Kokoomuslainen energiapomo: Suomalaisen ruoan ostaminen typerää

Energiayhtiöt ovat nykyisen inflaation pääsyyllisiä yhdessä pörssien raaka-ainekeinottelijoiden ja "vihreää siirtymää" ajavien poliitikkojen kanssa.

Poliittiset viholliset

Energia-alalla toimiva kokoomuslainen lobbari Aku Aarva hölmistytti suomalaisia tällä viikolla kehottamalla kuluttajia suosimaan ulkomaalaisia elintarvikkeita. Globalistin mukaan EU-markkinat tekevät omavaraisuudesta tarpeettoman asian.

”Meillä on eurooppalaiset yhteismarkkinat – miksi meidän pitäisi syödä nimenomaan kotimaisia kasvihuonekasveja talvella, kun Etelä-Euroopasta ja toki muualtakin maailmasta on saatavilla tuoretta vegeä?” kokoomuslobbari latasi Twitterissä.

Energiayhtiöt ovat nykyisen inflaation pääsyyllisiä yhdessä pörssien raaka-ainekeinottelijoiden ja ”vihreää siirtymää” ajavien poliitikkojen kanssa. Muun muassa Fortum ja Caruna ovat jääneet kiinni sähkön hintaa keinotekoisen korkealla pitävistä väärinkäytöksistään.

Aarva edustaa suomalaisvihamielistä energiateollisuutta Energiakaupungit ry:n toiminnanjohtajana. Hän istuu myös EU:n liittovaltiokehitystä edistävän European Movement ‑järjestön hallituksessa, mikä selittää hänen tahtonsa ajaa suomalainen elintarvikeomavaraisuus alas.

Voit lähettää Aarvalle palautetta suoraan:

Aku Aarva
aku.aarva@gmail.com
0414326510
Lauttasaari

Lähde: Twitter (arkistoitu)

Aku Aarva Energia Energiakriisi Energiapula Globalismi Inflaatio Kokoomus Kotimaa Maatalous Omavaraisuus Poliittiset viholliset Suomalaisvastaisuus Talous Vihreä siirtymä Yhteiskunta

Keskustelu

25 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Liittovaltiokehitys on mennyt kovaa vauhtia eteenpäin, mutta vauhti tulee vain kovenemaan, jos epäkansallinen Kokoomus voittaa seuraavat vaalit.
    Heidän ajama politiikka hyödyttää vain heitä itseään, sekä juuretonta kansainvälistä finanssieliittiä.

    • Edessä kovat ajat

      Vastaa

      Minä sanoin jo yli kolme vuotta sitten että vuonna 2025 tulee olemaan tiukkaa. Mutta kuinka moni varautui tai teki lapsia kun oli vielä löysän rahan ajat?

      No, nyt on seuraavaksi kohteina ihmisten kodit. Ensin ne jotka eivät pysty maksamaan riittävän suuria kertaluontoisia maksuja. Ja sen jälkeen asunto-osakeyhtiöt. Ne joiden yksittäiset osakkaat eivät pysty maksamaan osakeyhtiön kollektiivisia lainoja. Joka johtaa asunto-osakeyhtiöiden konkurssiaaltoihin. Ihan kuin Mauno Koivisto ja Esko Aho ‑90 luvulla tekivät.

      Ja sanon nyt vielä uudelleen: Vuonna 2025 on Suomessa kaikkien veroprosentti luokkaa 40–45% riippumatta missä asuu. Pitäkää se mielessä ja muokatkaa kulutuksenne siihen malliin niin selviätte. Muuten on edessä kurjuu.

      Asukaa kimpoissa, ostakaa tavaraa suurempia eriä, olkaa yhteiskunnan ulkopuolella. ‑70 luvullakin autotallista tuli nopsasti nuorenparin koti. Tai poikamiesboxi. Kerätkää marjat ja sienet sekä risut metsistä. Vain sillä selviää.

      Ei tätä hulluutta kestä kuin sen seitsemän vuotta. Sitten helpottaa.

      • Nationalisti

        Vastaa

        Niin olen minäkin sanonut jo kauan aikaa sitten, että lähitulevaisuudessa tulee korkojen nousua ja jonkinlaista tekemällä tehtyä kriisiä, jolla kotitaloudet ajetaan ahtaalle, samalla kun kansainvälinen juureton eliitti käärii yhä muhkeampia potteja itselleen.

        Siksi en olekaan elänyt niin sanotusti ”kädestä suuhun” ja laittanut rahaa kaiken maailman turhiin huvituksiin ja hömpötyksiin, vaan edellä mainituista syistä pyrkinyt laittamaan aina vähän rahaa sivuun.

  • Kokoomus on kova mädättäjä

    Vastaa

    Kokoomushan oli eturintamassa myös ajamassa alas huoltovalmiusvarastoja, jota suuresti silloin ihmettelin. Taisi olla Käteinen/stubido aikana kun tapahtui. Perustelut oli vastaavaa harhaista lorinaa, että maailmalta saa kyllä ruokaa. Just joo, kohta ei saakkaan.

  • Ruuti66

    Vastaa

    Silti maajussit äänestävät SDP:tä, Kokoomusta ja Keskustapuoluetta jne.
    Ei ole edes näkynyt Alankomaiden maajussien kaltaista aktivismin sankaruutta täälläpäin.
    Tämän maan kansa on keskimääräisiltä ominaisuuksiltaan tarkoitettu pyörittämään tilojaan metsien keskellä, ei tekemään kansainvälistä politiikkaa teollistuneessa maailmassa jota se ei selvästikään ymmärrä ja osaa. Eihän se osaa edes maan sisäistä politiikkaa vaikka rajat olisivat kiinni. Aina äpäräiset friikit ja rengit haluavat varastaa ja vaatia tai isännät&emännät riistää. Sielultaan syntinen kansa, niitä lukuunottamatta ketkä eivät ole kuten valtaosa.

    Toisin sanoen, yksinkertainen kakarakansa tarvitsee suurissa kuvioissa vahvan ja viisaan suurpäällikön ja suurpäällikön vastapainoksi jotain mikä estää mahdolliset ylilyönnit. Samalla paikallista autonomiaa pitää myös vahvistaa, sillä välipomot osaavat sössiä ja törsätä kaiken, kuten byrokraattimme todistavat.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Kokoomuksen kannattajat löytyy AKAVAsta. Ylemmästä julkishallinnosta. Alempi julkishallinto demareiden, vihreiden ja VLn kannattajia. SAKn jäsenet mitä sattuu.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Pistäkää naama muistiin: Maanpetturi.

  • Pete

    Vastaa

    Se on ulkomaisia tuotteita, ei ulkomaalaisia tuotteita. Ulkomaalainen on substantiivi.

    • GLGL

      Vastaa

      Siinä meni terveiset Petteri Orpolle, joka vaatii työperäistä maahanmuuttoa. Työperäinen on substantiivi.

  • Mummo

    Vastaa

    Ei ulkomaista, jos mahdollista. Hedelmät, vihannekset, juurekset kerätään täynnä hyönteistorjunta-aineita ja kemikaaleja raakoina. Ne vedetään täyteen säilöntäaineita ja makaavat markettien kylmiöissä jopa viikkoja/ pari kuukautta.
    Nim. duunissa Prisman heviosastolla 2 vuosikymmentä sitten.
    Mikä on muuttunut.. ‑rajummat hinnat ha tujummat myrkyt.

    • Tomi

      Vastaa

      Kyllä puolalainen omena säilyy. Se on saanut hyvät kemikaalit ja raskasmetallit itseensä jo maaperästä ja säilöntäaineilla sitten laitetaan cocktail lopulliseen balanssiin.

    • Nimetön

      Vastaa

      Kerran erehdyin ostamaan Lidlistä mansikkarasian kun näytti niin isoilta ja mehukkailta marjoilta, verrattuna siis suomalaisiin mansikkalaatikoihin. Ja nimenomaan vain näyttivät. Söin pari eikä minkäänlaista makua, paitsi joku pistävä sivumaku (hyönteismyrkyt?). Koko rasia meni roskiin hetken kuluttua kun suu alkoi kipeytyä ja kieli turvota. Ikinä ei ole tullut mitään oireita mansikoista, eikä ole tullut jatkossakaan kun olen syönyt vain suomalaisia.
      Sääliksi käy eteläeurooppalaiset jotka eivät ilmeisesti edes tiedä miltä mansikan kuuluu maistua.

      • Bella

        Vastaa

        Samaa mielta, etta pitaa suosia kotimaista ja etenkin paikallista, silla suomalainen on tehty syomaan suomalaisia juureksia,marjoja ja vihanneksia. Mutta voisin mainita muutaman poikkeuksen ihan vinkkina, etta jos joskus haluaa etelan hedelmilla herkutella (etenkin helteella hedelma on parempi kuin vesi jos juo suuria maaria vetta): espanjalaiset luomunektariinit ja luomuluumut (seka suomalainen luomuminivesimeloni). En syo enaa mitaan ei ‑luomua hedelmaa, silla esimerkiksi verrattuna tavallista nektariinia tuohon mainitsemaani luomuun on kuin kyseessa olisi eri hedelma. Luomu on mehukas, maistuva, makea, tavallinen nektariini taas mauton, suorastaan hapan ja kuiva. Vesimeloneissa ero on viela suurempi.

  • Bella

    Vastaa

    Mutta viela vinkki noihin nektariineihin: ne pitaa ostaa pehmeina niin, etta sormi hiukan painuu sisaan. Kun ovat kovia, niin kannattaa jattaa kauppaan kypsymaan.

  • juha II

    Vastaa

    Taas yksi idiootti, joka visioi maailmaa kastemadon älykkyysosamäärällä. Pitääköhän ne EU:n lobbaamat jauhokuoriaisetkin tilata ”sieltä missä pippuri kasvaa” vaiko Etelänapamantereelta? Kokkareet nuo intomieliset riistokapitalistit ja isänmaattoman rahan palvojat menettävät viimeisimmätkin ymmärryksensä ihmisen perustarpeistakin kun kaikkein ylin arvo on vain kullan kimallus ja hopearahojen kilinä!

  • Salomon

    Vastaa

    En ole tätä tuhka kasaa vielä nähnytkään.

  • Kokoomuslainen vihannes

    Vastaa

    Suomalaiset kurkut ja tomaatit ovat paljon paremman makuisia myös talvella verrattuna tuonti tavaraan. On testattu. Uskomattoman hyvälaatuista on kotimainen vihannes myös talvella. 

    Ilman omavaraisuutta pahimmillaan uhkana on nälkäkuolema. Sitä tämä paskiainen haluaa. 

    Kotimainen ruoka on pyhä asia.

  • TT

    Vastaa

    Ei hätää. Afrikka moniosaajineen tarjoaa apua meille energiapulan riivaamille. Onko tämä vastakiitos runsaskätisestä kehitysavustamme?

    https://www.youtube.com/watch?v=NLiKRgaHXG0

  • kunnioittaja

    Vastaa

    Typerää julkaista toisen yhteystietoja täällä vaikka olikin typerä kommentti häneltä. Myös typeryksellä olkoon oikeus yksityisyyteen.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Päinvastoin. Miksi tuollaisia kohtaan pitäisi löytyä mitään kunnioitusta?

    • Bella

      Vastaa

      Kunnioittaja, jos henkilolla on somenakyvyytta, niin silloin pitaa ottaa myos vastuu omista kommenteistaan, ja todella punnita tarkkaan, etta mita sinne someen kirjoittaa. Jalkikateen ei auta molina, etta ”en ma tiennyt, en ymmartanyt”. Kun avaa somen, on parempi tietaa ja ymmartaa.

  • JoodeJoode

    Vastaa

    Suurin osa Suomalaisista 80% muka hyväksyy esim, ruoan ja energian hintojen nousun pakotteiden takia. Tosin tämäkin asia ratkaistiin gallupilla mtv:n mukaan. Vaalejakaan enää tuskin Suomessa järjestetään kun gallupeilla saadaan mieleinen tulos.

  • Nimetön

    Vastaa

    Suomalainen ruoka ei ole pitkään aikaan pystynyt kilpailemaan hinnoissa, vaan se tarvitsee kauppojen ja kansalaisten mielikuvan puhtaudesta ja paremmuudesta. Suomalaista ruokaa ei olisi ollenkaan kannattavaa tuottaa ilman maataloustukia.

    Ainut mahdollisuus kannustaa sisämarkkinoita on erota niitä syövistä ulkomarkkinoista, kuten EU kaupasta. Tämä tosin kallistaisi eurooppalaisten luksustuotteiden hintoja, olisiko kansamme valmis? Nyt NATOon liittymisen myötä uskon, ettei. Omavaraisuuden ei tarvitse NATOssa enää tarkoittaa kuin sitä että osa NATO maista pystyy tuottamaan kaikille NATOmaille ruokaa.

    NATO ja EU=Suomen täysglobalismi-integraatio.

  • Puolueeton

    Vastaa

    Nythän kokoomus ajaa sotamateriaalin hankintoja ja vieraitten sotilaitten ylläpitoa Suomessa.

  • Kuusisakaraa

    Vastaa

    Nenä + typerät rillit = ilmiselvä jutku.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi