EU tukee Hollannin pyrkimyksiä sulkea tuhansia maatiloja ”ilmastonmuutoksen” torjumiseksi

Hollanti aikoo myös edellyttää korvauksen saaneilta maanviljelijöiltä sitä, että nämä eivät muuta toiseen EU-maahan jatkamaan elinkeinoaan.

Talous

Euroopan unioni ilmaisee tukensa Hollannin hallituksen hankkeelle, joka voi johtaa tuhansien maatilojen sulkemiseen. Unioni ylistää ruoan hintainflaatiota pahentavaa ja Euroopan huoltovarmuutta rapauttavaa hanketta tärkeäksi toimeksi ”ilmastonmuutoksen” vastaisessa kamppailussa.

Mikäli hanke viedään maaliin, Hollanti tulee maksamaan tuhansille maanviljelijöille korvauksen siitä, että nämä lopettavat elinkeinonsa eivätkä enää koskaan palaa sen pariin. Korvauksia varten tullaan korvamerkitsemään nykyarvioiden mukaan toista miljardia euroa julkisia varoja. Hallituksen mukaan ruoan kotimainen tuotanto on ristiriidassa ”vihreää siirtymää” edistävän EU:n Natura 2000 ‑projektin kanssa.

EU:n ja Hollannin hanke voi johtaa jopa 3 000 maatilan sulkemiseen lopullisesti. ”Hankkeen positiiviset vaikutukset tulevat olemaan huomattavasti mahdollisia markkinavääristymiä painavampia,” kansalaisille vakuuteltiin. Mikäli Hollannin hallituksen mustalle listalle joutuneet maanviljelijät eivät suostu luopumaan elinkeinostaan rahaa vastaan, voidaan heidät silti lopulta pakottaa sulkemaan tilansa.

Hollanti aikoo myös edellyttää korvauksen saaneilta maanviljelijöiltä sitä, että nämä eivät muuta toiseen EU-maahan jatkamaan elinkeinoaan. Hankkeen ilmeisenä tavoitteena on tuhota ”vihreän siirtymän” nimissä eurooppalaisen omavaraisuuden viimeisetkin rippeet, jotta niin sanottu Suuri nollaus (The Great Reset) voidaan aloittaa.

Lähde: Breitbart

Elintarviketeollisuus Euroopan komissio Euroopan unioni Hollanti Ilmastohysteria Ilmastokommunismi Ilmastonmuutos Inflaatio Itsenäisyys Korruptio Maatalous Omavaraisuus Politiikka Suuri nollaus Talous The great reset Ulkomaat Vihreä siirtymä Yhteiskunta

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Teemu

    Vastaa

    Nyt nähdään onko mielenosoituksilla mitään tehoa tuolla tai Ranskassa. Eihän niillä ole. Ranskassa käräytetty poliisiakin hieman polttopullolla, mutta ei silläkään ole mitään vaikutusta. Kansa tietää sen ja purkaa turhautuneisuuttaan. Tämä kaikki kuuluu pseudodemokraattiseen teatteriin.

  • Nälkä tulee

    Vastaa

    Pitää myös huomata se että Hollanti on ottanut käyttöönsä uuden ”EU:n nitraattilain”. Tämä tarkoittaa sitä että perunaa ei voi viljellä täysiaikaisesti hiekka ja/tai ruoppamaassa koska se pitää nostaa ylös 1.8. mennessä. Tämä tarkoittaa vetisiä perunoita (= suomessa uusia perunoita) jolloin ne eivät ole esim. ranskalalaisiin perunoihin sopivia.

    Eli, talven vihannespula saa lisää potkua kesän juurespulasta. Ja mitäs luulette, kauanko menee aikaa ennenkuin sama ”nitraattilaki” on voimassa Suomessa.

    Onneksi Suomessa on jo viljelijöitä jotka eivät enää hae tukia jolloin he vapautuvat näistä vaateista. Ja saavat kasvattaa satoa niinkuin ennenkin. Mutta se ei riitä ruokkimaan koko Suomea sekä täydellä varmuusvarastojamme.

    Siksi jokaisen tulisi nyt aloittaa kotitarveviljely. Jos ei muuta niin parvekkeella. Se kun ei onnistu ensimmäisellä kerralla toivotusti niin on sitten ensi vuodelle taitoa ruokkia edes itsensä jollain tasolla.

    Maitopurkit ja peruna… Siinä lähtökohtia parvekeviljelyynkin.

  • TT

    Vastaa

    Tässä on varmasti taustalla myös se, että maanviljelys on maanläheinen elämäntapa, joka vaatii harjoittajaltaan tervettä arvostelukykyä ja tajua siitä, mitä luonnossa ja ympäristössä todellisuudessa tapahtuu. Maanviljelijästä on vaikea aivopestä jotain LGBT:tä tai neekerien massamaahantuontia kannattavaa punavihreää aivoinvalidia, joka nielee kaikki valtamedian narratiivit mukisematta.

    • Se luo varallisuutta

      Vastaa

      Yhtenä syynä on myös maanviljelijöiden varallisuus. Hollannissa on 317 000 taloutta. Siis 317 000!!! Enemmän kuin Pirkanmaalla asukkaita. Ja keskimäärin heidän omaisuutensa on 1.6 miljoonaa.

      No, osa heistä on pankkiireja, asunnonvälittäjiä ja yrittäjiä. Mutta se viimeinen, maanviljelijät, on se porukka joka hiertää EU:ssa. Se on se porukka jolla on valtaa ja rahaa.

      Sinänsä merkillepantavaa että he eivät ole keskittyneet millekään yhdelle alueelle, vaan ovat melko tasaisesti. Eniten heitä löytyy Utrechtin provinnsin talouksista: 5.3%. Vähiten miljonäärejä on Groningenissa ja Limburgissa. Mutta silti melko tasaisesti levittäytyneinä.

      Tästä voisi esittää ajatuksen siitä että jos kerran sielä tullaan maanviljelyksellä miljonääreiksi niin miksei sitten täälä? …Nallea ei lasketa.

  • pöh

    Vastaa

    Ruokapulaahan ne ajaa, johan sen näki aikoja sitten kun Bill Gates osti kaikki viljelysmaat mitä sai, ja samoihin aikoihin USA:ssa viljelijät sai kirjeitä joissa sanottiin että pitää tuhota satonsa niin saa 1,5 kertaisen hinnan, tai jos ei tuhoa niin liittovaltio myrkyttää ne.
    Ja tyhjänähän ne Gatesin viljelysmaat on seissyt.
    Sitten onkin hyvä syyttää Venäjän sotaa ruokapulasta maailmalla.

  • J Käteinen, EKP

    Vastaa

    Tällälailla me pistetään rahvaskansa kuriin, rajoitetaan energian ja ruuan saatavuutta. Saadaan katsos inflaatio tästä vielä kiihtymään, niin häviää viimenenkin ostovoima. Tänään nostetaan vähän tota ohjauskorkoa, ei paljoa kerralla vaan pikkuhiljaa. On mukava kuunnella köyhän itkua. ei minulla muuta.

  • Minä

    Vastaa

    Taivastelevat kansainvälistä ruokapulaa ja pistävät kiinni maatiloja. Ruoan hinta tulee nousemaan niin, että köyhemmät jäävät ilman, ellei sitten heille ole tarjolla heinäsirkkajauhoja.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kun hallitaan ruoantuotantoa hallitaan kansaa. Ei tarvitse mennä, kuin viikko ilman ruokaa ja kaikkialla vallitsee viidakon lait. Myös suomalaista ruoantuotantoa ollaan ajamassa alas. Viimeisetkin pientilat yritetään saada nyt lopettamaan. Tilakoot ja eläinmäärät kasvavat entisestään ja yhä suurempia investointeja on pakko tehdä. Lopputulos on, että pankit ottavat suurtilat haltuun pilkkahinnalla ja korporaatiot saavat koko ruoantuotannon haltuunsa. Tilalliset on huijattu rakentamaan ”tehtaat” valmiiksi.
    Hollanti on ollut merkittävin ruoantuottajamaa euroopassa ja hollannin tuottama ruoka on ollut verrattain turvallista. Miten tämä nyt korvataan? Jauhomadoilla?

  • Jupi

    Vastaa

    päätös on EUn arvojen mukainen, ajaa eliitin etuja. Lisää on tulossa eikä paremmaksi ole muuttunut

  • Plääh

    Vastaa

    Juutalaisten keinolihasta ym. teollisella maataloudella jättifirmojensa tuottamista paskasta tulee ainoaa sallittua. Jossain jättiplantaaseilla. Kallista paskaa ja sitä voi enää syödä tai digilompakko tyhjenee yllättäen. Samaan aikaan puutteesta ja inflaatiosta kriisit ja kaaokset. Ihan oma vika ja turhan takia eli hiilidioksidikammon

  • M H

    Vastaa

    Sitten valitetaan kuinka ruokapulan vaara uhkaa. wef:in ja Gatesin väestönvähennysyritys ei vissiin toiminut rokotteilla tarpeeksi hyvin niin nyt pistetään ruokapula kehiin.

  • Kimmo Leino

    Vastaa

    Tämä kaikki suunniteltiin kauan sitten, ja esimerksiksi Suomen ”media” otettiin haltuun 2005 .

    Suomen hallitus 2005 tilasi tutkimuksen: ”Media ja demokratia / Kriittinen näkökulma”; tuosta tutkimuksesta luettua: ”Ratkaisevassa roolissa tässä on YLE.” ”Tärkeää on myös pienten, mutta merkittävien lehdistötukien käyttö.”

    Ja milloinka se YLE-veron suunnittelu aloitettiinkaan ?

    Mutta myös hyviä uutisia: Sanoma-konsernin tulos sakkaa; kaikesta mahdollisesta tuesta huolimatta; mm. koulujen kirjamyynti on valtion toimesta keskitetty Sanoma-konsernille . ( siis suuri piilotuki Sanomille ).

    Kiitos ihmiset jatkakaa tilausten lopettamista; niin saamme oikean median !

    • Plääh

      Vastaa

      Sitä emme tule saamaan ilman jonkinlaista vallankumousta

  • Että näin

    Vastaa

    Tätä tarkoitusperää on ajettu suomessa jo 70- luvulta lähtien, maaseudun tyhjentäminen ja pienmaatalouden lopettaminen ”kannattamattomana”. Aikaiseksi saatiin keskisuuret tilat ja niille tukiaisvetoinen talous, kun sekään ei riittänyt niin annettiin vaihtoehto että maatalous ”kannattaa” kun se on yhtiöpohjaista ja moni maanviljelijä joutui muuttamaan tilansa yhtiömuotoon (usein osakeyhtiöksi).
    Tämä aukaisi rahalaitosten hanat ja maanviljelijät yrityslainoilla velkaorjuuteen, samaan aikaan taustalla myytiin/lakkautettiin maanviljelylle tärkeitä tuotantolaitoksia esim. Kemiran lannoitetuotanto, sokerijuurikkaan viljelyn alasajo (sokerin valmistuksen rajoitus) yms. Nyt isketään metsätalouteen ja liha-/maitotalouteen ympäristösyillä, tehdään tahallaan jäynää että mahdollisimman moni karja-/metsätila saataisiin toimintakyvyttömäksi ja lopettamaan.
    Aina on löydetty keppihevosia kurittamaan maataloutta; kuntasuunnitelma, tilakoko, hiilijalanjälki yms.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi