”Olen hyvä ihminen!” – Veitsellä uhaten ranskalaisnaisen raiskannut algerialainen järkyttyi yli 2 vuoden vankeustuomiostaan

Tiettyjen etnisyyksien keskuudessa raiskaukseen suhtaudutaan vähätellen.

Rikos

Algerialainen maahanmuuttaja Ahmed Khalef kertoi olevansa järkyttynyt saatuaan tuomion raitiovaunua odotelleen naisen raiskaamisesta Ranskan Bèglesin kaupungissa.

”Olen hyvä ihminen, enkä ymmärrä tätä ollenkaan. Olen järkyttynyt 26 kuukauden vankilatuomiostani, kun tulin kuitenkin Ranskaan rakentaakseni itselleni tulevaisuutta,” Kahlef oli kommentoinut.

”Hyvä ihminen” Khalef oli vuonna 2021 lähestynyt ratikkaa odottelevaa 20-vuotiasta ranskalaisnaista, joka oli suhtautunut rotumuukalaiseen epäillen ja siirtynyt alueen valvontakameroiden näkökentän luo. Tämä ei kuitenkaan estänyt Khalefia painamasta veistä naisen selkää vasten ja sillä uhaten viemästä naista läheiseen puistoon raiskattavaksi.

Poliisin tultua pidättämään raiskaajaa, hän oli purrut kieltään ja sylkenyt verta konstaapeleita päin. Hän myös löi toista poliisia kasvoihin, vahingoittaen tämän nenää.

Hieman aiemmin ennen suorittamaansa raiskausta, Khalef oli kourinut kahta 18-vuotiasta naista raitiovaunussa ja haukkunut näitä arabiaksi.

Lähde: Remix

Algeria Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Raiskaus Ranska Rappiokulttuuri Rikos Rotu Seksuaalinen ahdistelu Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

18 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Rotumuukalaiset eivät suorita kotimaissaan raiskauksia sillä siellä kosto kohtaisi jo kadulla, mutta Eurooppa on antautunut ja Suomi on jo hyväksynyt kohtalonsa!

    Rokotetut suomalaiset ovat odottamassa USA:n ”suojeluksessa” sotaa Venäjää vastaan ja maavoimien komentaja kantaa ylpeänä kypärässään Ukrainan sekä Suomen lippua eli on täysverinen maanpetturi.

  • pöh

    Vastaa

    ”kun tulin kuitenkin Ranskaan rakentaakseni itselleni tulevaisuutta,”

    No taas niin pieni rangaistus että ähly kerkiää vielä rakentaa sitä tulevaisuutta ja pilaamaan monta elämää siinä ohessa.

    Mikä olisi oikea tuomio jollekin puskaraiskaajalle? munat pois ja 20-vuotta linnaa.

    • Late

      Vastaa

      vitut kun vähintään singolla naamaan ja happotynnyriin likoomaan. vähintä mitä tollanen ähly paskaläjä ansaitsee. eka tietty pitää paskoo sen edessä koraanin päälle ja syöttää sille

  • TT

    Vastaa

    Monipuolista osaamista.

  • John Wick 2.0

    Vastaa

    Sellainen underground-henkinen ”siivousjoukkio” näkymättömällä toiminnalla olisi oiva lääke noihin ihmiskuoniin. Pimeyden hetkillä äänenvaimentimet käyttöön ja nopeaa toimintaa. Ja sen jälkeen hys hys. Sana kun alkaisi kiiriä niin ötökät pysyisi piilossa. Siivous on myöskin ekologinen tapa jouduttaa bakteerikannan normalisointia.

  • Juha Pekkala

    Vastaa

    Tämä paska loppuu vasta kun uhrien omaiset ja läheiset alkavat brutaalin vainon niitä poliitikkoja kohtaan jotka tämän tilanteen ovat luoneet/aikaansaaneet. Myös tietyt PoHa:n ja syyttäjälaitoksen luopiot olisi syytä ottaa täht…ei kun suurennuslasin alle. Kehoittaisin ottamaan yhtälöön mukaan edellä mainittujen perheet lapsineen.
    Ei ole syytä leikkiä kilttiä…ei nämä luopiot vähääkään välitä meidän perheistämme, saati lapsistamme. Olisi korkea aika viedä kauhu ja ahdistus kotikäynneille.

    Ehkä se muuttaisi kurssia edes piirun…

    • pöh

      Vastaa

      Ei länsimaiset ihmiset tee mitään.
      Ymmärrän mitä meinaat, mutta mietippä sitä että esimerkiksi Britanniassa raiskattiin tuhansia valkoisia lapsia pääosin pakistanilaisten toimesta.
      Poliisikin tiesi asiasta vuosia mutta kieltäytyi tekemästä mitään ettei vain syytetä rasismista.
      Poliisit jopa lähetti alaikäisen tytön takaisin raiskaajien luokse kun hän yritti tehdä rikosilmoitusta.
      Ainakaan en ole kuullut että yksikään raiskattujen lasten sukulaisista olisi tehnyt yhtään mitään saadakseen lapsilleen oikeutta?

      • Juha Pekkala

        Vastaa

        Tämä on totta ja enemmän, kuin surullista. Kaduilla kävelee se kiltti (kuohittu) naisten kasvattama ikäluokka, joka pelkää vain tulotasonsa puolesta.Ne vähät jotka jotain uskaltaisivat tehdä ovat lähinnä väärän kaltaisen ”aatteenpalon” ajamia ja monesti myös rajallisella ymmärryksellä ja koulutustaustalla varustettuja…ja kohdistavat mahdolliset agressionsa (mielestäni) typerästi rotumuukalaisiin, kun mielestäni KAIKKI agressio tulisi kohdistaa tilanteen mahdollistaneisiin PERHEINEEN

  • Irmgard

    Vastaa

    Tyypillinen kehitysmaataustainen haittamamu ja yhteiskunnan elätti. Rikollinen barbaari. Enemmän eläin kuin ihminen. Jonkinlainen ”lopullinen ratkaisu” olisi tarpeen saada aikaan mitä tulee näihin julmiin rikollisiin petoihin.

  • Pekko

    Vastaa

    Tämän näköinen algerialainen soidin riitti tällä kertaa. Barbaarilla ei mielikuvitus lopu kun hän naaraita hurmaa. Täällä pohjolassa on kova kysyntä näille viidakon sankareille. Heille punainen matto jalkojen eteen levittäkää ja tervetulleeksi toivottakaa.

  • Snif

    Vastaa

    Jos tuo sanoikin ”olen hyvä raiskaaja ja loisija” Pitäisi ainakin paremmin paikkansa.

  • Jones

    Vastaa

    Kohta näillä menee lujaa. Vallasta johtuen heidän kulttuuriaan tuodaan Suomeen väkipakolla, sillä drag queen on samaa kuin bacha bazi. Tähän et saa puuttua, saati sitten kritisoida ja sanoa asian todellista laitaa, sillä silloin joudut Suomen viranomaisen vainoamaksi.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Hiljainen kansanmurha on käynnissä.

  • Tassos

    Vastaa

    Vahinko että meidän päättäjänaiset ajelee ministeriauton takapenkillä !
    Empiirinen kokemus kohottaisi kummasti ammattitaitoa.

    Huomatkaa, ei maininnut järjestä mitään

  • RKP n -Uhriksi voi joutua keskustassa

    Vastaa

    Mietikää ajatuksella tätä yhtälöä ja RKP n maahanmuuto politikaa
    Eli kumpi on vaaralisempi puolue suomen turvalisuuden kannalta
    RKP vai perussuomalaiset
    YLE
    Katuryöstöjä tehdään Helsingissä nyt poikkeuksellisen paljon
    – poliisi: Uhriksi voi joutua keskustassa, lähiöissä ja jopa kauppakeskuksissa

    Näin RKP:ssa kipuillaan yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa
    Monelle tullut ajatuksia, ettei pidäkään jatkaa
    MTVuutiset.fi
    koska RKP:ssa pidetään tätä hyvänä asiana
    Katuryöstöjä tehdään Helsingissä nyt poikkeuksellisen paljon
    – poliisi: Uhriksi voi joutua keskustassa, lähiöissä ja jopa kauppakeskuksissa
    ja heidän RKP n mamu poliitikkansa on tietty parempaa
    kuin perussuomalaisten 4.7 prosentin kansan-suosiosiolla
    T ‑Suomen *enemmistö demokratiaa* kunnioittava valtamedia.. öööö

  • Pekka H Visto

    Vastaa

    Tuliko vaan seksuaalinen hätätila? Entä oliko kaiķki uhrit kantaväestöä jolle kohteeksi joutuminen om matuttajien mielestä hyväksyttävää?

  • Akbar

    Vastaa

    Meni sanoissaan sekaisin, tarkoitti: Olen hyvä MUSLIMI. Niinkuin olikin, parasta A‑luokan islamia, juuri noin perusmuslimi käyttäytyy eikä siinä ole mitään kummallista heidän mielestänsä.

  • Realisti

    Vastaa

    Miten on mahdollista, että sai raiskauksesta vain 2vuotta??? Hävetkää ranskalaiset!!!
    Toivotaan, että vankila-ajasta tulee ikimuistoinen niin ettei tee mieli enää hätyytellä naisia. Raiskaajat ovat pohjasakkaa linnassakin. 

    PS. Käykäähän allekirjoittamassa nettiadressi pedofiili-raiskaaja-huumediileri-ym. Milan Jaffin karkoittamiseksi takaisin Irakiin, kun linnasta vapautuu. Kiitos!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi