Syyte: SDP-poliitikko Sirpa Laakso säilytti Cannonball-poikansa rikollisia rahoja kotonaan

Cannonball MC on lainvoimaisissa tuomioissa katsottu jo useiden vuosien ajan järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi. Toiminta on keskittynyt erityisesti huumausaine-, ryöstö- ja kiristysrikollisuuteen.

Poliittiset viholliset

päivitetty

Hämeenlinnalainen kunnallispoliitikko Sirpa Laakso on saanut syytteen rahanpesusta ja rekisterimerkintärikoksesta. Kyse on siitä, että hän on säilyttänyt kotonaan Cannonball-jengiin kuuluneen poikansa käteisrahoja, minkä lisäksi tämän Harley Davidson on ollut äidin nimissä. Koska moottoripyörä on todellisuudessa ollut pojan käytössä, on kyse rekisterimerkintärikoksesta.

Poliisi tutki viime kesänä törkeitä huumausainerikoksia, joista poika on nyt syytteessä. Samassa yhteydessä äidin asuntoon tehtiin kotietsintä. Täältä löytyi 10 000 euroa käteistä rahaa, joiden poliisi epäilee kuuluvan todellisuudessa pojalle.

Aikaisemmin Laakso on ollut vastaavissa otsikoissa Hämeenlinnan SDP:n vuokrattua tietoisesti tilan Cannonballille. Tuolloin sukulaisuussuhde ei tullut mediassa esille. Laakso kuitenkin on ollut tietoinen poikansa jäsenyydestä viranomaisten rikolliseksi luokittelemassa kerhossa ja siitä huolimatta säilyttänyt tämän rahoja ja saamalla puolueen vuokraamaan jengille tilat.

”Me tiesimme vuokratessamme Kisapirtin, että tiloihin tulee Cannonball ja kyllä se aiheutti keskustelua. Katsoimme kuitenkin, että emme voi tuomita tai syrjiä järjestöä vain maineen perusteella”, äiti kommentoi päätöstä yhdistyksen hallitusjäsenen ominaisuudessa.

Hänen mukaansa demariyhdistyksen hallitus ei halunnut ”ryhtyä tuomariksi”, kun kiinteistöön viimein saatiin maksavat vuokralaiset.

Lähde: IS

Kotimaa Poliittiset viholliset Politiikka Rahanpesu Rappiokulttuuri Rikos SDP Talous Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    SDP-nimiseen rikollisjärjestöön kuulumisen pitäisi olla jo itsessään rikos. Cannonball-jäsenyys ei ole tämän rinnalla mitään.

  • Seija-Antero

    Vastaa

    Toisin kuin Cannonballin, SDP:n todellisista tavoitteista ei ulkopuolisilla voi olla tietoa.

    Arvot ja tavoitteet tällä petollisella porukalla muuttuvat sitä tahtia, että tavallista rehtiä ihmistä hirvittää.

    Rikostutkinnan kohteena oleva Laakso on ollut vuosia erilaisissa merkittävissä tehtävissä Hämeenlinnassa. Paljonkohan näihin toimiin ja tekemisiin on sisältynyt kyseenalaisuuksia?

  • Eikka

    Vastaa

    ” Me tiesimme vuokratessamme Kisapirtin, että tiloihin tulee Cannonball ”

    Tässä se nyt taas nähtiin, että on demareiden arvomaailman mukaista ryhtyä bisneksiin rikollisjärjestön kanssa ja siten tukea huumausaine- ryöstö- ja kiristysrikollisuutta.

  • Timppis

    Vastaa

    Onko sukua jaakko laaksolle.

  • innostuneet vuokralaiset

    Vastaa

    ”Katsoimme kuitenkin, että emme voi tuomita tai syrjiä järjestöä vain maineen perusteella” eli siis mikä tahansa järjestö voi jatkossa vuokrata heiltä tiloja toimintaansa. Kansallismieliseen toimintaan onkin ollut hankala löytää sopivia toimitiloja, mutta nyt se ongelma on ratkaistu. Kiitos SDP!

  • Tomppa

    Vastaa

    Niinhän sitä sanotaan, että äidit rakastavat aina poikiaan olivatpa nämä millaisia tahansa. Tässä tapauksessa poika olikin oikea kunnon kansalainen kuuluessaan äidin tieten laajamittaista huumekauppaa, kiristystä ja velanperintää pyörittävään rikollisjärjestöön. Vieläköhän nämä hyytelöpäiset demareiden äänestäjät äänestävät seuraavissa kuntavaaleissa tämän äiti-kullan Hämeenlinnan valtuustoon? Pahoin pelkään, että äänestävät.

  • DTOM

    Vastaa

    Valtaeliitti oon laatinut tulevia tuomioita pelätessään itseään varten lain, jonka avulla kaikki rikokseen osalliset pääsevät minimaalisella rangaistuksella.

    Uudet lisäykset:
    9 a §
    Kliinistä lääketutkimusta koskeva rikos
    9 b §
    Lääketieteellistä tutkimusta koskeva rikos

    https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210986

    Huomatkaa maksimirangaistuksen suuruus, kun otetaan huomioon, kuinka paljon rokotteet ovat vammauttaneet ja tappaneet ihmisiä. Kuulostaako muutama kuukausi ehdonalaisessa sopivalta rangaistukselta?

    • Pertsa

      Vastaa

      Kyllä murhastakin halvalla pääsee kun tappaa tarpeeksi monta sopivissa olosuhteissa.

  • juha II

    Vastaa

    SDP ”pysyy lestissään”!
    Ja kuinka ollakkaan. Ruotsissa sikäläinen vastine myöskin sekoittaa ”omat ja varastetut (verotetut)!
    Ei paljoa naurata tämä ”lajityypillisyys”!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi