Koronarokotteen ottavien määrä romahtanut Amerikassa

Suurin osa Covid-rokotteen haluavista on jo ottanut pistoksensa.

Hyvinvointi

Aution näköinen rokotuskeskus Washington D.C:ssä.

Rokotteen koronavirusta vastaan ottavien amerikkalaisten määrä on suorastaan romahtanut, mikä ”uhkaa” presidentti Joe Bidenin tavoitetta saada 70 prosenttia maan aikuisista rokotetuiksi itsenäisyyspäivään eli heinäkuun neljänteen mennessä.

Keskimääräinen rokotusten määrä on supistunut alle miljoonaan päivässä, mikä on huomattava lasku huhtikuun 3,4 miljoonan päivittäisistä pistoksista. Prosessin hidastumisesta syytetäänkin niitä, jotka eivät aio ollenkaan ottaa rokotetta.

Presidentin kabinetin tartuntatautien johtava ylilääkäri Anthony Fauci vihjasikin, että hallituksen tulisi lähettää agentteja suostuttelemaan rokotteesta kieltäytyviä ottamaan se.

”Rokottamattomat tarvitsevat luotettuja sanansaattajia, jotka menevät kertomaan heille, miksi se [rokote] on välttämätön heille ja heidän perheillensä,” Fauci sanoi.

Joidenkin mielipidemittausten mukaan noin kolmasosalla amerikkalaisista ei ole välittömänä suunnitelmana ottaa Covid-rokotetta, monen sanoen heidän skeptisyytensä rokotetta kohtaan kasvaneen ajan myötä.

Lähde: NY Post

Anthony Fauci Hyvinvointi Joe Biden Koronavirus Lääketeollisuus Rokotteet Ulkomaat Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä oli kyllä hyvä vitsi: ”Rokottamattomat tarvitsevat luotettuja sanansaattajia, jotka menevät kertomaan heille, miksi se [rokote] on välttämätön heille ja heidän perheillensä,” Fauci sanoi.”
    Luotettavuus on samaa tasoa kuin poliitikoihin, eli pyöreä nolla.
    Systeemi ei totta puhu kansalaisille, ei ainakaan tässä asiassa.

  • fifti-siksti

    Vastaa

    Niinhän se on amerikassakin, kuten Suomessa, kaikilla halukkailla on mahdollisuus ottaa rokote.

  • EV

    Vastaa

    Menee muutama vuosi, niin rokotteet ovat pakollisia sakkojen, karanteenipakon tai jopa vankeuden uhalla.

  • sotatila

    Vastaa

    Ei mikään ihme että hengenvaarallisen rokotteen ottajien määrä on romahtanut.

    ”Virallisten COVID-tilastojen mukaan moninkertaisesti enemmän ihmisiä on kuollut COVID-rokotteisiin 6 kuukaudessa kuin koronavirukseen 15 kuukaudessa. Järkyttävä tilastotieto on uutisoitu Skotlannista.”

    https://mvlehti.net/2021/06/14/skotlannin-virallinen-tilasto-jopa-seitseman-kertaa-enemman-ihmisia-kuollut-koronarokotteisiin-kuin-tautiin/

    Älkää ottako murhapiikkiä!

  • Juulia

    Vastaa

    Jos en omaa elämänhalua tai tiedän kuolevani kolmen kuukauden kuluttua, voin harkita. Mutta niin kauan kun elää haluan ja terveenä, en TODELLAKAAN ota!!!!!!!!

  • Ron Moss Jeremy

    Vastaa

    Kammottava kansanmurha on menossa, jossa valtion hyvyyteen ja korruptoitumattomuuteen lapsellisesti uskovat jonottavat hidasta eutanasiapiikkiään. Hidas tai ei, jo nykyiset välittömät kuolemat ja veritulpat ym. ihanuudet täyttävät suurrikoksen tunnusmerkit. Ei ole kysymys siitä, mitä tämä on, vaan siitä että kuljetaan hypnoosissa kohti tuhoa vaikka tieto on saatavilla. Miten Sanna ja Sauli voivat vielä jatkaa tätä kansanmurhaa? Ei auta vaikka heidät vietäisiin vankilaan heti-ei viedä vaan maksetaan 20t euroa/kk maan tuhoamisesta-sillä vahingot ovat jo nyt korvaamatttomat.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi