Veronika Honkasalo huolissaan ”äärioikeiston” miesvaltaisuudesta

Honkasalon mukaan miehuus on lähtökohtainen ongelma, vaikka sukupuoli on kulttuurimarxistien mukaan vain sosiaalinen konstruktio.

Poliittiset viholliset

Veronika Honkasalo.

Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo on huolissaan ”äärioikeiston” miesvaltaisuudesta. Hän haluaisi lisätä julkisen keskustelun määrää siitä, kuinka miehenä oleminen on lähtökohtaisesti geneettinen rikos.

”Ihmettelen, missä vaiheessa puhutaan siitä, että valtaosa äärioikeistolaisista on MIEHIÄ, valtaosa Capitolin hyökkäykseen osallistuneista oli MIEHIÄ, valtaosa kaikesta siitä väkivaltaisesta vihapuheesta, jota naiset vastaanottavat, on MIESTEN lähettämää. Koska on oikea hetki?”, Honkasalo kirjoittaa.

Honkasalon mukaan miehuus on siis lähtökohtainen ongelma, vaikka sukupuoli on kulttuurimarxistien mukaan vain sosiaalinen konstruktio. Hän lisäksi olettaa ihmisten sukupuolen tarkistamatta sitä jokaiselta erikseen rikkoen näin pyhiä oikeaoppineisuuden sääntöjä.

Honkasalolla tuntuukin olevan omien ideologisten ristiriitojensa lisäksi vaikeuksia ymmärtää, miksi väkivaltaiseen yhteenottoon ottaa osaa pääasiassa miehet. 

Hän ei myöskään todennäköisesti halua aloittaa keskustelua vaikkapa tietyntyyppisistä yliedustuksista rikostilastoissa tai median omistussuhteissa, vaikka toisaalta valkoisten miesten ollessa kyseessä voidaan yliedustuksesta puhua ilman mitään ongelmia.

Lähde: Twitter

Äärivasemmisto Feminismi Kulttuurimarxismi Miesviha Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Vasemmisto Vasemmistoliitto Veronika Honkasalo Yhteiskunta

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    Puupään mielestä siis ”ääri”-oikeiston toiminnassa on liian vähän naisia mukana ja tilanne on korjattava? Näinhän se kieltämättä on, ja toki on totta että naiset ja naisenmieliset betaurokset ovat taipuvaisempia vasemmistolaiseen ajatteluun koska sehän on aivan luonnollinen jatkumo ajattelun epäloogisuudessa ja tunnepitoisessa itkupotkurimpuloinnissa elämässä yleensäkin.

  • Bedduri Orbo

    Vastaa

    Suurinta tuhoa ideologiallaan ovat Suomessa saaneet aikaan äärivasemmistolaiset viher-femakot. Setan Halonen alkoi maamme tuhoamisen LGBTQ+,jne ‑ideologialla ja nyt sitä ”pakkotuputetaan” jo pikkulapsille lastentarhoissa ja koululuissa.

    Toisaalta jos miehet ovat ongelma, miksi tämä sama äärivasemmistolainen viher-femakko lauma on niin kiimaisena rahtaamassa nuoria elätti&lemmikkipoikia Lähi-Idästä ja Afrikasta?

  • kreetta thuunperi

    Vastaa

    Ei ole olemassa mitään ’kulttuurimarxismia’, todiste tästä on se, että kaikki ns. ”kulttuurimarxismi” on tosiasillisesti kapitalististen länsimaiden tuotosta, liberalismin oletus, jossa yksilön halu määritellä itsensä ylittää tosiasiat (psykologiset ja biologiset). Yhdessäkään oikeassa kommunistisessa maassa ei ole ”Kulttuurimarxismia”. Itseasiassa Kiina pysäytti tämän leviämisen HongKongiin ja lähetti armeijan paikalle. Samoin muut yrittävät estää liberalismin leviämisen. Toki kommareilla on sitten aivan omanluokan muut ongelmat…

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Kulttuurimarxismi on vain työkalu vanhojen rakenteiden hajottamiseen, jonka jälkeen seuraa se joka rakentaa uudet mieleisensä ja siinä yhteydessä myös se vanhentunut työkalu hävitetään. Aivan samalla tavalla Neuvostoliiton synnytyksessä 1917-noin 1926 sosialidemokratiasta alkanut vallankumous lupasi vapaat seksisuhteet, moniavioisuuden, oikeudet sukupuolivähemmistöille ym. ja kun nämä täkynään innoissaan vallankumousta tehneet oilivat tehneet tehtävänsä, puhdistettiin eli murhattiin ja vangittiin heidät pois ja vallassa olikin ”yllättäen” varsin konservatiivinen Neuvostojärjestelmä jossa ei edellämainittuja harrastuksia suvaittu vaan osoitteeksi näiden harjoittajat saivat lievimmillään mielisairaalan. Mitä kiinaan tulee, se taas pelkää eniten juurikin tällä liberalistisella työkalulla tehtävää vastavallankumousta.

    • rellinen

      Vastaa

      Kyllä sitä on. Ko. opin eli kulttuurimarxismin tarkoituksena oli/on tuhota länsimaista ns. ”taantumukselliset” porvarilliset arvot jotka ovat estäneet sosialistisen vallankumouksen toteutumisen länsimaissa.
      Kulttuurimarxismi on siis länsimaita vastaan suunnattu ase. Kommunistiset maathan eivät siten tarvitse kulttuurimarxismia koska ko. maissa on jo suoritettu vallankumous tai vallan haltuunotto sosialistien käsiin.
      Koska kulttuurimarxismin suunnittelijoiden, neuvostotiedustelun tavoitteena oli heikentää länsimaita kaikin tavoin oli ja on myöskin päivän selvää ettei tällaista yhteiskuntaa heikentävää asetta käytetty muita kuin länsimaita vastaan.
      Sekin pitäisi olla päivänselvää, että tällaisesta länttä märättävästä aseesta, kulttuurimarxismista sylttytehtaalle(moskovaan) johtavien jälkien peittelyä varten ko. aseen ”julkaisu”, ”masinointi” annettiin neuvostotiedustelun(ryssän) länsimaalaisten pulvaanien tehtäväksi.

    • Kulttuurimarxismista

      Vastaa

      Kulttuurimarxismi onkin entisten kommarimaiden vientituote, jolla länsimaat rapautetaan ja se soluttautui aluksi yliopistoihin, Hollywoodiin, mediaan, esiintyvään taiteeseen yms. Ja hyvin tuntuu toimivan vaikka kommunismi kaatuikin Euroopassa jo aikaa sitten.

    • lukija

      Vastaa

      Frankfurtin koulukunnan juutalaiset puuhamiehet kutsuivat itsekin tuotostaan kulttuurimarxismiksi

  • Selkenee

    Vastaa

    Kun tuon kuvituskuvan vaihtaa ”veronikahonkasalo.fi” etusivun kuvaan niin ymmärtää miksi miehisyys ja isänmaallisuus on Veronikalle myrkkyä. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

  • Ratkaisu ongelmaan!

    Vastaa

    Annetaan feministeille Suomesta maapläntti, jonne voivat autonomisen ihannevaltionsa perustaa.(Eli sinne on miehiltä kastraation uhalla pääsy kielletty. Huom! Ei koske matuja sehän olisi rasismia) Jään mielenkiinnolla odottamaan mikä on meininki talven jälkeen tuossa utopiassa…

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Veikkaisin että nykyinen hallitus, eräänlaisena Freudilaisena lipsahduksena, lähettäisi sinne kehitysapua jo ennen kuin sitä ehdittäisiin sieltä pyytämään.

  • Tarja F

    Vastaa

    Mikään ei estä Veronika Honkasaloa perustamasta äärioikeiston naiset järjestöä.

  • R

    Vastaa

    Meitä ” äärioikeisto” naisia on paljon.. Tiedoksi vaan Veronikalle. Ja meillä on lapsia joita ohjaamme oikealle polulle 😏 Lisäksi olemme aktiivisia ja pidämme yhteyksiä ulkomaille siskoihin ja veljiin.

    • tulitikkutyttö

      Vastaa

      Ja punavihreät uhkaavat lasten huostaanotolla …

  • EV

    Vastaa

    Käykääpä tsekkaamassa tämän naikkosen nettisivut, ensimmäisenä puolustellaan huumeiden käyttäjiä

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi