Amerikkalainen homoaktivisti ja pormestari pidätetty lapsipornorikoksista

Homototeemit paljastuvat aina ennen pitkää pedofiileiksi.

Rappiokulttuuri

Marylandin osavaltion College Parkin kaupungin pormestari, Patrick Wojahn, on irtisanoutunut virastaan jouduttuaan poliisin pidättämäksi epäiltynä yhteensä 56 lapsipornorikoksesta.

Homoaktivistinakin tunnettu Wojahn on toiminut pormestarina vuodesta 2015 lähtien. Häntä epäillään 40 lapsipornon hallussapitorikoksesta ja 16 lapsipornon jakamisesta.

College Parkin kaupungin viranomaiset kertovat olevansa järkyttyneitä pidätyksestä ja rikosepäilyistä.

Lähde

Homot Pedofilia Rappiokulttuuri Rikos Ulkomaat Yhdysvallat

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Kaltevan pinnan teoria on ihmeteltävän pätevä. Kun antaa itsensä alttiiksi homostelulle, niin joutuu perversioiden kierteeseen, jolle vain oikeuslaitos voi laittaa stopin. Siksi pervoilla on suuri kiire uudistaa lainsäädäntöä siten, että heidän liikkumatilansa säilyy. Ikävä kyllä, politiikkaa johtavat hyödylliset idiootit uskovat, että jokainen pieni myönnytysaskel kohti pervoutta on aina se viimeinen. Järkevät tietävät, että ”kaltevan pinnan” kehitys on pysäytettävä heti alkuunsa.

  • Julli

    Vastaa

    Kuka on yllättynyt? Siis oikeasti yllättynyt?

  • Konservatiivi

    Vastaa

    Nykyinen poliittinen ja kulttuurinen eliitti on pettänyt lapset ja nuoret!
    Heistä tehdään homojen saalista. Aikuiset, järkevätkin ihmiset tietävät tämän,
    mutta seuraavat hiljaa vierestä kun alaikäiset tuhotaan. 

    Pitäkää vanhemmat lastenne puolta, KOKO läntisessä maailmassa!
    Pitää opettaa ja selittää suoraan jälkikasvulle, että mitä on meneillään.
    Sillä tavoin kenties joku säästyy.

  • Nimetön

    Vastaa
  • Anon

    Vastaa

    Oon paljon tekemisissä pedofiilien kanssa työn puolesta, ja on kyllä sanottava, että pedareiden joukossa on hämmästyttävän paljon homoja. Homous ja pedarius linkittyy yhteen. Ei tietenkään jokainen homo ole pedari, mutta kyllä musta on tullut sellainen, että lähtökohtaisesti epäilen jokaista homoa pedariksi.

    • Tekijämies

      Vastaa

      Me otettiin poika pois musiikkikerhosta, kun tuttu naisopettaja vaihtui homoon. En hyväksy, että homo pääsee poikani lähelle.

  • kk

    Vastaa

    Eipä yllätä kun kuvaa katsoo.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi