Äärivasemmistolaiset kurditerroristit, joista Suomen valtamedia vaikenee

Koska PKK on EU:n mukaan terroristijärjestö, sen tukijat ovat joutuneet harjoittamaan rahanpesua tukeakseen ryhmän aseellista toimintaa.

Poliittiset viholliset

Vasemmalta oikealle, ylhäällä: Cevdet Vurunbigi ja Delil Acar, alhaalla: Zeynel Abidin Karadiş ja imaami Abdulkadir Yılmaz.

Uutisoimme kesäkuussa, että Turkki on vaatinut Suomea ja Ruotsia luovuttamaan joukon kurditaustaisia terroristeja ja rikollisia vastineeksi siitä, että Turkki tukisi kahden Pohjoismaan liittymistä Natoon.

Tuolloin uutisoimme myös, että Turkin media on julkaissut nyt listan kurdeista, jotka Suomen ja Ruotsin täytyy luovuttaa Turkkiin tuomiolle, mikäli Nato-prosessia tahdotaan jatkaa. Nimilistan ohella media julkaisi kurditerroristien valokuvia.

Turkki vaatii Suomea ja Ruotsia luovuttamaan yhteensä 45 kurdia. 12 luovutusvaatimusta kohdistuu Suomeen ja loput 33 Ruotsiin. Toistaiseksi Pohjoismaat eivät ole suostuneet vaatimukseen, vaikka kurditerroristien ja ‑rikollisten suojelu ei millään tavalla edistä esimerkiksi Suomen kansallisia intressejä.

Kurdiliikkeen ideologiassa yhdistyvät etnonationalismi ja kommunismi.

Tähtäimessä PKK:n ja FETO:n terroristit

Turkki on erityisen kiinnostunut FETO- ja PKK-kurditerroristijärjestöjen jäsenistä, jotka ovat saaneet Pohjolasta turvapaikan. Lisäksi listalla ovat muihin rikoksiin syyllistyneet Cevdet Vurunbigi ja Sefer Kebabcı. Yhden rikollisen nimi ei selviä uutisesta.

Turkki vaatii Suomea luovuttamaan seuraavat PKK:n terroristit: Sultan Aktepe, Sezgin Çırık, Burcu Ser, Osman Yağmur ja Tekin Wishli.

Turkki vaatii Suomea luovuttamaan seuraavat FETO:n terroristit: Mehmet Demir, Adil Erol, Abdulkadir Yılmaz ja Zeynel Abidin Karadiş.

Pohjoismaissa oleskelevat kurditerroristit ovat verkostoituneet paikallisen äärivasemmiston kanssa. Toisaalta kurdimilitantit ovat pitäneet kuitenkin julkisuudessa matalaa profiilia, jotta terroristileima ei estäisi heitä tekemästä rahaa Suomessa.

PKK-terroristi Burcu Ser ja Suomen juutalaisjohtaja Yaron Nadbornik.

Yhteys juutalaisjohtajaan

Olemme esitelleet aiemmin terrorilistalla olevan PKK-aktivisti Burcu Serin, joka valmistui Vaasan ammattikorkeakoulusta 2016 ja jolla on tiiviit yhteydet Suomen korkeimman juutalaisjohtajan vaimoon Galith Sarah Nadbornikiin. Yhteisen sävelen löytämistä on voinut helpottaa se, että geenitutkijat ovat havainneet kurdien ja juutalaisten olevan läheisiä sukulaiskansoja.

Terrorilistalta löytyy myös Serin PKK-järjestötoveri, 1985 syntynyt Delil Acar, jonka historia yrittäjänä herättää suuren määrän kysymyksiä.

Helsingin Vähäntuvantiellä asuvan Acarin ja hänen perheenjäsentensä nimiin on julkisten rekistereiden perusteella kirjattu viime vuosina ainakin seuraavien yritysten yhteystiedot: Tulkkipalvelu Delil Acar (lakkautettiin 2021), taksipalvelu Jatkil Oy (teki lähes 40 000 euron tappion 2019, ei ole ilmoittanut viime vuosina henkilöstön määrää), asuntoja vuokraava Revira Oy (tuorein tilinpäätös tappiollinen) ja Amigo Pizzeria (lakkautettiin 2020).

Koska PKK on EU:n mukaan terroristijärjestö, sen tukijat ovat joutuneet harjoittamaan rahanpesua tukeakseen ryhmän aseellista toimintaa. Lyhytikäiset ja tappiolliset pienyritykset ovat klassinen terroristisen rahanpesun työkalu, vaikka emme voikaan olla varmoja siitä, mitä varten Acarin perhe tehtailee jatkuvasti uusia yhtiöitä, joilla ei ole juuri lainkaan julkista preesenssiä.

Kurdien propagandaa.

Lisää taloussotkuja

Turkki vaatii oikeuden eteen myös vuonna 1968 syntynyttä, Tampereen Virontörmänkadulla asuvaa Cevdet Tomas Vurunbigiä, joka eroaa muista listan henkilöistä siinä, ettei hän ole vaivautunut pitämään matalaa profiilia. Keväällä 2021 laatulehti Hymy haastatteli aiemmin taksikuskina työskennellyttä Vurunbigiä, jolle Tampereen Aluetaksi Oy antoi välityskiellon väkivaltaisen käytöksen vuoksi.

Vurunbigin ongelmat alkoivat, kun hän suuttui helsinkiläiselle taksikuskille, joka oli saapunut Tampereelle ”Vurunbigin reviirille” etsimään asiakkaita. Sanaharkka johti pahoinpitelyyn, minkä vuoksi Vurunbigi väitti uransa käytännössä päättyneen.

Yhteenotto tapahtui 20.11.2020. Partisaani tarkasti Vurunbigin julkiset verotiedot, joista selvisi, että hänen ansiotulonsa koko vuonna 2020 olivat vain noin 2 000 euroa. Pääomatulot olivat alle 100 euroa. Tämä on mielenkiintoista, sillä omien sanojensa mukaan Vurunbigi kuitenkin ehti työskennellä asiakkaiden rakastamana taksikuskina noin 11 kuukautta ennen välityskieltoa.

Sosiaalisessa mediassa Vurunbigi on ilmoittanut yrityksekseen Taksiyhtiö Tomas Oy:n jonka toiminta tosin päättyi vuonna 2010. Vurunbigin toinen taksiyhtiö Tmi Vurunbigi lakkautettiin 2018. Poliittisista rikoksista epäillyillä kurdeilla vaikuttaa riittävän epäselviä rahoituskuvioita.

Imaamin oudot pankkitilit

FETO-terroristijärjestöä edustavat puolestaan Helsingissä asuva ja ohjelmistoyritys Integrifyssä työskentelevä Zeynel Abidin Karadiş sekä imaami Abdulkadir Yılmaz.

Heinäkuussa 2016 FETO suoritti epäonnistuneen vallankaappausyrityksen, minkä jälkeen useita sen jäseniä on viety käräjille. Turkin median mukaan hallitus haluaa tästä syystä Suomen luovuttavan Karadişin vastaamaan terrorismisyytteisiin. Karadişin julkisesta CV:stä selviää, että hänen uransa Turkissa katkesi juuri vuonna 2016.

Terrorilistan vanhaa kaartia edustaa FETO-imaami Abdulkadir Yılmaz, joka pakeni Turkista vastattuan oikeudessa terrorismisyytteisiin. Turkin median ja syyttäjän mukaan hän on ollut johtavassa asemassa korkean profiilin terroristioperaatioissa rahoittajan roolissa.

Oikeudenkäynnissä hän puolustautui väittämällä, että hän tunsi FETO-jäseniä vain imaamin työnsä vuoksi. Hän jopa väitti tuomarille, että FETO:n jäsenet rakastivat hänen lauluääntään, mikä selitti hänen säännölliset kokouksensa terroristien kanssa. Samassa oikeudenkäynnissä tuomari myös ihmetteli, miksi imaamilla oli lukuisia hämäriä tilejä eri pankeissa ja miksei tämä tahtonut kertoa tileistään enempää.

Rahaan liittyvät epäselvyydet vaikuttavat yhdistävän suurinta osaa terrorilistan hahmoista, joten kansalaisjournalisteilla riittää tutkittavaa vielä pitkäksi aikaa. Mikäli sinulla on tietoa kurditerroristien toimista Suomessa, ota yhteyttä: partisaani_toimitus@protonmail.com

Lue aiheesta lisää:

Terrorilistan kurdilla linkki Suomen juutalaisjohtajaan
Turkki julkaisi listan kurditerroristeista, jotka Suomen on luovutettava

Äärivasemmisto FETO Kurdimafia Kurdit Kurditerrorismi PKK Poliittiset viholliset Politiikka Rahanpesu Rikos Rotu Sionismi Talousrikos Terrorismi Terrorismin puolustaminen Terrorismin rahoittaminen Turkki Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • potku perseeseen ja turkkiin

    Vastaa

    Kiitos! Jälleen yksi mätäpaise täällä hölmölässä. Kuka/ketkä suomessa erityisesti vastustavat näiden luovuttamista?

    • E.T

      Vastaa

      Yllätys yllätys, vihreät ja vasemmisto. Haaviston hintti totesi ennen kuin muste oli Turkin kanssa tehdystä sopimuksesta kuivua ettei Suomi ole suostunut luovuttamaan yhtään terroristia ja että Turkki muka ”tulkitsee” sopimusta eri tavalla kuin Suomi. Sopimuksessa kuitenkin yksiselitteisesti todetaan että ”Suomi alkaa valmistamaan nopeassa aikataulussa kahden keskisen luovutusjärjestelyn Turkin kanssa henkilöistä, joista Turkki antaa todisteet näiden tekemistä rikoksista”.

      • Ilmari

        Vastaa

        Suomen laki estää.

        • Täh

          Vastaa

          Miten se mitään estää, jos se ei kykene estämään edes valtioon kohdistuvia kuppausrikoksia?

  • TT

    Vastaa

    Toisen vapaustaistelija on toisen terroristi. Kansainvälistä suojelua tarjoava pakolaisten vastaanottojärjestelmä on alun perin luotu poliittisin perustein vainottujen YKSILÖIDEN (ei massojen) suojeluun. Mutta aseellista sissitoimintaa harjoittavien suojeluun sitä ei tarkoitettu. Erityisesti järjestelmää ei ole tarkoitettu siirtolaisille eli nk. elintasopakolaisille. Vihervasemmisto sekä George Soroksen kaltaiset hahmot ovat onnistuneet muuntamaan pakolaisjärjestelmän massoja etelästä pohjoiseen pumppaavaksi järjestelmäksi. Suomessa tätä siirtolaispumppua kannattavat melkein kaikki eduskuntapuolueet paitsi PS. Mutta ei edes PS tunnusta sitä vaaraa, mikä pakolaisjärjestelmästä koituu etnovaltiolle. Heille suomalaiseksi kelpaa kuka tahansa työssäkäyvä henkilö. He eivät ymmärrä ongelman tilastollista luonnetta.

    Kurdikysymys on tietenkin oma lukunsa, mutta tilastollisessa mielessä kourallinen kurdi”terroristeja” ei ole Suomelle mikään ongelma. Suomi voisi hyvinkin tarjota näille turvapaikan, mikäli eivät ole väkivaltaisuuksiin ryhtyneitä. Jos ovat, niin tervemenoa.

    • Rautaturisti

      Vastaa

      Onhan se niinkin, että jos PS julistaisi kannattavansa ”etnovaltiota”, kannatus romahtaisi reilusti alle 10%. Suomalaiset eivät ole valmiita noin ”radikaaliin” asiaan. Suurin osa on jo aivopesty uskomaan että täällä pitää olla kymmeniä tuhansia vieraslajien edustajia.

      Olkoot kukin persuista mitä mieltä haluaa, mutta niistä puolueista joilla on edes jonkinlainen mahdollisuus päästä päättämään asioista, PS on ainoa ketä kannattaa äänestää. Pikkupuolueita äänestämällä menee ääni hukkaan. Arvostan sitä mitä SML tekee ja ajaa, mutta ei suomalaiset, aivopestyt ääliöt, ikinä äänestä sitä niin että pääsisi päättämään yhtään mitään.

      • Nimetön

        Vastaa

        Siinäpä massalampaan peruslogiikkaa ”parhaimmillaan”.

        Pientä ei kannata äänestää, koska ”ei kuitenkaan tule valituksi”.

        Kannatan kyllä SML:n, VKK:n, VL:n ja SKE:nkin yhteisiä vaaliliittoja ainakin tärkeimmissä vaalipiireissä. Muuten todennäköisesti käy niin, ettei yksikään henkilö näistä tule valituksi.

      • TT

        Vastaa

        Etnovaltio ei ole edes mikään erityisen radikaali idea. Väljän tulkinnan mukaan vielä noin 80-prosenttisesti kantaväestöinen valtio olisi yhä etnovaltio. Suomella olisi ollut teoreettinen mahdollisuus säilyttää asemansa etnovaltiona.
        Aivokääpiöt mm. persuissa vetivät etnokysymyksen pois tilastollisen tarkastelun piiristä ja vetivät sen yksilötasolle. Eli jos se naapurin työssäkäyvä Matti on neekeri, niin tuleeko se karkottaa takaisin Afrikkaan? No ei tietenkään. Väestönvaihtoa voitaisiin yhä hillitä purkamalla nykymuotoinen pakolaisjärjestelmä. 

        Sitä paitsi Suomi on USA:n vasalli eikä voi tarjota turvapaikkaa anglo-sionismin vihollisille esim. Julian Assangelle. Suomella ei ole mitään uskottavuutta turvapaikkavaltiona.

  • Nimetön

    Vastaa

    Oikeaa tutkivaa journalismia.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kiitos Partisaanille, että tuotte sellaisia asioita päivänvaloon, joista valtamedia vaikenee!

  • FinlandÜberAlles

    Vastaa

    Partisaani paras media Suomessa.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Voisikohan Suomi ilmoittaa suostuvansa kurdien luovutukseen Turkin laatimien listojen mukaan, jos myös Nato-maat luovuttavat kurdeja Turkille. Todennäköisesti Turkille haitallisia kurdeja on esimerkiksi USA:ssa ja Ranskassa.

    Samoin Turkin tulisi luovuttaa Suomeen asukkaitaan vastaamaan epäillyistä Suomelle vahingollisista teoista. Siitä vaan turkkilaisia vaikuttajia sisältävä epäiltyjen nimilista Erdolle. Ainahan sitä voi epäillä, vain mielikuvitus on rajana.

  • Nimetön

    Vastaa

    Lyhyt toiminta eri yritysten kohdalla monesti perusteltua mm. verohelpotusten sekä muiden avustusten kohdalla joita nämä rikastajat saavat yritystoimintaansa, poiketen suomalaisten alkavista yritystoimista jolloin starttiraha lähestulkoot ainoa ”apu”.

  • Fatih

    Vastaa

    Tomas Vurunbilgi ei muuten oo mikään terroristi. Eikä kurdi. Ihan normi jätkä niinku sää ja mää. Mitä ny vähän hermot meni tolpalla. On vuosia ollu hyvä naapuri ja perhetuttu

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi