Goldman Sachsin Mario Draghi vaatii lisää EU-yhteisvelkaa

Draghin mukaan ainut tapa välttää Ukrainan konfliktin laajentuminen on liittovaltio, jonka kaikki jäsenet on sidottu osaksi samaa velkavankeutta.

Talous

Mario Draghi.

Goldman Sachsin pankkiiri, Italian pääministerinäkin tunnettu Mario Draghi vaatii yhteisen EU-velan lisäämistä. Draghi kuitenkin pelkää, että Ukrainan sota voi hankaloittaa velkajärjestelyjä.

Draghin mukaan ainut tapa välttää Ukrainan konfliktin laajentuminen on kuitenkin ”taloudellisesti yhtenäinen Euroopan unioni” eli liittovaltio, jonka kaikki jäsenet on sidottu osaksi samaa velkavankeutta. Yhteinen EU-velka tulisi hyödyttämään erityisesti Draghin itsensä edustamaa pankkisektoria, sillä rahat valuisivat Italian ja muiden vararikkovaltioiden kautta suoraan valtioita luotottaville sionistipankeille.

Draghi jatkaa, että myös pakolais- ja energiakriisit pakottavat Eurooppaa ottamaan yhteisvelkaa. Draghin mukaan EU voisi aloittaa lisäksi energian yhteisostot. Draghin ohella myös Ranskan presidentti Emmanuel Macron on viime viikkoina lobannut yhteisvelan puolesta. Siinä missä Draghi edustaa juutalaista Goldman Sachs ‑pankkia, Macron edustaa juutalaista Rothschild-pankkia.

Lähde: Kauppalehti

Emmanuel Macron EU-velka Euroopan unioni Finanssiala Goldman Sachs Italia Juutalaisomisteiset pankit Korko-orjuus Koronkiskonta Mario Draghi Pankit Pankkiirit Poliittiset viholliset Politiikka Ranska Rothschild Sionismi Talous Velka

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Kas, sionistien perskärpänen, maustettuna korruptiomiljardeilla. Aikamme kuva.

    Velkaiset, valkoiset kansat ja maat. Ja toisaalla tähitieteellisen rikkaat juutalaisen ylivallan edustajat ja heidän perskärpäsensä. Tällä kertaa Mario Draghi, mutta katsokaapa esim. meidän Marinin viime päivien aikaisia kuvia: Hän suorastaan säkenöi saadessaan mediahuomiota esim. toiden draghin eli Macronin kanssa kuvissa. Ja Idiootti-Trudeaun kanssa. Kuin lapsella Marinin silmät loistavat. Hän allekirjoittaisi sadan miljardin velkapaperin heti, tuosta vaan, niin ihana on sionistin sonnan haju.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Näillä juutalaispankkien kätyreillä (joita myös poliitikoiksi kutsutaan) on suurimpana päämääränä tuhota kansallisvaltiot ja kiihdyttää väestönvaihtoa, koronaplandemia löi hyvät alkutahdit liittovaltiokehitykselle ja yhteisvelalle, nyt puheet ovat vain kiihtyneet yhteisestä lisävelasta.
    Jos nykymenon annetaan jatkua, lähitulevaisuudessa ei ole enää sellaista Eurooppaa, jonka me aikanaan tunsimme.

  • Juha

    Vastaa

    Naamavaippa päähän lampaat, teitä kustaan taas silmään. Uskomattoman helposti kusetettavissa olevaa laumaa.. bää, bää

  • TT

    Vastaa

    Eurooppa alkaa olla historiansa syvimmässä alemnustilassa ja sen suuria maita johtavat banksteriroistot, jotka nyt pakkopiikittävät kansaansa roskalla, rakentavat Kiinan mallista totalitaristista valtiomuotoa, köyhdyttävät kansalaisia tahallisesti Vihreän Siirtymän tai sanktiopolitiikan verukkeiden avulla ja röyhkeydessään vaativat yhä tiukempaa sensuurisuojaa itselleen. Euroopan alkuperäiskansoja tuhotaan myös väestönvaihdolla. EU on kansojen vankila, keskitysleiri ja krematorio.

  • Ainoa oikea asia noille

    Vastaa

    Nää pitäis ripustaa roikkuun kaulastaan.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Helkkari, nostan hattua kolleegoilleni mielipideosastolla. Sanasta sanaan totta. Kun totuus on sellainen kuin se on, se pitää sanoa sellaisilla sanoilla, jotka totuuden kuvaavat sellaisena kuin se on.

    Eli sanat ”juutalaispankkien kätyreillä”, ”banksteriroistot”, ”EU on kansojen vankila, keskitysleiri ja krematorio” kuvaavat totuutta sellaisena kuin se on.

    Nythän nämä rikkauksissaan rypevät sionistit ja heidän raatokärpäsensä lupaavat meille seuraavaa hyvää:

    Energiakriisi, nälänhätä, inflaatio, väestönvaihto, jengiväkivalta, huumehelvetti, loputtomat Gay Pride-paraatit, ja lopuksi, sota ja kaikki sen tuomat mukavuudet.

    Näin lupaa sionisti ja hän toteaa vielä Demoni Klaus Schwabin sanoilla: ”Vuonna 2030 te sanotte: ”Minä en omista mitään, ja olen onnellinen”.

    Huomatkaa, sionisti kertoo meille tulevaisuuden ja huomatkaa, hän TIETÄÄ, että me olemme onnellisia, kun emme enää omista mitään. Näin puhuu juutalainen ylivalta. Polvistukaamme. Ehkäpä nousemme taputtamaan hysteerisesti aivan kuten USA:n kongressi nousi 47 kertaa, kun Isä Jumala Israelista, eli verta saappaissaan kuljettava Netanyahu suvaitsi valaista USA:n pimeydessä vaeltavaa kansaa ylivaltaisilla sanoillaan. Swidunamen.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Lisäänpä vielä: Kun kohta olemme NATO:n neekeriarmeijan vankina omassa maassamme niin varmaan sitten Isä Jumala Israelista suvaitsee tulla puhumaan myös Eduskunnallemme. Tulisimme näkemään kielillä puhujia, kyyneleitä, ihmeparantumisia ja lopuksi koko eduskunta taputtaisi kätensä ruville ”Encore”-huutojen säestäminä. 

    Kun Isä Jumala poistuisi Mossadin tiukassa vartioinnissa mustaan autoon niin matkalla kansa hurraisi tuhansin Daavidin Tähti-lipuin ja pieni ukrainalaispakolainen suoraan Somaliasta antaisi Isä Jumalalle symbolisen avaimen PIN-koodilla Suomen Pankkiin. Swidunamen.

  • juha II

    Vastaa

    Tapahtuipa mitä tahansa se merkitsee EU:lle uutta tekosyytä ottaa miljardeittain lisävelkaa, avata rajat ammolleen ”ukrainalaisille” pakolaisille, piikittää progressiivisesti, perustaa EU-armeija, joka ampuu vain omiaan, lisätä rahoitusta ilmastorahastolle (siis mitä v#%#!!!?), lisätä mantereen inflaatiota, nostaa polttoaineiden hintoja ja aiheuttaa omaehtoinen energiakriisi, josta kuten edm. voi syyttää Putinia eikä EU:n omaa tyhmyyttä ja tarkoituksellista kansanmurhaa eli amok:ia valkoisia kohtaan!
    EU on se naru, johon kerran niin kukoistava ja elinvoimainen Eurooppa hirtetään!!!

  • Hh1488

    Vastaa

    Eu velalla on se hyvä et sit ku koko eu paska joskus 10 vuoden sisällä romahtaa, ei eu:ta ei velkaa

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi