Kirja on Libyan sittemmin murhatun johtajan Muammar Gaddafin vuonna 1975 alunperin julkaistu teos. Gaddafi murhattiin sen jälkeen kun Nato-maa Ranskan tiedustelupalvelu oli saanut selville Gaddafin suunnitelmista perustaa afrikkalainen valuutta, joka olisi syrjäyttänyt dollarin ylivallan alueella.
Nationalistinen talousuudistus olisi ollut liikaa sellaisille tahoille, jotka haluavat hallita maailmaa. Taloudelliset syyt ovat varsin perinteinen syy sodille ja värivallankumouksille, vaikka sitä ei ehkä näin esitetä ulkopuolisille.
Pian Libyassa alkoikin ulkoa ohjailtu ja tuettu värivallankumous, jota tuettiin Naton pommikoneilla. Gaddafi kuoli kyseisen rytinän aikana. Libyan ”kapinalliset” perustivat maan kansallistetun pankin tilalle uuden pankin, joka on nykyään Bloombergin yksityisten yritysten listalla. Mielenkiintoinen sattuma!
Gaddafin kerrotaan sanoneen, että hänen johtama Libya on viimeinen portti ennen pakolaisaaltojen siirtymistä Eurooppaan. Kun Gaddafi murhattiin, alkoi pian pakolaiskriisi, joka jatkuu ja jonka jälkiä korjataan edelleen. Gaddafin murhan jälkeen myös Libya on muuttunut sisäisesti huonompaan suuntaan.
Kirja on kirjoitettu 1970-luvulla muslimin toimesta, joten siinä voi olla suomalaiskansallismielisen näkökulmasta hieman erikoisia käsityksiä esimerkiksi naisista. Toisaalta se ei ole mikään syy olla lukematta kirjaa, sillä se tarjoaa myös runsaasti hyviä näkemyksiä taloudellisesta omavaraisuudesta ja itsenäisyydestä. Gaddafi olikin ensisijassa arabinationalisti, mikä on täysin oikeutettu asia.
Kansallismielinen suomalainen yleensä vastustaa islamia lähtökohtaisesti, mikä saattaa tämän kirjan kanssa aiheuttaa näennäisen ristiriitaisen ajatuksen, että miksi lukisin muslimin kirjoittaman teoksen, tai että miksi kansallisradikaali media Partisaani julkaisee sen arvostelun.
Ylipäätään, vaikka kirjat olisivat kulttuurimarxististen juutalaisten kirjoittamia, ei se itsessään ole syy boikotoida niitä. Lukeminen sivistää, vaikka lukisi ”vihollisen” kirjoittamia teoksia. (Tosin roskaviihdehömpän lukeminen luultavasti tyhmentää. Lukekaa yleissivistävää kirjallisuutta.) Pelkästään ”omien” kirjojen lukeminen ei sekään ole aina se kaikista kehittävin tie.
”Historia on siis sosiaalisten eli nationalististen taisteluiden jatkumo. Ei ole tätä suurempaa poliittista voimaa. Nationalismi kuuluu ihmisluontoon”, Gaddafi kirjoittaa. Tässä hän on täysin oikeassa.
Käytännössä kaikki merkittävät historialliset tapahtumat ovat perustuneet nationalismille ja oman heimon hyvinvoinnin edistämiselle. Kun tämä hyvinvoinnin edistäminen on unohdettu, ovat valtakunnat tuhoutuneet. Esimerkiksi tällä hetkellä elämme aikaa, jona heimoamme pyritään tuhoamaan, mikä tulee johtamaan valtaviin yhteiskunnallisiin muutoksiin vielä meidän elinaikanamme.
Voimme ottaa oppia mieheltä, joka hallitsi maataan aina siihen saakka, kunnes ulkopuoliset voimat tulivat ja murhasivat tämän. Tai sitten voimme olla ottamatta oppia, mikä yleensä on typerää. Elämä on kehittymistä ja kehityksen tiellä on ainoastaan tyytyväisyys. Tuleeko meidän olla tyytyväisiä yhteiskunnan tilaan?
Kirja on alunperin suomennettu vuonna 2016 ja julkaistu Magneettimediassa. Se on painettu kirjaksi viime vuoden puolella.
Teoksen suomentajakaan tuskin allekirjoittaa kirjaa sellaisenaan, mutta sen läpi lukemalla saa hyviä vinkkejä, joita voi soveltaa Suomessakin itsenäisyyttä ajatellen. Kirja on helppolukuinen ja sen verran lyhyt, että se menee helposti yhdellä istumalla läpi. Sivuja siinä on 37. Kirjaa saa ostettua Kielletyiltä Kirjoilta 10 euron hintaan.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Tomppa
Minusta paljon ajankohtaisempi kirja on The Rape of the Mind: The Psychology of Thought Control, Menticide and Brainwashing, jonka on kirjoittanut lääkäri ja psykologi Joost Abraham Maurits Meerloo. Kirjaa myy muun muassa Adlibris.
Tämä nykyinen valtamedian aivopesu ilmastohömpällä ja koronaepidemialla on kuin suoraan em. kirjan sivuilta.
Valhetta vaan
Niin, USAn armeija, joka on pankkiirien työkalu, vei Libyaan demokratiaa = tuhosi maan ja vei öljyn.
Gaddafi oli kaikkea muuta kuin diktaattori. Hänen aikanaan mm. sähkö oli kaikille ilmaista. Valtio maksoi naimisiin meneville häät, samoin valtio maksoi suuren osan ensiasunnosta. Gaddafi käytti useita miljardeja Afrikan kehittämiseen. Hänen suuri virheensä oli ilmoittaa lopettavansa öljykauppa dollareilla ja alkaa käymään kauppaa kulta-denaarilla.
Ei mennyt kauaa kun alkoi parjauskampanja mediassa ja kohta jo Nato meni ja pommitti maan tasalle koko Libyan. Gaddafi oli saamassa rauhanpalkinnon (en muista järjestön nimeä) ja hänet oli jo nimetty sen saajaksi. No sitten koko asia hiljaisuudessa vaipui unholaan.
Samalla tavalla tuhottiin Venezuela, jonka johtaja Hugo Chavez myös leimattiin mediassa diktaattoriksi, kun hän lopetti öljukaupan USA:n kanssa. Ennen niin rikas ja hyvinvoiva öljymaa on nyt kehitysmaan tasolla. Kiitos globalisti eliitin ahneuden ja mielenvikaisuuden.
Imperialismia vastaan
Kiitos kirjavinkistä 😉
Gaddafin kaltaiset johtajat ovat jotain sellaista, mitä Eurooppakin voisi kaivata. Koska (((Amerikan))) hegenonia maailmalla alkaa sortumaan, on valkoisilla kansoilla nyt täydellinen hetki pelastaa omat alueensa. Jos Afganistanin maalaisväki häätää ruosteisilla aseilla ”maailman mahtavimman armeijan” pois, miksei se onnistuisi muuallakin?
TT
Jos maan johtaja on kovaotteinen ja joskus raakakin, niin silti tällainen johtaja koetaan hyväksi, mikäli hän aidosti haluaa ja ajaa kansansa parasta. Kansa vaistoaa tämän eikä pullikoi turhaan vastaan. Lännen valtamedia aloitti aikoinaan tällaisten johtajien mustamaalaamisen pohjustaakseen ”demokratian” vientiä johtajakeskeisiin maihin. Johtaja ei kuulemma saa olla liian yksinvaltainen, vaan pitää olla ”parlamentarismi” ja ”demokratia”. Todellisuudessa nykymuotoinen demokratia kätkee taakseen kansaa katkerasti vihaavan sosiopaattisen valtaeliitin ja tarjoaa tälle suuren vallan kansan yli orjuuttaakseen sen epäsuorilla menetelmillä.