Afgaanit joukkoraiskasivat ja murhasivat 13-vuotiaan Itävallassa – feministit hyökkäsivät teosta uutisoineen median toimitukseen

Itävallan valtion löysä suhtautuminen laittomiin maahantunkeutujiin johti lapsen raiskaus-murhaan.

Rikos

Itävaltaa on kuohuttanut raiskausmurha, jossa neljä Afganistanista tullutta ”pakolaista” huumasi, joukkoraiskasi ja murhasi 13-vuotiaan tytön. Poliisi on pidättänyt 16‑, 18- ja 25-vuotiaat miehet. Lisäksi 22-vuotias on etsintäkuulutettu.

Uhri, jonka nimi oli Leonie, oli mennyt tapaamaan ystäväänsä. Koska häntä ei kuulunut kotiin, huolestuivat hänen vanhempansa. Hänen ruumiinsa löytyi seuraavana päivänä.

Lasta on tiettävästi huumattu ekstaasilla ja mahdollisesti heroiinilla. Häntä on raiskattu tuntien ajan. Lopulta tämän kuoltua hänet käärittiin mattoon ja heivattiin ojaan.

Tapauksesta tekee vielä hirvittävämmän se fakta, että jokainen ”pakolaisista” oleskeli maassa laittomasti. Heidän turvapaikkahakemuksensa oli hylätty aikaisemmin eikä heillä ollut lupaa olla maassa. Toisin sanoen Itävallan valtion löysä suhtautuminen laittomiin maahantunkeutujiin johti lapsen raiskaus-murhaan.

Feministit hyökkäsivät teosta uutisoineen median toimistoon

Media ei ”jostain syystä” ole juurikaan halunnut uutisoida tapahtumasta. Kuitenkin itävaltalaislehti OE24 uutisoi tapahtumasta kertoen samalla epäiltyjen kansalaisuuden. Tämä sai paikalliset feministit tuohtumaan – ei siksi, että heitä kiinnostaisi seksuaalirikoksen ja murhan uhri, vaan siksi, että lehden uutisointi oli ”rasistista”.

Noin 20 feministiaktivistia Alerta Feminista ‑ryhmästä hyökkäsi keskiviikkona lehden toimitukseen tarkoituksenaan painostaa näitä lopettamaan uutisointi monikulttuurisesta seksuaalirikoksesta. Lehden kertoman mukaan osaan sen naistyöntekijöistä käytiin käsiksi, mutta he eivät saaneet vammoja.

”Naisten oikeuksien puolustajat” poistuivat paikalta poliisin saavuttua.

Lähde: RT

Afgaanit Feminismi Huumeet Hyvinvointi Itävalta Joukkoraiskaus Pakolaiset Poliittiset viholliset Politiikka Raiskaus Rappiokulttuuri Rikos Rotu Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Valeoppositio

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • matti mainio

    Vastaa

    EIT antoi tuomion: Suomi syyllinen murhaan ja korvausvelvollinen kun irakilaishuijari väitti kuolleensa Irakissa. Ohisalo käskee suomalaisten hävetä ja laittaa Suomen oikeuslaitoksen tutkimaan kaikki turvapaikkahakemukset uudelleen ja korjaamaan kielteiset. Itävalta (tässä tapauksessa) sallii laittomien afgaanimiesporukan raiskaavan ja tappavan itävaltalaislapsen, niin siitä ei tuomita ketään, missään oikeudessa.

  • Peekerin Naska

    Vastaa

    Feministit ovat juurikin tällaisia. Ihan sama mitä, kunhan oman kansan edustajat murhataan pahimmalla tavalla. He haluavat lisää islamia koska haaveilevat pääsevänsä matu- äijän nyrkin ja hellan väliin jihadia opiskelemaan.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Todella järkyttävä tapaus, voi vain kuvitella tytön vanhempien suuren surun.
      Feministit ovat kyllä todella kuvottavaa sakkia, ei mitään sympatiaa tai kunnioitusta uhria kohtaan, heidän agendansa oli vain suojella tekijöitä, koska he olivat rotumuukalaisia. Tuollaiset tyypit olisivat kuuluneet olla uhreina, ei tuo viaton tyttö.
      Viranomaiset ovat myös vastuussa tekosista, koska rotumuukalaiset oleskelivat laittomasti maassa, poliitikoilla on verta käsissään!
      Suomestakin löytyy kansanpetturipoliitikoita, jotka oikein puolustavat läpsyttelijöiden oikeutusta olla maassa LAITTOMASTI, Euroopan kehityssuunta on äärimmäisen huolestuttava!

  • Gulermo

    Vastaa

    sais noikin afgaaniapinat köyttää pukkiin kiinni ja antaa sian raiskata maailman tappiin… 🖕 pthyi

  • Rakkaus on veitsenterällä

    Vastaa

    Ja näitä femakoita ovat sossut yms täynnä. Mullahit ovat ihania. Valtamedia suoltaa paskaa ja mielikuvia naisten äänillä, että valkoinen mies on paskakasa. Ja kun tehdään juttu, missä nainen on saanut raiskauksen myötä islamin ihanaa kullia, tehdään jutusta ns anteeksi antava. Oksettavaa. Tai kun kaula katkaistaan, niin selitetään kaikkea kuraa. Kuten hylätty hakemus joka on suomalaisen syytä. Esim Hämeenlinnan tapaus. Esimerkki suvakki sai mitä tilasi. Siinä on varmasti muija miettinyt syntyjä syviä, kun veitsi viilsi äijän kuiskatessa korvaan allahia.

  • pää määrää

    Vastaa

    Kun lasten kuolleiduus on saatu vähenemään, mutaatiot pääsevät leviämään. Ihmisen aivotoiminta on monimutkainen susteemi ja siihen liittyvät mutaatiot tavallisia ja periytyviä.
    Pahanlaatuset mutaatiot saavat ihmiset tekemään rikoksia ja toimimaan järjettömästi ja luonnonolosuhteisiin sopeutumattomasti.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Ei vain feministit vaan laidasta laitaan on oheinen ilmiö totta Tampereellakin.
    Suvakkivittuna ollaan ja siitä ylpeitä jopa lautamiehinä/naisina.
    Totuudella ja uhrien oikeuksilla ei ole mitään merkitystä.
    On vain tuo ”Musta tuntuu”.

  • Bisse

    Vastaa

    Sama kuvio toistuu joka päivä useissa Euroopan maissa, nyt vain uhri kuoli (tosin ei ainoa), ja siksi juttu sai näkyvyyttä.

  • Pirkko

    Vastaa

    Feminismi nayttaa olevan samanlainen seksikultti kuin Islam

  • Jones

    Vastaa

    Jos valkolaiset tekisivät samallalailla siirtolaisille, mitä siirtolaiset tekevät nykyään valkolaisille, niin siitä nousisi maailmanlaajuinen kohu.

  • Sepe

    Vastaa

    Feministit näyttää olevan äärivasemmiston juttu.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi