Viranomaiset tahtovat iskostaa kulttuurimarxismin entistä syvemmälle Euroopan pankkisektoriin

EU-maiden yrityksille ei tulla suomaan vapautta valita itsenäisesti, keitä niiden johdossa vastaisuudessa työskentelee.

Talous

Euroopan pankkiviranomainen (EPV) vaatii EU:n jäsenmaita ottamaan kovemmat aseet käyttöön liian valkoisia ja miesvoittoisia rahoitusalan yhtiöitä vastaan. EPV vaatii, että Euroopan finanssisektorin on syleiltävä ”diversiteettiä” ja monikulttuurisuutta täysin rinnoin.

Financial Timesin mukaan EPV teki jyrkän kannanottonsa ”lähes kymmenen vuotta sen jälkeen, kun EU laati juridiset vaatimukset, joiden nojalla pankkien ja muiden rahoitussektorin toimijoiden on selvitettävä, kuinka valkoisten, miespuolisten ja keski-ikäisten ihmisten määrää voitaisiin vähentää niiden hallituksissa”.

EU:n säännöt edellyttävät, että rahoitussektorin yritysten tulee luoda suunnitelmat siitä, kuinka ”diversiteetin” eli kulttuurimarxismin määrää voitaisiin lisätä niiden hallituksissa ja johtoryhmissä. EPV:n edustajan Bernd Rummelin mukaan eurooppalaiset rahoituslaitokset ovat tähän mennessä suhtautuneet liian kevyesti kulttuurimarxismivaatimuksiin.

EPV uhkaa, että kulttuurimarxismia vastustavien pankkien pääomavaatimuksia voidaan tulevaisuudessa korottaa ja niiden liiketoimintaa rajoittaa. Toisin sanoen EU-maiden yrityksille ei tulla suomaan vapautta valita itsenäisesti, keitä niiden johdossa vastaisuudessa työskentelee.

Lähde: Financial Times

Euroopan pankkiviranomainen Euroopan unioni Finanssiala Kulttuurimarxismi Maahanmuutto Pankit Pankkiirit Politiikka Rappiokulttuuri Rotu Talous Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Eli toisin sanoen, osaamisella ei niinkään väliä, kunhan kannatat loputonta neekeröintiä, transuilua ja muuta mädätystä.
    Todella toivon, että aikamme hulluus ja pellemaailma jää nopeasti taakse.

    • society

      Vastaa

      Hulluus on vasta alussa. Varaudu pahimpaan

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Tästä ei hyvää seuraa. Todennäköisesti pankit kiertävät säännöksiä palkkaamalla kahden kerroksen johtajia: ykköskerros oikeasti päättää ja kakkoskerrokseen palkataan isopalkkaisia mokutoteemeja säännökset täyttämään. Ja kuluttaja eli pankin asiakas palvelumaksuilla maksaa mokutoteemien palkat ja pullakahvit.

    Mikäli monimuotoisuussääntöjä todella toteutetaan, pankkien johtoon tulee kyvyttömiä suvakisteja, ja pankkeja johdetaan politiikan, ei talouden periastteilla.
    Silloin edessä on pankkijärjestelmän romahdus.

  • Minä

    Vastaa

    USA:n hallinnossa on samat kuviot Bidenin tahdosta. Mitä kummallisempi poikkeus olet, sitä helpommin pääset korkeaan asemaan. Jälki näkyy sitten siten, että maan asiat ovat menossa päin helv***iä.

  • Jupi

    Vastaa

    joku jutsku osoittaa siis jatkossa firmallesi jonkun kiintiöneekerin (ainoa pätevyys)hallituksen puheenjohtajaksi ja rauhallisen kurssin pääluottamusmieheksi. uutta Nokiaa on luvassa

  • Sauli homo niinisto 33

    Vastaa

    Yevgeny Prigozhin, calling for more cash and braying for more goyim cannon fodder is of course a Jew. Zelensky, his ministers and generals are all Jewish and they are doing the same. George Washington, Lincoln, Wilson, Roosevelt, Truman, LBJ were notable for having administrations with crypto Jewish generals. Biden tells us he is a goy but he is married to a Jew, all his children married Jews and his administration is Jewish top to bottom. Obama made a point of getting rid of white men and replacing them with Jews and diversity hires. Here is a partial list of Jewish generals that send white men to fight and die to make the world safe for democracy:
    List of Jewish American generals and admirals:
    United States Army
    Maj. Gen. Julius Ochs Adler
    Maj. Gen. Lee Barkin
    Maj. Gen. Robert Bernstein
    Lieut. Gen. H Steven Blum
    Bvt. Gen. Leopold Blumenberg
    Brig. Gen. Jack Bohm
    Lieut. Gen. Howard Bromberg
    Brig. Gen. Raphael Saul Chavin
    General Mark Clark (born Jewish, baptized while at West Point)
    Brig. Gen. Abel Davis
    Brig. Gen. Israel Drazin
    Brig. Gen. Max Etkin
    Brig. Gen. Herman Feldman
    Lieut. Gen. Milton J. Foreman
    Brig. Gen. William M. Goodman
    Brig. Gen. Edward S. Greenbaum
    Lieut. Gen. David P. Fridovich
    Brig. Gen. Sidney Gritz
    Brig. Gen. Maurice Hirsch
    Maj. Gen. Stanley H. Hyman
    Maj. Gen. Jeffrey A. Jacobs
    Brig. Gen. Raymond Jacobson
    Brig. Gen. Ephraim F. Jeffe
    Maj. Gen. Julius Klein
    Bvt. Brig. Gen. Frederick Knefler
    Maj. Gen. Samuel T. Lawton
    Maj. Gen. William P. Levine [8]
    Brig. Gen. Myron S. Lewis
    Brig. Gen. George Luberoff
    Brig. Gen. William Meyer
    Brig. Gen. Alfred Mordechai, Jr
    Brig. Gen. Edward M. Morris
    Maj. Gen. Irving J. Phillipson
    Maj. Gen. Maurice Rose
    Brig. Gen. Fred Rosenbaum
    Maj. Gen. Robert Rosenkranz
    Lieut. Gen. Bennet S. Sacolick
    Bvt. Brig Gen. Edward S. Salomon
    Bvt. Maj. Gen. Frederick C. Salomon
    Maj. Gen. Roger W. Sandler
    Brig. Gen. David Sarnoff
    Maj. Gen. Sidney Shachnow
    Brig. Gen. Philip Sherman
    Maj. Gen. Ronald D. Silverman
    Brig. Gen. Joseph R. Smith
    Maj. Gen. Robert B. Solomon
    Lieut. Gen. Sidney T. Weinstein
    Brig. Gen. David Zalis
    United States Navy
    Vice admiral David Architzel
    Rear Admiral Paul Becker
    Admiral Jeremy Boorda
    Rear Admiral Louis Dreller
    Vice Admiral George Emory
    Rear Admiral Herschel Goldberg
    Vice Admiral Arthur R. Gralla
    Vice Admiral William D. Houser
    Rear Admiral Solomon Isquith
    Vice Admiral Douglas Katz
    Vice Admiral Bernard Kauderer
    Rear Admiral Leon Kintberger
    Rear Admiral Rabbi Bertram Korn, Chaplain Corps
    Rear Admiral Robert C. J. Krasner, Medical Corps
    Rear Admiral Rabbi Aaron Landes, Chaplain Corps
    Commodore Uriah P. Levy
    Vice Admiral Adolph Marix
    Read Admiral (Upper Half) Dr. Michael H. Mittelman, Medical Corps
    Admiral Ben Moreell
    Admiral Hyman G. Rickover
    Rear Admiral Maurice H. Rindskopf
    Rear Admiral Sumner Shapiro
    Vice Admiral Herman Shelanski
    Rear Admiral Morris Smellow
    Rear Admiral Edward D. Taussig
    Vice Admiral Joseph Taussig
    Rear Admiral Robert Traister
    Rear Admiral Robert Wertheim
    United States Air Force
    Major General William A. Cohen
    Major General Abraham J. Dreiseszun
    General David L. Goldfein
    Brigadier General Jay “Scott” Goldstein
    Brigadier General S. Elliot Lifton
    Major General Stanley F. H. Newman
    Major General Mark Rosenker
    Major General Michael D. Rothstien
    General Norton A. Schwartz, Chief of Staff of the Air Force 2008–2012
    Major General Jack Weinstein
    United States Marine Corps
    Lieut. General Victor H. Krulak (Krulak denied his Jewish heritage; his son Charles Krulak became a full general and Commandant of USMC).
    Major General Melvin Krulewitch
    General Robert Magnus
    Major General Larry Taylor USMCR(ret) (ref: submitted by himself)

  • Nimetön

    Vastaa

    Kaikki tämä tapahtuu koska ihmiset ei sitä vastusta. Joskus vain täydellinen kaaos ja kapina voi palvella parempaa tarkoitusta. Koska yhteiskuntien miehet on kuohittuja, näin ei tule tapahtumaan ja ei varsinkaan suomessa. Pelätkää ryssää ja odottakaa telkkarista lisäohjeita. Tämä pitää suomalaiset järjestyksessä. Meistä ei ole yhtään mihinkään ja se antaa eliitille vapaat kädet mellastaa. Odottakaa vain.. Olette pian köyhiä kuin kirkonrotat ja luultavasti kuolette aliravitsemukseen ja jos huonosti käy, olette luultavasti vielä kodittomia. Mamut, homot ja feministit ottavat asumuksenne ja teille sanotaan että vastustelu ei hyödytä että poliisi tutkii ja oikeus tuomitsee jos otatte asiat omiin käsiinne. Teidät nyljetään elävältä ja jos olette ottaneet rokotteenne, ouh man, your screwed.

  • Leino Kimmo

    Vastaa

    Pankkimaailman totuus pukkaa julki, joten otetaan ”suvakit” kantamaan vastuu siittä mitä suunnitelmallisesti tehdään.

    Esimerkiksi Suomessa 2017 tehtiiin laki 2,5 miljoonan panttikirjan siirtämisestä sähköiseen muotoon Turun Maanmittauslaitokselle. 

    Kuulostaa modernilta, mutta nyt on alkanut tapahtua; lainan maksun jälkeen pankit koittavat jättää pannttikirjat omiin nimiinsä tuossa systeemissä erilaisilla verukkeilla ja velehtelemalla.

    EKP puustaa toimintaa antamalla 7 kertaisesti siäänottolainaa tällaista ”vapaata panttikirjaa” ( velka maksettu pois ) vastaan.

    Tässä on kupla, jonka vaarana on, että pankkien kaatuessa ( kaadettaessa ) EKP omistaa myös maksettuja taloja Suomessa 100 – 250 miljardilla !

    Panttikirjojen siirtoa omiin nimiin estetään mm. vaatimalla satojen eurojen ”järjestelypalkkioita” ja valehtelemalla ”ei sellaisia panttikirjoja” enää.

    Suomalaisetkin talot vakuutena EU aikoo yhteistilata ammuksia Ukrainan sotaa varten ja kiihdyttää näin aseteollisuutta. 

    EU siis toimii kuten sotilasliitto; mutta kansalle kertomatta !

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi