Vihreiden Heidi Hautala: Itsenäisyys kuuluu menneisyyteen

Hautala myöntää suoraan, ettei Suomi tarvitse itsenäisyyttä vaan EU-diktatuurin.

Poliittiset viholliset

Heidi Hautala.

Sisäministeri Maria Ohisalon puoluetoveri, vihreä europarlamentaarikko Heidi Hautala hyökkäsi tuoreessa kannanotossaan valtioiden itsenäisyyden ihannetta vastaan. Hautala on profiloitunut urallaan palavasieluisena eurokraattina.

”Vaikka hyväksyisin EU:n ja UK:n uuden sopimuksen, en hyväksy #Brexit johtoajatusta itsenäisyyden palauttamisesta. Olen sanonut pateettiseksi puhetta suvereenisuudesta maailmassa, jossa on viisautta yhdistyä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tästä eivät kaikki ole pitäneet”, Hautala julisti jouluaattona.

Harvinaista rehellisyyttä

Yleensä jopa radikaaleimmat EU-liittovaltion kannattajat naamioivat sanomansa propagandasyistä itsenäisyysaatteen kaapuun. Tyypillinen epärehellinen retorinen keino on väittää, että EU-liittovaltio on ainut tapa suojella Suomea Venäjän sotilaalliselta uhalta pitkällä tähtäimellä.

Hautala ei kuitenkaan turvaudu silmänkääntötemppuihin. Sen sijaan hän osoittaa poliitikolle epätyypillistä rehellisyyttä myöntäen suoraan, ettei Suomi tarvitse itsenäisyyttä vaan EU-diktatuurin.

Vaikka Hautala ansaitsee kiitokset yllättävästä rehellisyydestään, sai hänen suomalaisvastainen kannanottonsa luonnollisesti vihaisen vastaanoton. Harva kansalainen kykenee sympatisoimaan poliitikkoa, jonka julkilausuttu tavoite on lakkauttaa Suomi.

Lähde: Twitter (arkistoitu)

Euroopan unioni Globalismi Hallitus Heidi Hautala Itsenäisyys Kotimaa Maria Ohisalo Poliittiset viholliset Politiikka Vihreät Yhteiskunta

Keskustelu

49 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Punavihernatsimafia

    Vastaa

    Mitä mahtaa seurata kun pieni hölmöläiskansa haluaa yhdistyä etelän isojen ja tunnettujen huijarikansojen kanssa? Veikkaan että kylmää kyytiä hölmöläisille.

  • ANTTILA Juha

    Vastaa

    Asia on mutkikas. Kansakoulussa opin että itsenäisellä maalla on
    lainsaadäntövalta
    oma raha
    omat rajat (usein se tarkoittaa myös tullia = kaupan hidaste)

    Nykymaailmassa tuollaiseksi ”aidoksi” kansallisvaltioksi voi laskea lähinnä pohjois-Korean. Se on maa joka tekee omia juttujaan välittämättä muista.
    Muut sivistineemmät maat ovat yhteistyössä muiden maiden kanssa YK:n ja erilaisten liittoutumien kautta kuten NATO tai EU.

    Mutta toisaalta se että on olemassa Inter- tai europol ei tarkoita sitä että maiden lainsäädännöissä ei voisi olla omia kansallisia piirteitä.

    Oma utopinen haaveeni on että päätökset pyrittäisiin aina tekemään niin paikallisella tasolla kuin mahdollista, jolloin EU:n rooli olisi hyvin pieni. MIelestäni EU:n tulisi muodostaa itsenäiset valtiot jotka tekisivät yhteistyötä siinä määrin KUIN NÄKISIVÄT HYVÄKSI.

    • Aito Kantasuomlainen

      Vastaa

      Sanoit lopussa sen mikä olisi jollain tapaa järkevää osin, mutta et taida ymmärtää että tavoitteena EU:lla ei koskaan ole demokratian, eikä minkään maan kansalaisten hyvoinvointi, vaan luoda hyväpalkkaisia hillotolppia byrokraateiile ja uuden mmailmanjärjestyksen kannattajille. Ei Sveitsi ja Norja kaipaa mitään EU:sta, eikä eurosta.

  • Vuoroin vieraissa

    Vastaa

    Tämähän on ollut jo pidempään tiedossa, että marxilaisuuden viherperilliset haluavat tuhota kansallisvaltiot, sillä tämähän on kommunismin sairaan ideologian kovinta ydintä: Maailman ilman valtioita, ilman kansoja, ilman oikeuksia, ilman vapauksia.

    Ja kaikkea tietenkin johtaa pieni sionistieliitti keskuudestaan valitsemansa kuninkaan johdolla, joka – näiden omien sanojen mukaan – ”hallitsee rautaisella piiskalla”.

  • N.N.

    Vastaa

    Isoäiti antoi vuosia sitten minulle kirjan jossa korkea-arvoinen maanpuolustusupseeri pohtii, mitä on olla Natossa ja Norjasta oli yksi esimerkki.
    Haastateltu henkilö kertoi, että jos jotakin sattuu ja on anottavaa apua Natolta, niin ne miettivät aikaansa, että annetaanko ja kannattaako antaa sitä apua ja paljonko se vaikuttaa omaan maahan turvallisuuteen, ja sitten äänestetään ja luultavasti joku vastustaa avun myöntämistä.
    Viikkoja tuhraantuu.
    Siis oma puolustus täytyy ensisijaisesti olla kunnossa vaikka olisit kuinka Natossa (EU:ssa) ja käytetään nekin jäsenmaksut mieluummin omaan maan puolustamiseen, ja EU ei olisi yhtään sen kummempi kuin Nato. Jos EU perustaa vahvan armeijan, se käyttää sen kohta tekosyyn varjolla omia jäsenmaita vastaan, eikä naapurimaatkaan ole rikkauksineen turvassa, rikkauksia, jota EU havittelee, ei niistä tälle kansalle puhuta edes.
    Tykkäsin Hautalasta paremmin kun hän häveliäästi seisoi ovan takana.
    Menis takaisin, siellä on tilaa ja seuraa on, kohta suorastaan tunkkua kun ja jos paljastukset jatkuu, toivottavasti jatkuu.

    • Ilmari

      Vastaa

      Naton peruskirjan 5 artiklan mukaan hyökkäys yhteen Nato-maahan katsotaan hyökkäykseksi kaikkia kohtaan. Taatusti ei mietitä viikkokausia.

      • Nationalisti

        Vastaa

        Taatusti sitä pykälää muutetaan tarpeen mukaan, artikla on pelkkää sananhelinää paperilla.
        Kannattaisi tutustua ensiksi siihen, mitä mieltä Nato on kansallismielisestä politiikasta.

      • Jj

        Vastaa

        Höpöhöpö

  • N.N.

    Vastaa

    ”osoittaa poliitikolle epätyypillistä rehellisyyttä myöntäen suoraan, ettei Suomi tarvitse itsenäisyyttä vaan EU-diktatuurin.”
    Onko tämä isänmaallisuutta vai maanpetturuutta?
    Toivottavasti Uusi Nürnbergin oikeudenkäynti lähitulevaisuudessa vastaa siihen.

  • tulitikkutyttö

    Vastaa

    Heidi Hautala on yksi niistä entisistä ääripään vassareista joiden menneisyydestä saisi luukun kuukausittain ilmestyvään ”kalenteriin”, on nuorempaa vuosikertaa kuin Satu Hassi eikä ehtinyt samassa määrin ryvettyä. Ei kyllä nykyinenkään toiminta kolahda minulle.

  • NäinEnnenkin

    Vastaa

    Näin ajatteli kummunistit 100v sitten. Nykyään viher-kommunistit.
    Samaa sairautta vuosikymmeniä.

  • SRA

    Vastaa

    Tuollainen akka pitäisi tuomita maanpetoksesta

    • Leino Kimmo

      Vastaa

      Kyllä se on tosiasia: Sanomat24 keskustelupalsta ( timpuri) rekisteröitynyt käyttäjä ) Kataisen hallitusneuvottelujen aikaan: Kerrotaan kokoomuksen suurien velkojen, ( puhutaan miljoonan / miljoonien velasta ) poistuneen yhdessä yössä RKP:n rahoilla hallitusneuvottelujen aikana . Vaatimuksena pakkoruotsin jatkaminen ja 2 ministerinpestiä.

      Heisi Huatala oli Brysselistä käsin sanonut hallitus on ostettu, mutta vaiennut heti, kun vihreät otettiin mukaan .

      Mitä teki tämä lahjonnalla ja kiristyksellä kasattu hallitus ?

      No maanpetoksen : Suomen ”perustuslain” 118 § .… Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustulain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

      PL 118 §:n petoksesta ja ”lain 444/2012” miljardivarkaudesta olen 2017 poliisille jättänyt julkisen rikosilmoituksen; ”poliisi” ei vieläkään ole sitä saanut kirjatuksia diaariin !

      archive.today/kimmoleaks.fi

  • EV

    Vastaa

    Jos mietitte miltä näyttää maanpetturi, niin tuolta. Miten Hautala kehtaa katsoa itseään peilistä? Sylkee suoraan niiden suomalaisten päälle, jotka uhrasivat kaikkensa isänmaamme puolesta. Vihreät eivät osaa edes hävetä, Haavistokin äänesti ITSENSÄ LUOTTAMUKSEN PUOLESTA… onneksi näiden kannatus on pyörinyt portaita alas viime aikoina.

  • Neurologi Nykänen

    Vastaa

    Kommunistit pitää totalitarismista, koska siinä yksilön toimintaa ohjataan ylhäältä, jolloin oman ajatustoiminnan kehityymättömyys ei ole este tai haitta elämässä, ja toisaalta siksi, että omasta kyvyttömyydestä kumpuava pelko vastuun ottamisesta ja kantamisesta – joka on tietenkin kytköksissä edelliseen – ei myöskään vaikuta negatiivisesti yksilön mahdollisuuksiin yhteisössä.

    Vihervasmemiston ydinajatushan on juuri se, että kun kyvyttömät ei oikein normaalissa yhteiskunnassa menesty, on tasa-arvon nimissä oikein ottaa ”menestys” väkivalloin.

  • Minä

    Vastaa

    Mitähän tuo tarkoittaa yhteisillä tavoitteilla? Nykymenoa katsoessa ne eivät ole suomalaisten tavoitteita, joten kenen ”yhteisiin tavoitteisiin” hänen mielestään tulisi alistua? Jos olisi säilynyt vapaana alueena kaupalle ja liikkuvuudelle, eikä ulkorajoja olisi avattu pummien armeijoille, eikä EU:sta olisi kehittynyt keskusvaltainen unioni, jossa jäsenvaltioilla on vähemmän itsenäisyyttä kuin Yhdysvaltain osavaltioilla, voitaisiin katsoa, että on yhteisiä tavoitteita, mutta mitä EU tarjoaa nykyisin, vaatii perusteellisen muutoksen.

  • Joni

    Vastaa

    Kysymtmyksessa on Euroopan versio Neuvostoliulitosta. Keskusvaltiot Saksa ja Ranska menestyvat. Muut kuihtuvat Varsinkun reunavaltiot kuten Suomi ja Baltian maat

    • rellinen

      Vastaa

      Päinvastoin. Saksa ja ranska ovat ensimmäisten joukossa romahtamassa beirutisoinnin seurauksena.

  • Los6666

    Vastaa

    no rehellisesti sanottu… vihervasurit, sdpkommunistit sun muut maanpetturit pitäis ampua raketilla lähi-itään.

  • Esa Rantalainen

    Vastaa

    Kaikki vihreät ovat epäisänmaallisia Sekopäitä.

  • Raaka-Jorpe

    Vastaa

    Hautala ei ole poliitikko, hän on myyräntyötä tekevä terroristi kuten suurin osa eduskunnasta ja mepeistä.

  • Päässä niillä on vikaa

    Vastaa

    Vihreet on sairasta sakkia.

  • On

    Vastaa

    Haistakaahan paska, maanpetturit!

  • Vihreä luusereiden mafia

    Vastaa

    Aika erikoista laitaa hakusanan Hesariin
    Pekka Haavisto
    Niin Silmille tulee tätä
    Politiikka|IL: Pääministeri Marin on suosikki seuraavaksi presidentiksi
    25.12.2020
    ovat viimeiset jutut jotka löydät suomen Valtamedioista
    Pekka Haaviston ja tämän Hallituksen ISIS Seikailuista
    he valtamedia ovat lopetaneet 100 prosentisesti jutusta kirjoitelun
    siksi että se asia ***unohtuisi***
    tilalle he puskevat tätä
    kun haet juttuja Pekka Haavistosta esim HS ‑YLE
    Saatkin *haulla Pekka Haavisto* juttuja tästä
    Tuoreen HS-gallupin mukaan kansa arvostaa yhä hallituksen työtä,
    joskin kesän huippuluvuista on tultu alas.

    Viimeisin YLE JUTTU Pekka haavistosta ennenen totaali vaikenemista aiheesta
    23.12 2020
    https://haku.yle.fi/?language=fi&uiLanguage=fi&query=pekka+haavisto
    ja taas yle Uutisiin *hakusana* pekka haavisto
    silmille lävähtääkin
    IL: Pääministeri Marin on suosikki seuraavaksi presidentiksi
    eikö ihmiset tosiaankaan Näe tai tajua tätä valtamedian politisoitumista
    Siellä työskentelevien propagandistien viher vasuri mafiaa

  • Repale

    Vastaa

    > yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi
    Kaksinaismoralisti. Ajatellaanpa vaikka tilanne, että Perussuomalaiset voitavat enemmistön ja äänestävät sen, mitä yhteiset tavoitteet ovat.
    – Vaatiiko Hautala vihreitä Perussuomalaisten tavoitteiden taakse?
    Yhteiset tavoitteet tarkoittavatkin siis globaaleja yhteisiä tavoitteita. No. Sitten tulee kiina ja äänestää enemmistöpäätöksellä sen, mitä nämä globaalit yhteiset tavoitteet ovat
    – Vaatiiko Hautala nyt vihreitä Kiinan määrittelemien yhteisten tavoitteiden taakse?

  • Timo-Johannes

    Vastaa

    Eihän Hautalan ajatus ole uusi, eikä edes Hautalan keksimä. Tuohan on Raamatun tekstiä jossa uskonnot eivät kunnioita valtioiden rajoja vaan kaikki kansakunnat ovat yhtä samaa kansaa asuivat he sitten missä hyvänsä.
    On kokonaan eri asia, liittyä teollisten suurvaltojen, sotilasmahtikansojen ja pienten valtioiden yhteenliittymään. Sen on osoittanut meille Etelä-ja Keski-Euroopan holtittomat valtiot omalla poliittisella vastuillaan. Kyllä, kyllä se olisi suomalaisille kylmää kyytiä. Aina tuon Venäjän kanssa pärjää kunhan pärjäisi EU:n vastuuttomien valtioiden kanssa jotka sotii ja hankkii terrorismiä ja tai käyttävät hyväkseen maita jotka yrittää olla vastuuntuntoisia omassa toiminnassaan. Eli, en kannata Hautalan ajatuksia, ainakaan tässä maailmantilanteessa.

  • Kaarle Pieni

    Vastaa

    ” maailmassa, jossa on viisautta yhdistyä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.”
    Yhteistyö tavoitteiden saavuttamiseksi on viisautta.
    Yhdistyminen eli liittovaltiokehitus on sulaa hulluutta.
    Kun EU maat ovat osoittaneet että niillä ei ole kykyä sopeuttaa elämäänsä yhteiseen valuuttaan, ei pakko (diktatuuri) saa asioita toimimaan paremmin.

  • Maanpetturit

    Vastaa

    Viherkommareiden agenda on tullut selväksi jo ajat sitten. Ja totesihan ministeti tappurainen ihan suoraan, että suomi ensin ajattelu on vahingollista. Ja hölmöt uskovat ja äänestävät näitä aina vaan.

  • Risto Koivula

    Vastaa
  • N.N.

    Vastaa

    Nyt hän siis tekee töitä sen eteen, että Suomi mennettää itsenäisyyteensä.
    Sellaisia politiikkoja Suomi nyt ruokkii, antaa edustaa itsensä.
    Yrittää hävittää Suomen itsenäisyys!!
    Miten joku kehtaa.
    Kysyn miten määritellään maanpetosta, se tuntuu nyt minullakin olevan hukassa, sillä en ymmärrä mitään.
    Yritetään poistaa pyhin asiaa, mitä Suomella on, jonka vuoksi tämäkin perhe mennetti hienoja poikia, minkä vuoksi muut perheenjäsenet osallistui innokkaasti jäljeenrakentamiseen.
    Nyt joku vassari on saanut päähänsä, ettei se enää kelpaa.

  • N.N.

    Vastaa

    Ei suomalaiset halua menettä itsenäisyyteensä, emme halua tänne näitä vieraitakaan.
    Millä oikeudella tallataan suomalaisten itsemääräämisoikeus?

  • Aappa

    Vastaa

    Lauseessa on kaksi ajatusta, joista ensimmäinen (”suvereenisuus”) on tavallaan irrotettu asiayhteydestään, koska ei kai itsenäisyys tarkoita, etteikö voitaisi tehdä myös yhteistyötä muiden kanssa. Jälkimmäinen (”viisaus yhdistyä…”) kuulostaa sitten pateettisuudessaan niin hullulta, että vaikea sanoa onko poliitikko harhainen vai valehteeko tietoisesti. Luultavasti molempia.

  • Lauri Osmala

    Vastaa

    Jos koskaan, niin nyt, Hautalan ja hänen kannattajien tavoitteen todellisuuden paljastuttua olen valmis uhraamaan vaikka henkeni itsrnäisyytemme puolesta. Isämme puolusti itsenäisyyttämme viisi vuotta. Tämän jälkeen hän ja me hänen lapsemme omemme rakentaneet tätä maata rauhan vallitessa. Myös setämme uhrasi henkensä jatkosodassa. Edeltävät sukupolvet ansaitsevat meidän osallistuvan kansamme itsenäisyyden säilyttämisen ylläpitämiseen.

  • jaa

    Vastaa

    Entäpä jos se onkin Hautala ja EU jotka sinne menneisyyteen kuuluvat?

  • Nimetön

    Vastaa

    Onkohan lääkitys kohdallaan???

  • Eikka

    Vastaa

    Kymmenisen vuotta sitten kehitysministeri Heidi Hautala istuskeli harmaan talouden vastaisen ministerityöryhmän jäsenenä ja narahti pimeitten töitten teettämisestä. Hän erosi työryhmästä, mutta jatkoi hommiaan kehitysministerinä.

    ” Lokakuussa 2013 puhkesi niin sanotun Arctia Shipping ‑kohu, joka johti Hautalan eroon. 9. lokakuuta 2013 kävi ilmi Hautalan estäneen valtio-omisteisen Arctia Shippingin tekemän rikosilmoituksen Greenpeace-ympäristöaktivistien vallattua jäänmurtajia Helsingissä keväällä 2012.” : lähde Wikipedia, siellä myös lisää tietoa 

    Vihreä puolue pitäisi lakkauttaa kokonaan, heidän toimintansa on ollut hyvien tapojen vastaista, he ovat rikkoneet Suomen lakia useasti ja nyt he ovat siirtämässä perustuslain mukaisen valtiovallan kansalaisilta EU:hun, vähemmästäkin on järjestöjä lakkautettu.

  • Vääristynyt maailmankuva

    Vastaa

    Tämä Hautalahan jäi kiinni pimeän työvoiman käyttämisestä ja veronkierrosta aikoinaan. Luulee ettei sitä kosketa normaali lait ja määräykset. 

    No, mikäs se telaketju-feministi-kommunistilta kerralla onnistuisi?

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Kuuluukohan Hautalan mielestä myös muiden maiden itsenäisyys menneisyyteen.

    Paikallisen päätöksenteon epääminen johtaa totalitarismiin ja huonoihin päätöksiin.

    • Uplux

      Vastaa

      Kengän kuva ahteriin Hautalalle Haavistolle.…..

  • Pietu

    Vastaa

    Tämän on aistinut jo 20 vuotta, tottahan se oli,sittenkin että kansan identiteettiä ajavat alas eräät, kuin unta mutta totta. Mikä ajaa tällaisia ihmisiä aatteeseen jossa, noin vain heitetään roskat veljiensä ja sisariensa niskaan. Ahneus,valta ja oman erinomaisuuden tavoittele, kosto, lapsuuden traumat ja huomiohakuisuus,narsismi,yms? Oli siltikin outoa ja silmät kyllä avautuivat mitä nää päättäjät vasen/vihreissä ym on .Ei kaikki mutta siinä ne ns ” hedelmät…

  • GLGL

    Vastaa

    hautala: ”…jossa on viisautta yhdistyä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.”

    Tyypillistä poliittista vasenretoriikkaa. Tuo pitää lukea niin, että ne ”yhteiset tavoitteet” ovat ainoastaan niitä, jotka hautala hyväksyy. Tuo ylevä lause unohtuu välittömästi, jos asiat eivät mene hautalan haluamaan suuntaan. Vai väittääkö rouva tosissaan, että on edelleen sitä mieltä, että ”on viisautta yhdistyä”, jos edessä on päätös mennäkö hallitusneuvotteluihin PS:n kanssa.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Suunnitelmat Suomen valtion ja suomalaisten tuhoamiseksi ovat jo niin pitkällä, että poliitikko voi sanoa tällaista julkisesti, ilman reaktioita.

  • Rannanjärvi

    Vastaa

    Kannatetaan. Autovero poistuisi.

  • kvarnstråm

    Vastaa

    Itsenäisyyden vastakohta on orjuus.

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    No, vielähän ne tulevat (toivon mukaan) seuraavat ek-vaalitkin. Tästä Hautalan näkemyksestä, samoin kuin sen Tuppuraisen möläyksestä ”Oma kansa ensin on vahingollista ajattelua”, on syytä muistuttaa äänestäjille vaalien alla usein ja näkyvästi. Ja rehellisiltä suomalaisilta pitää kysyä turuilla ja toreilla kaikkialla, että tällaista politiikkaa ajavien tai kannattavien puoleiden poliitikkojako te aiotte todella äänestää?

  • Hautalan akan tytär tonoilee

    Vastaa

    Kommunistiseen konsensukseen kuuluu tietysti että Hautalan akan tyttärestä on sen pornokuvat poistettu internetistä. Voisi vain todeta että viher-vassari-marxistit noudattavat samaa linjaa nykyään kuin aikoinaankin. Vai vielä ”alastonmalli”. Ehkä se oli aikoinaan kauniimpi sana…

  • juha.

    Vastaa

    Mielestäni itse Heidi Hautalan tulisi jo ”kuulua menneisyyteen”!
    Erittäin tyypillinen vihreän puolueen edustaja, joka ei saanut ministerinä ollessaan muuta kuin tuhoa aikaan ja joutui eroamaan nillittäen ”Ettei olisi ollut syytä”!

  • Arska.

    Vastaa

    Hyvä,ettei itsenäisyyspäivänä moisia typeryyksiä laukonut.Täysin turha nainen tämä Hautala.
    Typerämpää poliitikkoa en tiedä,paitsi Ohisalo,toinen järjen jättiläinen.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi