Uudessa Tolkien-sarjassa paljon mustia ja ”voimaantuneita” naisia

Keskiajan Eurooppaa muistuttavaan fantasiamaailmaan ollaan tunkemassa väkisin ei-valkoisia ja feminismiä.

Kulttuuri

Tuleva J.R.R Tolkienin luomaan fantasiamaailmaan perustuva, ennen Taru sormusten herrasta ‑kirjan tapahtumiin sijoittuva tv-sarja on joutunut kritiikin kohteeksi tämän pakkomonikulttuurisuuden takia asian tultua ilmi, että sarjassa tullaan näkemään mustia, ruskeita, aasialaisia ja maoritaustaisia näyttelijöitä.

Tämän lisäksi sarjassa tulee olemaan ”hyvin vahva naisedustus ja naispuolisia sankareita.”

Peter Jacksonin 2000-luvulla ohjaamat Taru sormusten herrasta ‑elokuvat herättivät aikoinaan närästystä valkoisia vihaavissa tahoissa elokuvien ”liian valkoisen” näyttelijäkaartin takia.

Jää nähtäväksi, tuleeko uusi sarja menestymään väkinäisen monikulttuurisuuden takia, vai floppaako se niin kuin monet elokuvat viime vuosina, joihin on väkisin ahdettu mukaan ”wokeistista” arvomaailmaa.

Lähde: RT

Feminismi Historia Kulttuuri Kulttuurimarxismi Peter Jackson Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Rotu Talous Taru sormusten herrasta Tolkien Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Viihde Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • p.grandell

    Vastaa

    itse kun ziigaan leffoja esim. net flixistä, en katso leffoja jotka täynnä yön-timoja /karvakämmeniä.

    • pertsa

      Vastaa

      Tuet kuitenkin rahallisesti tuota jutkujen mädätyspalvelua? Luuletko että niitä kiinnostaa mitä sarjoja katsot, kunhan saavat rahasi taskuun?

  • EV

    Vastaa

    Luin tästä Mikrobitin artikkelin, he kutsuivat tätä mädätystä ”virheen” korjaamiseksi… kyllä muuten tulee tämä paskasarja skipattua täysin, vois vaikka vilkasta vanhat pidennetyt LOTRit uusiks.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Keskiajan Eurooppa oli tunnettu jostain ihan muusta kuin neekereistä ja feministeistä, on todella häpeällistä, että tätä pakotettua monikulttuurisuutta tungetaan väkisin lähes jokaiseen tv-sarjaan ja elokuvaan. Väkisin yritetään esimerkiksi historiasta kertoviin elokuviin liittää mukaan monietninen väestö, eikö tuo sitten ole ”kulttuurillista omimista”?
    Eihän tästä ole kauaa, kun eräs valitti siitä, kun tuntemattomassa sotilaassa on mukana niin vähän naisia…

  • Läheltä piti

    Vastaa

    Onneksi itse elokuva ja sen neljä rainaa ehdittiin kuvaamaan jo.

  • Louhi

    Vastaa

    Black Panther osa II. Kourallinen stalinisteja kohkaa ja kuohahtelee jonkin aikaa, mutta suurin osa potentiaalisista katsojista kokee jo pelkän trailerin katsomisen mahdottomaksi. Ja kun on aika laskea tuotot, niin viivan alla on miinus ja paljon nollia. Sinällään tietenkin ihan myönteistä, että vihollinen polttaa rahojaan näin yhdentekevään roskaan. Lisää vain!

  • rellinen

    Vastaa

    Neuvostotiedustelun käynnistämä länsimaiden vastainen sota on edennyt vaiheeseen, jossa länsimaiden historia varastetaan ja poljetaan suohon punaisten kaaderien perillisten toimesta. Parin sukupolven päästä arabit ja n…rit kerskailevat länsimaalaisen tieteen ja taiteen merkkimiesten olleen arabeja tai mustia, sekä tietenkin muslimeja.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi