terroristin ja ajoivat häntä takaa. Poliisin laukaus terroristin reiteen tuli vasta keskusta alueella, aivan torin lähellä.

    Myyrmäen murhatulla posteljoonilla olisi todennäköisesti ollut ainakin parempi mahdollisuus selvitä hengissä kun hänellä olisi ollut ase.

    Kaivohuoneen matujengi joka pahoinpiteli suomalaista asiakasta. Kuollut olisi nyt elossa kun jollain olisi ollut ase ja olisi todennäköisesti riittänyt että yksi pahoinpitelijä ammutaan. Poliisi oli lähellä mutta ei katsonut tarpeelliseksi puuttua tilanteeseen. Tappajia ei olla tähän päivään mennessä saatu kiinni.

    Näitä tapauksia on liian paljon.
    Nämä tulivat heti mieleen. 

    Matujen aiheuttama vakava rikollisuus näyttää olevan poliisin erityisessä suojelussa.

  • Nyt on vain rikollisilla aseet

    Vastaa

    Kosovon albaani joka murhasi useita ihmisiä Sellon kauppakeskuksessa Espoossa levitti pelkoa ja kauhua sadoissa ihmisissä jotka olivat paikalla. Kukaan ei kyennyt edes yrittää taltuttaa murhaajaa koska kellään ei ollut asetta. Vartijoista tai poliisista ei ollut mitään hyötyä tilanteessa. Murhaaja ehti livahtaa pois kauppakeskuksesta ennen kuin ensimmäistäkään poliisia ehti paikalle.

    Eduskunnan on säädettävä laki joka takaa meille oikeuden kantaa asetta ja oikeuden käyttää asetta itsepuolustukseksi. Aseen hankinta oikeuteen voi liittää vaatimuksen aseen käytön koulutuksesta.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sellon-prismaan-kaveli-kylmaverinen-mies-ja-ampui-nelja-itselleen-tuntematonta-ihmista-koko-karmeus-paljastui-vasta-myohemmin-nain-koko-suomea-jarkyttanyt-veriteko-tapahtui-kymmenen-vuotta-sitten/7674806

  • ValhallaX

    Vastaa

    Taposet ovat sionistien eli juutalaisten käsikassaroita valkoisten kansojen tuhoamisessa. Tällaiset taposet eivät olisi mitään aidossa valkoisten maassa, jossa oikeat ihmiset huolehtisivat oman maansa ja kansansa tulevaisuudesta.

    Sen sijaan nyt surkeista surkeimmat nostetaan ylös, sillä elämme juutalaisen ylivallan alla. Juutalainen ylivalta hallitsee suvereenisti Suomenkin medioita ja kukaan juutalaisen ylivallan orjana elävä ”toimittaja” ei uskalla kyseenalaistaa mitään juutalaisten tekemää. Nämä taposet tietävät sen ja siksi heillä on valtaa, siksi maanpettureita nostetaan ja aidosti hyviä ihmisiä vainotaan.

    Taposet ovat vain taudin oireita, räkataudissa taponen on räkä, ripulissa paska ja dementiassa, niin, dementiassa hän on vain oma itsensä. Taposista ei tosiasiassa tarvitse välittää, sillä kun me nousemme valtaan, ja valtaan me nousemme, pikkupaskat häviävät ensimmäisinä, kuin rotat koloihinsa.

  • NouPumPum

    Vastaa

    Rikolliset käyttävät joukkovoimaa veitsiä puukkoja nyrkkirautoja pesäpallomailoja macheteja ja myös pistoolia tai revolveria ja heitä vastaan ei saa käyttää mitään tai on oikeudessa. Ninhän se tässä maassa menee, rikolliset jyrää nauraen ja kansalaiset heräilevät sikäli kun heräilevät teholla.

  • teppo nättilä

    Vastaa

    Poliisin tehtävänä on varmistaa, että suomalaisiin kohdistuva kansanmurha toteutuu, keinoina perutellunkin kritiikin vaientaminen ”vihapuheena”. Koko valtionhallinto on globalistien ideologisesti mädättämä.

  • Itsepuolustus on ihmisoikeus

    Vastaa

    Taponen pelkää työpaikkansa puolesta. Jos jokainen saisi kantaa asetta niin poliisi jäisi työttömäksi kun rikollisuus loppuisi lähes kokonaan. Hyvä esimerkki löytyy jenkeistä.

  • Itsepuolustus on ihmisoikeus

    Vastaa

    Poliisi pelkää työpaikkojensa menetystä. Jos kaikilla olisi aseet, poliisi jäisi työttömäksi kun rikollisuus loppuisi lähes kokonaan. Hyvä esimerkki löytyy jenkeistä.

  • Faktat esiin

    Vastaa

    ”Kaivohuoneen matujengi joka pahoinpiteli suomalaista asiakasta. Kuollut olisi nyt elossa kun jollain olisi ollut ase ja olisi todennäköisesti riittänyt että yksi pahoinpitelijä ammutaan. ”

    Kyse oli murhasta, sillä nämä neekerit suunnittelivat teon keskenään aiemmin kaivopuistossa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi