Suomen Sisu tuomitsee Venäjän suomalaisiin kohdistamat kansanmurhaväitteet

Venäjän tutkintakomitea on käynnistänyt selvityksen väitetyistä siviilien tappamisista Karjalassa jatkosodan aikana suomalaissotilaiden toimesta.

Kotimaa

Henri Hautamäki on Suomen Sisun puheenjohtajana toimiva turkulainen.

Nationalistijärjestö Suomen Sisu tuomitsee Venäjän valheelliset väitteet suomalaisten suorittamasta kansanmurhasta sotien aikana.

Venäjä väitti vastikään suomalaisten sotilaiden suorittaneen kansanmurhan Itä-Karjalassa miehittämillään alueilla alueiden asukkaita kohtaan. Väitteiden mukaan tässä olisi esimerkiksi käytetty kaasukammioita apuna.

“Ne toimet, joita suomalainen sotilashallinto kohdisti miehitetyn alueen väestöön, eivät ole millään mittapuulla käsitettävissä kansanmurhaksi. Vielä absurdimpia ovat venäläisten väitteet kaasukammioista ja muista joukkotuhoamismenetelmistä suomalaisten käytössä”, toteaa järjestö lausunnossaan.

“Suosittelen, että Venäjän federaatio keskittyy katumaan omia kansanmurhiaan kuten Holodomoria”, kertoo järjestön puheenjohtaja Henri Hautamäki.

Holodomor oli Neuvostoliiton 1930-luvulla ukrainalaisiin kohdistama järjestelmällinen kansanmurha, jossa uhreja murhattiin ja kidutettiin panttaamalla ruokavarastoja. Kuolleita oli arvioiasta riippuen 3 – 14 miljoonaa.

Lähde: Suomen Sisu

1930-luku Henri Hautamäki Historia Holodomor Kotimaa Neuvostoliitto Poliittiset viholliset Politiikka Rikos Suomen Sisu Suomi Ulkomaat Venäjä Yhteiskunta

Keskustelu

1 kommentti

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • ms

    Vastaa

    En yhtään yllättyisi, jos valheellisten väitteiden takaa löytyy politrukki Johan Bäckman

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi