Britannian tiedustelupäälliköt: Käyttäkää ”sukupuolisensitiivistä” kieltä ja haastakaa ”valkoinen etuoikeus”

Vakoojat ovat olleet hölmistyneitä siitä, että sodan raivotessa Euroopassa turvallisuusammattialisia käsketään keskittymään esimerkiksi "oikeiden" pronominien käyttöön, jotta transut eivät loukkaantuisi.

Rappiokulttuuri

Britannian kansallisen turvallisuuden koneistoa ollaan päivittämässä 2020-luvulle.

Kulttuurimarxismin syöpä on levinnyt viimein kansainvälisiin tiedustelupalveluihin. Euroopassa esimerkiksi poliisit ovat jo vuosien ajan joutuneet kumartamaan esimerkiksi homomarssijoille, anarkisteille ja maahanmuuttajarikollisille, ja nyt ”sensitiivisiä arvoja” on alettu viimein pakottaa myös vakoojille.

Brittimedia sai käsiinsä hiljattain oppaan otsikolla Tehtävä: Kriittinen. Opasta on jaettu Britannian kotimaantiedustelulle, ulkomaantiedustelulle ja signaalitiedustelulle, jotta vakoojat oppisivat puhumaan ja ajattelemaan kulttuurimarxistisesti.

Oppaan on laatinut kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Sir Stephen Lovegrove, joka on ennen nykyistä virkaansa työskennellyt muun muassa globalistipankki Deutsche Bankissa. Lovegroven mukaan oppaan nimi on Tehtävä: Kriittinen, koska ”monikulttuurinen ja inklusiivinen ilmapiiri ovat kriittisiä menestystekijöitä kansallisen turvallisuuden takaamisessa”.

Tärkeintä on, ettei transujen tunteita loukata

Useat tiedusteluammattilaiset ovat kommentoineet opasta anonyymisti medialle. Vakoojat ovat olleet hölmistyneitä siitä, että sodan raivotessa Euroopassa turvallisuusammattialisia käsketään keskittymään esimerkiksi ”oikeiden” pronominien käyttöön, jotta transut eivät loukkaantuisi. Kriitikoiden mukaan uudet tiedustelujohtajat ovat kiinnostuneempia monikulttuurisesta kuin turvallisuuspolitiikasta.

Oppaan mukaan vakoojien täytyy ”haastaa valkoinen etuoikeutensa” ja lopettaa ”liian maskuliinisten sanojen” käyttäminen, jotta nämä eivät ”uusintaisi hierarkkisia kulttuurillisia rakenteita”. Kiellettyjen sanojen listalla ovat muun muassa ’miesvahvuus’, ’voimakas’ ja ’ote’. Lisäksi vakoojien täytyy ylipäätään ”välttää ammattislangia, hierarkioita ja sukupuolistereotypioita”.

Eräs opasta vastustava vakooja totesi medialle: ”Tulee aikoja, jolloin tiedusteluammattilaisten täytyy tappaa vihollisiaan. Kulttuuri, jossa esimerkiksi ’miesvahvuus’-sanaa pidetään hyökkäävänä ja jossa pronominit ja ’etuoikeuskysymykset’ ovat jatkuvasti pinnalla, on täysin toisessa ulottuvuudessa kuin se maailma, jossa meidän täytyy tehdä jopa kuolettavia valintoja.”

Lähde: The Telegraph

Britannia Homolobby Homoseksuaalisuus Kulttuurimarxismi Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Signaalitiedustelu Sota Tiedustelu Tiedustelupalvelut Transut Ulkomaat Vakoilu Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Julli

    Vastaa

    ☮️💚🏳️‍🌈 ovat kyllä pahasti sekaisin ja elävät rinnakkaistodellisuudessa.

    Sodan ainoita hyviä puolia on mahdollisuus päästä näistä eroon. Pysyvästi.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Kaikkialla maailmassa mädätys ei etene. Venäjällä ja Kiinassa tällaisesta ei tiettävästi keskustella. Siinä on kaksi 21. vuosisadan johtavaa valtiota.

  • rellinen

    Vastaa

    100 vuotinen ryssänkätyreiden harjoittama märätystyö on kantanut hedelmää. Kgb-agendasta eli kulttuurimarxismista on tehty länsimaalaisten poliisi- ja vakoiluorganisaatioiden ykkösprioriteetti. Kakkosena on länsimaiden instituutioiden solutus ja haltuunotto marxilaisen roskasakin haltuun. Se on toteutunut jo neuvostoliiton loppuaikoina hyödyttäen nyt Venäjää. Kyseinen roskasakki on nyttemmin ryöminyt ulos luolistaan. Tullut ulos kaapistaan. Moniko vielä ”nukkuu”. ”Liikekannallepano myöhässä” zelenskyjä siis länsimaissa riittää. Venäjän ei siis tarvitse enään itse harjoittaa länsimaalaisten värväämistä, polpomme tekevät sen itse ryssän puolesta. Siksipä länsimaiden hallinnot pullistelevat hyypiöitä joidenka elämäntyö on heikentää ja vahingoittaa länsimaita kaikin mahdollisin tavoin.

    • Marho Rubio

      Vastaa

      Olipahan kommentti… Noh, jokaisella on oikeus mielipiteeseen.

      • Rellinen

        Vastaa

        Totuus ryssäntovereita raapaisee. Jokainen silmänsä auki pitävä kyllä huomaa kirjoittamani pitävän paikkansa. Erityisesti historian tuntevat ja yya-ajan muistavat. Senkin minkälaista propagandaa neuvostoryssän kätyrilaumat länsimaissa silloin harjoitti. Sieltä se transutus, homotus, pridetys ja mokutus kumpuaa. Kremlin kabineteista länsimaiden niskaan ripuloitua äärimmäisen pahantahtoista, kaunan, kateuden, ilkeyden ja sairaalloisen kostonhimon motivoimaa ilkivaltaa, sotaa. Pyrkimystä varastaa, särkeä ja mitätöidä länsimaalaisilta kaikki oikeudet, ylpeydenaiheet, saavutukset ja länsimaalaisten itselleen arvokkaiksi tuntemat asiat.
        Kutsumme näitä vieraan vallan aisankantajia, sotilaita ”suvakeiksi”. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen kyseinen porukka on saavuttanut absoluuttisen vallan länsimaissa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana venäjän ulkopolitiikan kulmakivi on ollut kyseisen totuuden peittely ja alibin järjestely itselleen, sekä länsimaalaisille kätyreilleen, kyseiseen tuhotyöhön liittyen.
        Siinä syy venäjän suorastaan järjenvastaisille ulkopoliittisille revittelyille, ilmatilojen loukkaamisille kuin myöskin länsimaalaisten suvakkien innolle ”etsiä” ryssäntrolleja konservatiivien ja länsimaalaisten nationalistien keskuudesta. Kun on hirsi omassa silmässä etsitään malkaa toisen silmästä ja jos ei malkaa muutoin löydy niin laitetaan se sinne, periaatteella.
        Kyseessä on siis massiivinen propagandistinen operaatio, kyseisen ”suvaitsevaisuuden” aina vain ilmeisemmäksi käyvän tuhoisuuden inspiroimana. Siinä ei yhden kansan uhraaminen paljon paina kun on kova tarve kätkeä fsb:n ja suvakkien(mokuttajien, suvakkipunikki pääoman, koronaterveystyrannien, koronarokoterosvojen, eu-komission, kgb-bidenien, ym.)neuvostotiedustelun perilliseen johtavaa jälkijotosta. Varsinkin kun siinä samalla venäjä saa osan imperiumiinsa ennen kuuluneita alueita näkyvän valtansa alle.
        Kyseinen petos ja länsimaiden haltuunotto, ei ole muutoin ollut mahdollista kuin poliisi- ja vakoiluorganisaatioiden myötävaikutuksella. Länsimaalaiset vakoiluorganisaatiot ovat marxistien hallussa, työkaluina ja toimivat yhteistyössä venäjän tiedustelupalveluiden kanssa, piste. Sitä kautta eu-komissaarit valitaan, ministerit ja ameriikan presidentit. Sinne katoaa suomen rahat ja kansallisomaisuus. Punaisen molokin kitaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi