YW: Monikulttuuri, korona ja Ukraina ovat esimerkkejä lännen hybridivaikuttamisesta omiin kansalaisiin

Julkaisemme Yle Watchin kirjoituksen.

Kotimaa

Paljon puhutusta hybridivaikuttamisesta ovat todennäköisesti eniten vastuussa lännen globalistiset hallinnot. On silti ironista, että länsimaiden suuret mediatalot tarkoittavat hybridivaikuttamisella vain Venäjää ja Kiinaa, ikään kuin koko ilmiötä ei olisi lännessä edes olemassa. Objektiivisesti arvioituna anglosionististen turvallisuuspalvelujen maailmalla masinoimat ”värivallankumoukset” ovat törkein näyte tunnetusta hybridivaikuttamisesta, mutta laajimmillaan manipuloiva propaganda kohdistuu kuitenkin länsimaiden omiin kansalaisiin.

Tuttu esimerkki valtamedian ja pysyvien hallitusten vuorovaikutteisista projekteista on mielipiteenmuokkauskampanja monikulttuurin puolesta. Valtiovalta on omalta osaltaan taannut, että länsimaissa demografisen muutoksen estäminen on tehty lainsäädännöllisesti mahdottomaksi median taas propagoidessa monikulttuurin upeutta ja välttämättömyyttä. Tätä samaa kulttuuriliberalistista hajoitustyötä on edustanut myös seksuaalikummajaisten jalustalle nostaminen samalla kuin perheinstituutio on esitetty individualistisille ihmisille pelkkänä taakkaana.

Vaikka tämä gramscilainen arvojen haltuunotto on toiminut hämmästyttävän menestyksekkäästi, on se silti synnyttänyt vastustusta. Jopa pelokkaaseen konformismiin ja konsensushakuisuuteen taipuvassa Suomessa on syntynyt varoventtiilinomaista populismia, joka on politisoitunut Perussuomalaisten nousuna suurten puolueiden joukkoon. Ikävä kyllä perussuomalaisetkin ovat osa lännen ideologisesti monoliittista ”arvoyhteisöä”, joka on Länsi-Euroopan maiden itsetuhoisuuden perussyy. Haitallisen ideologian lähtömaa on Yhdysvallat, jonka kulttuuri-imperalismi tekee tuhojaan myös muualla maailmassa joko vähämielisellä viihteellään tai mattopommituksillaan. Tämä kaikki ”meidän” hupaisan nykydemokratian nimissä tietenkin.

Silloin harvoin kun lännen omiin kansalaisiin kohdistuva hybridivaikuttaminen saa edes maininnan julkisuudessa yliopistojen tutkijat, toimittajat ja poliitikot kiirehtivät tuomitsemaan sen vainoharhaisena salaliittoteoriana. On vaikea arvioida, tiedostavatko esimerkikisi toimittajat päivittäistä koronauutispelotteluaan propagandistiseksi toistoksi vai ovatko he yksinkertaisesti vain osa ylemmän portaan agendaa, jossa uppiniskaista kansaa on syytä manipuloida Hyvän asian™ puolesta. Varmaa on vain se, että mediassa ymmärretään ritualistisen toiston merkitys, sillä se on tehokkain tapa pehmittää kansa omille ääneenlausumattomille tavoitteille.

Kansallismielinen oppositio on pääosin immuuni vihamielisen elitiin käsissä olevan median propagandalle ja hybridivaikuttamiselle. Valitettavasti siitäkin löytyy huomattava joukko kansalaisia, jotka ovat hyväuskoisia tietyille propagandakampanjoille; he kyllä soimaavat poliitikkoja ja mediaa kun ne syöttävät monikulttuurisuutta ja sateenkaariagendaa, mutta luottavat silti samaan petokselliseen nomenklatuuraan silloin kun puheeksi tulee lännen ja Venäjän väliset suhteet. On oireellista, että nämä kansallismieliset ovat oppineet valtamediasta tutun tavan leimata putinisteiksi ne, jotka arvioivat idän ja lännen suhteita puolueettomasti tai ottavat puheeksi Suomen lännettymisen.

Suomalaisilla on historiallisesti tietysti perusteltu vihamielisyys venäläistä imperialismia kohtaan. Kuitenkin kylmän sodan päättymiseen jälkeen vihollisen näkeminen yksiselitteisen maantieteellisesti on juuri sitä naiviutta, jota globalismia ajava eliitti käyttää hyväkseen iskostaessaan kansakuntia tuhoavaa amerikkalaisperäistä liberalismia.

Älyllisesti rehellinen kansalainen ei ole voinut olla huomaamatta maamme mediassa jo kuukausikaupalla jatkunutta päivittäistä kampanjaa Venäjän uhasta. Yhdysvaltain itärannikon mediataloista lähtöisin olevia Venäjä-uutisia kierrätetään joka päivä myös Ylessä. Niissä Ukrainan tilanne on selitetty pelkästään irrationaaliseksi ja vallanhaluiseksi kuvatun Venäjän syyksi ikään kuin amerikkalaisen imperialismin nyrkkinä toimivalla Naton itälaajenemisella ei olisi asian kanssa mitään tekemistä.

Informaation puolueellisuudessa ei sinänsä ole mitään pahaa, jos se ilmaistaan avoimesti. Lännen tiedotuksen ongelmana onkin se, että se esittää Ukrainan tapahtumat kuin sen tekisi puolueeton taho, joka kertoo objektiivisen totuuden kiistasta. Suomessa tähän lännettymisen kelkkaan on lähtenyt näkyvästi mukaan Globo-homo arvoja kannattava Yle, mikä ei sinänsä ole ihme, koska yhtiön johto on natokiimaisen Kokoomuksen hallussa. Hysteerisellä Venäjän pelottelullaan ja Ukrainan tilanteen valikoivalla dramatisoinnillaan Yle on käynyt taitavaa kampanjaa, jossa pelokkaat demarieläkeäläiset ja yksiniittiset kansallismieliset on saatu sotilasliittoon liittymisen puolelle.

Kaikki retoriset keinot näyttävät olevan sallittuja tässä suuressa teatterissa. Ylen uutisen mukaan Yhdysvallat kehottaa kansalaisiaan poistumaan Ukrainasta, jolla uskotellaan tilanteen olevan vakavampi kuin se on. Tässä kohtaa Yle Watch voi lyödä kenen tahansa Ylen toimittajan kanssa Koskenkorvapullosta vetoa, että näissä olosuhteissa Venäjä ei tule hyökkäämään Ukrainaan. Tämä huolimatta siitä, että Ukrainan umpikorruptoitunut hallinto johtajanaan juutalaistaustainen presidentti Volodymyr Zelensky tekee kaikkensa ajaakseen maansa ja sen resurssit amerikkalaisten syliin.

Vielä epätodennäköisempää kuin Ukrainan invaasio olisi se, että markkinatalousmaa Venäjä pitäisi järkevänä hyökkäystä Suomeen, kun se ei tehnyt sitä edes ollessaan totalitaristinen Neuvostoliitto kylmän sodan aikana. Sen sijaan Suomen riski joutua Itänaapurin kanssa konfliktiin lisääntyisi huomattavasti, jos se liittyisi Natoon. Toisaalta silloin on vaikea uskoa, miksi joku Italia tai Belgia jaksaisi vuodattaa vertaan syrjäisen Suomen puolesta. Jotkut laiskat ja pelkurimaiset suomalaiset näyttävät silti uskovan, että sodankäyntinkin pitäisi delegoida ulkomaalaisille ikään kuin mäkeä voitaisiin laskea muiden perseellä. Ainoastaan omaan puolustukseensa nykyistä huomattavasti enemmän panostava Suomi voi olla riittävä pelote Venäjän tai minkä tahansa muun maan hyökkäysaikeille.

Kansallismielisille pitäisi olla selvää kansallinen suvereeniteetti ja sotilaallinen puolueettomuus. Koska Euroopan Unioni vei jo kansallisen päätäntävallan ja oman valuutan, pitäisi edes jäljellä olevasta puolustuspoliittisesta määräysvallasta pitää kiinni. Atlanttisessa menneen maailman lumossa elävällä Kokoomuksella on edelleen hinku astua lahoavaan Nato-laivaan, mutta kansallisesta ja eurooppalaisesta näkökulmasta tälle ei ole juuri perusteita. Varsinkin kun ne tahot, jotka hylkäävät puolueettomuuden ovat sitoutuneita ristiriitoihinsa hajoavan Yhdysvaltojen johtavaan rooliin maailmassa kuin taistolaiset aikoinaan luhistuvaan Neuvostoliittoon.

Yhdysvallat on miehittänyt Eurooppaa sotilaallisesti, taloudelllisesti ja kulttuurisesti jo vuodesta 1945, joten olisi jo korkea aika päästä irti tästä kuristusotteesta. Tämä vaatisi Euroopan Unionin uudelleen järjestämistä itsenäisten kansakuntien pohjalle, jolloin voitaisiin luoda yhteinen ja uskottava sotilasliitto. Sitä ennen Suomen kaltaiselle pienelle maalle olisi parasta pysyä kaukana globalistisia tavoitteita ajavasta Natosta ja sen synnyttämistä konflikteista.

                                                    

TV1, lauantai 12.2.2022 klo 19.40, Grantchester (12)

Kausi 6, 58. Leonardin piina. Kirkon johto ilmoittaa horjumattoman kantansa: se on tyly. Maallinen oikeudenkäynti odottaa seuraavaksi. Outo ryöstö herättää poliisin huomion, ja Geordie törmää vanhaan kaveriin. HD 49 min

Ylen lähettämä brittliläinen lauantaiviihde on propagandisesti huomattavasti vaarallisempaa kuin vastaava amerikkalainen, sillä se on paremmin tehtyä ja psykologisesti taitavampaa.

1950-luvun kuvitteellisen Granchestrin kirkkoon sijoittuva draama on hienovarainen mindfuck, jolla katsojan tunteet asetetaan homopapin tukalaan tilanteeseen. Tavoitteena on saada katsoja tuntemaan inhoa niitä ”pahoja” suvaitsemattomia henkilöhahmoja kohtaan, jotka eivät iloisen arvoliberaalizombin lailla riemuitsekaan papin sodomiittisista harrasteista. Samalla liberaalit voivat ylemmyydentuntoisesti pöyristyä, kuinka takavuosikymmeninä ajateltiin täysin väärin verrattuna ihmeelliseen nykyaikaan.

TV1, lauantai 12.2.2022 klo 21.00, Murhaajajahti (12)

34. Kovat piippuun. Colin painii kaksin käsin saadakseen lisäresursseja poliisin erikoisyksiköstä. Uusi raiskaustapaus riipaisee jokaista, mutta se ei saa haitata keskittymistä olennaiseen. HD 46 min. Linkki ohjelman sivulle.

Nykyiset brittisarjat ovat yksinkertaisesti katselukelvontonta roskaa niiden kuvatessa lähes pelkästään todellisuutta uskottelevaa monikulttuurifantasiaa, jossa kuvaruudun täyttävät mustat ovat merkittävissä asemissa tietokoneneroina ja upeat vahvat naiset aina pomoina.

Silloin harvoin kun todellisuus ja fantasia kohtaavat syntyy harhaanjohtavasti otsikoitu Yle-uutinen: Skandaalit johtivat Suur-Lontoon poliisipäällikön eroon – seksismiä, rasismia ja poliisin tekemä murha. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, sukupuolensa vuoksi Suur-Lontoon poliisipäällikkönä toiminut Cressida Dick sai lopulta potkut pätemättömyytensä ja korruption vuoksi.

Lähde

Euroopan unioni Historia Hybridisota Kiina Kotimaa Kulttuurimarxismi Nato Neuvostoliitto Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Sionismi Talous Ukraina Ulkomaat Uutiset Venäjä Yhdysvallat Yhteiskunta Yle Yle Watch

Keskustelu

34 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Globalistien lietsoman ja hyödyntämän koronahysterian alkaessa hieman hellittää siirtyy massapsykologisen sodankäynnin painopiste Venäjän vastaisen hysterian puolelle. Persut pettivät jo koronassa eikä ole mikään ihme, että PS on kaapattu Nato-myönteisten riveihin. Venäjän vastainen kiima on tarttunut myös moniin aitoisänmaallisiin, joilla on tunteen paloa, mutta ei välttämättä malttia tarkastella geopolitiikan isoja linjoja. Koronan myötä olen itse jo menettänyt toivoni suomalaisten suhteen. Tarvitaan iso maailmanlaajuinen tietoisuuden muutos, jota voimme välttyä globalistien tuottamilta jatkuvilta kriiseiltä, joihin kansalaiset vielä hanakasti tarttuvat sitä mukaa, kun ”juutalainen nurkkajumala” heitä aivopesee ja pelottelee. Juuri nyt olemme hullujenhuoneessa eikä parantavaa terapiaa ole näköpiirissä.

  • Minä

    Vastaa

    ”miksi joku Italia tai Belgia jaksaisi vuodattaa vertaan syrjäisen Suomen puolesta”

    Ei Nato tule vuodattamaan kenekään verta, ainakaan ensihätään. Suomi hoitaa puolustuksensa omin voimin. Nato-jäsenyys tuo materiaaliapua, tiedusteluapua, mahdollisesti merivoimien ja ilmavoimien apua ja tietysti elintarvikeapua tarvittaessa. Suomi sijaitsee paikalla, jonne ei juuri erilaisia tarpeellisia asioita helposti saa kriisiaikoina. Jos on liitossa länsimaiden kanssa, on reitti materiaalien ja elintarvikkeiden kuljettamiseen olemassa.

    Tuo oli kannanotto tuohon väitteeseen, että joku tulisi vertaan vuodattamaan Suomeen.

    • TT

      Vastaa

      Tässä maalataan sellainen kuva, että Nato-täysjäsenyydestä voidaan poimia irti eräänlainen huoltovarmuusoptio. Sotilasjoukkojen huoltoa koskeva sopimus on jo olemassa Isäntämaasopimuksen muodossa. Kriisiolosuhteissa Suomen Puolustusvoimat voidaan hetkessä alistaa osaksi Naton laajempaa komentokokonaisuutta. Venäjä tulkitsee tämän aggressioksi itseään kohtaan ja Naton varusteiden ja säilykepurkkien matka kohti Suomea loppuu siihen.

    • Wunderbar Amerikwa

      Vastaa

      NATO-jäsenyys tuo Suomeen tuhoisan sodan, kun sitä sytytetään jossakin muualla ja 5. artiklan mukaan kaikki NATO-jäsenvaltiot joutuvat tähän sotaan. USA:lla ei ole muuta keinoa nostaa dollareittensa kysyntää ja arvoa kuin pakottamalla muut maat sotimaan keskenään; ainoalla ehdolla että sotaa käydään missä tahansa paitsi USA:n maaperällä.
      Suomen rooli NATO:ssa määräytyy Suomen maantieteelisella sijainnilla:
      a) Suomen pitää toimia kertakäyttöisenä etuvartioasemana (ohjusten laukaisulavettina).
      b) Otta vastaan iskuja, sillä jokainen ydinkärki, joka räjähtää NATO-Suomen maaperällä vastaavasti ei räjähdä USA:n maaperällä(kohteessa).
      c) Rauhan aikana Suomen pitää ostaa Amerikwalaisia aseita 2% verran valtion budjetista.

    • Puolueeton

      Vastaa

      Ei se ole ihan noinkaan. Natolle Suomen jäsenyys olisi hyvä vain yhdestä syystä – Suomi vaatii pitkälle rajalleen Naton jäsenenä laajat venäläisten puolustusjoukot. Jos konflikti tulee tai ei tule, tästä on suuri etu Natolle joka tapauksessa.
      Jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, Nato tuskin siihen puuttuisi muutoin kuin sanallisesti laajan ja paljon joukkoja vaativan rintaman johdosta. Sodan syyttyessä kaikki sopimukset luetaan uudelleen ja keksitään tärkeämpiä tavoitteita, joiden mukaan toimitaan.

      • Sanottu suoraan

        Vastaa

        Aivan, NATO:n komentaja sanoi jo viime syksynä että:”Suomi on ollut hyvä paikka vakoilla Venäjää mutta ilmankin me voimme toimia”.

        Siinä NATO-kiimaisille.

  • Shakki

    Vastaa

    On kaksi asiaa jolla Suomi voi ryssiä suhteensa Venäjän kanssa lopullisesti ja sitäkautta saada ohjukset maahamme:

    1) Liitytään NTO:on
    2) Maahamme sijoitetaan ydinohjus

    Kummassakin tapauksessa voimme olla varmoja että maamme eliminoidaan ensimmäisten joukossa. Sillä yhteinen maaraja on niin pitkä että se eliminoiminen antaa aikaa muiden rajojen puolustamiselle.

    Toisaalta, jos Britit nyt hyökkävät Puolan kautta, amerikkalaiset Balttian kautta sekä Ranskaaliset Ukrainan kautta ja Turkki NATO-maana etelämpää niin miehiä ei riitä joka rajalle. Ja silloin onkin edessä ydinsota.

    Kannattaa ottaa kamera käteen ja kiivetä korkealle. Voi saada hyviäkin kuvia taivaalta. Tosin, kenelle?

  • Plääh

    Vastaa

    Eivät USA tai Suomi pelkän teatterin takia kansalaisiaan kutsu pois. Sodan uhka on todellinen, Ihmettelen kirjoittajien naiiviutta. He lupaavat vuorenvarmasti, että Venäjä ei hyökkää ja vielä vähemmän hyökkäisi Suomeen. Varsinkin, jos ollaan kilttiä poikaa. Tuo on kyllä vuosikymmenten aivopesun tulosta. Suomettaminen jatkuu yhä. Uutisissa kuultiin taas jonkun tyuypin Aleksanteri-instituutista lausumia. Tuokin instituutti on täysin turhha demarien 2000-luvulla perustamma suomettamis-instituutti

    • Puola haluaa karpaatit

      Vastaa

      Itse asiassa… et taida tuntea venäläistä luonteenpiirrettä. Joskus aikoinaan oli sanonta suomalaisistakin että ”se mikä sovittiin, se pitää”. Ikävä kyllä se ei nykysuomessa enää ole aina näin.

      Mutta Venäläisten kanssa se on. Kun he sanovat että he eivät hyökkää Ukrainaan niin se tarkoittaa että he eivät hyökkää. Sillä heillä ei ole riittävästi kalusta tai miehin koko rintamanmittaiseen sotaan länttä vastaan.

      Mutta kokonaan kaikilta on jäänyt huomiotta se, että Puola haluaa Ukrainasta Karpaatit itselleen. Siksi Puolaan on mennyt Iso-Britania sotilaita. Ja ranskalaisia on siirrelty muualla naapurimaihin. Näillä kahdella maalla kun on VETO-oikeus, eli tämä on melko yksinkertaista peliä kun ollaan isonveljen selän takana.

      Sanokaa minun sanoneen niin suurin uhkakuva on se että Puola ja Britit hyökkäävät Ukrainaan joka pyytää apua Venäjältä. Sen jälkeen jääkin nähtäväksi kuinka paljon jäitä on muilla europan mailla hatussa. Jos on niin britit ja puolalaiset lyödään takaisin ja tilanne on ohi. Jos ei, niin sitten on se ydinsota.

      • Plääh

        Vastaa

        Me suomalaiset kyllä tunnemme, kuinka te oikeasti suhatudutte sopimuksiin tai pidätte sananne. Pieni valtio ei voi luottaa suurvallan sanaan koskaan.

        Kyllä Nato-jäsenyys suojaisi Suomea Venäjältä, koska Lännen arvovalta menisi nollaan, jos se silti antaisi hyökätä Suomeen ilman sotilaallisia vastatoimia.

        • Puola haluaa Karpaatit

          Vastaa

          ”Kyllä Nato-jäsenyys suojaisi Suomea Venäjältä, koska Lännen arvovalta menisi nollaan,…”

          No se on jo nollassa. Ja toisaalta, voihan olla että sekin on suojaamista kun maksetaan 8 miljardia vuodessa siitä että saadaan kenraalien neuvoja ja voidaan ostaa aseita ja ammuksia. Toki niillä on sitten oma hintansa.

          Mutta kyllä minä keksisin kahdeksalle miljardille veroeurolle vuodessa parempaakin käyttöä kuin antaa niitä amerikkalaisille.

          Oliko muuten kommenttisi tarkoituksella kirjoitettu siten että se oli kohdistettu ei-suomalaiselle?

          • Jarkko

            Tottakai yhteistyö on suunnattava sinne mistä saadaan parhaat aseet ja paras tuki ja turva millä voidaan aiheuttaa uhkaajalle ja hyökkääjälle mahdollisimman suuret tappiot.

  • Markku

    Vastaa

    Koronahysterian kautta eurooppalaiseen sotaan Venäjän kanssa 

    Koronaliioittelu on saanut niin suurta kansainvälistä vastustusta, että Klaus Schwabin ja hänen miljardööriklubinsa neljännen teollisen vallankumouksen toteuttaminen on keskeytynyt. Täten tarvitaan muita menetelmiä maailmanhallituksen saavuttamiseksi. Yksi näistä menetelmistä on eurooppalaisen sodan lietsominen Venäjän avulla. Näin ollen Euroopan unioni ja Yhdysvallat, Suomi mukaan lukien, harjoittavat likasangopolitiikkaa, painostavat ja asettavat pakotteita Venäjää vastaan. Mutta millä keinoin saavutettaisiin Euroopan ja Venäjän välinen turvallisuusstrategia? 

    https://www.magneettimedia.com/koronahysterian-kautta-eurooppalaiseen-sotaan-venajan-kanssa/

  • Markku

    Vastaa

    Koronahysterian kautta eurooppalaiseen sotaan Venäjän kanssa 

    Koronaliioittelu on saanut niin suurta kansainvälistä vastustusta, että Klaus Schwabin ja hänen miljardööriklubinsa neljännen teollisen vallankumouksen toteuttaminen on keskeytynyt. Täten tarvitaan muita menetelmiä maailmanhallituksen saavuttamiseksi. Yksi näistä menetelmistä on eurooppalaisen sodan lietsominen Venäjän avulla. Näin ollen Euroopan unioni ja Yhdysvallat, Suomi mukaan lukien, harjoittavat likasankopolitiikkaa, painostavat ja asettavat pakotteita Venäjää vastaan. Mutta millä keinoin saavutettaisiin Euroopan ja Venäjän välinen turvallisuusstrategia? 

    https://www.magneettimedia.com/koronahysterian-kautta-eurooppalaiseen-sotaan-venajan-kanssa/

  • Semantiikassa ei saa erehtyä

    Vastaa

    Tämä lause artikkelista on merkittävä: ”Valitettavasti siitäkin löytyy huomattava joukko kansalaisia, jotka ovat hyväuskoisia tietyille propagandakampanjoille; he kyllä soimaavat poliitikkoja ja mediaa kun ne syöttävät monikulttuurisuutta ja sateenkaariagendaa, mutta luottavat silti samaan petokselliseen nomenklatuuraan silloin kun puheeksi tulee lännen ja Venäjän väliset suhteet. ”
    Em. ilmiö toistuu niin säännöllisesti ja niin kaavamaisesti, että sille pitää olla joku järkevä selitys. Ehkä sellainen:
    1. Intuitiivisesti isänmaalinen alkaa lukemaan Suomen historiaa ja sankaritarinoita, jotka edellisten sukupolvien isänmaaliset kirjoittivat vuosikymmeniä sitten.
    2. Ko. kauden isänmaalisessa kirjallisuudessa vaarallisempana vihollisena on esitetty Neuvostoliitto, tietysti, mutta olemattoman kielitaidon takia Neuvostoliittoa poikkeuksetta sanotaan ”Venäjäksi”.
    3. Kielitaidottomilla ja pinnallisesti ajattelevilla massoilla ei ole mitään kykyä ymmärtää, että Neuvostoliitto (joka hajosi 30 vuotta sitten) ja siitä itsenäistynyt Venäjä ovat eri käsitteet, usein vastakkaiset. Kaiken tiedon suomalaiset saavat YLE:ltä tai vastaavalta taholta, ja välitetty kuva on totisesti ruma. 

    Tällä tavalla Rahan Valtiaat mediansa avulla osaavat valjastaa isänmaaliset suomalaiset puhaltamaan Rahan Valtiaiden osoittamaan hiileen. Seuraus tästä semantiikasta on se, että Venäjän vastainen kansallismielinen liike ei koskaan voi menestyä Venäjän naapurimaassa. Kun vihollinen nimetty väärin niin myös taistelu menee päin mäntyä.

  • KokenutMies

    Vastaa

    Yhdysvaltojen talousjuutalaiset ovat rahoittaneet Ukrainaa sen hallinnon vaihduttua ja käännyttyä lännen syliin. Ehkä tämä oli strategisesti Ukrainalle parempi vaihtoehto kuin jatkuva Venäjän kyljessä roikkuminen, mutta sillä oli seurauksia, eteenkin kun merkittävä osa Ukrainan väestöstä omaa suorat tai välilliset siteet emomaa Venäjään.

    Mielestäni koko pitkään jatkunut kriisi johtuu tästä asiasta, että Venäjä kokee Ukrainen hallituksen olevan USA:n talutushihnassa ja sen etupiiriajattelussa tästä on tullut suuri uhka. Tästä syystä neuvottelut Krimistä lopetettiin ja se vain valloitettiin. Sama homma näillä kapina-alueilla, joissa on suuri venäläismielisten ja ‑etnisten edustus.

    Ehkä koko kriisistä on paras opetus se, että kun väestöpohja on mädätetty useilla kansoilla, niin seurauksena on etnisesti eripurainen maa ja ongelmia edessä tulevaisuudessa. Ukrainalaiset ovat joutuneet kärsimään tästä NL toimien johdosta, joten he ovat syyttömiä tilanteeseen, joka on johtanut etnisten suhteiden muuttumiseen, mutta kääntyminen länteen on ollut poliittisen johdon päätös.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Yle Watch iskee tapansa mukaan heti kerralla asian ytimeen.

    Minä tapani mukaan hieman kraapaisen syvemmältä ja väitän, että tämä ns. hybridivaikuttaminen on vain, taas kerran, sionismia.

    Sionismi ja sionisti eivät koskaan lepää ennen kuin heidän valtaamansa kansa ja maa on totaalisesti orjuutettu. USA on jo kolmanteen maailmaan nopeasti vajoamassa oleva keppikerjäläiseksi raiskattu ja ryöstetty maa, jota johtaa dementtinen idiootti. Ja huomatkaa, nyt aivan kuten Maidanin aikaankin sionistivaltion ulkopolitiikan kärjessä toimii Victoria Nuland (aka Nudelman aka Kagan) ja niin nyt kuin Maidanin aikaan, verta huudetaan pakkiin. Sionismi esiintyy ”mummelin” hahmossa, goldameirit elävät joukossamme…

    Joku voi ihmetellä, miten sota voisi olla sionismin etu? Mutta sitä se totta totisesti on.

    Ensinnäkin, sionismin pahin painajainen on yhtenäinen valkoinen kansa. Jos voisimme elää ilman sionisteja, voisimme rakentaa hyvinvoinnin koko Pohjoiselle pallonpuoliskolle ilman verenimijöitä. Mutta sionisti ei halua hyvinvointia, sillä hän on jo ryöstänyt kaiken. Ehei, kun rahat ovat jo derivoitu ja pörssipelit pelattu, on aika aloittaa sota ja oikeastaan monia sotia. 

    Nyt pitää saada, taas kerran, Valkoinen Länsi ja Valkoinen Itä tappamaan toinen toisiaan. Tätä on sionismi arjessa: Tappamista ja sotaa. Katsokaa Israelia: Se ei pysty edes urheilemaan naapuriensa kanssa ! Meidät pakotetaan polvistumaan holokaustikultin edessä, mutta tämä ”uhri” ei sadan vuoden jälkeenkään pysty edes luomaan rauhaa naapuriensa kanssa. Ei pysty, sillä rauha on viimeinen asia, jota sionisti haluaa.

    Ja entäpä meidän ”rauhanliikkeemme”? Missä ovat nyt nämä kuuluisat suomalaiset ”rauhanneuvottelijat”? Eipä löydy nyt homopoikahaavistoja puhumaan Rauhan puolesta, ehei. Nyt ollaan valmiita odottamaan ruumisarkkuja rintamalta, koska New Yorkin Pravda vaatii verta ja kuolemaa. Tämä Kuoleman ja Kurjuuden Taksikuski eli sionismi on oikea demonien demoni, se vaatii meitäkin liittymään NATO:on, koska näin me saamme Suomeenkin armeijan, joka käskystä kääntää aseet kansaamme vastaan. NATO on luotu tappamaan, kenet tahansa, missä tahansa, koska tahansa, kun vain sionistin käsky käy. Lähi-Itä on mallina meille: Kansat pommitetaan kivikauteen, jos Israel sitä vaatii, ja voitte olla varmoja, sitä se vaatii.

    Ei ole muuta, on sionistin media ja sionistin sota, ja sitä kansa nyt saa, mitä sionistimedia on kansalle tilannut.

    Konkreettisin ja vaarallisin osa sionismia on media. Meidänkin maassamme.

  • Kirjapaino Kursiivin tsuppari

    Vastaa

    Jokin aika sitten TV:ssä satuin näkemään jonkun EU-ihmisen lausumana perustavaa laatua olevan viisauden joka on tunnettu kaukoidässä jo vuosisatoja: kriisin ratkaisun pitää olla sellainen että kumpikin osapuoli säilyttää kasvonsa.

    Putinille pitää nyt antaa jotain johon hänen taustajoukkonsa tyytyvät ja EU:n/USAn ei pidä ruveta missään vaiheessa ilkkumaan että jouduitpa antamaan periksi. Luulen että se olisi jotain talouteen liittyvää, esimerkiksi länsimaista öljynporausteknologiaa jolla Venäjä pääsee hyödyntämään arkstisia öljyvaroja. Kamtsaktan BP-jutussa venäläiset menettelivät lyhytnäköisesti.

    Eipä se hippiaatekaan kovin kauaa kukkinut, luulen että näille lgbt/woke-jutuille käy samoin. Kaikenlaisissa muotijutuissa tavataan mennä aivan liian pitkälle.

    • Metsäkulman Murre

      Vastaa

      Olisiko mahdollinen ratkaisu sellainen, jossa Ukraina tunnustaisi Donbassin tasavallat ja tukijoineen antaisi näille tasavalloille kauppasopimuksin niin edullisen aseman, että ne haluaisivat pysyä itsenäisinä. Donbassissa lienee öljyä ja muita luonnonvaroja, mutta nehän eivät ole Ukrainan hyödynnettävissä nyt eivätkä mahdollisen Venäjään liittymisenkään jälkeen. Ratkaisussa kaikki säilyttäisivät kasvonsa.

  • Plääh

    Vastaa

    Kyllä sota tai sodan uhka olisi etu tässä asiassa. Venäjän aggressio loppuisi siihen

  • Plääh

    Vastaa

    Vuonna 1994 Venäjä allekirjoitti Budapestin sopimuksen (Budapest Memorandum), jossa Ukraina luovutti ydinaseensa Venäjälle. Venäjä sitoutui kunnioittamaan Ukrainan rajoja.

    Samassa sopimuksessa USA, Briutannia ja Ranska takasivat Ukrainan koskemattomuuden

  • Juha

    Vastaa

    II-maailmansota alkoi vähän vastaavista asetelmista, kun Saksa turvasi Versaillesin päätösten mukaisten rajojen taakse jääneiden saksalaisten aseman, joka oli uhattuna vastaavalla tavoin kuin nyt on ulkovenäläisten asema on vaarassa.

    Tässä hyvä kirjoitus näistä II-maailmansodan taustoista, kuinka tietyt piirit vaikuttivat sodan syttymiseen.. aivan samoin kuin tänäpäivänä

    https://www.paulcraigroberts.org/2019/11/22/germany-did-not-start-world-war-ii/

    • Plääh

      Vastaa

      Venäläisten asema ei vain oikeasti ole vaarassa. Saksalaisia taas murhattiin ja oli sorrettu koko sotien välinen aika raa’asti Tshekkoslovakiassa ja Puolassa. Sota alkoi Puolan ja Lännen uhattua Saksaa ja aloitettua taloussaarron ja rajaloukkaukset ja mobilisoinnin

      • Jarkko

        Vastaa

        Niin ja NL valloitti huvikseen samaan aikaan Baltian ja puolet Puolasta. Venäjä jatkaa edelleen samaa mitä se on tehnyt viimeiset 100 vuotta. Ryöstänyt ja raiskannut!

      • Vanhat tavat

        Vastaa

        Jos Länsi-Ukrainan natsipataljoonat ampuvat raskasta tulta siviilikohteita maalinaan pitäen, miten näet ettei Venäjän tilanne ole kuten oli Saksan? Kun laiton aseistettu lännen rahoittama vallankumous 2014 tapahtui, Venäläiset juuret omaavalta kansanosalta evättiin passit, joten heidän oli haettava Venäjän kansalaisuutta. Krimin autonomiassa pidettiin kansanäänestys vallankaappauksen jälkeen ja yli 90% halusi liittyä Venäjään. Laiton vallankaappaus tapahtui kun Ukrainan oli valittava joko EU tai suhteiden lisääminen Venäjän kanssa. Aseistettu jalkapallohuligaanien uusnatsien ulkomaalaisten palkkasotilaiden tukemana tekemä laillisen hallituksen vallankaappaus johti nyky tilanteeseen. Nämä ovat niitä parempia natseja joista ei pahaa puhutakaan…

        • Plääh

          Vastaa

          Saksassa oli natsit vallassa. Sinä taas esität, kuten Venäjäkin, että Ukrainan hallinto pitää vaihtaa Venäjän toimesta, koska vallassa ovat ”natsit”. Viestisi on Venäjän propagandaa ja valheellista sellaista. Krimin kansanäänests oli väärennetty. Ennen kaappausta 70 % vastusti siellä Venäjän joukkoja ja Venäjään liittämistä.

          Miksi natsit olisivat paha asia? Miksi Ukrainan on kuuluttava itään eikä Länteen? Sekä Venäjällä että Lännessä ja Ukrainassa ovat tosiasiassa juutalaistahot vallassa

  • EV

    Vastaa

    Olipa ilo lukea näinkin hyvää tekstiä, kiteyttää paljon omia ajatuksiani, joita ei muut tunnu ymmärtävän sitten lainkaan, vaikka kaikki tämä pitäisi olla tyhmemmällekin ilmiselvää… näkisin, että nämä ”isänmaallisina” ja maahanmuuttokriittisinä itseään pitävät näppissoturit purkavat turhautuneisuuttaan ja patoutunutta vihaansa Venäjään ja Putiniin, koska se on oikeuslaitosta ja valtamediaamme lainaten ”hyvien tapojen mukaista” vihaa, kun ei uskalleta kritisoida julkisesti länsimaiden kulttuurillista ja demograafista katastrofia… ”tänne saa kaikki tulla, jos oppivat maan tavoille”… itsekin joskus ajattelin näin idioottimaisesti.

  • TT

    Vastaa

    Yksi perusongelma on siinä, että Naton kannattajat mieltävät järjestön puolustusliitoksi. Moni varmasti ihan vilpittömästi kuvittele Naton olevan herrasmiesmäisesti käyttäytyvä puolustusliitto. Ehkä se sitä olikin vielä kylmän sodan aikana. Ongelma on vain se, että Venäjä ja sen liittolaiset mieltävät Naton olevan erittäin potentiaalinen painostus- ja hyökkäysalusta itseään vastaan. Venäjä näkee Nato ‑maiden kokonaisuuden ja hahmottaa taustalta kieroa lännen valta- ja kauppapolitiikkaa, jossa Eurooppaa ja Venäjää pidetään kaikin tavoin erillään toisistaan, tällä kertaa Ukrainan kriisipisteen avulla. Nato on myös ideologisesti hyvin globalistinen ja on hämmästyttävää, että kansallismieliset haluavat tuon järjestön vaikutuksen alaisuuteen. Myös sisäpoliittinen painostus kansallismielisiä vastaan tulisi jopa nykyisestä kiihtymään.

    • Jarkko

      Vastaa

      Kysymys kuuluu kumpaan voidaan luottaa Venäjään vai länteen? Pitkän kokemuksen jälkeen voi sanoa, että Venäjään ei voi luottaa. Ei sitten niin missään asiassa. Kaikki riippuvuudet Venäjään on katkaistava mitä pikimmiten.

      • suo sielä vetelä täälä

        Vastaa

        Minä luotan vähemmän länteen. Aina sinne mihin amerikkalaiset menevät demokratian nimissä, sielä aloitetaan sota, ryöstetään maan luonnonvarat ja asetetaan korutoitunut johtaja. Ja maan kansa jää korjaamaan tuhoja ja maksajan roolii kun se ensin orjuutetaan infralla joka annetaan ilmaiseksi amerikkalaisille.

        • Plääh

          Vastaa

          oNinhan myös Venäjän juutalaiset toimivat.

  • Nimetön

    Vastaa

    MIHIN VENÄJÄ ON HYÖKKÄMÄSSÄ JA MILLOIN???? SANO NYT-Menkää jo Natoon, ette kiinnostaa, päinvastoin

    • Vanja

      Vastaa

      Ei varmaan vielä/enää mihinkään, kun USA teki sen suunnitelmat tyhjiksi paljastamalla satelliittikuvat yksiköiden sijoittelusta ja filmistä, jolla Ukraina oltaisiin lavastettu syylliseksi hyökkäykseen. Eikä Ukrainassa mene enää läpi Venäjän tunnuksettomat sotilaat kuten Krimillä. Puten Euraasian imperiumihaave jäi tuolta osin vielä toteutumatta, kun muun maailman sumutus ei mennyt läpi.

  • Nimetön

    Vastaa

    tuohon artikkelin lopussa olevaan viihde propagandaan viitaten,jos ja kun tahtoo vaihtoehtoa mädätykseen,kannattaa perustaa oma tuotantoyhtiö ja hankkia sille jakeluverkosto.sympatialla voittoon,irti siionismin kahleista.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi