3 kuukautta vankeutta 3 aktivistille, jotka eivät suostuneet poistumaan aborttiklinikalta

Miehet olivat ojentaneet aborttia hakeneille naisille ruusuja, sekä kertoneet heille vaihtoehdosta abortin tekemiselle.

Aktivismi

Poliisit kantamassa yhtä aktivismiin osallistunutta fransiskaanimunkkia ulos aborttiklinikalta.

Kolme aborttivastaisen Red rose rescue ‑ryhmän jäsentä tuomittiin 90 päivän ehdottomaan vankeuteen näiden kieltäydyttyä poistumasta newyorkilaisen aborttiklinikan odotushuoneesta henkilökunnan ja poliisin käskyistä huolimatta.

”He jakoivat naisille ruusuja odotushuoneessa ja tarjosivat tietoa vaihtoehdoista abortille. He kertoivat näille, että on olemassa palveluja heille, jotka tarjoavat mahdollisuuden toiselle vaihtoehdolle. He halusivat pelastaa syntymättömien elämät,” aktivistien lakimies oli kommentoinut. Hän kertoi myös, että aktivistit eivät olleet estäneet pääsyä klinikalle, vaikka syyttäjä näin väittikin.

Syyttäjä sai tahtonsa läpi 90 päivän vankeuden maksimituomiosta. Lisäksi aktivistit saivat 500 dollarin sakon, sekä joutuivat maksamaan 200 dollaria oikeuskuluja ja jostain syystä 50 dollaria DNA-testauksesta.

Lähde

Abortti Aktivismi Suora toiminta Ulkomaat Yhdysvallat

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Suurin osa aborteista tehdää siksi, että ”bilettävät” naiset ovat maanneet sellaisten henkilöiden kanssa joiden ihonväristä ja muista ominaisuuksista he eivät muista mitään, siksi abortti. Raiskausten kohteeksi joutuneella pitäisi olla oikeus alkaneen raskauden keskeyttämiseen, mutta viimeistään neljännellä viikolla todetusta raiskauksesta.

    Abortti on osoitus siitä, että naiset ovat siirtyneet holtittomaan parin vaihtoon länsimaissa! Poliisin toiminta osoittaa jälleen kenen käskyjä poliisi kuuntelee.

    • Snif

      Vastaa

      Jos nainen on raiskattu, raskaus pitää olla silloin sallittu aina, itse kannatan tuossa tapauksessa vaikka tuollaisen äpäräkersan hävittämistä syntymän jälkeenkin.

  • seant

    Vastaa

    Ymmärrän abortin alkuvaiheessa kuten monessa maassa on sallittu, mutta sitä en ymmärrä, että nyt monessa maassa muutetaan lakia, että abortin voi tehdä syntymään asti, kuten Uudessa Seelannissa, jossa abortti oli sallittu 20 viikkoon asti, jonka jälkeen keskoset ovat hengissä selvinneet. Mielipidemittaukset osoittavat, että vain kaksi prosenttia Uuden-Seelannin naisista suhtautuu myönteisesti uuteen aborttilakiin, 94 prosenttia olisi halunnut säilyttää aiemman lainsäädännön. Tästä huolimatta pääministeri Jacinda Adern oli yksi niistä 68:sta, jotka äänestivät lakimuutosten puolesta. 51 jäsentä äänesti vastaan. Myöhemmästä abortissa seuraa monia asioita, joita pitää lakiin laittaa, jo se miten elävä lapsi tapetaan. Lain muutoksesta on juttua tässä.
    https://bothlivesmatter.org.nz/the-law-in-detail/#About-section1-up-to-birth

  • TT

    Vastaa

    Vakaissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa abortti on murha ja rikos. Kaaosmaailmassa se on standardioperaatio.

  • AM

    Vastaa

    Miksi Suomessa ei ole tällaista ryhmää? Pitäisi olla. Jos saisivat edes yhden elämän pelastettua, se jo tekisi toiminnasta vaivan arvoista.

    • GLGL

      Vastaa

      No en tiedä. Jos lapsella ei ole isää ja äitikin päätti olla keskeyttämättä raskautta, koska sai ruusun, niin aika heikoilla pohjakorteilla joutuu maailmalle ponnistamaan. Se ei ole elämän pelastamista, jos luisuu ihmisraunioksi tai johonkin LTBQC+-pohjasakkaan.

    • ...keleen luuserit

      Vastaa

      En oikein ymmärrä näitä idiootteja jotka pelaavat suoraan vastustajan lapaan. Menevät esin yksityiseen rakennukseen ja sitten kieltäytyvät lähtemästä sieltä. Idiootit. Mitä ne saivat aikaan? Itselleen vankeutta ja rikosmerkinnän.

      Miksei ne jakaneet esim. kaduilla kukkasia? Minä veikkaan että sillä 3kk palkalla olisi kustannettu monet kukkaset kaduilla. Ja kentien siitä olisisyntynyt muutama abortin-vastainen päätöskin. Ainakin keskustelu olsi voinut olla ehkä kovaakin/kuumaa.

      Mutta tärkein asia, ehkä se hedelllinen osa naisista olisi saattanut harkita perheen perustamista.

      Ihan niinkuin Suomessa nyt. On tulossa konkurssiaalto. Siksi perheen perustaminen nyt on erittäin ajankohtaista.

  • juha II

    Vastaa

    Ajatelkaapa mitä hullua maailmalta taas kuuluu. Myrkkypiikki bisneksen haltija, YK:n WHO:n suurin rahoittaja ja ”Depopulationin” isä sekä ”keinolihan” (laboratoriossa kasvatettua) + ihmislihan eli kannibalismin ”sisäänheittäjä” Bill Gates. Aikoo alkaa kasvattamaan keino kohdussa PÄÄTTÖMIÄ VAUVOJA (eli ilman aivoja) Organ harvesting ‑käyttöön. Kaikki ed. on kuin sairaasta kauhuelokuvasta!!! Ja tuo monimiljardööri Hullu sosiopaatti on kaiken kauheuden päällä. Bill Gates on Intiassa saanut murhasyytteen aikaisemminta myrkkypiikki kokeilustaan, jossa kuoli ja vammautui kastittomia nuoria naisia. Bill Gatesin lopulta Intian hallitus karkotti maasta ja nosti poikkeuksellisesti syytteet. Vaikka ”huonoimmilla” ihmisillä (kastilaitos) ei mitään oikeuksia olekaan kulttuuripohjaisesti.
    https://www.blacklistednews.com/article/83258/human-embryos-without-heads-to-be-grown-in-mechanical.html

  • Vuoroin vieraissa

    Vastaa

    Pitäähän valkoisten abortit sallia, jotta saadaan valkoinen rotu hävitettyä! Mutta sen sijaan ei-valkoiset saavat rauhassa lisääntyä kuin kanit ja niitä oikein lentokoneilla rahdataan tänne. Silti väestönvaihto on ”salaliittoteoria” – paitsi silloin kun hesari mainostaa sitä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi