Uutta tietoa Bulgariassa kuolleen suomalaisnaisen tapauksesta

Suomalaisnaisen pidätetty poikaystävä kiistää tappaneensa naisen. Tällä hetkellä teon motiiviksi epäillään poikaystävän uhkapeleistä kertyneitä velkoja. Suomen ulkoministeriö vaikenee tapauksesta yksityisyydensuojaan vedoten.

Rikos

Suomalais­naisen ruumis löytyi laukusta Bulgariassa.

25-vuotias senegalilaistaustainen mies pidätettiin sen jälkeen kun poliisi löysi naisen ruumiin matkalaukusta pariskunnan yhteisestä asunnosta. Epäilty on kotoisin Senegalista, mutta hänellä on myös Ranskan passi. Pariskunnan kerrotaan asuneen yhdessä Sofiassa sijaitsevassa asunnossa muutamia kuukausia.

Bulgarialaismedian mukaan surman taustalla olisivat epäillyn miehen uhkapeleistä kertyneet isot velat. Miehen kerrotaan olleen koukussa urheiluvedonlyöntiin. Hänen epäillään surmanneen naisen jäätyään kiinni tämän rahojen varastamisesta.

Mediatietojen mukaan surmaa olisi edeltänyt pariskunnan riita. Tätä ennen nainen oli havainnut pankkitililtään kadonneen rahaa ja matkustanut Suomeen, jossa hän teki asiasta ilmoituksen poliisille.

Palattuaan Bulgariaan nainen olisi suostunut miehen ehdotukseen siirtää loputkin rahoistaan miehen tilille, jotta ne pysyisivät tallessa. Miehen epäillään kuitenkin nostaneen naisen tililtä rahaa päästyään käsiksi tämän matkapuhelimeen.

Bulgarialaismedian mukaan mies oli surmatyön jälkeen soittanut naisen ystäville, kertonut tämän kadonneen ja että naisen puhelin olisi pois päältä. Tämän jälkeen hän oli yhdessä naisen ystävien kanssa järjestänyt etsinnät kadonneen löytämiseksi. Lopulta mies olisi mennyt etsijöiden kanssa tekemään poliisille katoamisilmoituksen löydettyään ensin naisen passin pariskunnan asunnolta.

Poliisi epäili kuitenkin miehen kertomusta ja teko paljastui, kun asuntoon tehtiin kotietsintä.

Lähde: Iltalehti

Keskustelupalstat täyttyivät spekuloinnista

Murha-Info ‑keskustelupalstan käyttäjän tekemien tutkimusten mukaan bulgarialaismediat kirjoittavat tapauksesta, että tekijän nimi on Thomas Tibel ja hän työskenteli IT-alalla. Uhri Sonja (tai Sonia, Sonya) puolestaan työskenteli puhelinmyyjänä. Käyttäjä jatkaa:

Väkivaltaisen riidan jälkeen Thomas olisi kuristanut Sonjan hengiltä johdon avulla. 

Tunteja murhan jälkeen Thomas alkoi soittelemaan Sonjan kavereille, kysellen olisiko kukaan nähnyt Sonjaa, selitellen että hänen puhelimensa on pois päältä eikä häneen saa yhteyttä. Thomas myös järjesti näiden kavereiden kanssa etsintäpartion ja he kävivät yhdessä etsimässä esimerkiksi puistossa, jossa Sonja oli Thomaksen mukaan ollut lenkillä. Myöhemmin he kaikki palasivat asunnolle, jolla murha tapahtui ja missä Sonja todellisuudessa virui vaatekaapissa. Sieltä he löysivät Sonjan kuvan sekä passin, joten kaverit menivät ne mukanaan poliisiasemalle ilmoittamaan Sonjan virallisesti kadonneeksi.

Poliisi oli kuitenkin heti epäileväinen Thomaksen suhteen ja palasi Thomaksen kanssa heidän asunnolleen. He huomioivat, että ovessa ei ollut murtojälkiä eikä asunnossa yleisesti muitakaan murron jälkiä. Asuntoa tarkemmin tarkastellessaan he löysivät kuitenkin tuon suurikokoisen matkalaukun asunnon vaatekaapista ja laukun vetoketjua avatessaan Sonjan tatuoitu jalka putkahti sieltä ulos, ja täten kadonnut oli löytynyt.

Lähde: Murha-Info

Bulgaria Kotimaa Monikulttuuriset parisuhteet Peliriippuvuus Rikos Rotu Senegal Uhkapelit Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Valkoisten naisten suuret sankarit taas vauhdissa

    Vastaa

    Mitenkäs täysin viaton musta mies nyt noin meni tekemään?

    Suomalaiset naiset ovat aina ylistämässä afrikkalaisia miehiä kuinka he ovat niin täydellisiä herrasmiehiä ja kohtelevat naista kuin jumalatarta, samalla kun joka ikinen suomalainen mies taas on haiseva alkoholisti-juntti perhesurmaaja jossa ei voi olla mitään hyvää.

  • Kun pitää elää

    Vastaa

    Eläinsaduissa on lopussa aina opetus. Mikähän tämän tarinan opetus olisi?

  • Ympäristötekijä

    Vastaa

    Hiilivero maksettu

  • Taas paha varoittava esimerkki kuinka käy

    Vastaa

    No höh, puhelinmyyjä lähti nekkerin matkaan Bulgaariaan ja kehnosti kävi. Näin käy, kun päässä ei ole oikeen kunnollisia aivoja.

    • .

      Vastaa

      Hän lähti ihan yksin Bulgariaan, ei miehen perässä. Tapasivat vasta siellä. Ja vähän vois miettiä mitä sanoo, täällä kuitenkin surevia läheisiä jotka koittaa selvitä tämän asian kanssa.

      • Kettenhund-Feldjäger

        Vastaa

        Voi miettiä, mutta tämän nettiaviisin lukijat ja kommentoijat eivät ole varmaankaan kovin mielellään ilmaisemassa sympatiaa neekereiden kanssa roturutsaaville suominaisille. Once u go black, we don’t take u back, good riddance to a body bag. Edellä oleva varmaan tuttu sanonta? Kun nainen lähtee tuolle tielle, hänestä tulee epäihminen nationalistimiesten silmissä. Jos Suomessa on tällaisia naisia, jotka halukkaasti neekereiden vietävissä, ja sitten päätyvät niiden murhaamiksi, ei siitä pidä kiukutella suomalaisille miehille, jotka ovat täällä turvanneet suominaisille hyvän yhteiskunnan, joka ei sitten kelvannutkaan. Jungle fever vei.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kày sääliksi ainoastaan miten ihmiset ovat näin helposti aivopestävissä. Yleisesti keskivertoa tyhmempi oikeastaan mitään aikaan saamaton neekeri kiinostaa enemmän valkoista naista kuin oikeasti töitä tekevä naista hyvin kohteleva valkoinen mies. Ehkä joitain kiinostaa tulla hakatuksi, alistetuksi, manipuloiduksi ja lopulta murhatuksi. Mutta aivopesty idiootti uskoo ja lähtee näiden matkaan ja tarina päättyy lähes varmasti aina samalla tavalla.
    Tai no en yleistä edelleen suurin osa valkoisista naisista haluaa valkoisen miehen mutta osaan aivopesu uppoaa valitettavasti. Mutta totuus on totuus ja ei ne kaikki on yhtä tyhmä koska jos löytyy hyvä neekeri niin sen todennäköisyys on lottovoiton luokkaa ja loput jotka eivät voita hyvää neekeriä kärsivät tai jopa kuolevat kuten sonja. Ja joo osalla on rahaa koska huumekauppa mutta kun katsoo heidän yhteiskuntiaan niin roistoja ovat lähes kaikki ja samalla kaikki ovat perseauki koska huumekauppa rahat loppujen lopuksi rahoitetaan rehellisellä työllä valitettavasti

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Näyttää monikulttuuri kukkivan joka EU maassa…Eurokommunismin hedelmät…Ukrainasta niitä saatu jo 2 000

  • Bella

    Vastaa

    ”Palattuaan Bulgariaan nainen olisi suostunut miehen ehdotukseen siirtää loputkin rahoistaan miehen tilille, jotta ne pysyisivät tallessa. ”

    Täh?
    Eli ensin oli tehty rikosilmo Suomessa ja sitten palattu tämän kahelin luokse Bulgariaan ja vielä vapaaehtoisesti annettu ne rahat tälle hullulle, vaikka rahoista oli siis tehty jo Suomen poliisiin rikosilmo??

    Tämä maailmanaika ei kyllä todellakaan kannusta naisia omanarvontuntoon. On kaikenmaailman onlyfanseja ja muuta seksihömppää, naisetkin istuvat ravintoloissa myymässä seuraansa, jos nyt ei suoraan, niin kuitenkin epätoivoaan ja samalla tulevat siinä antaneensa halvalla ja ilmaiseksi. Omasta mielestäni nainen ravintolassa on pahempi kuin nainen ilotalossa: ilotalossa sentään seksistä maksetaan jotakin, ravintolassa istuvat ovat ilmaiseksi tyrkyllä, ja näin vielä näyttävät kaikelle kansalle epätoivonsa ja surkeutensa. 

    Kaipaan takaisin ”vanhoja tapoja” eli renessanssin aikaisia käytöstapoja sukupuolten välille.

    Kyllä se sitä paitsi on niin, että jos ekalla kierroksella parikymppisenä sattuu niin sanotusti paska tuuri eli juoppo ja väkivaltainen mies, niin sitä jää ilman kokonaan, sillä ne ”kunnon miehet” pysyvät kyllä varattuina parikymppisestä asti hautaan saakka.

  • Jones

    Vastaa

    Jos on edektäkäsin harjaantunut tappamaan sinisilmäisiä ja valkoihoisia, niin kyllä se luonnistuu myöhemminkin.
    https://www.youtube.com/watch?v=4PKWoW0ZzIk

  • GLGL

    Vastaa

    ”Thomas olisi kuristanut Sonjan hengiltä johdon avulla. ”

    Senegalilaista IT-osaamista. Olikohan USB- vai LAN-kaapeli?

    • Sanna Mirella

      Vastaa

      Saattoi olla myös hdmi-kaapeli. Nämä raketti-insinööri-kirurgit tunnetusti keräävät kaikkea pesiinsä, niin on siellä kaapeleita varmaan tarpeeksi. Harakat tekevät samoin. Mitkähän tämän uhrin ja tekijän sukupuolet ovat? Nykyään kun on sukupuolten moninaisuus, niin ei tiedä nimistä enää ollenkaan. Eri sukupuolia taisi olla jotain 30000kpl.

      Ruotsissa leviää apinarokko ja viranomaiset varoittavat siitä erityisesti homoja. Onko siis niin, että homot ovat olleet läheisissä suhteissa apinoiden kanssa? Pitäisi kysyä Pekka Haavistolta.

  • Julli

    Vastaa

    Kuinka kukaan terve nainen voi edes miettiä parisuhdetta neekerieläinten kanssa?

    Käsittämätöntä!

    Eikö näitä varoittavia esimerkkejä ole jo riittävästi? Monikulttuuriset parisuhteet kehitysmaalaisten kanssa nyt vain tuhoutuvat useammin kuin saman kulttuurin sisäiset parisuhteet.

    • Neekeriteivätoleihmisiä

      Vastaa

      No tämähän on selvää. Yleensä näiden mustienmakkaroiden kainalosta löytyy 35–60v 145cm pitkä 145cm leveä sekä 125kg Päivi. Kuka muu turkkilaisten kebabin paistajien (joille käy kaikki sahapukista joulupukkiin) lisäksi kelpuuttaa tällaista ihmispahkasikaa puolisokseen muutakuin nämä afrikan liejut.
      #shefoundblack and neverdidcomeback

  • Jormaknowsbest

    Vastaa

    Tuo kuva matkalaukkukuva ei ole kyseisestä naisesta, vaan siit toisesta joka löydettiin paloiteltuna, eikä liity siis tähän tapaukseen.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi