Venäläinen kansallisradikaali ”Tesak” kuoli vankilassa epäilyttävissä olosuhteissa

Tesak sai tuoreimman vankeustuomionsa huumediilereihin kohdistetuista hyökkäyksistä.

Rikos

Venäläinen Maxim ”Tesak” Martsinkevich.

Jopa Suomen valtamedia pani tällä viikolla merkille kuuluisan venäläisen kansallisradikaali Maxim ”Tesak” Martsinkevichin vankilakuoleman. Vaikka viranomaiset ovat kirjanneet tapauksen ”itsemurhaksi”, ovat monet ehtineet jo kyseenalaistaa kuolinsyyn todenperäisyyden.

Venäjän kansallisradikaaliin liikkeeseen paneutuneet tahot kertoivat Partisaanin toimitukselle, että Martsinkevich oli aiemmin ennustanut tulevansa mahdollisesti murhatuksi vankilassa. Hän onkin todennut tovereilleen, että mikäli hänet löydetään jonain päivänä kuolleena, kyse ei ole itsemurhasta.

Martsinkevich ehti saada lukuisia tuomioita aktivismistaan. Hän esimerkiksi viritti ansoja pedofiileille ja huumekauppiaille Internetissä. Martsinkevich sopi peiteidentiteetin avulla tapaamisia näiden kanssa, ja tapaamisten yhteydessä pahantekijät saivat elämänsä nöyryytyksen sekä selkäsaunan.

Vaihtoehtomediapioneeri

Martsinkevich kuvasi aktivisminsa usein videolle ja esiintyi niissä omilla kasvoillaan. Hänet tunnetaankin 2000-luvun kansallisradikaalin mediatyön pioneerina ympäri maailmaa.

Tesak sai tuoreimman vankeustuomionsa huumediilereihin kohdistetuista hyökkäyksistä. Tuomioistuimen mukaan hän syyllistyi muun muassa ”huliganismiin” ja ”vihanlietsontaan” metsästäessään kuolemankauppiaita.

Kidutusta ja yhteydenpidon mielivaltaista rajoittamista

Partisaanin lähteiden mukaan Martsinkevichin yhteydenpitoa ulkomaailmaan rajoitettiin mielivaltaisesti hänen viimeisinä elinkuukausinaan. Vankila käytti ”koronakriisiä” tekosyynä estääkseen häntä lähettämästä kirjeitä ulkomaailmaan ja jopa tapaamasta asianajajaansa.

Kun asianajaja viimein pääsi tapaamaan Martsinkevichia, tämä kertoi hänelle viranomaisten kiduttaneen häntä toistuvasti kuluneiden kuukausien aikana. Martsinkevichin mukaan Moskovasta saapuneet turvallisuuspalvelu FSB:n viranomaiset yrittivät pakottaa häntä ”tunnustamaan” 2000-luvulla suoritetun murhan, josta hänellä ei ollut mitään käsitystä.

Martsinkevich totesi asianajajalleen, ettei hän kestäisi kidutusta enää kauan. Hän oli toivonut vankilasiirtoa Moskovaan, jossa hänen olisi helpompi tehdä valitus kokemastaan kohtelusta. Matkalla Moskovaan hän kuitenkin viranomaisten mukaan yllättäen ”tappoi itsensä”. Lukijoiden on itse pääteltävä, kuinka uskottava viranomaisten kertomus ”itsemurhasta” on.

Lähde: RAPSI News

FSB Itsemurha Kidutus Maxim Martsinkevich Murha Rikos Tesak Ulkomaat Vankila Vapaudenriisto Venäjä Yhteiskunta

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • White noise

    Vastaa

    Yhtä uskottavaa kun jonkun Navalnyin aineenvaihduntasairaidetkin.

    • Totuusministeriö

      Vastaa

      Tesak sai 1. vankilatuomion nimenomaan Navalnyin tekemän rikosilmoituksen johdosta. 

      On 28 January 2007 Martsinkevich and his friends visited the Bilingua book club in Moscow. At the time, it was used as a platform for the political debates involving journalists Yulia Latynina and Maxim Kononenko. Tesak asked if they agreed that in order for Russia to improve, every democrat needed to be killed, then shouted ”Sieg!” and put his hand up in the Nazi salute, followed by his friends yelling ”Heil!”. The shouting continued for a few more minutes, with a number of the female attendees yelling ”fascism will not pass!” in response. Kononenko suggested that they call the police, as performing Nazi salutes in public places was prohibited in Russia. The police were not called. Eventually, the host of the debates Alexey Navalny submitted a letter to the Russian public prosecutors’ office.[8]

      On 2 July 2007 about 10 members of a Russian anti-extremist special forces unit arrested Martsinkevich at a gym he had used for training. On 18 February 2008 Tesak was sentenced to three years in prison for inciting ethnic or racial hatred (article 282 in Russia).[9] The Russian Newspaper Novaya Gazeta published an opinion piece stating that investigators ignored the worst cases of this neo-Nazi’s criminal activity, thus leading to the mild punishment.

    • Totuusministeriö

      Vastaa

      Hyvä artikkeli Navalnyin ”myrkyttämisestä”, joka paljastaa useita törkeitä valheita ja ristiriitoja virallisessa narratiivissa (ranskankielinen, saa käyttää automaattisen kääntäjän) :
      https://www.agoravox.fr/tribune-libre/article/affaire-navalny-le-triomphe-de-l-227125

  • Hurja ukko

    Vastaa

    Ensimmäistä kertaa kuulen miehestä.Täytyy kyllä sanoa että tyyliä oli hänessä!

  • MM

    Vastaa

    Kuvien perusteella joita en jaa tässä kunnioituksesta marttyyria kohtaan Tesak virallisen selityksen mukaan kuristi ja puukotti itsensä kuoliaaksi kädet sidottuna selän taakse. Tämä menee Neuvostoliiton toisinajattelijoiden itsemurhien kategoriaan jossa miehet hyppäsivät ikkunasta ulos ja huomaavaisesti sulkivat sen perässään.

    Liikuttavaa huomata että tapaus aiheuttanut suurta kuohuntaa Venäjän kansallissosialistisessa liikkeessä joka valtavasta poliisien painostuksesta on organisoinut useita tempauksia Tesakin muistoksi, muista maista puhumattakaan. Itse törmäsin Tesakin videoihin ensi kerran MySpacessa, surullista että tämä hieno mies on poistunut keskuudestamme.

  • Henri

    Vastaa

    Tuolta löytyy kuva ruumiista: https://is2.4chan.org/pol/1600277620963.jpg

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi