Rikkaiden maiden velkataakka paisuu nopeasti

Koronavirus iskee lujaa Suomen talouteen. OECD varoittaa velkataakkan räjähtävän käsiin.

Talous

Suomen talous supistuu selvästi koronaviruksen kiihdyttämänä.

Vaikka joidenkin elämässä koronakriisin vaikutukset on ollut helppo unohtaa lomautusten päättyessä, kesän saapuessa ja kontrollien helpottaessa, ei tulevaa talouskriisiä ole peruutettu. Samalla kun kansa on pyrkinyt unohtamaan ikävät uutiset, asiantuntijoiden talousennusteet ovat synkentyneet.

OECD varoittaa, että Suomen kaltaisten vauraiden valtioiden velkataakka on ”räjähtämässä käsiin” koronaelvytyksen vuoksi. Kasvava velkataakka lisää konkurssiriskejä, vaikeuttaa talouden elpymistä ja toimii poliitikoille tekosyynä leikata köyhiltä ja keskiluokalta.

Velkaantumisen ennennäkemättömälle tasolle

Vauraiden valtioiden keskimääräisen julkisen velan määrän ennustetaan paisuvan kymmeniä prosentteja yhteensä 137 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteisiin. Taso on OECD:n mukaan ”ennennäkemätön”.

Samaan aikaan valtioiden velanhoitokyky on romahtamassa konkurssien ja työttömyyden aiheuttaman verovajeen vuoksi. OECD myöntää, että 137 prosentin velkasuhde on optimistinen arvio todellisuuden ollessa mahdollisesti paljon rumempi.

Lähde: Kauppalehti

Koronavirus Talous Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

1 kommentti

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Juha6

    Vastaa

    heh. fiat raha ei maailmasta lopu.. aina voi ottaa lisää lainaa

    https://youtu.be/O1hCLBTD5RM

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi