SML: Terhi Kiemunki piti puheen Tampereella järjestetyssä NATO-vastaisessa mielenosoituksessa

Julkaisemme Kiemungin puheen sellaisenaan.

Aktivismi

Sinimustan Liikkeen kannattajakortin voi täyttää sähköisesti täällä!


Arvoisat kuulijat,

Se että ollaan täällä juuri tänään puhumassa sotilasliitto Natosta, johtuu tietenkin siitä, että Nato on ollut esillä hyvin vahvasti viime aikoina johtuen Venäjän sotilaallisesta hyökkäyksestä Ukrainaan.

Siitä ollaan vähintään kahta mieltä, että mikä tai kuka aloitti sodan Ukrainassa kahdeksan vuotta sitten ja millainen osuus asiaan oli lännen globalisteilla.

Sanotaan, että Venäjä ei hyökkäisi Suomeen, jos Suomi kuuluisi Natoon. Että Nato turvaisi Suomea Venäjän hyökkäykseltä, että se loisi jo olemassaolollaan pelotteen joka estäisi sodan Suomessa.

Sanotaan, että jos Suomi kuuluisi Natoon, saisimme sen jäsenmaiden armeijat avuksemme, jos Venäjä hyökkäisi.

Sanotaan, että jos Suomi liittyisi Natoon, se olisi uhittelua itänaapurille, joka kokisi Suomen uhaksi omalle turvallisuudelleen. Sanotaan myös, että Venäjä on niin tärkeä kauppakumppani, että Suomi ei pärjää ilman sitä, eikä Venäjää pidä siksi ärsyttää.

Pitäisikö meidän siis olla sen vuoksi liittymättä Natoon, että Venäjä ei tykkäisi Nato-Suomesta?

Entä pitäisikö meidän sen vuoksi liittyä Natoon, että Venäjä ei uskaltaisi hyökätä Suomeen?

On paljon kysymyksiä, joihin on erilaisia vastauksia. Mikä on se oikea totuus ja kuka on kenenkäkin puolella? Tässä tilanteessa ei ole kahta vastakkaista puolta. On myös niin monta erilaista vastausta kuin on näkökulmia. ”Oikea” vastaus – ja vallitsevaksi jäävä ”totuus” on se, jonka lopulta voittaja kirjoittaa.

Nyt näyttää siltä, että globalistinen länsimedia johtaa Ukrainan sotaa. Se on lakannut kertomasta meille, miten meidän tulee suojella itseämme ja läheisiämme flunssalta, pukeutua maskeihin ja ottaa rokotteet. Se on lopettanut itse ajattelevien ihmisten syyllistämisen ja vainoamisen koronarajoitteiden vastustamisen vuoksi. Nyt se haluaa kiihottaa ihmiset vihaamaan Teboilia, suolakurkkuja ja vodkaa. Se haluaa suomalaisten keskuuteen silmittömän ryssänvihan. Miksi?

Niiden ihmisten rivit, jotka pystyvät vielä median propagandaan suhtautumaan kriittisesti tai edes objektiivisesti, ovat harventuneet. Vielä vähemmän on heitä, jotka uskaltavat sanoa OMAN mielipiteensä tai edes yrittää keskustella erilaisista näkökulmista ja vaihtoehdoista.

Hyvät kuulijat.

Putin syytti Natoa sodanjulistuspuheessaan siitä, että Nato on tahallisesti aiheuttanut jännitteitä pyrkimällä siirtämään sotilaallista infraansa lähemmäs Venäjän rajoja. Hän puhui länsiliiton sotilasoperaatioista Irakissa, Libyassa ja Syyriassa, jotka perustuivat valheisiin. Venäjälle on luvattu, että Nato ei laajene itään, Putin katsoo tulleensa huijatuksi tämän suhteen. Putin kutsui koko ns. länsiblokkia, jonka Yhdysvallat on muotoillut omaksi kuvakseen, ”valheiden valtakunnaksi”. Siinä hän on oikeassa.

Taannoin länsimedia kertoi meille totuutena Yhdysvaltain valhetta, että Irakissa on joukkotuhoase, ja Naton on sen vuoksi hyökättävä Irakiin. Eurooppa sai 2015 alkaneen ”pakolaiskriisin”, muukalaisinvaasion, joka on koitunut eurooppalaisille kansoille ennenkokemattomaksi haitaksi ja on paisunut jo vuosikausia. Yhdysvallat ja Nato saivat tämän aikaan. Kuka tai mikä hyötyi ja hyötyy?

Kuka tai mikä aloitti idän ja lännen välisen valtataistelun, jonka kärsijöinä ja uhreina on nyt Ukrainan kansa? On aivan oikeutettua pitää Putinia ja Venäjää hyökkääjänä, joka käy heikomman kimppuun raakalaismaisena hirviönä, ajaa ihmiset kodeistaan, pommittaa sairaalat maan tasalle ja estää humanitäärisen avun perille pääsyn, estää ihmisten pakenemisen. Meille suomalaisille tämä on erityisen henkilökohtainen asia. Muisto Suomen sodista ryssää vastaan menee tunteisiin ja niin pitääkin mennä.

Olen ollut viikon verran vapaaehtoistyössä, jossa on kerätty tarvikkeita sekä Ukrainaan vietäväksi että tänne tuleville naisille ja lapsille, joilla ei ole tullessaan juuri mitään. Se kaikki tuo konkreettisesti sodan silmien eteen. Olen puhunut ihmisten kanssa, jotka ovat jättäneet kotinsa ja joiden läheisiä on siellä edelleen.

Minulla ei ole sympatiaa Venäjää kohtaan, enkä missään tapauksessa hyväksy mitä on tapahtunut Ukrainassa viime päivinä, vaan yritän katsoa jo vuosien ajan vallinnutta tilannetta ja sen eskaloitumista eri näkökulmista. Ukraina ei ole Naton jäsen, mutta Venäjän näkökulmasta sen vihollisen, siis Naton, sotilaalliset voimat pyrkivät ohjusten kantavuuden päähän Moskovasta.

Virkakautensa alussa Amerikan presidentti Joe Biden lupasi laittaa Venäjän kuriin. Sota Ukrainassa sopii Yhdysvalloille varmasti oikein hyvin ja se tukeekin Ukrainaa aseellisesti pitkittääkseen uuvuttavaa sodankäyntiä, antamatta kuitenkaan mitä Ukrainan korruptoitunut johto tahtoisi. Sotilaallista liittoutumista.

Epävakaan tilanteen ylläpito ja Venäjän demonisointi hyödyttää Suomessakin sellaisia kansanpettureita, jotka tahtovat luovuttaa maamme itsemääräämisoikeuden viimeisetkin rippeet lännen globalistiselle järjestelmälle.

Venäjä antoi heille oivallisen tilaisuuden viimeistellä uskollisen mediansa avulla jo pitkään jatkuneen aivopesun. Monet suomalaiset ovat vastaanottavaisin mielin hymistelleet natonistien vakuutteluille siitä, miten ainoa tapa jatkaa ikuista rauhaa, on liittyä Natoon.

Mediat teettävät jännityksestä väristen gallupeja ja uskottelevat epävarmoille suomalaisille enemmistön mielen muuttumista. Asiantuntijat kuvailevat vihaista Putinia arvaamattomaksi ja sekopäiseksi sotahulluksi, joka hyökkää Suomeen millä hetkellä hyvänsä.

Tunteista alkukantaisimmat, pelko ja rakkaus ohjaavat eläviä olentoja. Ei karhu hyökkää koska se vihaa. Se hyökkää, jos se pelkää oman turvallisuutensa ja verenperintönsä puolesta.

Millainen olisi Nato-Suomi? Etenkin sellaisessa tilanteessa kun laiskalle ja mukavuudenhaluiselle ihmiselle lietsotaan mielikuva marssimisesta taisteluun, jossa sen kuvan katsoja joutuu olemaan mukana puolustamassa omaa maataan, tahtoo sellainen ihminen luikkia suuren pelastajan helmoihin piiloon. Sellainen kansa olisi valmis pelkuruuttaan antamaan vapautensa, ei vain omansa vaan kansansa ja jälkipolviensa vapauden ja itsenäisen maan.

Suomalainen kansa ei ole sellainen. Suomalaisella kansalla on maanpuolustustahdon ja sisun lisäksi vahvat maa- ja ilmavoimat. Globalistiseen lännen sotilasliittoon liittymisen sijaan, Suomen on ylläpidettävä omien puolustusvoimiensa osaamista ja kuntoa, sekä sen kalustoa ja varustusta.

Kataisen hallitus leikkasi radikaalisti sadoilla miljoonilla euroilla Suomen puolustusmäärärahoja, eikä tilannetta ole korjanneet sitä seuraavatkaan hallitukset. Sekä varusmieskoulutus että puolustusteollisuutemme vaatisivatkin tuntuvaa lisärahoitusta kotimaisen puolustusteollisuuden kehittämiseen vähentääksemme riippuvuuden tunnetta ylikansallisista puolustusliitoista.

Puoluehankkeemme Sinimustan Liikkeen maanpuolustuksellinen ohjelma rakentuu kahden perusväittämän ympärille, joista ensimmäinen on usein viitattu ”jokaisella maalla on armeija, joko se on oma tai jonkun toisen” ja toinen edesmenneen Mannerheim-ristin ritarin Adolf Ehrnroothin kuuluisat sanat ”Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa”. Maallamme tulee olla pienestä väkimäärästään huolimatta uskottava ja pitkäkestoinen sotilaallinen toimintakyky, jota sen tulisi kyetä ylläpitämään mahdollisimman pitkälle omin voimin.

Erittäin tärkeänä pidän oman vahvan puolustusvoimain lisäksi myös suojeluskuntien ja Lotta Svärdin kaltaisten maanpuolustushenkisten järjestöjen uudelleenherättämistä. Kyseisten järjestöjen tehtävänä olisi opettaa ja ylläpitää maanpuolustuksen kannalta kriittisiä taitoja myös niiden ihmisten keskuudessa, jotka eivät suorita sillä hetkellä asepalvelustaan.

On ihan ymmärrettävää, että sodan pelko on lisännyt suomalaisten Nato-myönteisyyttä, etenkin kun media suorastaan lietsoo näitä tuntoja. Me emme saa unohtaa, että Suomen puolustusvoimat on Naton kanssa tai ilman sitä kuitenkin se ensisijainen turvamme ja puolustuksemme.

Kaikkien kansainvälisten sopimusten, EU:n ja muiden sitoumusten lisäksi jäsenyys globaalissa sotilasliitossa veisi meiltä kaikki mahdollisuudet olla itsenäinen ja vapaa kansakunta itsenäisessä maassa. Nato on luotu hajottamaan Euroopan kansallisvaltioiden suvereniteettia. Kuka tai mikä hyötyy?

Nyt meneillään oleva taistelu Ukrainassa ei mennyt monien ennakkoajatusten ja puheiden mukaan, ei varmasti myöskään Venäjän suunnitelmien mukaan. Hyökkäyksen arvioitiin olevan ohi päivässä. Tästä ei tietenkään pidä päätellä, että Venäjän suorituskyky on nyt nähty, vaan se yksinkertaisesti aliarvioi Ukrainan torjuntakyvyn.

Suomen ja suomalaisten on kaikin tavoin pyrittävä vahvistamaan omaa itsetuntoaan, oman maan ja kansan puolustustahtoa ja kansallismielisyyttä sekä löytämään se Suomen leijona, jota on häpeällisesti poljettu vuosikausia erilaisten liberaalien aktivistien toimesta, median ja poliitikkojen avustuksella.

Nyt on se hetki, kun saa ja pitää olla ylpeästi suomalainen nationalisti, joka luottaa omaan kansaansa ja johon oma kansa voi luottaa.

Eläköön Vapaus!

Lähde

Lue myös: Sinimusta Liike vastustaa Suomen Nato-lähentymistä ja peräänkuuluttaa itsenäisen puolustuksen tärkeyttä

Aktivismi Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Lotta Svärd Maanpuolustus Nato Politiikka Sinimusta Liike Suojeluskunnat Terhi Kiemunki Uutiset

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Globalistit ja marxistit ovat vähä vähältä soluttaneet ja mädättäneet kaikki instituutiot. Taustalla on kansainvälisen pankkikartellin lähes loputtomat rahavarat. Heillä on käytössä rahan painokone, joka suoltaa tuoreet miljoonat liikkeelle lahjomaan tai tarvittaessa kiristämään julkisen palvelun virkailijoita tai poliitikkoja. Herrakerhoissa suputetaan korvaan, mitä päätöksiä tulee tehdä, jos haluaa kuulua ”eliittiin”. Näin on voitu toteuttaa nykyinen byrokraattien vallankumous, jossa kansalla ei ole mitään sananvaltaa omiin asioihinsa. Suomen Puolustusvoimat alistetaan viimeisenä ja Natoon melko varmasti. Sen jälkeen loppuu rivikansalaisen halu tukea hienot perinteet omannutta instituutiota. Rahat Nato-kummajaisen varusteluun raastetaan kansalaiselta ilman mielipiteen kyselyä. Saadaan taas yksi Ylen kaltainen instituutio, jonka ylläpito maksaa aivan helvetisti ja joka vihaa kansallismielisiä.

    • Pressa

      Vastaa

      Turpa kiinni kun et kerran ymmärrä. Nato on pelote jota putin pelkää. Suomi on jo Natokelpoinen lisämaksuja ei tarvita. Valtioneuvosto hakee huhtikuussa Natojäsenyyttä. Palataanpa huhtikuun lopussa!!

      • Tomppa

        Vastaa

        Sinähän tässä se olet tietämätön. Putin haluaa puolueettomien maiden ympäröivän Venäjän ja juuri siksi Putin ei halua Naton laajentuvan naapurimaihinsa. Jos Suomi liittyy Natoon, Venäjä on ennen pitkää pakotettu hyökkäämään Suomeen. Suomen on oltava puolueeton ja seistävä maanpuolustuksessa omilla jaloillaan.
        Ukrainassa on Maailman talousfoorumin sätkynukkehallitus, jonka avulla globalistit ovat perustaneet maahan 26 bioaselaboratoriota, joiden tarkoitus on luoda geneettinen biologinen ase slaavilaisia kansoja vastaan. Putinin venäjä kun ei kuulu Rotschildin maailmanpankkijärjestelmään ja on siksi yritettävä tuhota.
        Australian opposiotiojohtaja, entinen erikoisjoukkojen everstiluutnantti Riccardo Bosi, on kertonut Ukrainan olevan Uuden maailmanjärjestyksen tukikohta, käärmeen pää, jonka katkaiseminen pistää riistoglobalistien suunnitelmat uusiksi. Valtamedia, joka on täysin riistoglobalistien kelkassa, ei tietenkään puhu tästä, vaan maalaa Putinista kuvaa vallanhaluisena diktaattorina, koska se sopii globalistien agendaan.

        https://rumble.com/vwg0c1-leader-of-the-australian-opposition-colonel-ricardo-bosi-drops-a-truth-bomb.html

        • Plääh

          Vastaa

          Onkos sitten potkaistu Rothcschildin järestelmästä pois? Käsittääkseni se nimenomaan on siihen kuulunut ja suosiollisesti alistunut kehitysmaan asemaan kv systeemissä.

          Slaavilaisia kansoja vastaan bioase? Tuskinpa tämä Venäjän aivopieru on totta. Maailmanhallitus tarvitsee slaaveja.

          Australialainen oppositiojohtaja saattaa olla Kremlin propagandan äänitorvi.

          Putin haluaa puolueettomien maiden vyöhykkeen, jotta voi liittää ne sitten uuteen Neuvostoliittoon

          • Tomppa

            Jospa antaisit jonkinlaisia lähteitä näille oletuksillesi sen sijaan, että heittelet niitä hatustasi? Voithan sinäkin olla pelkkä globalistitrolli, joka yrittää puolustaa globalistista fasismi-kommunismia esiintymällä kriittisenä, venäjävihamielisenä ”kansallismielisenä”. Tai sitten voisit nimerkkisi perusteella olla näitä ”elämä on pelkkä vitsi”-typeryksiä, joiden ainoana motiivina on tehdä pilaa kaikesta.

          • Plääh

            Satun tietämään, että Venäjä on osa Rothschildien systeemiä. Bioase slaaveja tai venäläisiä vastaan on kyllä surkuhupaisa joulupukkitarina, jonka ei ole tarkoituskaan olla uskottava. Pelkkää pullistelua.

            Yleensä tuollaiset oppositiopoliitikot ovat putinin propagandan suoltajia. Kaikki pönöt toisinajattelijat ulkomailla rakastavat Putinia ja panevat toivonsa häneen ja siksi valehtelevat Venäjän propagandaa.

            Venäjällä on ollut tapana liittää puskurimaansa itseensä. Putinin totalitarismi ei toimi muuten, kuin täysin alistamalla. Kukaan ei halua olla hänen valtapiirissään

    • Nimetön

      Vastaa

      nyt olisi hyvä paikka neuvotella karjala takaisin,tehdään suomesta ehjä taas.

  • Tomppa

    Vastaa

    Sinä tässä olet se tietämätön. Putin hyökkäsi Ukrainaan katkaistakseen globaalieliitin käärmeen pään ja tuhotakseen saatanan synagoogan bioaselaboratoriot.

    https://rumble.com/vw8gtl-worldwide-putin-is-trying-to-rid-us-of-the-new-world-order.html

    • T . T

      Vastaa

      Oletko ryssän kätyriksi ruvennut? Miksi puolustat niitä barbaarisia slaaveja, jotka ovat aiheuttaneet kansallemme tuhoa ja kärsimystä lukuisia kertoja historiassa?
      ”Kansallismielinen” Venäjä ihailija on yhtä kuin ”kansallismielinen” globalisti eliitti ihailija, se ei vain toimi. Molemmat pettävät oman kansansa vaikka sanovat ja uskottelevat muuta (kenties itselleenkin).

  • Plääh

    Vastaa

    ”Millainen olisi Nato-Suomi? Etenkin sellaisessa tilanteessa kun laiskalle ja mukavuudenhaluiselle ihmiselle lietsotaan mielikuva marssimisesta taisteluun, jossa sen kuvan katsoja joutuu olemaan mukana puolustamassa omaa maataan, tahtoo sellainen ihminen luikkia suuren pelastajan helmoihin piiloon. Sellainen kansa olisi valmis pelkuruuttaan antamaan vapautensa, ei vain omansa vaan kansansa ja jälkipolviensa vapauden ja itsenäisen maan.”

    Tuo on aika väsynyttä, joten ihmettelen, että jo toinen puheenvuoro esittää Naton kannatuksen tällaisena, tosin pienin varauksin. EIhän kukaan ajattele, että Nato hoitaisi Suomen puolustamisen suomalaisten puolesta. En tunne asiaa Naton kohdalla, mutta olen olut siinä käsityksessä, että vapaat ja suvereenit valtiot muodostavat sotilasliittoja. Enemminkin vapaus meni, kun luovutettiin päätösvalta oikeastaan kaikissa asioissa EU:lle.

    ”Nyt se haluaa kiihottaa ihmiset vihaamaan Teboilia, suolakurkkuja ja vodkaa. Se haluaa suomalaisten keskuuteen silmittömän ryssänvihan. Miksi?”

    Tämäkin on hieman kummallista puhetta. Ilmeisesti siis ei olla pakotteiden ym. puolella. Suomi tekisi siis omaa politiikkaa suhteessa muihin. Tässä on vaarana luisuminen Venäjän kanssa samaan kerhoon.

    ”Tunteista alkukantaisimmat, pelko ja rakkaus ohjaavat eläviä olentoja. Ei karhu hyökkää koska se vihaa. Se hyökkää, jos se pelkää oman turvallisuutensa ja verenperintönsä puolesta.”

    No tuosta voisi päätellä, että puhujan arvostus Venäjää kohtaan on korkealla. Myös luottamus.

    ”Minulla ei ole sympatiaa Venäjää kohtaan, enkä missään tapauksessa hyväksy mitä on tapahtunut Ukrainassa viime päivinä, vaan yritän katsoa jo vuosien ajan vallinnutta tilannetta ja sen eskaloitumista eri näkökulmista. Ukraina ei ole Naton jäsen, mutta Venäjän näkökulmasta sen vihollisen, siis Naton, sotilaalliset voimat pyrkivät ohjusten kantavuuden päähän Moskovasta.”

    Siis Ukraina kuuluu Venäjälle? Myös SUomen ohjukset ulottuvat jo vaikka mihin. Ehnrooth ei muuten vastustanut Naton jäsenyyttä. Ilmeisesti kirjoittaja erehtyy, jos luulee Naton jäsenyyden sulkevan pois mahdollisuuden pitää oma avahvaa armeijaa

  • Jallu

    Vastaa

    Tää muija ei taida olla ajan tasalla mistään. Kyllä Suomalaisten puolustustahto säilyisi ennallaan Nato-maanakin. Reserviläiset kannattavat Natoa 80–90 %. Ammattisotilaatkin 70–80%. Tulisiko Suomalaisista globalistien loikoilijoita? Tuskin vaan. Kyllä Suomi pystyy puolustuksensa hoitamaan jollain tavalla, mutta kyllä se paremmin hoituisi, kun on tautia takana. Siis Nato. Haittapuolet ovat kovin vähäisiä verrattuna liittymisen etuihin. Siis edelleen Natoon ja sassiin.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Sinä et ole ajan tasalla siitä, minkälainen Nato on oikeasti.
      Onko mielestäsi militantin nationalismin vastustaminen oikein, kun Natoa ihannoit?
      Eli siis, jos meillä on aidosti radikaali kansallismielinen hallitus ja Nato ei siitä pitäisi, mitäs luulet, tuleeko Natolta apua vai kääntyvätkö he Suomea ja suomalaisia vastaan, koska he eivät enää allekirjoita sitä agendaa, mitä kyseinen järjestö edistää?
      Nato on hyvin pitkälti yhtä kuin Jenkit, oliko mielestäsi se, mitä Jenkit tekivät muun muassa Irakissa, Afganistanissa, Libyassa ja Syyriassa oikein?
      Miksi haluat pahenevia pakolaiskriisejä Eurooppaan?
      Ilmeisesti ei älykkyys riittänyt pohtimaan sitä kolikon toista puolta ja niitä oikeita Naton arvoja.

      • Plääh

        Vastaa

        Jospa Venäjä on vielä hirveämpi vaihtoehto. Nato potenssissa

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hyvä puhe Terhiltä, tällaisia kannanottoja kuulisi mielellään lisääkin.
    Suomalaisten ajattelua ohjaa täysin valtamedia, harvalla ihmisellä on omaa mielipidettä nykypäivänä oikeastaan mihinkään asiaan, se on niin helppo avata iltapäivälehdet tai kymppiuutiset ja katsoa mitä mieltä tänään pitäisi olla.
    Suorastaan ärsyttää nykypäivänä tämä suomalaisten vähä-älyisyys ja laiskuus.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi