El Salvadorin presidentti markkinoi terveellisiä elämäntapoja koronan estämiseen

El Salvadorin presidentti Nayib Bukele on keksinyt jotain sellaista, mitä ainakaan Suomessa päättäjät eivät ole keksineet kokeilla koronan taltuttamisessa. Bukele kannustaa ihmisiä terveellisiin elämäntapoihin.

Hyvinvointi

Presidentti julkaisi Twitter-tilillään videon, jossa kannustetaan ihmisiä ulkoliikuntaan, syömään terveellisesti, nukkumaan ainakin 6 tuntia yössä ja käyttämään aikaa itseensä esimerkiksi joogan tai kirjan lukemisen parissa. Saatesanoina hän kirjoitti kyseessä olevan mainoskampanja, jolla estetään koronan aiheuttamia vakavia sairastumisia.

Esimerkiksi Suomessa tällainen lähestymistapa ei ole vielä saavuttanut päättäviä elimiä, sillä lääkepakotuksen lisäksi he ovat pakottaneet terveellisiä elämäntapoja vaalivia tiloja kuten punttisalit kiinni. Ihmisten terveydestä huolehtimisen tuhoamisen lisäksi päättäjät tuhoavat yksityisiä bisneksiä, mikä vain syventää terveysongelmia. Ainoana ratkaisuna he tarjoavat koronarokotetta, joka ei edes toimi.

Lähde

Elämäntavat Hyvinvointi Jooga Kansanterveys Kapitalismi Kirjallisuus Koronavirus Kotimaa Lääketeollisuus Liikunta Lobbaus Politiikka Talous Teknologia Terveellinen ruoka Tiede & luonto Twitter Ulkomaat Uni Uutiset Voimaharjoittelu Yhteiskunta

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    On olemassa immuunijärjestelmää vahvistavia lisäravinteita ja lääkkeitäkin, joita voi ottaa ensihoidoksi tai nauttia säännöllisesti. Nämä kuitenkin heikentävät Kuningas Ruiskeen yksin- ja arvovaltaa ja niitä mainostavat viestit ja tiedotteet sensuroidaan valtamedioista ja some-alustoilta pois.

  • Salomon

    Vastaa

    Nooniin mitäs helvetin terrorismia tämä on? Eiköhän hyökätä NATOn johdolla koko etelä-amerikkaan. Kyllä tuollaisilta paskiaisilta pitää vähintäänkin luonnon varat riistää

  • juha II

    Vastaa

    Nykypäivänä tuollainen mies kehottaa harjoitamaan suorastaan Voodoota! Jos aikoo ”terveesti” elää niin sitten elämä ranttaliksi!!!

  • Metsäkuman Murre

    Vastaa

    Toivottavasti Salvadorin presidentti ei joudu ”onnettomuuteen”. Muistaakseni Tansanian presidentti puhui koronasta sen testit kyseenalaistaen ja kuolikin pian sen jälkeen. Ehkä on muitakin. Saksassa joku lääkäri tai tiedemies ”päätti itse” hypätä ikkunasta alas.

  • Anni Mäntylä

    Vastaa

    Viisi Afrikkalaista presidenttiä (muistaakseni ne oli Afrikasta?) on murhattu tällaisten terveellisten elämäntapa ohjeitten antamisesta kansalaisilleen, joka kyseenalaistaa kaikki lääkejätit ja niiden kokeelliset mRNA-injektiot ja jotka piikitetään elimistöösi jollakin hätäluvalla! Onko parempi alkaa nostella puntteja ja kävellä pitkiä lenkkejä suomalaisessa raikkaassa happirikkaassa havupuumetsässä koiransa kanssa, kuin varata aika ties jo monelle piikitykselle?

  • M.A

    Vastaa

    Haluaako eliitti heikentää suomalaisten terveyttä vai miksi mediassa on annettu niin paljon näkyvyyttä Martina Aitolehdelle, Jutta Larmille, Bull Mentulalle ym vastaavalle terveys”asiantuntijalle”. Iso määrä suomalaisia liikkuu ja laihduttaa näiden julkkisten ohjeiden mukaan vaikka näiden julkkisten tietotaidot on hyvin kyseenalaiset. Mediassa on tehty Aitolehdestä ja Larmista jonkinlaisia asiantuntijoita ja Bull Mentulan väitetty olevan huippubodari vaikka se Mentulan kasvuhormonin ja insuliinin käytön takia isoksi paisunut maha oli yksi syy miksi bodauksessa ei tullut Mentulalle menestystä. Ison julkisuuden takia moni aloitteleva bodari on päätynyt Bull Mentulan valmennukseen ja siitä ei useinkaan hyvää seuraa jos terveyden kannalta asiaa katsoo.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi