Kokoomus: Ulkomaalaisen työvoiman määrä Suomessa kaksinkertaistettava!

Erityisen tärkeänä puolue pitää sitä, että Suomi luopuu työperäisen maahanmuuton saatavuusharkinnasta.

Talous

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen.

Kokoomus tahtoo kaksinkertaistaa ulkomaalaisen työvoiman määrän Suomessa. Kokoomuksen edustama rahaeliitti kannattaa ulkomaalaista työvoimaa, koska mataliin palkkoihin tyytyvät maahanmuuttajat polkevat Suomen yleistä palkkatasoa.

Mitä enemmän Suomen työmarkkinoilla on paikallisia vastaan kilpailevia siirtolaisia, sitä alemmas palkat voidaan asettaa ja sitä enemmän työehtoja voidaan kurjistaa. Taloudellisen maahanmuuton avulla suomalaisten työntekijöiden neuvotteluvoimaa pyritään toisin sanoen murentamaan. Kehitys hyödyttää erityisesti suomalaisyritysten osakkeita omistavia kansainvälisiä sijoittajia, joiden osinkotulot kasvavat sitä mukaa, kun yritysten työntekijäkustannukset pienentyvät.

Kokoomus esitteli työperäisen maahanmuuton lisäämisen ohjelmansa tällä viikolla. Puolue haluaa, että Suomeen perustetaan uusi virasto, jonka tehtävä on hankkia maahan ulkomaalaista työvoimaa mahdollisimman tehokkaasti.

Verohelpotuksia ulkomaalaisille

Erityisen tärkeänä puolue pitää sitä, että Suomi luopuu työperäisen maahanmuuton saatavuusharkinnasta. Tällä tarkoitetaan sitä, että vastaisuudessa te-toimistojen ei enää tarvitsisi selvittää, löytyykö tiettyyn tehtävään alueelta suomalainen työntekijä. Tällä hetkellä järjestelmä suosii suomalaisten työntekijöiden palkkaamista, mikä on rahaeliitin mukaan väärin.

Lisäksi puolue tahtoo lyhentää ulkomaalaisten työluvan saantiaikaa nykyisestä 4–8 kuukaudesta vain kahteen viikkoon. Kokoomuksen mukaan viranomaisten tulee myös luottaa siihen, että yritykset suorittavat työehtojen toteutumisen ”omavalvonnalla”. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että puolue pyrkii estämään viranomaisia puuttumasta työehtojen polkemiseen, mikä rapauttaa lopulta myös suomalaisten työntekijöiden asemaa.

Hankkeeseen kuuluu myös ulkomaalaisten opiskelijoiden suosiminen nykyistä enemmän. Kokoomus esittää, että suomalaisista korkeakouluista valmistuneet ulkomaalaiset opiskelijat saisivat Suomesta automaattisen pysyvän oleskeluluvan. Puolue vaatii myös verohelpotuksia EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille, mikäli nämä alkavat työskennellä Suomessa.

Lähde: Helsingin Sanomat

Euroopan unioni Halpatyövoima Kokoomus Kotimaa Maahanmuutto Palkat Poliittiset viholliset Politiikka Raha Taloudellinen riisto Talous Työehtosopimus Ulkomaalainen työvoima Väestönvaihto Veronmaksajat Verotus Yhteiskunta

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Rahaa tyhjästä

    Vastaa

    Postmodernia orjakauppaa!

    Orjuudessa piti tietenkin omistajan huolehtia orjan ruoan saannista ja asumisesta, jotta työt tuli tehdyksi. Postmodernissa orjuudessa maksetaan minimi palkkaa, että sillä saa juuri nälän torjuttua ja jonkinlaisen majapaikan.

  • On aivan turhaa enää tehdä työtä

    Vastaa

    Palvelualasektorilla löytyy jo duuneja jossa ei tule palkalla toimeen, laski pennit kuinka tarkkaan hyvänsä.Itellä on ollu sellanen tilanne että pitäs auto myydä, jos haluu tulla toimeen, mutta ilman sitä ei töihinkään pääse.Säästöt ovat toistaiseksi pitäneet pinnalla.Ilman niitä olis täysin kusessa.

  • Schlageter

    Vastaa

    Hauskaa, että kuvaan on valittu Kai Mykkänen, jonka sukujuuret ovat, jos en erehdy, kaikkea muuta kuin suomalaiset. Silloin ei tietenkään suomalainen kansallisvaltio paljon kiinnosta.

    • Ensa no Kuka

      Vastaa

      Näitä asioita voi selvittää googlaamalla. On mahdollista, että kuvaan valittu henkilö ei ole suomalainen eikä venäläinen.

      • Ensa no Kuka

        Vastaa

        Avaan hieman. On korkeintaan puoleksi suomalainen. Ulkomaalaisia nimiä voi googlata liittämällä niiden yhteyteen oletetulle etnisyydelle tai ryhmän uskonnolle ominaisen ammatin.

  • Minä

    Vastaa

    Näille merkitsee ainoastaan se, että mitä raha puhuu. Heille ei kansan tahto oman maansa suhteen tunnu merkitsevän mitään. Suomesta saa heidän mielestään tulla vaikka kuinka turvaton ja epämääräinen maa, kunhan se on bisneksille edullista. Omaan kotiinsa tuskin ottaisivat mitä sattuu vieraita, mutta Suomeen, suomalaisten kotiin, haluavat laskea ketä vaan, kunhan saa halvalla. Suomi on ollut toimiva juuri siksi, että sitä rakensivat suomalaiset ja maa on ollut hyvä asua juuri siksi, että on ollut yhtenäinen kansakunta. Tämä vedetään nyt vessasta alas, kunhan he tienaavat euroja.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Sisäministerinä ollessaan Mykkänen meuhkasi eduskunnassa ”irakilaiset ovat merkittävä voimavara Suomelle” ja ”nostetaanko veroja vai otetaanko lisää irakilaisia?”

  • EV

    Vastaa

    Suomalaisia samaan aikaan ennätysmäärä työttöminä, lähipiirissä useita työttömiä, jotka mielellään tekisivät näitä duunarihommia. Tämä on rikollista toimintaa.

  • Tiina

    Vastaa

    Kenelle tämä oli yllätys tai uutta tietoa?
    Kuuluu kulttuurimarxilaisen kommunistipuolue kokoomuksen agendaan – tuhota suomi taloudellisesti ja hävittää suomalaiset väestönvaihdolla.

    Terroristi järjestö vihreiden kanssa halveksittavimmat ”puolueet” mitä suomesta löytyy, tosin paljoa paremmaksi ei voi kehua muitakaan vanhoja valtapuolueita.

  • Minna

    Vastaa

    Samaa vapaamuurari paskaa on joka puolue! Varmaan selvää että vihaavat suomalaisuutta! Käärmeeltä pitää pää katkaista!

  • kokoomus muutakaa kiinaan

    Vastaa

    suomi on upea maa varsinkin kun täällä on näitä kokoomuksen tyylisiä
    oman kansansa parasta ajatelevia poliitikkoja ja puolueita
    minusta kokareet voisivat häipyä kiinaan halpatyövoimaksi

  • kokoomus muutakaa kiinaan

    Vastaa

    jos kokoomuslaiset olisivat kiinassa metalli teolisuuden palvelukessa 1kk
    he varmaan tajuaisivat mitä paskaa he suomalaisten duunarien päälle yrittävät kipata
    niiden suomeen ulkomailta tulleiden halpatyötä tekevien vanavedessä
    vaihtuu diuunari mutta niin vaihtuu myös kansan väri

  • Lars

    Vastaa

    Samalla kun Suomessa on satojatuhansia kantasuomalaisia vailla työtä, nämä kokoomuslaiset isänmaanpetturi torakat haluaisivat haalia maahamme halpaa, nöyrää ja nenästä vedettävää työvoimaa lihottamaan kukkaroitaan. Eli ilmeisesti tässä maassa on paljonkin tekemätöntä työtä, mutta kantasuomalaisia ei yksinkertaisesti haluta palkata, koska heille joutuisi maksamaan työehtosopimusten mukaista palkkaa. Näin meidät syntyperäiset Suomalaiset tyrkitään pikkuhiljaa takavasemmalle leipäjonoihin seisomaan, sekä toisenluokan kansalaisiksi omassa isänmaassamme. Kekkonen oli aikoinaan oikeassa, kun kuulemma totesi, että kokoomusta ei pidä ikinä päästää kiinni vallankahvaan. He ovat aivan samanlaisia selkärangattomia sekä kunniattomia kansanpettureita kuin vihervasemmistolainenkin ongelmajäte.

  • Jones

    Vastaa

    Eivät suomalaiset hyödy mitään ulkomaalaisista työntekijöistä. Jokainen tekee työtä omalle itselleen, ei muille. Sitäpaitsi ulkomaalaisilla on paljon lapsia. Näin verotusta pitää nostaa, sillä joidenkinhan on ne lapset elätettävä. Tällätavallla suomalaisten rahat virtaavat tulonsiirtoina ulkomaalaisille. Ja joskus sitten ulkomaalaiset ovat enemmistönä Suomessa, joten heillä on valta. Ennusmerkit näyttävät jo sen, ettei se tule olemaan mitenkään hyvä asia.
    Laskin aikoinaan kuikapaljon saa yksinhuoltaja rahaa kotihoidontukineen, jos hänellä on 8‑lasta. Se on 2405,19 euroa kuukaudessa. Lisäksi taitavat tulla työttömyyspäivärahat jne…

  • Ensa no Kuka

    Vastaa

    Kun maahan päästetään matalapalkkaisiin ”töihin” ihmisiä, yhteiskunta joutuu riittämättömän palkan vuoksi maksamaan heidän ja heidän perheidensä sosiaalituet ja julkiset palvelut. Työnantaja saa halpaa työvoimaa ja laskun saavat veronmaksajat. Kyseessä on siis tulonsiirto veronmaksajilta matalaa palkkaa maksaville työn teettäjille. 

    Jos työstä ei pysty maksamaan niin hyvää palkkaa, että sillä elää ja siitä maksetut verot kattavat palkansaajan ja hänen perheensä yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset, työpaikka on haitallinen yhteiskunnalle. 

    Pelkkä taloudellinen näkökulma ei riitä. Vaikka maahan asumaan pyrkivästä olisi selkeä taloudellinen hyöty kaikille, niin hän voi olla suomalaisille haitallinen. Hän voi olla vihamielisen kulttuurin edustaja. Hän tai hänen perheenjäsenensä tai jälkeläisensä voivat syyllistyä terrori-iskuihin.

  • Nimetön

    Vastaa

    ”Realisti” Nyt ollaan kyllä lopullisesti hakoteillä. Pään pensaaseen laitto kantaväestön nuorten syrjäytymisen suhteen ei johda hyvään lopputulokseen.Ennenkuin tänne otetaan yhtään ulkomaalaista työn merkeissä,pitää meillä aktivoida omat reservimme. Kouluja käyneitä nuoria ammattimiehiä ja naisia on vetäytynyt syrjään suuria määriä. Eikä tämä ole ihmekkään. Meillä Suomessa pitää saada aikaan sellainen henki,että tämän maan eteen kannattaa uhrautua ei uhriutua. Meitä suomalaisia on kyykytetty jo ihan tarpeeksi. Vieraanvaraisuudellakin pitää olla rajansa. Emme tarvitse yhtään ulkolaista enää tänne. Omat nuoret pitää saada luottamaan siihen että heidän kyykyttäminen loppuu ja heidän panostaan arvostetaan. Nykyhallituksemme on täysin päinvastaisella linjalla. Eli lisää pakolaisia ja maahanmuuttajia,omista kansalaisista välittämättä.

  • SP

    Vastaa

    Just joo, tuokin kansanpetturi yllättää yleisönsä lausunnoillaan yhä uudestaan ja uudestaan. Toisaalta, eipä parantumattoman lausunnot pitäisi enää ketään yllättää.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi