Tutkimus: Yli puolet nuorempien sukupolvien edustajista ei ole kuullut holokaustista

Holokaustivalhe ei ole saavuttanut milleniaaleja ja Z-sukupolvea juutalaisten toivomalla tavalla.

Historia

Miltei kaksi kolmesta Amerikan milleniaaleista ja Z‑sukupolven edustajista ei ole kuullutkaan holokaustista eikä osaa nimetä yhtä ainuttakaan toisen maailmansodan aikaista saksalaista keskitysleiriä.

Saman tutkimuksen mukaan 15 prosenttia näistä sukupolvista on sitä mieltä, että kassallissosialistisen maailmankuvan omaaminen on hyväksyttävää. Tutkimuksessa kyseltiin tuhannelta 18–39-vuotiailta jokaisessa Amerikan 50 osavaltiossa kysymyksiä liittyen holokaustitietoisuuteen.

Tutkimustulokset aiemminkin olleet ”huolestuttavia”

Esimerkiksi New Yorkissa, joka sijoittui tietoisuudessa 10 ”alimman” joukkoon, miltei 20 prosenttia milleniaaleista ja Z‑sukupolven edustajista oli sitä mieltä, että juutalaiset itse aiheuttivat holokaustin.

Vuonna 2018 tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että miltei kolmasosa amerikkalaisista uskoi holokaustissa kuolleen vain 2 miljoonaa juutalaista tai vähemmän. 40 prosenttia vastaajista ei myöskään tunnistanut Auschwitzin keskitysleiriä.

Lähde: USA Today

Historia Holokausti Juutalaisjärjestöt Revisionismi Sionismi Toinen maailmansota Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nestori Lundahl

    Vastaa

    Hyvä!

  • Veena Elo

    Vastaa

    Mutta mitä merkitystä USAn nuoren, joka ei välttämättä edes käy koskaan elämässä itäisellä pallopuoliskolla, näkökulmasta on holokaustilla?
    Armenialaisten kansanmurha 1915, Ukrainan Holodomor, Saksan holokaust, Kampbodzan valkoisten khmerien kansanmurha ja Ruandan tutsien kansanmurha ovat kaikki historian hirvittäviä tapahtumia mutta tavisamerikkalaisen näkökulmasta jotain hyvin kaukaista.

  • Erinnerungstrasse

    Vastaa

    Jos Neuvostoliitto olisi romahtanut yhtä perusteellisesti kuin Natsi-Saksa, niin ehkä nyt tiedettäisiin edes muutaman miljoonan tarkkuudella kuinka paljon vankileireillä kuoli ihmisiä. Kun Pohjois-Korea lopulta romahtaa, niin sieltä paljastuu ehkä jopa Natsi-Saksan laajuinen kansanmurha kaikessa kaameudessaan. Lukumääräisesti suurin kansanmurha tapahtui Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikana.

    • Shoah

      Vastaa

      Mutta kun Saksassa tapahtuneesta ”holokaustista” ei ole todisteita.

  • Jaaha

    Vastaa

    Komenteissa kysyttiin miksi USA:laisten mielipiteistä välitetään. USA:n mielipiteellä tietenkin on väliä sikäli, että jos USA:ta ei enää kiinnosta voi se lopettaa miehittämästä Saksaa, ja siitähän on alkanut olemaan viitteitäkin.

  • jupi

    Vastaa

    Historia on täynnä totuuksia, jotka ovat paljastuneet vasta myöhemmin. Tässä yksi totuus: Jokaisella valtiolla, jokaisessa sodassa, on maassa ihmisiä jotka syystä tai toisesta ei haluta maanpuolustukseen. Nämä ihmiset laitetaan vankityöleirille. Suomessa oli toisen maailmansodan aikana näitä leirejä monta, jossa monet kommunistit ja toisinajattelijat viettivät sotavuodet. Olot olivat karut ja moni kuoli, monet karkurit teloitettiin. Neuvostoliiton Gulagit ja Saksan keskitysleirit olivat juuri näitä työleirejä. Holokaustista, siis juutalaisten joukkomurhasta on vähän todisteita. Luku 6 miljoonaa, tulee vanhasta testamentistä, jossa mainitaan valitun kansan saavan luvattu maansa vasta kun 6 miljoonaa juutalaista on kärsinyt juutalaisuuden puolesta.
    Suurin kuolinsyy oli lavantauti, jota levitti luteet. Luteiden torjuntaan kehitettiin Zyklon‑B pestisiidi, jota käytettiin maailmanlaajuisesti, jopa USA:n armeijassa. Suomessa käytettiin savusaunaa.

  • HannuH

    Vastaa

    Terve ! Missä kohtaa vanhassa testamentissa mainitaan (sanotaan) tuo 6 miljoonaa lukuna ?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi