Elokapina rikkoo jälleen lakia? Kerää sähköpostilla rahaa sakkojen maksuun

Elokapina rikkoo mahdollisesti jälleen lakia, arvioi poliisi. Järjestö kerää sähköpostilla rahaa maksaakseen jäsenilleen tulleita sakkoja. Asian selvitti Svenska Yle esiintymällä avuliaana lahjoittajana.

Rikos

Elokapina, joka avoimesti ilmoittaa laittomuuksien kuuluvan toimintaansa, on jo valmiiksi epäiltynä rahankeräysrikoksesta liittyen sen tekemiin rahankeräyskampanjoihin. Nyt kyse on jo kolmannesta mahdollisesti rikollisesta keräyksestä.

20 000 euroa takavarikkoon

Kaksi aikaisempaa rikosepäilyä johti siihen, että Helsingin käräjäoikeus antoi tiistaina päätöksen takavarikoida Elokapinan taustayhdistyksen Elonvaalijat Ry:n varoja 20 000 euroa. Tapauksen tutkinnanjohtaja kertoo, että epäilty rikos liittyy laittomaan toiminnan ja yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavan toiminnan rahoittamiseen.

Sen lisäksi, että yhdistys kerää laittomasti rahaa toimintaansa, on merkittävänä osana sen toimintaa laittomat tempaukset. Suomen yhdistyslaki siis mahdollistaisi Elokapinan kiellon, sillä lain mukaan toiminnan ollessa olennaisesti lain tai hyvien tapojen vastaista, voidaan yhdistys kieltää.

Elokapina ei suostunut kommentoimaan Ylelle viimeisen keräyksen mahdollista laitonta puolta.

Lähde: Yle

Äärivasemmisto Elokapina Kotimaa Kulttuurimarxismi Poliittiset viholliset Rahankeräysrikos Rappiokulttuuri Rikos Talous Uutiset Valeoppositio Yhteiskunta

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Juha

    Vastaa

    Ensviikolla sataa ensilumi.. niin eiköhän eloapinat pian piiloudu hiilivoimaloiden tuottamalla kaukolämmöllä lämpeeviin betonivankiloihinsa talveksi.. joku voi käydä lähimarketista hakeen lisää maatalouden kasvattamaa soijaa, jotta säilyy femiiniset piirteet.. ja taas keväthankien aikaan heräilevät kaduille parveilemaan ja kirkumaan.. eloapinalauma siis.

    Mutta kyllä routa apinan koloonsa ajaa.. winter is coming..

  • Jupi

    Vastaa

    Eiköhän Toiviainen tee asiassa syyttämättäjättämispäätöstä

  • Luusalmi

    Vastaa

    Pakko kerätä rahaa ku jokainen on työtön eikä halua sossun tuista maksaa ja perhekin on hylännyt.. Hoitoon nämä joutas..

  • Ristus notta

    Vastaa

    Ne kaksoisstandardit.….…..

  • Aivot omistava

    Vastaa

    Noita pitäsi kutsua hiukan toisin, vaikkapa: Eielossa terroristeiksi.

  • Tolkku Takaisin

    Vastaa

    Rahankeräyskielto on typerä säädös, joka pitäisi Suomesta poistaa. Eniten sillä tehdään haittaa isänmaallisille tahoille tai ylipäätänsä tahoille, jotka toimivat aidossa oppositiossa eivätkä pääse julkisen rahoituksen piiriin kuten viherpunikit ja matujen halaajat usein pääsevät.
    Viherpunikkien tosin usein annetaan avoimesti rikkoa lakia, koska niiden luoma anarkotyrannia edistää globalistisen maailmanhallinnon päämääriä. Kansallismielisiltä sen sijaan pyritään estämään jopa lain piirissä tapahtuva toiminta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi