Tuomas Enbuske ei julkaissut Lokan ja Wiikin haastattelua – kuuntele Lokan puhelu Enbuskelle

Enbuske lienee siis oppinut tapauksesta ainakin sen verran, ettei hän olekaan niin itsenäinen toimittaja kuin mitä uhoaa.

Aktivismi

Junes Lokka ja Tiina Wiik kävivät joulukuun alussa Tuomas Enbusken haastateltavana tämän podcastiin. Enbuske lupasi jakson julkaisun seuraavalla viikolla, mutta lupaus jäi toteutumatta.

Junes Lokka soitti Enbuskelle kysyäkseen, missä jakso viipyy. Noloja selityksiä änkyttävä Enbuske lupaa myös puhelun aikana, että jakso tullaan julkaisemaan, kunhan jotkin lakitekniset seikat saadaan käytyä läpi. Sittemmin hän on pitänyt radiohiljaisuutta asian suhteen.

Kyllästyttyään odotukseen päätti Junes Lokka julkaista puhelun ääninauhan sellaisenaan, jotta jokainen voi todeta Enbusken vaivaantuneisuuden asian äärellä. Enbuske kun on mainostanut julkisesti valikoivansa itse vieraansa, mutta nyt hän sysääkin vastuuta työnantajalleen, juutalaiselle Sanoma-konsernille.

Aktivismi Junes Lokka Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Politiikka Puhelu Sanoma Sensuuri Tiina Wiik Tuomas Enbuske Uutiset

Keskustelu

18 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Onko Enbuskeska kuulunut mitään tuon puhelun jälkeen?
    ”Lakiteknisiä asioita” kuulostaa aikamoiselta meriselitykseltä, ilmeisesti jaksossa puhuttiin liikaa faktoja, jolloin juutalaiskonserni on puuttunut peliin, eivätkä halua nauhaa julkiseksi.

  • Schlageter

    Vastaa

    Tässä törmätään taas siihen suureen ongelmaan, jonka Saksa ratkaisi 1930-luvulla lailla hyvin helposti. Nimittäin Suomeen sovellettuna lain tulisi säätää asiat siten, että maassamme toimivia tiedotusvälineitä saisivat omistaa vain suomalaiset, eivät ulkomaalaiset tai vieraiden kansallisuuksien edustajat, samoin tietodusvälineiden päätoimittajien tulisi olla suomalaisia.
    Tämä laki voimaan, niin Hesarinkin juttujen sekä teemat että taso paranisivat.

    • Jarmo

      Vastaa

      Suomalaiset luulevat että Bonnier-Erkko-AP-Reuters julkaisevat uutisia maassamme siksi että rakastava reilua ja puolueetonta uutisointia; tekevät sitä silkasta uutisoinnin palosta ja rakkaudesta myös meihin lukijoihin.

  • TT

    Vastaa

    Globalismin kriitikoita ei voi päästää sotkemaan Suomi-lampaan supistunutta tajuntaa. Suomi-lampaan tulee olla tietämätön, pelokas ja uskoa kaikessa vain herrojaan ja valtiaitaan.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Enbusken äänessä pillu haisee. Selittää kuin sihteeri!

    Enbuske paljastaa tallenteessa, että hän ei omista haastattelun tekijänoikeuksia, eli kyseessä on ehta juutalaisen huora!

    Ei mikään ihme, että Enbusken vaimo pakkasi tavarat+lapset ja häipyi kodista. Ei kukaan kunnon nainen katsele Enbusken kaltaista sätkynukkea.

  • KokenutMies

    Vastaa

    Juutalainen ei halua, että heidän metkunsa paljastetaan avoimesti yleisölle. En ole itse antisemiitti, mutta vastustan näiden juutalaisten kollektiivista toimintaa, jolla tähdätään valkoisen eurooppalaisen rodun tuhoamiseen tai heidän orjuuttamiseen velan kautta. Jatkuva juutalaisten syöttämä propaganda valkoista rotua kohtaan on niin selvää, ettei sitä voi olla näkemättä. Useimmat ihmiset ovat valitettavasti heikkoja, heidät saa hiljaiseksi kollektiivisen syyllistämisen avulla, joka kuuluu näiden juutalaisten arsenaaliin. Juutalaisilla on oikeus elää siinä missä muillakin, mutta heillä ei ole oikeutta ilman pelkoa vastatoimista tähän mitä he nyt tekevät.

  • Nimetön

    Vastaa

    Työtapaturma myös tuo, ettei Junes (sala)tallentanut itse haastattelua omalla tallentimellaan: https://www.partisaani.com/news/activism/2021/12/17/tiina-wiik-mita-tapahtui-enbuske-podcastille/#comment-28101

    Tosin olisivatko he silloin sen julkaistaessaan loukanneet Sanoma-korporaation tekijänoikeutta? 😛

    • Metsäkulman Murre

      Vastaa

      ”Tosin olisivatko he silloin sen julkaistaessaan loukanneet Sanoma-korporaation tekijänoikeutta?”

      Hyvä huomio. Sanoma-konserni olisi vedonnut tekijänoikeuksiinsa tai laittanut Enbusken vetomaan tekijänoikeuksiinsa.

      Mutta jos haastattelu olisi saatu myös haastateltavien tallentimelle, niin haastattelusta olisi voitu julkaista Juneksen ja Tiinan osuudet sellaisinaan. Sensijaan Enbusken osuuksien kohdalla ne olisi pitänyt vaimentaa, ja joku muu ääni olisi voinut selostaa omin sanoin mitä Enbuske milloinkin sanoo.

  • Daavid Tähti, Annikin poika

    Vastaa

    Globaalijuutalaisuus on maapallon syöpä, jota hoidetaan (ylläpidetään) rahalla.

  • Eikka

    Vastaa

    Enbuske on minulle täysin tuntematon tapaus, mutta jutun perusteella hän vaikuttaa hyvin luotaantyöntävältä ja epärehelliseltä ihmiseltä. Tuollaiset miehet eivät kovin helposti saa puolisoa itselleen ja silloinkin kun siinä onnistuvat, juoksevat nämä naiset yleensä vieraissa täysin ymmärrettävistä syistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Enbuske on sympaattinen mies mutta hän ei uskalla olla eri mieltä. Hän on todellinen vallan sylikoira.

    Kunhan tyyli Suomessa muuttuu, Tuomas Enbuske on ensimmäisten joukossa räksyttämässä juutalaisille mutta vasta kun se on yleisesti hyväksyttyä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Enbuske taitaa olla jutku itsekin.

  • Riku Laine

    Vastaa

    Vitun vässykkä enbuska, ’ööh, juuh ööh’

  • Nimetön

    Vastaa

    Itse asioista päättävä Enbuske kohtasi juutalaisen mahdin

  • Tomppa

    Vastaa

    Enbuske on pelkkä feikkikapinallinen. On aina ollut. Hän on jonkinlainen nykyajan Jörn Donner, joka pyrkii toiminnallaan herättämään kohua. Todellisuudessa Enbusken ”räväkkä journalismi” on vain vihervasemmistolaisen agendan viitekehyksen sisällä toimivaa laimeaa rajojen kokeilua.
    Nyt rajat tulivat kuitenkin kirjaimellisesti vastaan, ja Enbuske sai näpäytyksen sormilleen.
    Sen sijaan, että hän kertoisi suoraan, että häntä on käsketty olemaan julkaisematta haastattelua, Enbuske yrittää selitellä asiaa parhain päin ja odottaa että kultakalan muistilla varustettu yleisö unohtaa koko jutun.

  • Heko heko

    Vastaa
  • DTOM

    Vastaa

    Työpaikka lähtee alta, jos avaa suunsa. Ihmiset luopuvat kaikista oikeuksistaan ja periaatteistaan painostuksen edessä.

    Malesian ex pääministerin Mahathir Mohamadin puhe uudesta maailmanjärjestyksestä vuodelta 2015. NWO on kaiken sen takana mitä nyt tapahtuu.
    https://worldtruthvideos.website/watch/speech-about-the-talmudic-luciferian-new-world-order-on-09–03-2015-by-the-former-prime-minister-of-m_TmFhLgRrb2R85Wy.html

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Enbuskehan ja monet muut valtamedian toimittajat voivat kyllä taistella hulluutta vastaan tekemällä hulluutta näennäisesti tukevia sisältöjä, jotka ovat niin hulluja, että toimivat päinvastoin. Toimittaja saa pitää tulonsa ja useimmat hihittävät salaa. Ja lopulta käy neuvostoliitot.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi